Järvenpään kaupunki: Keskustan liikuntapuiston rakentaminen 2023- 2024 (PJU)

Mestaritoiminta Oy

Järvenpään kaupunki (Tilaaja) pyytää tarjoustanne Järvenpään keskustan liikuntapuiston perusparannusurakasta. Keskustan liikuntapuistohankkeen toteutus jakautuu vuosille 2023-2024.
Vuonna 2023–24 toteutettavan urakan päärakennuskohteena on Järvenpään liikuntapuiston keskusurheilukentän perusparantaminen sekä viereisen Juholanpellon liikuntapaikkojen rakentaminen. Urakan laajuuteen kuuluu jäähdytyskontin hankinta ja uuden katsomorakenteen maarakennustyöt perustuksineen (katsomorakennus on erillinen KVR-urakka). Jäähdytyskontin hankinnasta sovitaan tarkemmin kehitysvaiheen aikana. Urakka sisältää myös option Juholanmäen liikuntapaikkojen sekä uuden huoltorakennuksen toteuttamisesta. Option käyttö on kuvattu tarkemmin kaupallisessa mallissa. Rakennuskohde kuvataan tarkemmin tarjouspyynnön liitteenä olevissa suunnitelma-asiakirjoissa.
Mestaritoiminta Oy toimii hankkeessa tilaajan edustajana ja vastaa hankkeen hankinta- ja rakennuttamistehtävien toteutuksesta Järvenpään kaupungin valtuuttamana yhteistyössä konsulttitoimisto Welado Oy:n kanssa. Welado Oy vahvistaa hankkeen hankinta- ja rakennuttamistehtäviä maanrakennus-, urheilukenttä- ja liikuntapuistorakentamisen asiantuntijuudella.
Hankinnan kohteena olevan hankkeen toteutusmuoto on yhteistoiminnallinen projektinjohtourakka. Mestaritoiminta Oy:lla on erittäin vankka osaaminen laadukkaasta rakentamisesta ja se pystyy tukemaan urakoitsijaa hyvällä päätöksentekokyvyllä ja miellyttävällä yhteistoimintatavalla. Hankinnan päätteeksi voittaneen palveluntuottajan kanssa laaditaan kehitysvaiheen sopimus. Mikäli
edellytykset toteutusvaiheeseen siirtymiselle on kehitysvaiheen aikana pystytty luomaan, laaditaan Tilaajan ja Palveluntuottajan välillä toteutusvaiheen sopimus.
PJ-urakoitsijan hanketta koskeva toteutusaikataulu on syyskuu 2023 - toukokuu 2024 (urakka-alue luovutetaan PJ-urakoitsijalle 11.9.2023).
Hanketta ja sen rakentamista koskeva julkinen aineisto on nähtävillä osoitteessa:
https://jarvenpaa.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_1992022
https://jarvenpaa.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_252022

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-04-07. Hankinta julkaistiin 2023-02-24.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-02-24 hankintailmoitus
2023-03-16 Lisätietoilmoitus
2023-11-02 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2023-02-24)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Järvenpään kaupunki (Tilaaja) pyytää tarjoustanne Järvenpään keskustan liikuntapuiston perusparannusurakasta. Keskustan liikuntapuistohankkeen toteutus jakautuu vuosille 2023-2024. Vuonna 2023–24 toteutettavan urakan päärakennuskohteena on Järvenpään liikuntapuiston keskusurheilukentän perusparantaminen sekä viereisen Juholanpellon liikuntapaikkojen rakentaminen. Urakan laajuuteen kuuluu jäähdytyskontin hankinta ja uuden katsomorakenteen maarakennustyöt perustuksineen (katsomorakennus on erillinen KVR-urakka). Jäähdytyskontin hankinnasta sovitaan tarkemmin kehitysvaiheen aikana. Urakka sisältää myös option Juholanmäen liikuntapaikkojen sekä uuden huoltorakennuksen toteuttamisesta. Option käyttö on kuvattu tarkemmin kaupallisessa mallissa. Rakennuskohde kuvataan tarkemmin tarjouspyynnön liitteenä olevissa suunnitelma-asiakirjoissa. Mestaritoiminta Oy toimii hankkeessa tilaajan edustajana ja vastaa hankkeen hankinta- ja rakennuttamistehtävien toteutuksesta Järvenpään kaupungin valtuuttamana yhteistyössä konsulttitoimisto Welado Oy:n kanssa. Welado Oy vahvistaa hankkeen hankinta- ja rakennuttamistehtäviä maanrakennus-, urheilukenttä- ja