Entisen leikkipuiston paikalle rakennettava uusi 2-kerroksinen päiväkotirakennus. Hanke sisältää uudisrakennuksen lisäksi piha-alueiden, ulkorakennusten sekä kevyen liikenteen väylän rakentamisen. Päiväkodin bruttoala on 1 490,5 brm2 , lisäksi kylmät ulkotilat 178 brm2 ja katokset 84 brm2. Tontin pinta-ala on 3 927 m2 Rakennuksen runko koostuu kantavista puurakenteisista CLT-elementeistä. Alapohja on kantava ja teräsbetonirakenteinen. Julkisivupinnat ovat puuverhoiltuja. Rakennustyö käsittää jäljempänä mainitut urakat tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Rakennuksen runko tulee rakentaa sääsuojan alla niin kauan, että julkisivu ja vesikatto ovat vedenpitäviä. Hankkeelle on myönnetty rakennuslupa, joka on mukana kaupallisissa asiakirjoissa. Urakkarajaliitteessä on lisätietoja ja vaatimuksia urakan järjestelyistä. Hankkeen osapuolet huolehtivat ja vastaavat omista valtioneuvoston asetuksessa rakennustyön turvallisuudesta mainituista velvollisuuksistaan. Rakennuttaja on laatinut hanketta koskevan rakennuttajan turvallisuusasiakirjan, joka sisältää turvallisuussäännöt ja menettelyohjeet, joihin urakoitsijan on perehdyttävä. Urakoitsija laatii työturvallisuussuunnitelmat ja turvallisuusasiakirjan ja täydentää tarvittaessa rakennuttajan turvallisuusasiakirjaa. Urakoitsija laatii ja hyväksyttää tarvittaessa viranomaisilla kohteen työturvallisuutta koskevat muut viranomaisten vaatimat asiakirjat. Urakan arvioitu kestoaika on maaliskuusta 2024 kesäkuuhun 2025 urakkaohjelmassa tarkemmin määritellyllä ajalla.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-12-07.
Hankinta julkaistiin 2023-10-19.
hankintailmoitus (2023-10-19) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: LPK Perhonen uudisrakennus, kokonaisurakka
Viitenumero: 480576
Lyhyt kuvaus:
Entisen leikkipuiston paikalle rakennettava uusi 2-kerroksinen päiväkotirakennus. Hanke sisältää uudisrakennuksen lisäksi piha-alueiden, ulkorakennusten sekä kevyen liikenteen väylän
rakentamisen. Päiväkodin bruttoala on 1 490,5 brm2 , lisäksi kylmät ulkotilat 178 brm2 ja katokset 84 brm2. Tontin pinta-ala on 3 927 m2
Rakennuksen runko koostuu kantavista puurakenteisista CLT-elementeistä.
Alapohja on kantava ja teräsbetonirakenteinen. Julkisivupinnat ovat puuverhoiltuja.
Rakennustyö käsittää jäljempänä mainitut urakat tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Rakennuksen runko tulee rakentaa sääsuojan alla niin kauan, että julkisivu ja vesikatto ovat vedenpitäviä. Hankkeelle on myönnetty rakennuslupa, joka on mukana kaupallisissa asiakirjoissa.
Urakkarajaliitteessä on lisätietoja ja vaatimuksia urakan järjestelyistä.
Hankkeen osapuolet huolehtivat ja vastaavat omista valtioneuvoston asetuksessa rakennustyön turvallisuudesta mainituista velvollisuuksistaan. Rakennuttaja on laatinut hanketta koskevan rakennuttajan turvallisuusasiakirjan, joka sisältää turvallisuussäännöt ja menettelyohjeet, joihin urakoitsijan on perehdyttävä. Urakoitsija laatii työturvallisuussuunnitelmat ja turvallisuusasiakirjan ja täydentää tarvittaessa rakennuttajan turvallisuusasiakirjaa. Urakoitsija laatii ja hyväksyttää tarvittaessa viranomaisilla kohteen työturvallisuutta koskevat muut viranomaisten vaatimat asiakirjat.
Urakan arvioitu kestoaika on maaliskuusta 2024 kesäkuuhun 2025 urakkaohjelmassa tarkemmin määritellyllä ajalla.

Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 675927
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Kokonaisurakassa urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön ja Yleisten sopimusehtojen (YSE) tarkoittamana päätoteuttajana, joka vastaa työmaan johtovelvollisuuksista, työmaapalveluista ja työturvallisuudesta.
Rakennuskohde on suunniteltu tietomallintamalla, ja urakoitsijan tulee olla tietotaito sekä tarvittavat laitteet ja ohjelmistot hyödyntää tietomallia myös työmaalla.
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista.
Urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista vertailuhinnaltaan halvin.
KOHTEEN ESITTELY
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista. Rakennuspaikkaan voi tutustua omatoimisesti osoitteessa Jokiniementie 34b, 00650 Helsinki.
YMPÄRISTÖN HUOMIOIMINEN RAKENNUSHANKKEESSA
Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt "Päästötön työmaa green deal" -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava).
Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin.

Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Kesto
Aloituspäivä: 2024-03-01 📅
Loppupäivä: 2025-06-30 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-12-07 13:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-12-07 13:30:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Helsinki
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Vakuus vaaditaan ✅
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2023-12-07 13:30:00 📅
Paikka: Helsinki
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-11-16 13:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihtovaatimus: Tarjoajan tai tarjoajaryhmittymän yritysten yhteenlasketun liikevaihdon tulee olla vähintään 10 miljoonaa (10.000.000) euroa kultakin kolmelta viimeisimmältä päättyneeltä tilikaudelta (12 kk laskennallinen jakso). Mikäli ilmoitettu tilikausi on pidempi tai lyhyempi kuin kaksitoista kuukautta lasketaan liikevaihto jakamalla se tilikauden kuukausien määrällä ja kertomalla kahdellatoista.
Kysymys ESPD-lomakkeella.

Taloudellinen tilanne: Tarjoajan taloudellinen tilanne on sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa luottoluokituksessa on vähintään tasolla A tai Bisnode Finland Oy:n luottoluokituksessa on vähintään tasolla A.
Jos tarjoajan osalta ei ole saatavissa edellä mainittuja luottoluokitustietoja, tarjoajan tilannetta voidaan arvioida myös pyydettäessä toimitettavien viimeisimpien tilinpäätöstietojen ja/tai muun selvityksen sekä tilaajan oma-aloitteisesti hankkiman selvityksen perusteella. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.

Vastuuvakuutus: Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on vähintään viisisataatuhatta (500.000) euroa.
Rajoitteet: Helsingin kaupunki on velvollinen noudattamaan Euroopan unionin, Yhdistyneiden kansakuntien ja Suomen viranomaisten asettamia pakotteita ja varojen jäädyttämispäätöksiä. Tarjoajien tulee antaa seuraava vakuutus ja pyydettäessä viipymättä esittää hankinta yksikölle tietoja hankintayksikön pyytämään selvityspyyntöön.
Tarjoaja vakuuttaa,
1. ettei tarjoaja ole Venäjän kansalainen, Venäjällä asuva luonnollinen henkilö tai Venäjälle sijoittautunut oikeushenkilö, yhteisö tai elin,
2. ettei tarjoaja ole oikeushenkilö, yhteisö tai elin, jonka omistusoikeuksista Venäjän kansalainen, Venäjällä asuva luonnollinen henkilö tai Venäjälle sijoittautunut oikeushenkilö, yhteisö tai elin omistaa suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia,
3. ettei tarjoaja ole Venäjän kansalaisen, Venäjällä asuvan luonnollisen henkilön, tai Venäjälle sijoittautuneen oikeushenkilön, yhteisön tai elimen taikka oikeushenkilön, yhteisön tai elimen, jonka omistusoikeuksista nämä omistamat suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia puolesta tai johdolla toimiva luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin,
4. ettei kohdissa 1-3 mainituilla tahoilla ole yli 10 prosentin osuus tarjouksen arvosta tai niistä alihankkijoista, tavarantoimittajista tai yhteisöistä, joiden voimavaroja käytetään hyväksi julkisia hankintoja koskevissa direktiiveissä tarkoitetulla tavalla,
5. ettei tarjoaja tai tarjoajan lähipiiri kuulu Neuvoston asetuksen (EU) N:o 269/2014, annettu 17 päivänä maaliskuuta 2014, Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä liitteessä I lueteltuihin luonnollisiin henkilöihin, oikeushenkilöihin, yhteisöihin tai elimiin,
6. ettei 1) tarjoajalle, 2) tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenille tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttäville henkilöille tai tahoille eikä 3) tarjoajan välittömille tai välillisille omistajille taikka tarjoajan käyttämiin alihankkijoihin kohdistu muita Euroopan unionin, Yhdistyneiden kansakuntien tai Suomen viranomaisten asettamia pakotteita taikka varojen jäädyttämispäätöstä, ja
7. ettei tarjoajan toiminta, sopimuksen kohteeseen käytettävät tavarat tai palvelut eikä tarjoajan tuottamien tuotteiden/palveluiden käyttö riko Euroopan unionin, Yhdistyneiden kansakuntien tai Suomen viranomaisten asettamia pakotteita.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Urakoitsijan pätevyys: Urakoitsijalla on Rakentamisen laatu RALA ry:n myöntämä RALA-pätevyystodistus tähän urakkaan soveltuvasta toimialapätevyydestä (2.1)
Tai
RALA-pätevyyden puuttuessa muulla tavoin osoitettu vastaava pätevyys. RALA-pätevyyttä 2.1 vastaavana pätevyytenä pidetään kolmea (3) referenssiä pääurakoitsijana toimimisesta uudisrakentamisen urakoissa viimeisen viiden (5) vuoden aikana hankintailmoituksen julkaisupäivämäärästä laskettuna.

