LPK Pelimanni ja Tiuku, kokonaisurakka, uudisrakennus

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Hankintana on lasten päiväkodin Pelimanni ja Tiuku uudisrakentaminen. Kohde toteutetaan kiinteähintaisena kokonaisurakkana, jossa työhön valittu urakoitsija toimii YSE 1998 -ehtojen ja lainsäädännön tarkoittamana pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana.
Uudisrakennus on suunniteltu toteutettavan pääosin betonielementtirakenteisena ja julkisivut puu- ja tiiliverhoiltuna sekä vesikaton ullakkotilat teräs- ja puurakenteisena. Suunnitelma-asiakirjojen mukaan päiväkotirakennuksen tilojen laajuus on 2297 bruttoneliömetriä. Rakentamishankkeeseen sisältyy myös piha-alueen rakentaminen. Rakennushanke on tarkemmin kuvattu suunnitteluasiakirjoissa, jotka ovat ladattavissa jäljempänä ilmoitetusta verkkotallennuspaikasta.
Kohteella on lainvoimainen rakennuslupa, joka on myönnetty 24.11.2022
Kohteen rakentaminen on tarkoitus aloittaa viimeistään 1.6.2023. Rakentamisen tulee valmistua viimeistään 16 kuukauden kuluttua rakentamisen aloittamisesta, jolloin viranomaisten vaatimat tarkastukset tulee olla hyväksytysti pidettyinä, ja urakkakohde valmistuneena tilaajalle luovutettuna. Hankinnan kohde sitä koskevine vaatimuksineen ja hankkeen toteutusaikataulu on yksityiskohtaisesti kuvattu liiteasiakirjoissa, jotka ovat julkaistuna tässä tarjouspyynnössä jäljempänä mainitussa verkkotallennuspaikassa.
Tilaaja on teettänyt rakennuspaikalla olevan vanhan rakennuksen purkamisen erillisenä urakkana talvella 2022 ja rakennusalueen louhitut kaivannot on täytetty soralla ja alue maisemoitu turvalliseksi, joten tontti tulee olemaan rakentamaton uuden rakennuksen rakentamisen aloittamista varten.
Helsingin kaupungin tavoitteena on "Päästötön työmaa green deal" -sopimuksen mukaisesti vähentää urakkatyömailla syntyviä päästöjä. Ympäristövaatimuksia on tarkemmin käsitelty tämän tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.
Kohteen toteuttamisessa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 muissa hankinta-asiakirjoissa mainittavin poikkeuksin.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-03-31. Hankinta julkaistiin 2023-02-20.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-02-20 hankintailmoitus
2024-01-02 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2023-02-20)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Hankintana on lasten päiväkodin Pelimanni ja Tiuku uudisrakentaminen. Kohde toteutetaan kiinteähintaisena kokonaisurakkana, jossa työhön valittu urakoitsija toimii YSE 1998 -ehtojen ja lainsäädännön tarkoittamana pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana. Uudisrakennus on suunniteltu toteutettavan pääosin betonielementtirakenteisena ja julkisivut puu- ja tiiliverhoiltuna sekä vesikaton ullakkotilat teräs- ja puurakenteisena. Suunnitelma-asiakirjojen mukaan päiväkotirakennuksen tilojen laajuus on 2297 bruttoneliömetriä. Rakentamishankkeeseen sisältyy myös piha-alueen rakentaminen. Rakennushanke on tarkemmin kuvattu suunnitteluasiakirjoissa, jotka ovat ladattavissa jäljempänä ilmoitetusta verkkotallennuspaikasta. Kohteella on lainvoimainen rakennuslupa, joka on myönnetty 24.11.2022 Kohteen rakentaminen on tarkoitus aloittaa viimeistään 1.6.2023. Rakentamisen tulee valmistua viimeistään 16 kuukauden kuluttua rakentamisen aloittamisesta, jolloin viranomaisten vaatimat tarkastukset tulee olla hyväksytysti pidettyinä, ja urakkakohde valmistuneena tilaajalle luovutettuna. Hankinnan kohde sitä koskevine vaatimuksineen ja hankkeen toteutusaikataulu on yksityiskohtaisesti kuvattu liiteasiakirjoissa, jotka ovat julkaistuna tässä tarjouspyynnössä jäljempänä mainitussa verkkotallennuspaikassa. Tilaaja on teettänyt rakennuspaikalla olevan vanhan rakennuksen purkamisen erillisenä urakkana talvella 2022 ja rakennusalueen louhitut kaivannot on täytetty soralla ja alue maisemoitu turvalliseksi, joten tontti tulee olemaan rakentamaton uuden rakennuksen rakentamisen aloittamista varten. Helsingin kaupungin tavoitteena on "Päästötön työmaa green deal" -sopimuksen mukaisesti vähentää urakkatyömailla syntyviä päästöjä. Ympäristövaatimuksia on tarkemmin käsitelty tämän tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa. Kohteen toteuttamisessa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 muissa hankinta-asiakirjoissa mainittavin poikkeuksin.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Postiosoite: PL 58208
