Suomen ympäristökeskus pyytää tarjousta merentutkimusalus Arandan molempien pääkoneiden (Wärtsilä Vasa 8R22 4462 ja Wärtsilä Vasa 12V22MD 4463) huoltamisesta. Aranda on DNV luokassa ja seilaa Suomen lipun alla. Aluksen pääasiallisena operointialueena on Itämeri. Sopimusosapuolena ovat Suomen ympäristökeskus ”Syke” ja palveluntarjoaja. Meriaura Oy toimii Syken edustajana ja laivaisäntänä huollon aikana. Sopimuspohjana toimii BIMCO:n Minrepcon (2018) liitteineen. Huollon tarkoituksena on tehdä molempien pääkoneiden kattava huolto, jonka tavoitteena on varmistaa koneiden hyvä toiminta. Toimittaja mahdollisine alihankkijoineen suorittaa kaikki listatut työt ”avaimet käteen” -periaatteella – kokonaistoimituksena, ellei tämän tarjouspyynnön liitteinä olevissa erittelyissä muuta mainita. Tehtävät työt vastaanotetaan työvaiheittain, tai osakokonaisuuksina, mikäli työn luonne ja tarkastettavuus sitä edellyttävät. Työtä voidaan suorittaa aluksella maanantaista sunnuntaihin klo 07:00 – 19:00. Tilaajalle on mahdollistettava pääsy muihin tiloihin, joissa Tilaajan osia käsitellään. Tilaajalle on ilmoitettava etukäteen, kun huolletuille osille suoritetaan mittauksia tai testauksia. Aikataulu Työ ajoittuu johonkin seuraavista aikaikkunoista kilpailutuksen lopputuloksen perusteella: 19.02.-05.04.2023, 29.4.-22.05.2023 tai 10.06.-03.07.2023. Työ suoritetaan Helsingissä tai muussa Tilaajan osoittamassa suomalaisessa satamassa. Sovitun viimeisen toimituspäivän jälkeen tulee kaikkien töiden olla suoritettuina ja hyväksytysti vastaanotettuina. Hankinta on kuvattu tarkemmin Liitteessä 1 Hankinnan kuvaus.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-01-31.
Hankinta julkaistiin 2023-12-28.
hankintailmoitus (2023-12-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arandan pääkoneiden huolto
Viitenumero: SYKE/2023/2368
Lyhyt kuvaus:
Suomen ympäristökeskus pyytää tarjousta merentutkimusalus Arandan molempien pääkoneiden (Wärtsilä Vasa 8R22 4462 ja Wärtsilä Vasa 12V22MD 4463) huoltamisesta. Aranda on DNV luokassa ja seilaa Suomen lipun alla. Aluksen pääasiallisena operointialueena on Itämeri.
Sopimusosapuolena ovat Suomen ympäristökeskus ”Syke” ja palveluntarjoaja. Meriaura Oy toimii Syken edustajana ja laivaisäntänä huollon aikana. Sopimuspohjana toimii BIMCO:n Minrepcon (2018) liitteineen.
Huollon tarkoituksena on tehdä molempien pääkoneiden kattava huolto, jonka tavoitteena on varmistaa koneiden hyvä toiminta. Toimittaja mahdollisine alihankkijoineen suorittaa kaikki listatut työt ”avaimet käteen” -periaatteella – kokonaistoimituksena, ellei tämän tarjouspyynnön liitteinä olevissa erittelyissä muuta mainita. Tehtävät työt vastaanotetaan työvaiheittain, tai osakokonaisuuksina, mikäli työn luonne ja tarkastettavuus sitä edellyttävät.
Työtä voidaan suorittaa aluksella maanantaista sunnuntaihin klo 07:00 – 19:00. Tilaajalle on mahdollistettava pääsy muihin tiloihin, joissa Tilaajan osia käsitellään. Tilaajalle on ilmoitettava etukäteen, kun huolletuille osille suoritetaan mittauksia tai testauksia.
Aikataulu
Työ ajoittuu johonkin seuraavista aikaikkunoista kilpailutuksen lopputuloksen perusteella: 19.02.-05.04.2023, 29.4.-22.05.2023 tai 10.06.-03.07.2023. Työ suoritetaan Helsingissä tai muussa Tilaajan osoittamassa suomalaisessa satamassa. Sovitun viimeisen toimituspäivän jälkeen tulee kaikkien töiden olla suoritettuina ja hyväksytysti vastaanotettuina.
Hankinta on kuvattu tarkemmin Liitteessä 1 Hankinnan kuvaus.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Alusten korjaus📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 280 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 691645
Lisätietoja:
On mahdollista, että työn edetessä ilmenee muita tarvittavia lisätöitä, jotka voidaan tehdä saman sopimuksen nojalla.
