Raseborgs Energi Ab / Raaseporin Energia Oy on hankkimassa uutta biolämpökeskusta Karjaalle. Uusi lämpökeskus rakennetaan samalle, osoitteessa Timpurintie 9, Karjaa, sijaitsevalle tontille nykyisen biolämpökeskuksen kanssa. Olemassa oleva lämpökeskus jää käyttöön. Uuden lämpökeskuksen toimituslaajuuteen kuuluvat kaikki lämmöntuotantoon tarvittavat laitteet, kuten kiinteän polttoaineen kattila (myöhemmin KPA-kattila), pumput, lämmönvaihtimet, savukaasun puhdistuslaitteet sekä sähköistys ja automaatio. Olemassa olevaa polttoaineen vastaanottoa hyödynnetään uudelle laitokselle: Polttoaineen käsittelyn vaatimat muutostyöt voidaan tarjota vapaaehtoisena optiona. Lämpökeskusrakennusta voidaan tarjotaan vapaaehtoisena optiona. Maanrakennus- ja perustustyöt eivät sisälly laajuuteen. KPA-kattilan on oltava nimellisteholtaan vähintään 7,0 MW ja enintään 9,0 MW. Polttoaineina ovat puujakeet kuten metsäenergia, kuori ja puru sekä briketti. Lisäksi laitos varustetaan savukaasujen lämmöntalteenottopesurijärjestelmällä. Hankintayksikön tavoitteena on allekirjoittaa urakan hankintasopimus elokuun 2023 aikana. Uuden laitoksen käyttöönotto on tarkoitus toteuttaa syksyn 2024 aikana ja säännöllinen lämmöntuotanto aloittaa joulukuussa 2024. Hankintayksikkö pidättää oikeuden täsmentää aikataulua neuvottelumenettelyn edetessä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-03-06.
Hankinta julkaistiin 2023-02-15.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2023-02-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Kattilalaitteistot
Lyhyt kuvaus:
Raseborgs Energi Ab / Raaseporin Energia Oy on hankkimassa uutta biolämpökeskusta Karjaalle.
Uusi lämpökeskus rakennetaan samalle, osoitteessa Timpurintie 9, Karjaa, sijaitsevalle tontille nykyisen biolämpökeskuksen kanssa. Olemassa oleva lämpökeskus jää käyttöön. Uuden lämpökeskuksen toimituslaajuuteen kuuluvat kaikki lämmöntuotantoon tarvittavat laitteet, kuten kiinteän polttoaineen kattila (myöhemmin KPA-kattila), pumput, lämmönvaihtimet, savukaasun puhdistuslaitteet sekä sähköistys ja automaatio. Olemassa olevaa polttoaineen vastaanottoa hyödynnetään uudelle laitokselle: Polttoaineen käsittelyn vaatimat muutostyöt voidaan tarjota vapaaehtoisena optiona. Lämpökeskusrakennusta voidaan tarjotaan vapaaehtoisena optiona. Maanrakennus- ja perustustyöt eivät sisälly laajuuteen.
KPA-kattilan on oltava nimellisteholtaan vähintään 7,0 MW ja enintään 9,0 MW. Polttoaineina ovat puujakeet kuten metsäenergia, kuori ja puru sekä briketti. Lisäksi laitos varustetaan savukaasujen lämmöntalteenottopesurijärjestelmällä.
Hankintayksikön tavoitteena on allekirjoittaa urakan hankintasopimus elokuun 2023 aikana. Uuden laitoksen käyttöönotto on tarkoitus toteuttaa syksyn 2024 aikana ja säännöllinen lämmöntuotanto aloittaa joulukuussa 2024. Hankintayksikkö pidättää oikeuden täsmentää aikataulua neuvottelumenettelyn edetessä.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Kattilalaitteistot📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Raseborgs Energi Ab / Raaseporin Energia Oy on hankkimassa uutta biolämpökeskusta Karjaalle.