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Yhteystiedot
Internetosoite: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/ 🌏
Sähköposti: kymp.tilahankinnat@hel.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=428565&tpk=1abab5f8-ba6a-441e-a635-a55c51b4123d 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=428565&tpk=1abab5f8-ba6a-441e-a635-a55c51b4123d 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-02-20 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-03-31 📅
Julkaisupäivä: 2023-02-24 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 040-114600
EUVL-S-numero: 40
Lisätietoja
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankintana on lasten päiväkodin Pelimanni ja Tiuku uudisrakentaminen. Kohde toteutetaan kiinteähintaisena kokonaisurakkana, jossa työhön valittu urakoitsija toimii YSE 1998 -ehtojen ja lainsäädännön tarkoittamana pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana.
Näytä lisää
Uudisrakennus on suunniteltu toteutettavan pääosin betonielementtirakenteisena ja julkisivut puu- ja tiiliverhoiltuna sekä vesikaton ullakkotilat teräs- ja puurakenteisena. Suunnitelma-asiakirjojen mukaan päiväkotirakennuksen tilojen laajuus on 2297 bruttoneliömetriä. Rakentamishankkeeseen sisältyy myös piha-alueen rakentaminen. Rakennushanke on tarkemmin kuvattu suunnitteluasiakirjoissa, jotka ovat ladattavissa jäljempänä ilmoitetusta verkkotallennuspaikasta.
Näytä lisää
Kohteella on lainvoimainen rakennuslupa, joka on myönnetty 24.11.2022
Kohteen rakentaminen on tarkoitus aloittaa viimeistään 1.6.2023. Rakentamisen tulee valmistua viimeistään 16 kuukauden kuluttua rakentamisen aloittamisesta, jolloin viranomaisten vaatimat tarkastukset tulee olla hyväksytysti pidettyinä, ja urakkakohde valmistuneena tilaajalle luovutettuna. Hankinnan kohde sitä koskevine vaatimuksineen ja hankkeen toteutusaikataulu on yksityiskohtaisesti kuvattu liiteasiakirjoissa, jotka ovat julkaistuna tässä tarjouspyynnössä jäljempänä mainitussa verkkotallennuspaikassa.
Näytä lisää
Tilaaja on teettänyt rakennuspaikalla olevan vanhan rakennuksen purkamisen erillisenä urakkana talvella 2022 ja rakennusalueen louhitut kaivannot on täytetty soralla ja alue maisemoitu turvalliseksi, joten tontti tulee olemaan rakentamaton uuden rakennuksen rakentamisen aloittamista varten.
Näytä lisää
Helsingin kaupungin tavoitteena on "Päästötön työmaa green deal" -sopimuksen mukaisesti vähentää urakkatyömailla syntyviä päästöjä. Ympäristövaatimuksia on tarkemmin käsitelty tämän tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.
Kohteen toteuttamisessa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 muissa hankinta-asiakirjoissa mainittavin poikkeuksin.
Lasten päiväkodin Pelimanni ja Tiuku kokonaisurakkamuodolla toteutettavassa uudisrakennushankkeessa pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana urakoitsija vastaa kohteen toteuttamisesta, työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista (YSE 1998).
Näytä lisää
Hankintaa ei jaeta osiin, sillä kokonaisurakalla pyritään parempaan kosteuden, pölyn, melun ja materiaalivirtojen hallintaan.
Työmaan tukikohta-alueena on käytettävissä rakennuspaikan tontti liiteasiakirjoissa kuvatun mukaisesti ja tarvittaessa pääurakoitsijan on vuokrattava lisäalue Helsingin kaupungilta.
Tarjouksen jättämistä koskevat ohjeet on esitetty jäljempänä kohdassa "Tarjouksen/hakemuksen lähettäminen".
Urakoitsijaksi valitaan taloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Taloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin.
Tarjouspyyntöön kuuluu liiteasiakirjoina kaupalliset ja tekniset asiakirjat sekä laskentaa tukevana ja havainnollistamana tietomallit. Tarjouspyyntöaineistoa voidaan tarkentaa ja täydentää lisäkirjeillä tarjousaikana.
Kesto: 16 kuukautta
Lisätietoja:
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Rakennuspaikan osoite: Purpuripolku 1, 00420 Helsinki
Tontti 91-33-170-4, Kannelmäki