Sähkö- ja tietoliikenneurakoitsijan pätevyys: Sähkö- ja tietoliikenneurakoitsijalla on yksi (1) referenssi (tai RALA-pätevyys 33.1.3) talotekniikkaurakoitsijana toimimisesta opetusrakennuksen (Tilastokeskuksen rakennusluokitus 2018, pääluokka 08) korjaus- tsi uudisrakentamisen hankkeesta viimeisen viiden (5) vuoden aikana hankintailmoituksen julkaisupäivämäärästä laskettuna.
Lisäksi sähköurakoitsija on suomalaisten sähköalan säädösten ja asetusten mukaisesti TUKES:n ylläpitämässä sähköurakoitsijarekisterissä omaten vähintään S2-urakointioikeudet.

Rakennusautomaatiourakoitsijan pätevyys: Rakennusautomaatiourakoitsijalla on yksi (1) referenssi (tai RALA-pätevyys 33.3.3 tai Seti Oy:n RAU-urakoitsijahyväksyntä) talotekniikkaurakoitsijana toimimisesta opetusrakennusten (Tilastokeskuksen rakennusluokitus 2018, pääluokka 08) korjaus- tai uudisrakennustöissä viimeisen viiden (5) vuoden aikana hankintailmoituksen julkaisupäivämäärästä laskettuna.
Rakennuskohteen rakennusautomaatiojärjestelmän I/O-moduulien välisessä tiedonsiirrossa samoin kuin I/O-moduulien ja valvomon välisessä tiedonsiirrossa käytetään standardia avointa tiedonsiirtoprotokollaa, esim. Bacnet, Modbus RTU, LonTalk, kun taas kaukovalvonnassa käytetään TCP/IP-protokollaa. Rakennusautomaatiourakoitsijalla on näiden edellä mainittujen tiedonsiirtotekniikoiden ammattiosaaminen.

Lämpö- vesi- ja viemärijohtojen urakoitsijan pätevyys: Lämpö- vesi- ja viemärijohtojen urakoitsijalla on yksi (1) referenssi (tai RALA-pätevyys 32.1.2) talotekniikkaurakoitsijana toimimisesta opetusrakennusten (Tilastokeskuksen rakennusluokitus 2018, pääluokka 08) korjaus- tai uudisrakentamistöissä viimeisen viiden (5) vuoden aikana hankintailmoituksen julkaisupäivämäärästä laskettuna.

Ilmanvaihtourakoitsijan pätevyys: Ilmanvaihtourakoitsijalla on yksi (1) referenssi (tai RALA-pätevyys 32.2.2) talotekniikkaurakoitsijana toimimisesta opetusrakennusten (Tilastokeskuksen rakennusluokitus 2018, pääluokka 08) korjaus- tai uudisrakentamisen hankkeissa viimeisen viiden (5) vuoden aikana hankintailmoituksen julkaisupäivämäärästä laskettuna.