liikuntapuistorakentamisen asiantuntijuudella. Hankinnan kohteena olevan hankkeen toteutusmuoto on yhteistoiminnallinen projektinjohtourakka. Mestaritoiminta Oy:lla on erittäin vankka osaaminen laadukkaasta rakentamisesta ja se pystyy tukemaan urakoitsijaa hyvällä päätöksentekokyvyllä ja miellyttävällä yhteistoimintatavalla. Hankinnan päätteeksi voittaneen palveluntuottajan kanssa laaditaan kehitysvaiheen sopimus. Mikäli edellytykset toteutusvaiheeseen siirtymiselle on kehitysvaiheen aikana pystytty luomaan, laaditaan Tilaajan ja Palveluntuottajan välillä toteutusvaiheen sopimus. PJ-urakoitsijan hanketta koskeva toteutusaikataulu on syyskuu 2023 - toukokuu 2024 (urakka-alue luovutetaan PJ-urakoitsijalle 11.9.2023). Hanketta ja sen rakentamista koskeva julkinen aineisto on nähtävillä osoitteessa: https://jarvenpaa.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_1992022 https://jarvenpaa.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_252022
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt 📦
Lisä-CPV-koodi: Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu
Hankintaviranomaisen nimi: Mestaritoiminta Oy
Postiosoite: Sibeliuksenkatu 8, 7 krs.
Postinumero: 04400
Postitoimipaikka: Järvenpää
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.mestaritoiminta.fi 🌏
Sähköposti: hankinnat@mestaritoiminta.fi 📧
Puhelin: +358 409222268 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=443883&tpk=338ec85a-58a1-41ea-a3a0-d33ae30db076 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=443883&tpk=338ec85a-58a1-41ea-a3a0-d33ae30db076 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-02-24 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-04-07 📅
Julkaisupäivä: 2023-03-01 📅
Aloituspäivä: 2023-09-03 📅
Loppupäivä: 2024-06-30 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 043-126326
EUVL-S-numero: 43

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Järvenpään kaupunki (Tilaaja) pyytää tarjoustanne Järvenpään keskustan liikuntapuiston perusparannusurakasta. Keskustan liikuntapuistohankkeen toteutus jakautuu vuosille 2023-2024.
Vuonna 2023–24 toteutettavan urakan päärakennuskohteena on Järvenpään liikuntapuiston keskusurheilukentän perusparantaminen sekä viereisen Juholanpellon liikuntapaikkojen rakentaminen. Urakan laajuuteen kuuluu jäähdytyskontin hankinta ja uuden katsomorakenteen maarakennustyöt perustuksineen (katsomorakennus on erillinen KVR-urakka). Jäähdytyskontin hankinnasta sovitaan tarkemmin kehitysvaiheen aikana. Urakka sisältää myös option Juholanmäen liikuntapaikkojen sekä uuden huoltorakennuksen toteuttamisesta. Option käyttö on kuvattu tarkemmin kaupallisessa mallissa. Rakennuskohde kuvataan tarkemmin tarjouspyynnön liitteenä olevissa suunnitelma-asiakirjoissa.
Näytä lisää
Mestaritoiminta Oy toimii hankkeessa tilaajan edustajana ja vastaa hankkeen hankinta- ja rakennuttamistehtävien toteutuksesta Järvenpään kaupungin valtuuttamana yhteistyössä konsulttitoimisto Welado Oy:n kanssa. Welado Oy vahvistaa hankkeen hankinta- ja rakennuttamistehtäviä maanrakennus-, urheilukenttä- ja liikuntapuistorakentamisen asiantuntijuudella.
Näytä lisää
Hankinnan kohteena olevan hankkeen toteutusmuoto on yhteistoiminnallinen projektinjohtourakka. Mestaritoiminta Oy:lla on erittäin vankka osaaminen laadukkaasta rakentamisesta ja se pystyy tukemaan urakoitsijaa hyvällä päätöksentekokyvyllä ja miellyttävällä yhteistoimintatavalla. Hankinnan päätteeksi voittaneen palveluntuottajan kanssa laaditaan kehitysvaiheen sopimus. Mikäli
Näytä lisää
edellytykset toteutusvaiheeseen siirtymiselle on kehitysvaiheen aikana pystytty luomaan, laaditaan Tilaajan ja Palveluntuottajan välillä toteutusvaiheen sopimus.