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Vaatimukset on esitetty ESPD-lomakkeella ja sitä täydentäen tarjoajanäkymän Muut ehdot -lomakkeella.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt "Päästötön työmaa green deal" -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava).
Näytä lisää
Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin tulevaisuudessa.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 13:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-03-31 📅
Tarjousten avausaika: 13:30

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Yhteystiedot
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=428565&tpk=1abab5f8-ba6a-441e-a635-a55c51b4123d 🌏

Viite
Lisätietoja
Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/83068/notice/120764

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 040-114600 (2023-02-20)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-01-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: LPK Pelimanni ja Tiuku, kokonaisurakka, uudisrakennus
Viitenumero: HEL 2023-001734
Lyhyt kuvaus:
Lasten päiväkoti Pelimanni ja Tiuku kokonaisurakkamuodolla toteutettavana uudisrakennushankkeena.
Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Päiväkotien rakennustyöt 📦
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 8 251 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 679284
Lisätietoja:
Hankinnassa on avoimen menettelyn jälkeen siirrytty neuvottelumenettelyyn kahden hinnaltaan edullisimman tarjouksen jättäneen tarjoajan kanssa. Urakoitsijaksi valittiin edullisimman tarjouksen jättänyt tarjoaja.
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Pääkohde tai suorituspaikka:
Purpuripolku 1 00420 Helsinki
Kesto
Aloituspäivä: 2023-10-30 📅
Loppupäivä: 2025-02-28 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: HEL 2023-001734
Sopimuksen tekopäivä: 2023-10-30 📅
Otsikko: LPK Pelimannin ja Tiukun rakentamisen kokonaisurakka
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 8 251 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: FI30209841
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Arkta Rakennuskultti Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3020984-1
Postiosoite: Sinikalliontie 7
Postinumero: 02630
Postitoimipaikka: Espoo
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: marko.kahkonen@arkta.fi 📧
Puhelin: 03 347 6111 📞
URL: https://www.arkta.fi/tietoa-meista/arkta-rakennuskultti/ 🌏
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 9 444 441 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: FI02203258
Alihankintaa koskevat tiedot
Alihankinnan arvo tiedossa
Kuvaus: Talotekniikka
Lyhyt kuvaus alihankinnan kohteena olevasta sopimuksen osasta: Talotekniikka
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Kymppirakenne Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0220325-8
Postiosoite: Helkamäentie 23
Postinumero: 07230
Postitoimipaikka: Monninkylä
Sähköposti: seppo.kapanen@kymppirakenne.fi 📧
Puhelin: +35893102611 📞
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 9 465 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: 1765514-2
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: NCC Suomi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1765514-2
Postiosoite: PL13
Postinumero: 00281
Postitoimipaikka: Helsinki
Sähköposti: anne.lehto@ncc.fi 📧
Puhelin: +358 10 507 51 📞
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 8 520 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: FI15093748
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Peab Oy, PKS Toimitilarakentaminen
Kansallinen rekisterinumero: 1509374-8
Postiosoite: Karvaamokuja 2a
Postinumero: 00380
Sähköposti: risto.mikkonen@peab.fi 📧
Puhelin: +358 207 606 200 📞

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Postiosoite: PL 58208
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Sähköposti: kymp.tilahankinnat@hel.fi 📧
Puhelin: +358 93102611 📞
URL: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Hankinnassa on avoimen menettelyn jälkeen siirrytty neuvottelumenettelyyn kahden hinnaltaan edullisimman tarjouksen jättäneen tarjoajan kanssa. Urakoitsijaksi valittiin edullisimman tarjouksen jättänyt tarjoaja.
Arvostelurunko
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2024/S 002-003961 (2024-01-02)