E-kirjaston sisältöjen hankinta, kotimaiset e- ja äänikirjat

Helsingin kaupunki

HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena ovat e-kirjaston sisältöjen hankinta kotimaisten e- ja äänikirjojen osalta tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn mukaisesti. Kotimaisilla e- ja äänikirjoilla tarkoitetaan Suomessa julkaistua aikuisten ja lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta sekä Suomessa julkaistua aikuisten ja lasten ja nuorten tietokirjallisuutta. Hankintayksikkönä ja tämän sopimuksen tilaajaosapuolena toimii hankintamenettelyn loppuun asti Helsingin kaupunki. 1.1.2024 vastuu e-kirjastopalvelusta siirtyy Kansalliskirjastoon ja tässä hankittavat aineistot ja palvelut siirretään keväällä 2024 Kansalliskirjastolle. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä "Hankinnan kohteen kuvaus". SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa sopimuksen voimassaoloa enintään kahdella enintään yhden vuoden optiokaudella. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan sopimuksen kohdat 6 ja 7. HANKINNAN LAAJUUS Hankinnan arvioitu arvo on 3 720 000 - 4 800 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet. Luku on sitoumukseton arvio. Hankinnan enimmäisarvo on 4 800 000 euroa (alv 0 %).

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-11-10. Hankinta julkaistiin 2023-10-11.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-10-11 hankintailmoitus
2023-11-02 hankintailmoitus
2023-11-10 hankintailmoitus
2023-11-16 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-10-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: E-kirjaston sisältöjen hankinta, kotimaiset e- ja äänikirjat
Viitenumero: 474311
Lyhyt kuvaus:
“HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena ovat e-kirjaston sisältöjen hankinta kotimaisten e- ja äänikirjojen osalta tarjouspyynnössä ja sen liitteissä...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tietokantapalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 662663
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
“HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena ovat e-kirjaston sisältöjen hankinta kotimaisten e- ja äänikirjojen osalta tarjouspyynnössä ja sen liitteissä...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tietokantapalvelut 📦
Lisätuotteet/palvelut: Kirjastokirjat 📦
Äänitallenteet 📦
Kirjasto-ohjelmatuotteet 📦
Kirjasto-ohjelmistojen kehittämispalvelut 📦
Kirjastopalvelut 📦
Kesto: 48 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
“Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa sopimuksen voimassaoloa enintään kahdella enintään yhden vuoden optiokaudella. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 50
Laatukriteeri (nimi): Saatavuus
Laatukriteeri (painotus): 50
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Hankinnan laajuus
Lisätuotteet/palvelut: Kirjastokirjat 📦
Äänitallenteet 📦
Kirjasto-ohjelmatuotteet 📦
Kirjasto-ohjelmistojen kehittämispalvelut 📦
Kirjastopalvelut 📦

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
“Kotimaisten e- ja äänikirjojen tarjouskilpailun perusteella muodostetaan puitejärjestely siihen valitun Toimittajan kanssa. Toimittajan kanssa tehdään...”    Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-11-10 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-11-10 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2023-11-10 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-10-26 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Vastuuvakuutus: Toimittajalla tulee olla sopimuskauden alkaessa ja sopimuskaudella palvelun tuottamista koskeva toiminnan vastuuvakuutus, jonka...”    Näytä lisää

“Riskiluokka: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen...”    Näytä lisää
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisterimerkintä: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty...”    Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Referenssit: Tarjoajan tulee olla tuottanut alla olevat vähimmäisvaatimukset täyttävät referenssipalvelut. Referenssipalvelu 1: Kirjastoaineiston...”    Näytä lisää
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Ks. hankinta-asiakirjat”
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste: bankr-nat
bankruptcy
corruption
cred-arran
crime-org
distorsion
envir-law
finan-laund
fraud
human-traffic
insolvency
labour-law
liq-admin
misrepresent
nati-ground
partic-confl
prep-confl
prof-misconduct
sanction
socsec-law
socsec-pay
susp-act
tax-pay
terr-offence
Kuvaus poissulkemisperusteista:
“Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.”