PJ-urakoitsijan hanketta koskeva toteutusaikataulu on syyskuu 2023 - toukokuu 2024 (urakka-alue luovutetaan PJ-urakoitsijalle 11.9.2023).
Hanketta ja sen rakentamista koskeva julkinen aineisto on nähtävillä osoitteessa:
Arvioitu kokonaisarvo: 6 300 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Keskustan liikuntapuisto -hankkeen tavoitteena on toteuttaa Järvenpään keskustan liikuntapuistoon keskeinen urheilun ja liikunnan alue, joka tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet omatoimiseen ja ohjattuun liikkumiseen erilaisissa ympäristöissä. Hanke toteutetaan peruskorjaamalla nykyisiä alueita sekä rakentamalla uusia liikuntapaikkoja vuosien 2023-2026 aikana. Liikuntapuiston hankesuunnitelma sisältää mm. keskusurheilukentän uusimisen sekä katsomon ja oheispalvelutilojen rakentamisen, ulkoliikunta-alueen sekä koulun yhteyteen toteutettavan leikkialueen rakentamisen. Sipoontien eteläpuolelle Juholanmäen alueelle on suunniteltu jo vuonna 2019 toteutetun pesäpallokentän läheisyyteen jalkapallokenttä ja tenniskentät. Juholanpellolle toteutetaan heittopaikkoja, katukoripallokenttä sekä lenkkipolku juoksu- ja hiihtokäyttöön. Liikuntapuistohankkeen yhteydessä urheilukentän läheisyyteen tullaan rakennuttamaan uudet huoltorakennukset alueen käyttäjiä ja tarvittavia huoltotoimenpiteitä varten. Myös alueen liikennejärjestelyitä, jalankulun ja pyöräilyn väyliä sekä pysäköintialueita uusitaan ja laajennetaan.
Näytä lisää
Hankkeessa toteutettavat ratkaisut toteutetaan käyttäjälähtöisesti lisäämään kaupungin liikunnallista hyvinvointia. Alueen tavoitteena on antaa hyvät mahdollisuudet niin urheiluseurojen toiminnalle kuin eri ikäisten kaupunkilaisten omaehtoiselle liikkumiselle.
Näytä lisää
Hankkeen kokonaistoteutus vuosille 2023-2026 koostuu kolmesta eri hankinnan osasta, jotka ovat:
-Katsomo- ja oheistilat, toteutus kokonaisvastuu-urakka (KVR). KVR- hankinta on Tilaajan toteuttama erillishankinta, jonka hankinta-aika on helmikuu-huhtikuu 2023.
-Keskustan liikuntapuistoalueen peruskorjaus, toteutus projektinjohtourakkana (PJU), jonka hankinta-aika helmikuu-huhtikuu 2023.
-Juholanmäen jalkapallokenttä, toteutusmuotoa eikä hankinta-aikataulua ole vielä määritelty. Alustava toteutus vuonna 2026.
Tämän hankinnan ja tarjouspyynnön kohteena on keskustan liikuntapuistoalueen peruskorjaus sisältäen hankkeen maarakennustyöt, liikuntapaikkarakentamisen sekä huoltorakennukset. Hanke toteutetaan projektinjohtourakkana (PJU). Edellä kuvatun katsomo-ja oheistilojen KVR-urakoitsijan työalue sijoittuu PJU:n työmaa-alueelle. KVR-urakoitsija toimii oman urakkalaajuutensa päätoteuttajana, mutta on sitoutettu noudattamaan Tilaajan ja PJU:n asettamia turvallisuusvaatimuksia. KVR-urakoitsijalla on velvollisuus suorittaa PJU:n työmaaperehdytys.
Näytä lisää
Tarjouksen jätön edellytys on, että:
-Tarjoaja täyttää tilaajan asettamat soveltuvuusvaatimukset (tarjouspyynnön kohta muut ehdot)
-Tarjoaja täyttää EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa pakollisen ESPD-lomakkeen (tarjouspyynnön kohta poissulkeminen ja soveltuvuus)
-Tarjoajalla on osoittaa kokemusta aikaisemmista toteutuksista referenssien muodossa (tarjouspyynnön kohta muut ehdot)
-Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa yleisaikataulu, resurssi- sekä projektisuunnitelma (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit)
-Tarjoaja laskee tämän tarjouspyynnön ja sen liiteasiakirjojen mukaisesti hankkeen toteutukselle tavoitebudjetin ja ilmoittaa kiinteän projektinjohto- ja projektinjohtopalkkion
tarjouspyynnön tarjouslomakkeelle (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit)
Tarjousten vertailuperusteena on hinta, painotus on 60 pistettä sekä laatu, painotus 40 pistettä kokonaisvertailussa. Tarkemmat vertailuperusteet ja niiden painotukset on kuvattu tarjouspyynnön kohdassa "hankinnan kohteen kriteerit".