Pääkohde tai suorituspaikka: Aranda-aluksella, ks hankinnan kohteen kuvaus.
Kesto
Aloituspäivä: 2024-02-19 📅
Loppupäivä: 2024-07-03 📅
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
On mahdollista, että työn edetessä ilmenee muita tarvittavia lisätöitä, jotka voidaan tehdä saman sopimuksen nojalla. Lisätöiden arvo on laskettu mukaan hankinnan ennakoituun arvoon.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 80
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 20
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
1. HANKINNASTA ILMOITTAMINEN JA HANKINTAMENETTELY
Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, jossa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, myöhemmin hankintalaki).
2. TARJOUSTEN KÄSITTELY
Tarjousten avaamisen jälkeen suoritetaan tarjousten tarkastus ja arviointi tarjouspyynnön kriteerien mukaisesti. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
2.1 Tarjoajaa koskevien vaatimusten tarkistusTarjousten käsittelyssä tarkastetaan, täyttävätkö tarjoajat tarjoajan rekisteröitymiselle, taloudelliselle ja rahoitukselliselle tilanteelle sekä tekniselle ja ammatilliselle pätevyydelle asetetut soveltuvuusvaatimukset. Tarjouskilpailusta suljetaan tarjoaja, joka ei täytä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Jos tarjoaja tai sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on syyllistynyt johonkin hankintalain 80 §:ssä tarkoitettuun rikokseen, tarjoaja suljetaan tarjouskilpailusta. Lisäksi tarjouskilpailun ulkopuolelle voidaan sulkea tarjoaja, jota koskee hankintalain 81 §:ssä tarkoitettu harkinnanvarainen poissulkemisperuste. Jos tarjoaja kuitenkin hankintalain 82 §:n mukaisesti esittää näyttöä luotettavuudestaan siitä huolimatta, että sitä rasittaa 80 tai 81 §:ssä tarkoitettu poissulkemisperuste ja jos hankintayksikkö katsoo näytön ja luotettavuuden riittäväksi, tarjoajaa ei suljeta pois tarjouskilpailusta.
2.2 Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi
Tarjottujen tuotteiden ja palveluiden on oltava tarjouspyynnön ja sen liitteiden sisällön mukaisia. Tarjoajan on vastattava kaikkiin vaadittuihin kohtiin ja liitettävä tarjoukseensa kaikki vaaditut todistukset/selvitykset. Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistuksessa käytetään tarjousta kokonaisuudessaan. Tarjouskilpailusta suljetaan pois ne tarjoukset, jotka eivät ole tarjouspyynnön tai tarjousmenettelyn ehtojen mukaisia.
2.3 Tarjousten vertailu
Tarjousten vertailu tehdään tarjouspyynnön kohdassa "Päätöksenteon perusteet" ilmoitetulla tavalla.
Hankintapäätös ja tiedoksianto
Hankintapäätös lähetetään tiedoksi kaikille tarjoajille. Sopimus ei synny hankintapäätöksen tiedoksiannolla, vaan edellyttää erillistä kirjallista sopimusta. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan, kun sen allekirjoittamiselle ei ole hankintalaissa tarkoitettuja esteitä, kuten esimerkiksi täytäntöönpanokieltoa.
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä se ei ole hankittavan palvelukokonaisuuden laajuuden kannalta kannattavaa. Osa-alueisiin jakamalla ei saada tarjouspyynnölle lisäarvoa, eikä hankinnan jakamatta jättämisellä ole yhteyttä tarjoajien poissulkemiseen.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-01-31 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-01-31 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Helsinki
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-01-31 10:00:00 📅
Paikka: Helsinki
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-01-15 15:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, vaihteluvälin puoliväli)
Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Liikevaihto vuodelle 2022 oltava vähintään 560 000 €
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
On mahdollista, että työn edetessä ilmenee muita tarvittavia lisätöitä, jotka voidaan tehdä saman sopimuksen nojalla.
Sovittelumenettelyistä vastaava elin
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Arvostelurunko Sama kuin: Sovittelumenettelyistä vastaava elin Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Odotusaika on 14 päivää hankintapäätöksen tiedoksi saannista.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 001-001968 (2023-12-28)
hankintailmoitus (2024-01-02) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Suomen ympäristökeskus pyytää tarjousta merentutkimusalus Arandan molempien pääkoneiden (Wärtsilä Vasa 8R22 4462 ja Wärtsilä Vasa 12V22MD 4463) huoltamisesta. Aranda on DNV luokassa ja seilaa Suomen lipun alla. Aluksen pääasiallisena operointialueena on Itämeri.