Uusi lämpökeskus rakennetaan samalle, osoitteessa Timpurintie 9, Karjaa, sijaitsevalle tontille nykyisen biolämpökeskuksen kanssa. Olemassa oleva lämpökeskus jää käyttöön. Uuden lämpökeskuksen toimituslaajuuteen kuuluvat kaikki lämmöntuotantoon tarvittavat laitteet, kuten kiinteän polttoaineen kattila (myöhemmin KPA-kattila), pumput, lämmönvaihtimet, savukaasun puhdistuslaitteet sekä sähköistys ja automaatio. Olemassa olevaa polttoaineen vastaanottoa hyödynnetään uudelle laitokselle: Polttoaineen käsittelyn vaatimat muutostyöt voidaan tarjota vapaaehtoisena optiona. Lämpökeskusrakennusta voidaan tarjotaan vapaaehtoisena optiona. Maanrakennus- ja perustustyöt eivät sisälly laajuuteen.
Uusi lämpökeskus rakennetaan samalle, osoitteessa Timpurintie 9, Karjaa, sijaitsevalle tontille nykyisen biolämpökeskuksen kanssa. Olemassa oleva lämpökeskus jää käyttöön. Uuden lämpökeskuksen toimituslaajuuteen kuuluvat kaikki lämmöntuotantoon tarvittavat laitteet, kuten kiinteän polttoaineen kattila (myöhemmin KPA-kattila), pumput, lämmönvaihtimet, savukaasun puhdistuslaitteet sekä sähköistys ja automaatio. Olemassa olevaa polttoaineen vastaanottoa hyödynnetään uudelle laitokselle: Polttoaineen käsittelyn vaatimat muutostyöt voidaan tarjota vapaaehtoisena optiona. Lämpökeskusrakennusta voidaan tarjotaan vapaaehtoisena optiona. Maanrakennus- ja perustustyöt eivät sisälly laajuuteen.
KPA-kattilan on oltava nimellisteholtaan vähintään 7,0 MW ja enintään 9,0 MW. Polttoaineina ovat puujakeet kuten metsäenergia, kuori ja puru sekä briketti. Lisäksi laitos varustetaan savukaasujen lämmöntalteenottopesurijärjestelmällä.
Hankintayksikön tavoitteena on allekirjoittaa urakan hankintasopimus elokuun 2023 aikana. Uuden laitoksen käyttöönotto on tarkoitus toteuttaa syksyn 2024 aikana ja säännöllinen lämmöntuotanto aloittaa joulukuussa 2024. Hankintayksikkö pidättää oikeuden täsmentää aikataulua neuvottelumenettelyn edetessä.
Hankintayksikön tavoitteena on allekirjoittaa urakan hankintasopimus elokuun 2023 aikana. Uuden laitoksen käyttöönotto on tarkoitus toteuttaa syksyn 2024 aikana ja säännöllinen lämmöntuotanto aloittaa joulukuussa 2024. Hankintayksikkö pidättää oikeuden täsmentää aikataulua neuvottelumenettelyn edetessä.
Hankintayksikkö valitsee osallistumispyynnössä asetetut vaatimukset täyttävät ehdokkaat neuvotteluihin kohdassa III kuvattujen valintaperusteiden mukaisesti.
Tarjous- ja neuvotteluvaihe:
Tarjoajat toimittavat alustavan tarjouksen perustuen alustavaan tarjouspyyntöön. Neuvottelut käydään jokaisen alustavan tarjouksen toimittaneen tarjoajan kanssa. Neuvotteluiden pohjalta Tilaaja laatii lopullisen tarjouspyynnön.
Lopullisen tarjouspyynnön sekä mahdollisten kysymysten ja vastausten perusteella tarjoajat toimittavat lopullisen tarjouksen liitteineen. Lopullisen tarjouksen tulee olla lopullisen tarjouspyynnön ehtojen ja vaatimusten mukainen, eikä siihen saa sisällyttää varaumia tai poikkeamia.