Rakennusurakoitsijan työnjohtajan pätevyys: Tarjoaja nimeää rakennustöiden vastaavan työnjohtajan seuraavassa esitetyt vaatimukset täyttävänä:
1) Urakoitsijan vastaavalla työnjohtajalla tulee olla vähintään rakennusteknikon, -mestarin tai -insinöörin koulutus ja valmistumisen jälkeen vähintään neljä (4) vuotta työnjohtokokemusta, josta vähintään kaksi (2) vuotta vastaavan työnjohtajan kokemusta, sekä hänen tulee olla yrittäjä, yrityksen osakas tai työsuhteisena suorassa työsuhteessa urakoitsijaan eikä hänellä saa olla samaan aikaan muita tehtäviä hoidettavanaan, jotka estävät tässä hankkeessa täysipäiväisenä työnjohtajana toimimisen.
2) Urakoitsijan vastaavalla työnjohtajalla on näyttöä siitä, että hän tuntee Suomen rakentamismääräykset ja viranomaismääräykset ja yleiset sopimusehdot YSE 98 siinä laajuudessa mitä vastaavan työnjohtajan tehtävien hoitaminen edellyttää
3) Urakoitsijan vastaavalla työnjohtajalla on vähintään hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukaisella taitotasolla C1. Ulkomainen tarjoaja toimittaa edellä mainittujen henkilöiden todistukset kielitaidon taitotasosta.

Taloteknisten urakoitsijoiden työnjohtajien pätevyys: Taloteknisten urakoitsijoiden vastuulliset työnjohtajat ovat yrittäjiä, yrityksen osakkaita tai työsuhteisena suorassa työsuhteessa ko. urakoitsijaan. Kyseisillä työnjohtajilla on vähintään teknikon koulutus ja vähintään kolme (3) vuotta valmistumisen jälkeistä vastuullisen työnjohtajan työkokemusta, pois lukien sähköurakoitsijan työnjohtaja, jolla on vähintään sähköteknikon tai insinöörin koulutus ja valmistumisen jälkeen vähintään viisi (5) vuotta sähköurakointikokemusta sisäjohtoasennuksista.

Hankereferenssi nro 1: Tarjoajalla on viimeisten viiden (5) vuoden ajalta valmistuneena yksi (1) referenssikohde pääurakoitsijana toimimisesta vähintään tuhannen (1000) bruttoneliömetrin laajuinen lasten päiväkoti tai koulurakennus uudisrakennushankkeena.
Referenssi hyväksytään viiden vuoden ajalta kilpailuolosuhteiden hyödyntämiseksi. Hanke on tullut valmistuneeksi ja hyväksytysti tilaajalle luovutetuksi viimeistään 30.11.2018.
Rakennuttaja voi kysyä referenssikohteen tilaajan yhteyshenkilön nimen ja yhteystiedot ennen hankintapäätöksen tekemistä, mikäli niitä ei tässä ole ilmoitettu referenssinä ilmoitetun kohteen tilaajan tiedoissa.

Hankereferenssi nro 2: Tarjoajalla on viimeisten viiden (5) vuoden ajalta valmistuneena yksi (1) referenssikohde pääurakoitsijana toimimisesta vähintään tuhannen (1000) bruttoneliömetrin laajuisen CLT-puurakennuksen uudisrakennushankkeessa.

Em. referenssit (2kpl) saavat olla samasta kohteesta. Referenssit on täytynyt toteuttaa sama yritys kuin tarjoaa tätä kohdetta (sama Y-tunnus)