“Tarjoaja on konkurssissa.”
Näytä lisää (22)
“Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,...”    Näytä lisää

“Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.”

“Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu...”    Näytä lisää

“Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua”

“Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.”

“Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”    Näytä lisää

“Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on...”    Näytä lisää

“Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”    Näytä lisää

“Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.”

“Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.”

“Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.”

“Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt...”    Näytä lisää

“Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä...”    Näytä lisää

“Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.”

“Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun”

“Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen”

“Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on...”    Näytä lisää

“Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.”

“Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa”

“Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.”

“Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.”

“: Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”    Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Postiosoite: PL 51400
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hansel Oy
Sähköposti: kilpailutus@hansel.fi 📧
Puhelin: +358 294444200 📞
URL: https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/kulttuuri-vapaa-aika 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Virkistys, kulttuuri ja uskonto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanselkilpailutuspalvelut?id=474311&tpk=e4091f0b-24b3-4f6f-b222-97849789f8d1 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanselkilpailutuspalvelut?id=474311&tpk=e4091f0b-24b3-4f6f-b222-97849789f8d1 🌏
Edellisen ilmoituksen tunniste: 125796-2023
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2023/S 197-615874 (2023-10-11)
hankintailmoitus (2023-11-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena ovat e-kirjaston sisältöjen hankinta kotimaisten e- ja äänikirjojen osalta tarjouspyynnössä ja sen liitteissä...”    Näytä lisää
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena ovat e-kirjaston sisältöjen hankinta kotimaisten e- ja äänikirjojen osalta tarjouspyynnössä ja sen liitteissä...”    Näytä lisää

Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-11-17 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-11-17 12:05:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2023-11-17 12:05:00 📅

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: Procedure
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Uusi arvo
Teksti:
“Hankintayksikkö on korjannut seuraavia liitteitä - Liite A Sopimus - Liite 1 Hankinnan kohteen kuvaus - Liite 4 Hinta- ja laatuvertailu (Kotimaiset e- ja...”    Näytä lisää
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Hankinta-asiakirjoja on muutettu
Muut lisätiedot

“Korjataan virheitä hankinta-asiakirjoissa.”
Muutoksen pääasiallinen syy: Ostajan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 7942b7a6-6749-45ba-ae3b-329060637d82-01
Lähde: OJS 2023/S 212-671570 (2023-11-02)
hankintailmoitus (2023-11-10)
Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-11-21 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-11-21 12:05:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2023-11-21 12:05:00 📅

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Uusi arvo
Teksti:
“Hankintayksikkö on korjannut tarjouspyynnön liitettä 4 Hinta- ja laatuvertailu (Kotimaiset e- ja äänikirjat) KORJATTU e-kirjan Björn Wahlroos Regnmakarna...”    Näytä lisää
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Hankinta-asiakirjoja on muutettu
Hankinta-asiakirjojen muutoksen päivämäärä: 2023-11-10 📅
Muut lisätiedot

“Korjataan virheitä hankinta-asiakirjois”
Muutoksen pääasiallinen syy: Ostajan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 7fce8da2-1b65-455f-a5bc-9f2f63acb363-01
Lähde: OJS 2023/S 218-688641 (2023-11-10)
hankintailmoitus (2023-11-16)
Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-11-27 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-11-27 12:05:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2023-11-27 12:05:00 📅

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Uusi arvo
Teksti:
“Tarjousten jättämisen määräaikaa on jatkettu 27.11.2023 klo 12.00 saakka. Hankintayksikkö on korjannut tarjouspyynnön liitettä 4 Hinta- ja laatuvertailu...”    Näytä lisää
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Hankinta-asiakirjoja on muutettu
Hankinta-asiakirjojen muutoksen päivämäärä: 2023-11-16 📅
Muut lisätiedot

“Korjataan virheitä hankinta-asiakirjoissa.”
Muutoksen pääasiallinen syy: Ostajan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 2c2f635f-19c5-4d45-b744-d0d5c367af20-01
Lähde: OJS 2023/S 223-704103 (2023-11-16)