Lopullisista tarjouksista tullaan valitsemaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valinnassa käytetään hinta-laatusuhdetta, ja korkeimmat pisteet saanut tarjous valitaan. Pisteytyksessä huomioidaan hinnan lisäksi käyttökustannukset ja laadullisia tekijöitä. Valintaperusteet esitetään tarkemmin tarjouspyynnössä. Hankintasopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan hankintapäätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Tarjouskilpailun voittanut tarjoaja sitoutuu allekirjoittamaan hankintasopimuksen viipymättä Hankintayksikön ilmoituksesta. Hankintamenettelyn toisen vaiheen alustava aikataulu tullaan esittämään alustavassa tarjouspyynnössä tai neuvottelukutsussa.
Hankintayksikön tavoitteena on allekirjoittaa urakan hankintasopimus elokuun 2023 aikana.
Kesto: 20 kuukautta
Vaihtoehtojen kuvaus:
Rakennuksen sisällyttäminen lämpökeskustoimitukseen. Polttoaineen käsittelyn muutostyöt. Sähkökattila.
Kaikki lisähankintamahdollisuudet kuvataan tarkemmin tarjouspyynnössä.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Ehdokas on merkitty sijoittautumismaassaan ammatti- tai elinkeinorekisteriin, jos ehdokas on sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaan velvollinen rekisteröitymään kyseisiin rekistereihin. Ehdokkaan tulee täyttää rekisteröitymistä koskeva vaatimus. Ehdokas sitoutuu pyynnöstä toimittamaan selvityksen rekisterimerkinnöistä.

Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Ehdokkaan vuotuinen liikevaihto kolmelta tilikaudelta vuosina 2019-2021 on vähintään 8 000 000 €.
Ehdokkaan kumulatiivinen liikevoitto tilikausilta 2019-2021 on positiivinen.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Minimivaatimuksena on kaksi (2) vertailukelpoista referenssitoimitusta.
1. Laitoksen suurimman yksittäisen puupolttoainetta käyttävän kattilan kattilateho on vähintään 7,0 MW
2. Suurimmassa yksittäisessä puupolttoainetta käyttävässä kattilassa on mahdollista polttaa 100 % puupolttoaineita, joiden kosteus on vähintään 45 %
3. Laitos on käyttöönotettu välillä 2018-2022
4. Laitos sijoittuu olosuhteisiin, joissa talvisin (joulukuusta maaliskuuhun) esiintyy tyypillisesti < 0 °C kuukausittaisia keskilämpötiloja
5. Toimituslaajuus sisältää vähintään kattilan ja muun lämmön tuottamiseen vaadittavan tekniikan, kuten pumput, lämmönvaihtimet ja savukaasun puhdistinlaitteet
Vertailukelpoisuuden arvioimiseksi ehdokas täyttää hankintailmoituksen liitteenä olevaan taulukkoon kustakin referenssitoimituksesta seuraavat tiedot:
1. Laitoksen kokonaislämpöteho ja suurimman yksittäisen puupolttoainetta käyttävän kattilan kattilateho
3. Käyttöönottoajankohdan, ja asiakkaan yhteyshenkilön tiedot
4. Laitoksen sijainnin (maa ja kaupunki)
5. Lyhyen kuvauksen toimituslaajuudesta
Laitoksen tulee olla hyväksytysti käyttöönotettu, jotta referenssi voidaan huomioida. Sama laitostoimitus huomioidaan vain kerran riippumatta toimitukseen kuuluvien KPA-kattiloiden lukumäärästä.
Tarjouskilpailuun valitaan enintään neljä (4) soveltuvuusvaatimukset täyttävää ehdokasta, joiden osallistumishakemukset ovat osallistumispyynnön ehtojen ja vaatimusten mukaiset. Mikäli hyväksyttävän osallistumishakemuksen on jättänyt vähemmän kuin neljä (4) soveltuvuusvaatimukset täyttävää ehdokasta, tullaan kaikki ehdokkaat valitsemaan neuvotteluihin.