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 300 000 EUR 💰
Uudistusten kuvaus:
Hankkeen luovutus viimeistään 31.5.2024, niin että käyttö kohteessa voidaan aloittaa (jalkapallo- ja yleisurheilutoiminta). Käyttöä haittaamattomia viimeistelytöitä saa tehdä toukokuun jälkeen. Kaikkien töiden tulee olla valmiita viimeistään 30.6.2024. Sopimukseen sisältyy optio, joka kuvattu II.2.11) Tietoa lisähankintamahdollisuuksista-kohdassa.
Näytä lisää
Vaihtoehtojen kuvaus:
OPTIOKUVAUS: Juholanmäki
Urakka sisältää option Juholanmäen liikuntapaikkojen sekä uuden huoltorakennuksen toteuttamisesta. Option käyttö on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä "kaupallinen malli". Option käytöstä tilaaja päättää yksipuolisesti viimeistään syyskuun 2023 aikana. Tilaaja ilmoittaa päätöksestä kirjallisesti. Option käytön yhteydessä sopimuksen kesto jatkuu alustavan aikataulun mukaisesti lokakuuhun 2024. Lopullinen toteutusaikataulu täsmentyy optiota koskien kehitysvaiheen aikana. Optiosta ei ole hankinnan julkaisuun mennessä tehty kaupungin hallituksen rakennuttamispäätöstä.
Näytä lisää
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Urheilukatu 8b, 04400 Järvenpää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Hankintaa koskevien asiakirjojen ja niihin määriteltyjen vaatimusten mukaisesti.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema: Hankintaa koskevien asiakirjojen ja niihin määriteltyjen vaatimusten mukaisesti.
Vähimmäistaso(t): Hankintaa koskevien asiakirjojen ja niihin määriteltyjen vaatimusten mukaisesti.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Hankintaa koskevien asiakirjojen ja niihin määriteltyjen vaatimusten mukaisesti.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Hankintaa koskevien asiakirjojen ja niihin määriteltyjen vaatimusten mukaisesti.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 23:59
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-04-10 📅
Tarjousten avausaika: 12:00
Paikka: Mestaritoiminta Oy, Sibeliuksenkatu 8, 7krs. 04400 Järvenpää (ei ole julkinen tilaisuus)

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2119604-9
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Kaupungin omistama osakeyhtiö
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Hanna Pölkki
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=443883&tpk=338ec85a-58a1-41ea-a3a0-d33ae30db076 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 043-126326 (2023-02-24)
Lisätietoilmoitus (2023-03-16)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-03-16 📅
Julkaisupäivä: 2023-03-21 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 057-169991
Viittaa ilmoitukseen: 2023/S 043-126326
EUVL-S-numero: 57
Lisätietoja
Teknisiä asiakirjoja täydennetty kaluste- ja varusteluetteloilla.
Lähde: OJS 2023/S 057-169991 (2023-03-16)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-11-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Järvenpään kaupunki: Keskustan liikuntapuiston rakentaminen 2023- 2024 (PJU)
Viitenumero: 443883
Lyhyt kuvaus:
Keskustan liikuntapuisto -hankkeen tavoitteena on toteuttaa Järvenpään keskustan liikuntapuistoon keskeinen urheilun ja liikunnan alue, joka tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet omatoimiseen ja ohjattuun liikkumiseen erilaisissa ympäristöissä. Hanke toteutetaan peruskorjaamalla nykyisiä alueita sekä rakentamalla uusia liikuntapaikkoja vuosien 2023-2026 aikana. Liikuntapuiston hankesuunnitelma sisältää mm. keskusurheilukentän uusimisen sekä katsomon ja oheispalvelutilojen rakentamisen, ulkoliikunta-alueen sekä koulun yhteyteen toteutettavan leikkialueen rakentamisen. Sipoontien eteläpuolelle Juholanmäen alueelle on suunniteltu jo vuonna 2019 toteutetun pesäpallokentän läheisyyteen jalkapallokenttä ja tenniskentät. Juholanpellolle toteutetaan heittopaikkoja, katukoripallokenttä sekä lenkkipolku juoksu- ja hiihtokäyttöön. Liikuntapuistohankkeen yhteydessä urheilukentän läheisyyteen tullaan rakennuttamaan uudet huoltorakennukset alueen käyttäjiä ja tarvittavia huoltotoimenpiteitä