Helsingin kaupunkiympäristön toimiala (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää tarjouksia Helsingin Tattarisuolla sijaitsevan ajoneuvojen siirtokeskuksen ylläpidosta ja vartioinnista. Ajoneuvojen siirtokeskuksella on kolme erillistä varastoaluetta. Varastoalueille mahtuu yhteensä noin 1 400 ajoneuvoa. Palvelu sisältää mm. ajoneuvojen vastaanoton, varastoinnin, luovutuksen, myynti- ja hävittämisprosessiin osallistumisen, kassanhoidon, varastojen ylläpidon ja aukioloaikaisen alueiden vartioinnin sekä aukioloaikojen ulkopuolisen ajan piirivartioinnin ja hälytyskeskuspalvelun. Ajoneuvojen siirrot varastolle ja varastolta hävitettäväksi eivät kuulu palveluun. Ajoneuvojen siirtokeskuksen kamera- ja aitavalvontalaitteet eivät myöskään kuulu tähän hankintaan. Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi palveluntuottaja. Sopimuskauden suunniteltu alkamisajankohta on 1.3.2024. Varsinainen sopimuskausi on 36 kuukautta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja tekee päätöksen optiokauden käyttöönotosta ennen sopimuskauden päättymistä. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Tarkempi erittely palvelusta on sisällytetty tarjouspyynnön liitteeseen Palvelukuvaus. Tarjouspyynnön liite Palvelukuvaus sisältää Tilaajan salassa pidettävää tietoa ja se luovutetaan salassapitositoumusta vastaan (alla ohje). LUOTTAMUKSELLINEN AINEISTO Sopimuksen piiriin kuuluvat tehtävät on esitetty tarkemmin liitteessä (Liite 1) Palvelukuvaus. Liite sisältää Tilaajan salassa pidettävää tietoa (Julkisuuslaki (621/99) 24 § 1 mom. 7 kohta). Tästä syystä liite 1 luovutetaan allekirjoitettua yrityksen salassapitositoumusta (tarjouspyynnön liite 2) vastaan. Toimittakaa täytetty ja allekirjoitettu salassapitositoumus Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan sähköpostiosoitteeseen kymp.yllapitohankinnat@hel.fi ja ilmoittakaa, mihin sähköpostiosoitteeseen (vain yksi sähköpostiosoite) haluatte liitteen toimitettavan. Liite toimitetaan turvasähköpostin välityksellä, joten salassapitopitositoumukseen tulee lisäksi merkitä turvasähköpostin vastaanottajan matkapuhelinnumero. Sähköpostin kenttään pyydetään kirjoittamaan "Ajoneuvojen siirtokeskus". SIIRTOKESKUKSEN VARASTOALUEISIIN TUTUSTUMINEN (KAIKILLE TARJOAJILLE PAKOLLINEN) Lisätietoa tarjouspyynnön kohdassa "Muut ehdot / Muut vaatimukset".
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-01-16.
Hankinta julkaistiin 2023-12-07.
hankintailmoitus (2023-12-07) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Helsingin kaupungin Ajoneuvojen siirtokeskuksen ylläpito- ja vartiointipalvelut
Viitenumero: HEL 2023-013730
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää tarjouksia Helsingin Tattarisuolla sijaitsevan ajoneuvojen siirtokeskuksen ylläpidosta ja vartioinnista.
Ajoneuvojen siirtokeskuksella on kolme erillistä varastoaluetta. Varastoalueille mahtuu yhteensä noin 1 400 ajoneuvoa.
Palvelu sisältää mm. ajoneuvojen vastaanoton, varastoinnin, luovutuksen, myynti- ja hävittämisprosessiin osallistumisen, kassanhoidon, varastojen ylläpidon ja aukioloaikaisen alueiden vartioinnin sekä aukioloaikojen ulkopuolisen ajan piirivartioinnin ja hälytyskeskuspalvelun.
Ajoneuvojen siirrot varastolle ja varastolta hävitettäväksi eivät kuulu palveluun. Ajoneuvojen siirtokeskuksen kamera- ja aitavalvontalaitteet eivät myöskään kuulu tähän hankintaan.
Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi palveluntuottaja.
Sopimuskauden suunniteltu alkamisajankohta on 1.3.2024. Varsinainen sopimuskausi on 36 kuukautta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja tekee päätöksen optiokauden käyttöönotosta ennen sopimuskauden päättymistä.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Tarkempi erittely palvelusta on sisällytetty tarjouspyynnön liitteeseen Palvelukuvaus. Tarjouspyynnön liite Palvelukuvaus sisältää Tilaajan salassa pidettävää tietoa ja se luovutetaan salassapitositoumusta vastaan (alla ohje).
LUOTTAMUKSELLINEN AINEISTO
Sopimuksen piiriin kuuluvat tehtävät on esitetty tarkemmin liitteessä (Liite 1) Palvelukuvaus. Liite sisältää Tilaajan salassa pidettävää tietoa (Julkisuuslaki (621/99) 24 § 1 mom. 7 kohta). Tästä syystä liite 1 luovutetaan allekirjoitettua yrityksen salassapitositoumusta (tarjouspyynnön liite 2) vastaan.
Toimittakaa täytetty ja allekirjoitettu salassapitositoumus Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan sähköpostiosoitteeseen kymp.yllapitohankinnat@hel.fi ja ilmoittakaa, mihin sähköpostiosoitteeseen (vain yksi sähköpostiosoite) haluatte liitteen toimitettavan. Liite toimitetaan turvasähköpostin välityksellä, joten salassapitopitositoumukseen tulee lisäksi merkitä turvasähköpostin vastaanottajan matkapuhelinnumero. Sähköpostin kenttään pyydetään kirjoittamaan "Ajoneuvojen siirtokeskus".
SIIRTOKESKUKSEN VARASTOALUEISIIN TUTUSTUMINEN (KAIKILLE TARJOAJILLE PAKOLLINEN)
Lisätietoa tarjouspyynnön kohdassa "Muut ehdot / Muut vaatimukset".