Mikäli osallistumishakemuksia saadaan yli neljä (4), Hankintayksikkö käyttää seuraavia kriteereitä ehdokkaiden valitsemiseksi neuvotteluvaiheeseen:
- Ehdokas saa yhden (1) pisteen kutakin kohdassa III 1.3 (Tekninen suorituskyky ja ammatillinen pätevyys) mainitut vähimmäisvaatimukset täyttävää luovutettua referenssiprojektia kohden. Referenssiprojektien pisteytykseen hyväksytään ainoastaan toimitus, joka täyttää kohdassa III 1.3 esitetyt (Tekninen suorituskyky ja ammatillinen pätevyys) kriteerit. Referenssiprojektien pisteytyksen enimmäismäärä on kymmenen (10) pistettä.

- Mikäli ehdokkaiden referenssiprojektien pisteytyksen määrä on sama ja ehdokkaita on yli neljä (4), valitaan neuvotteluihin ehdokas, jolla on suurempi keskimääräinen liikevaihto kolmen (3) edellisen vahvistetun tilinpäätöksen mukaan laskettuna.
Tarjousten vastaanottoaika: 10:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
ruotsi 🗣️
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2023/S 036-106757 (2023-02-15)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-08-21) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tämä on jälki-ilmoitus.
Raseborgs Energi Ab / Raaseporin Energia Oy on hankkimassa uutta biolämpökeskusta Karjaalle.
Uusi lämpökeskus rakennetaan samalle, osoitteessa Timpurintie 9, Karjaa, sijaitsevalle tontille nykyisen biolämpökeskuksen kanssa. Olemassa oleva lämpökeskus jää käyttöön. Uuden lämpökeskuksen toimituslaajuuteen kuuluvat kaikki lämmöntuotantoon tarvittavat laitteet, kuten kiinteän polttoaineen kattila (myöhemmin KPA-kattila), pumput, lämmönvaihtimet, savukaasun puhdistuslaitteet sekä sähköistys ja automaatio. Olemassa olevaa polttoaineen vastaanottoa hyödynnetään uudelle laitokselle: Polttoaineen käsittelyn vaatimat muutostyöt voitiin tarjota vapaaehtoisena optiona. Lämpökeskusrakennusta voitiin tarjotaan vapaaehtoisena optiona. Maanrakennus- ja perustustyöt eivät sisältyneet laajuuteen.
KPA-kattilan on oltava nimellisteholtaan vähintään 7,0 MW ja enintään 9,0 MW. Polttoaineina ovat puujakeet kuten metsäenergia, kuori ja puru sekä briketti. Lisäksi laitos varustetaan savukaasujen lämmöntalteenottopesurijärjestelmällä.
Uuden laitoksen käyttöönotto on tarkoitus toteuttaa syksyn 2024 aikana ja säännöllinen lämmöntuotanto aloittaa joulukuussa 2024.

Hankinta toteutui alkuperäisessä hankintailmoituksessa esitetyn suunnitelman mukaisesti:
- Ilmoittautumisvaihe helmi-maaliskuussa 2023
- Alustavat tarjoukset huhtikuussa 2023
- Neuvottelut huhti-toukokuussa 2023
- Lopulliset tarjoukset kesäkuussa 2023
- Hankintapäätös heinäkuussa 2023
- Hankintasopimus elokuussa 2023
Hankinnassa saatiin kuusi (6) osallistumishakemusta, joista soveltuvuusvaatimukset täyttäneistä ehdokkaista kaikki neljä (4) valittiin neuvottelumenettelyyn.
Yksi neuvottelumenettelyyn valittu ehdokas suljettiin myöhemmin menettelystä harkinnanvaraisilla poissulkemisperusteilla ehdokkaan tilanteen muututtua.
Tarjous saatiin kolmelta (3) ehdokkaalta.
Vaihtoehtojen kuvaus: Kaikki lisähankintamahdollisuudet kuvattiin tarkemmin tarjouspyynnössä.