Sopimusosapuolena ovat Suomen ympäristökeskus ”Syke” ja palveluntarjoaja. Meriaura Oy toimii Syken edustajana ja laivaisäntänä huollon aikana. Sopimuspohjana toimii BIMCO:n Minrepcon (2018) liitteineen.
Huollon tarkoituksena on tehdä molempien pääkoneiden kattava huolto, jonka tavoitteena on varmistaa koneiden hyvä toiminta. Toimittaja mahdollisine alihankkijoineen suorittaa kaikki listatut työt ”avaimet käteen” -periaatteella – kokonaistoimituksena, ellei tämän tarjouspyynnön liitteinä olevissa erittelyissä muuta mainita. Tehtävät työt vastaanotetaan työvaiheittain, tai osakokonaisuuksina, mikäli työn luonne ja tarkastettavuus sitä edellyttävät.
Työtä voidaan suorittaa aluksella maanantaista sunnuntaihin klo 07:00 – 19:00. Tilaajalle on mahdollistettava pääsy muihin tiloihin, joissa Tilaajan osia käsitellään. Tilaajalle on ilmoitettava etukäteen, kun huolletuille osille suoritetaan mittauksia tai testauksia.
Aikataulu
Työ ajoittuu johonkin seuraavista aikaikkunoista kilpailutuksen lopputuloksen perusteella: 19.02.-05.04.2024, 29.4.-22.05.2024 tai 10.06.-03.07.2024. Työ suoritetaan Helsingissä tai muussa Tilaajan osoittamassa suomalaisessa satamassa. Sovitun viimeisen toimituspäivän jälkeen tulee kaikkien töiden olla suoritettuina ja hyväksytysti vastaanotettuina.

Postiosoite: Tammasaarenlaituri
Postinumero: 00180
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-02-01 11:45:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-02-01 11:45:00 📅
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: PROCEDURE
Erän tunnistenumero: LOT-0000 Muut lisätiedot
Pääkoneremontin valinnaisissa toteutusaikaikkunoissa vuosilukuvirhe, tulee olla 2024.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 8874c1af-36c1-4752-a57b-bc7fb509f2f5-01
Lähde: OJS 2024/S 002-003843 (2024-01-02)
hankintailmoitus (2024-01-22) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Suomen ympäristökeskus pyytää tarjousta merentutkimusalus Arandan molempien pääkoneiden (Wärtsilä Vasa 8R22 4462 ja Wärtsilä Vasa 12V22MD 4463) huoltamisesta. Aranda on DNV luokassa ja seilaa Suomen lipun alla. Aluksen pääasiallisena operointialueena on Itämeri. Sopimusosapuolena ovat Suomen ympäristökeskus ”Syke” ja palveluntarjoaja. Meriaura Oy toimii Syken edustajana ja laivaisäntänä huollon aikana. Sopimuspohjana toimii BIMCO:n Minrepcon (2018) liitteineen. Huollon tarkoituksena on tehdä molempien pääkoneiden kattava huolto, jonka tavoitteena on varmistaa koneiden hyvä toiminta. Toimittaja mahdollisine alihankkijoineen suorittaa kaikki listatut työt ”avaimet käteen” -periaatteella – kokonaistoimituksena, ellei tämän tarjouspyynnön liitteinä olevissa erittelyissä muuta mainita. Tehtävät työt vastaanotetaan työvaiheittain, tai osakokonaisuuksina, mikäli työn luonne ja tarkastettavuus sitä edellyttävät. Työtä voidaan suorittaa aluksella maanantaista sunnuntaihin klo 07:00 – 19:00. Tilaajalle on mahdollistettava pääsy muihin tiloihin, joissa Tilaajan osia käsitellään. Tilaajalle on ilmoitettava etukäteen, kun huolletuille osille suoritetaan mittauksia tai testauksia. Aikataulu Työ ajoittuu johonkin seuraavista aikaikkunoista kilpailutuksen lopputuloksen perusteella: 19.02.-05.04.2024, 29.4.-22.05.2024 tai 10.06.-03.07.2024. Työ suoritetaan Helsingissä tai muussa Tilaajan osoittamassa suomalaisessa satamassa. Sovitun viimeisen toimituspäivän jälkeen tulee kaikkien töiden olla suoritettuina ja hyväksytysti vastaanotettuina. Hankinta on kuvattu tarkemmin Liitteessä 1 Hankinnan kuvaus.