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Varastopalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 400 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 657956
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut:
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevia esteettömyysvaatimuksia ei ole otettu huomioon, koska hankintaa ei ole tarkoitettu luonnollisten henkilöiden käyttöön
Kesto: 36 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1
Lisätietoja uusimisesta:
Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja tekee päätöksen optiokauden käyttöönotosta ennen sopimuskauden päättymistä.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-01-16 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-01-16 12:15:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Helsinki
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-01-16 12:15:00 📅
Paikka: Helsinki
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-12-29 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan ("yleinen") vuotuinen liikevaihto on seuraava:: Tarjoajan liikevaihto on ollut vähintään 1 000 000 M€ jokaisena välittömästi edeltävänä kahtena täytenä tilikautena (12 kk).
Tarjoaja toimittaa pyynnöstä suomen-, ruotsin- tai englanninkieliset tasetta koskevat tiedot vähintään viimeksi kuluneelta kahdelta tilikaudelta, jos tarjoaja on ne sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaan oikeutettu ne toimittamaan. Jos tarjoajalla ei ole takanaan tilikautta, tarjoaja voi osoittaa taloudellisen ja rahoituksellisen tilanteensa muulla kaupunkiympäristön toimialan hyväksymällä asiakirjalla.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee tarjouksen lähettämisestä vastuussa olevan ryhmittymän jäsenen lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi muille ryhmittymän jäsenille.
Jos tarjoaja vetoaa muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi, tarjoaja yhdessä voimavarayksiköidensä kanssa voi täyttää vaatimuksen. Tällöin tarjoajalta voidaan pyytää selvitys taloudellisten voimavarojen olemassaoloa koskevista sitoumuksista ja sopimuksista.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksikön voimavaroja täyttääkseen tämän vaatimuksen, voimavarayksikkö sitoutuu yhteisvastuuseen tarjoajan kanssa tarjouspyynnön liitteenä olevan sopimuksen mukaisista velvoitteista.
Jos tarjoaja vetoaa voimavarayksiköiden voimavaroihin vaatimuksen täyttämiseksi, tulee tarjoajan lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi voimavarayksiköille

Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutussumma on seuraava:: 1 000 000 euroa.
Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset: Tarjoajalla on oltava lähtökohtaisesti häiriöttömät luottotiedot.
Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen.
Tarjoajan vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky voidaan katsoa riittäväksi, jos sen riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa on 1-3 tai sitä vastaava talouden riskiluokitus.
Tarjoajat, joiden riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 4 tai 5 tai joiden vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 4 tai 5, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee tarjoajan ohella kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.
Tarjoajan tulee toimittaa pyydettäessä hankintayksikölle Suomen Asiakastieto Oy:n riskimittariraportti tai riskimittariraporttia vastaava selvitys.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Ympäristöasioiden hallintajärjestelmästä: Tarjoajan tulee ottaa toiminnassaan huomioon ympäristöasiat ja kestävä kehitys.
Tarjoajalla on oltava ympäristöasioiden hallintajärjestelmä, esimerkiksi ISO 14001, Ekokompassi tai muu vastaavat kriteerit täyttävä, jossa tarjoaja on asettanut toiminnalleen ympäristötavoitteet, toteuttaa toimenpideohjelmaa tavoitteiden saavuttamiseksi ja seuraa tavoitteiden toteutumista säännöllisesti.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä
Ympäristöasioiden hallintajärjestelmästä: Tarjoajan tulee ottaa toiminnassaan huomioon ympäristöasiat ja kestävä kehitys.
Tarjoajalla on oltava ympäristöasioiden hallintajärjestelmä, esimerkiksi ISO 14001, Ekokompassi tai muu vastaavat kriteerit täyttävä, jossa tarjoaja on asettanut toiminnalleen ympäristötavoitteet, toteuttaa toimenpideohjelmaa tavoitteiden saavuttamiseksi ja seuraa tavoitteiden toteutumista säännöllisesti.
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteri: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.
Palveluhankintasopimukset edellyttävät tiettyä lupaa: Tarjoajalla…
… on Finanssialan (FA) keskusliiton hyväksymä ja vaatimukset täyttävä hälytystenvastaanottokeskus.
… tulee olla turvallisuusalan elinkeinolupa ja täyttää yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (1085/2015) sekä asetuksen 874/2016 mukaiset vaatimukset.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Yritysreferenssit: YLLÄPITOPALVELU
Tarjoajalla on oltava riittävästi kokemusta hankinnan kohteena olevan palvelun toteuttamisesta.
Kokemuksen osoittamiseksi tarjoajan on voitava esittää referenssi vähintään kahden (2) vuoden palveluntuottamisesta hankinnan kohdetta vastaavissa toiminnoissa.
Vastaavina toimintoina pidetään moottoriajoneuvovaraston ylläpitoa ja siihen liittyvien ajoneuvojen vastaanottamiseen ja luovutukseen liittyvien asiakaspalveluiden järjestämisestä.
Referenssit hyväksytään viimeisen kolmen vuoden ajalta (1.11.2020 - 31.10.2023).