Vaadittavat vakuudet ja takuut:
YSE 1998 36 §:n mukaiset vakuudet tulee urakoitsijan antaa seuraavasti (arvonlisäverottomasta urakkahinnasta):
rakennusajan vakuudeksi 10 %
takuuajan vakuudeksi 2 %
Vakuuksien tulee olla voimassa, YSE:stä poiketen kuusi (6) kuukautta yli rakennus- ja takuuajan.
Konsernivakuuksia ei hyväksytä.
Vakuuden antajalla olevalla raha- tai vakuutuslaitoksella tulee olla toimipaikka EU- tai ETA-maassa. Vakuuden antajan tulee olla vakavarainen ja riittävän suuri. Pdf-muodossa toimitettavan sähköisen takaussitoumuksen tai kirjeitse toimitettavan pdf-tulosteen tulee tulla suoraan vakuudenantajalta.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuvasta samankaltaisesta menettelystä johtuvassa konkurssissa tai muussa sellaista vastaavassa tilanteessa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoaja on konkurssissa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden tarjoajien kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoaja on rikkonut oman tietonsa mukaan ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu…
… rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
… petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
… lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettelyjä.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoaja on rikkonut oman tietonsa mukaan työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan
JA/TAI
Tarjoaja ei ole noudattanut työehtosopimusta tai muita keskeisiä työehtoja, mikäli lainsäädäntö sitä edellyttää
JA/TAI
Tarjoajalla ei ole voimassaolevaa työtapaturma- ja ammattitautilaissa (459/2015) tarkoitettua vakuutusta työsuhteessa oleville työntekijöilleen
JA/TAI
Tarjoaja ei ole järjestänyt lakisääteistä työterveyshuoltoa työntekijöilleen.

Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista
a) on syyllistynyt vakavaan väärään tulkintaan antaessaan poissulkemisperusteiden puuttumisen tai valintaperusteiden täyttymisen tarkistamiseen vaadittuja tietoja,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) ei ole kyennyt toimittamaan viiveettä hankintaviranomaisen tai -yksikön vaatimia liiteasiakirjoja, ja
d) on yrittänyt vaikuttaa hankintaviranomaisen tai -yksikön päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on tuottamuksellisesti toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, valintaa tai myöntämistä koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on tietoinen eturistiriidoista, joita sen hankintamenettelyyn osallistumisesta aiheutuu kansallisenlainsäädännön, asiaankuuluvan hankintailmoituksen tai hankinta-asiakirjojen perusteella.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut hankintaviranomaiselle tai –yksikölle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoajalla on kokemuksia siitä, että aikaisempi hankintasopimus, hankintayksikön kanssa tehty aikaisempihankintasopimus tai aikaisempi käyttöoikeussopimus on irtisanottu ennenaikaisesti tai että kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.

Tarjoaja on rikkonut oman tietonsa mukaan sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan
JA/TAI
Tarjoajalla ei ole työntekijöiden eläkevakuutusta tai tarjoaja ei ole suorittanut eläkevakuutusmaksuja, mikäli lainsäädäntö sitä edellyttää.
Kysymys ESPD-lomakkeella

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä
rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä
rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Kysymys ESPD-lomakkeella.
Kokonaisurakassa urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön ja Yleisten sopimusehtojen (YSE) tarkoittamana päätoteuttajana, joka vastaa työmaan johtovelvollisuuksista, työmaapalveluista ja työturvallisuudesta.
Rakennuskohde on suunniteltu tietomallintamalla, ja urakoitsijan tulee olla tietotaito sekä tarvittavat laitteet ja ohjelmistot hyödyntää tietomallia myös työmaalla.
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista.
Urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista vertailuhinnaltaan halvin.
KOHTEEN ESITTELY
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista. Rakennuspaikkaan voi tutustua omatoimisesti osoitteessa Jokiniementie 34b, 00650 Helsinki.
YMPÄRISTÖN HUOMIOIMINEN RAKENNUSHANKKEESSA
Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt "Päästötön työmaa green deal" -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava).
Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin.
Kokonaisurakassa urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön ja Yleisten sopimusehtojen (YSE) tarkoittamana päätoteuttajana, joka vastaa työmaan johtovelvollisuuksista, työmaapalveluista ja työturvallisuudesta.
Rakennuskohde on suunniteltu tietomallintamalla, ja urakoitsijan tulee olla tietotaito sekä tarvittavat laitteet ja ohjelmistot hyödyntää tietomallia myös työmaalla.
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista.
Urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista vertailuhinnaltaan halvin.
KOHTEEN ESITTELY
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista. Rakennuspaikkaan voi tutustua omatoimisesti osoitteessa Jokiniementie 34b, 00650 Helsinki.
YMPÄRISTÖN HUOMIOIMINEN RAKENNUSHANKKEESSA
Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt "Päästötön työmaa green deal" -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava).
Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2023/S 203-639728 (2023-10-19)