1. HANKINNASTA ILMOITTAMINEN JA HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, jossa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, myöhemmin hankintalaki). 2. TARJOUSTEN KÄSITTELY Tarjousten avaamisen jälkeen suoritetaan tarjousten tarkastus ja arviointi tarjouspyynnön kriteerien mukaisesti. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. 2.1 Tarjoajaa koskevien vaatimusten tarkistusTarjousten käsittelyssä tarkastetaan, täyttävätkö tarjoajat tarjoajan rekisteröitymiselle, taloudelliselle ja rahoitukselliselle tilanteelle sekä tekniselle ja ammatilliselle pätevyydelle asetetut soveltuvuusvaatimukset. Tarjouskilpailusta suljetaan tarjoaja, joka ei täytä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Jos tarjoaja tai sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on syyllistynyt johonkin hankintalain 80 §:ssä tarkoitettuun rikokseen, tarjoaja suljetaan tarjouskilpailusta. Lisäksi tarjouskilpailun ulkopuolelle voidaan sulkea tarjoaja, jota koskee hankintalain 81 §:ssä tarkoitettu harkinnanvarainen poissulkemisperuste. Jos tarjoaja kuitenkin hankintalain 82 §:n mukaisesti esittää näyttöä luotettavuudestaan siitä huolimatta, että sitä rasittaa 80 tai 81 §:ssä tarkoitettu poissulkemisperuste ja jos hankintayksikkö katsoo näytön ja luotettavuuden riittäväksi, tarjoajaa ei suljeta pois tarjouskilpailusta. 2.2 Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi Tarjottujen tuotteiden ja palveluiden on oltava tarjouspyynnön ja sen liitteiden sisällön mukaisia. Tarjoajan on vastattava kaikkiin vaadittuihin kohtiin ja liitettävä tarjoukseensa kaikki vaaditut todistukset/selvitykset. Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistuksessa käytetään tarjousta kokonaisuudessaan. Tarjouskilpailusta suljetaan pois ne tarjoukset, jotka eivät ole tarjouspyynnön tai tarjousmenettelyn ehtojen mukaisia. 2.3 Tarjousten vertailu Tarjousten vertailu tehdään tarjouspyynnön kohdassa "Päätöksenteon perusteet" ilmoitetulla tavalla. Hankintapäätös ja tiedoksianto Hankintapäätös lähetetään tiedoksi kaikille tarjoajille. Sopimus ei synny hankintapäätöksen tiedoksiannolla, vaan edellyttää erillistä kirjallista sopimusta. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan, kun sen allekirjoittamiselle ei ole hankintalaissa tarkoitettuja esteitä, kuten esimerkiksi täytäntöönpanokieltoa. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä se ei ole hankittavan palvelukokonaisuuden laajuuden kannalta kannattavaa. Osa-alueisiin jakamalla ei saada tarjouspyynnölle lisäarvoa, eikä hankinnan jakamatta jättämisellä ole yhteyttä tarjoajien poissulkemiseen.

Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-02-02 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-02-02 10:15:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-02-02 10:15:00 📅
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: PROCEDURE Uusi arvo
Teksti:
Alkuperäisestä tarjouspyynnöstä oli jäänyt epähuomiossa pois BIMCOn Minrepcon 2018 mallisopimuksen kohdan part II general terms alakohdat 2.1-2.17, jotka on nyt tuotu korjatun mallisopimuksen tekstiin mukaan. Tarjousten jättämisen määräaikaa jatkettiin 2 päivällä ja uusi määräaika on perjantai 2.2.2024.

Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Hankinta-asiakirjoja on muutettu ✅
Hankinta-asiakirjojen muutoksen päivämäärä: 2024-01-22 📅
Erän tunnistenumero: LOT-0000 Muut lisätiedot
Alkuperäisestä tarjouspyynnöstä oli jäänyt epähuomiossa pois BIMCOn Minrepcon 2018 mallisopimuksen kohdan part II general terms alakohdat 2.1-2.17, jotka on nyt tuotu korjatun mallisopimuksen tekstiin mukaan. Tarjousten jättämisen määräaikaa jatkettiin 2 päivällä ja uusi määräaika on perjantai 2.2.2024.
Alkuperäisestä tarjouspyynnöstä oli jäänyt epähuomiossa pois BIMCOn Minrepcon 2018 mallisopimuksen kohdan part II general terms alakohdat 2.1-2.17, jotka on nyt tuotu korjatun mallisopimuksen tekstiin mukaan. Tarjousten jättämisen määräaikaa jatkettiin 2 päivällä ja uusi määräaika on perjantai 2.2.2024.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: de051c38-4784-46d0-9da4-3871282d25ad-01
Lähde: OJS 2024/S 016-045912 (2024-01-22)