varten. Myös alueen liikennejärjestelyitä, jalankulun ja pyöräilyn väyliä sekä pysäköintialueita uusitaan ja laajennetaan. Hankkeessa toteutettavat ratkaisut toteutetaan käyttäjälähtöisesti lisäämään kaupungin liikunnallista hyvinvointia. Alueen tavoitteena on antaa hyvät mahdollisuudet niin urheiluseurojen toiminnalle kuin eri ikäisten kaupunkilaisten omaehtoiselle liikkumiselle. Hankkeen kokonaistoteutus vuosille 2023-2026 koostuu kolmesta eri hankinnan osasta, jotka ovat: -Katsomo- ja oheistilat, toteutus kokonaisvastuu-urakka (KVR). KVR- hankinta on Tilaajan toteuttama erillishankinta, jonka hankinta-aika on helmikuu-huhtikuu 2023. -Keskustan liikuntapuistoalueen peruskorjaus, toteutus projektinjohtourakkana (PJU), jonka hankinta-aika helmikuu-huhtikuu 2023. -Juholanmäen jalkapallokenttä, toteutusmuotoa eikä hankinta-aikataulua ole vielä määritelty. Alustava toteutus vuonna 2026. Tämän hankinnan ja tarjouspyynnön kohteena on keskustan liikuntapuistoalueen peruskorjaus sisältäen hankkeen maarakennustyöt, liikuntapaikkarakentamisen sekä huoltorakennukset. Hanke toteutetaan projektinjohtourakkana (PJU). Edellä kuvatun katsomo-ja oheistilojen KVR-urakoitsijan työalue sijoittuu PJU:n työmaa-alueelle. KVR-urakoitsija toimii oman urakkalaajuutensa päätoteuttajana, mutta on sitoutettu noudattamaan Tilaajan ja PJU:n asettamia turvallisuusvaatimuksia. KVR-urakoitsijalla on velvollisuus suorittaa PJU:n työmaaperehdytys. Tarjouksen jätön edellytys on, että: -Tarjoaja täyttää tilaajan asettamat soveltuvuusvaatimukset (tarjouspyynnön kohta muut ehdot) -Tarjoaja täyttää EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa pakollisen ESPD-lomakkeen (tarjouspyynnön kohta poissulkeminen ja soveltuvuus) -Tarjoajalla on osoittaa kokemusta aikaisemmista toteutuksista referenssien muodossa (tarjouspyynnön kohta muut ehdot) -Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa yleisaikataulu, resurssi- sekä projektisuunnitelma (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) -Tarjoaja laskee tämän tarjouspyynnön ja sen liiteasiakirjojen mukaisesti hankkeen toteutukselle tavoitebudjetin ja ilmoittaa kiinteän projektinjohto- ja projektinjohtopalkkion tarjouspyynnön tarjouslomakkeelle (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) Tarjousten vertailuperusteena on hinta, painotus on 60 pistettä sekä laatu, painotus 40 pistettä kokonaisvertailussa. Tarkemmat vertailuperusteet ja niiden painotukset on kuvattu tarjouspyynnön kohdassa "hankinnan kohteen kriteerit".
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt 📦
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 8 000 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa) (korkein tarjous): 8 000 000 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa) (halvin tarjous): 8 000 000 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 679734
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: 0000
Sopimuksen tekopäivä: 2023-08-25 📅
Otsikko: PROJEKTINJOHTOURAKKASOPIMUS TAVOITE- JA KATTOHINNALLA, Keskustan liikuntapuisto
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Korkein tarjous: 8 000 000 💰
Alin tarjous: 8 000 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 8 000 000 EUR 💰
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Louhintahiekka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0110989-2
Postiosoite: Tuotantotie 1
Postinumero: 04300
Postitoimipaikka: Tuusula
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: jarno.tuominen@louhintahiekka.fi 📧
Puhelin: +35840 922 2000 📞
Organisaation koko: Keskisuuri
Tarjouksen sijoitus on tiedossa

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Mestaritoiminta Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2119604-9
Postiosoite: Sibeliuksenkatu 8, 7 krs.
Postinumero: 04400
Postitoimipaikka: Järvenpää
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hanna Pölkki
Sähköposti: hankinnat@mestaritoiminta.fi 📧
Puhelin: +358 409222268 📞
URL: http://www.mestaritoiminta.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 212-670996 (2023-11-02)