Yritysreferenssit: PIIRIVARTIOINTIPALVELU
Tarjoajalla on oltava riittävästi kokemusta hankinnan kohteena olevan palvelun toteuttamisesta.
Kokemuksen osoittamiseksi tarjoajan on voitava esittää referenssi vähintään kahden (2) vuoden palveluntuottamisesta hankinnan kohdetta vastaavissa toiminnoissa.
Vastaavina toimintoina pidetään työmaiden, varastojen ja toimitilojen piirivartiointia.
Referenssit hyväksytään viimeisen kolmen vuoden ajalta (1.11.2020 - 31.10.2023)

Yritysrefenssit: HÄLYTYSKESKUSPALVELUT
Tarjoajalla tulee olla riittävästi kokemusta Finanssiala ry:n vaatimusten mukaisen ja hyväksymän 24/7 hälytystenvastaanottokeskuspalvelun tuottamisesta. Kokemuksen osoittamiseksi tarjoajan on voitava esittää referenssi vähintään kahden (2) vuoden hälytyskeskuspalveluiden tuottamisesta.
Referenssit hyväksytään viimeisen kolmen vuoden ajalta (1.11.2020 - 31.10.2023).
Tarjoajalla tulee olla riittävästi kokemusta Finanssiala ry:n vaatimusten mukaisen ja hyväksymän 24/7 hälytystenvastaanottokeskuspalvelun tuottamisesta. Kokemuksen osoittamiseksi tarjoajan on voitava esittää referenssi vähintään kahden (2) vuoden hälytyskeskuspalveluiden tuottamisesta.
Referenssit hyväksytään viimeisen kolmen vuoden ajalta (1.11.2020 - 31.10.2023).
Koulutus tai ammatillinen pätevyys: PALVELUESIMIES
Tarjoavan yrityksen päätoimisessa palveluksessa tulee olla vähintään yksi toiminnasta vastaava palveluesimies, jolla tulee olla kokemusta asiakaspalveluun liittyvistä turvallisuusalan työnjohtotehtävistä vähintään kahden (2) vuoden ajalta.
Kokemus hyväksytään ajalta (1.1.2019 - 31.10.2023).

Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Hankinnassa sovelletaan hankintalain (1397/2016) 80 §:n mukaisia pakollisia poissulkemisperusteita. Tarjoajalta, joka tarjousten vertailun perusteella näyttää tulevan valituksi kilpailutuksessa, tullaan ennen hankintapäätöksen tekemistä tai ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista pyytämään hankintalain 88 §:n mukaiset rikosrekisteriotteet.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Hankintaviranomainen Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Postiosoite: PL 58208
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hankintapalvelut / Hoito- ja käyttö -hankintakategoria
Sähköposti: kymp.yllapitohankinnat@hel.fi📧
Puhelin: +358 93102611📞
URL: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/🌏 Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=472169&tpk=bd556919-e79d-41bf-9554-85ec1a097f06🌏
Perustelut tiettyjen hankinta-asiakirjojen saatavuuden rajoittamiselle: Erityisen arkaluonteisten tietojen suojaaminen
Verolainsäädännön asiakirjan ID: FiscalDocID1
Ympäristölainsäädännön asiakirjan ID: EnvDocID1
Työlainsäädännön asiakirjan ID: EmplDocID1
Hankinta-asiakirjoihin pääsyä on rajoitettu
Hankinta-asiakirjan kieli: suomi 🗣️
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot Sovittelumenettelyistä vastaava elin
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Arvostelurunko Sama kuin: Sovittelumenettelyistä vastaava elin Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2023/S 237-747010 (2023-12-07)