Velvoitetarkkailu: jätekeskukset ja jäteasemat

Rosk'n Roll Oy Ab

Hankinnan kohteena on luvansaajan, eli Tilaajan itsensä, vastuulla oleva jätteenkäsittelyalueiden ympäristötarkkailut tarkkailusuunnitelmien mukaisesti (liitteet 1.A-1.FG).
Sopimus on määräaikainen, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Määräaikainen sopimuskausi pitää sisällään;
Tarkkailu: 2023-2026
Raportointi: 2024-2027
Ympäristötarkkailulla on olennainen merkitys Tilaajan toiminnan vaikutusten ja ympäristön tilan seurannassa. Velvoitetarkkailu suoritetaan aina voimassa olevan ympäristölupaan perustuvan tarkkailusuunnitelman mukaisesti. Käytännössä tarkkailun suorittamiseen voi tulla eroavaisuuksia liitteenä oleviin tarkkailusuunnitelmiin nähden, joihin voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Jätelainsäädäntö, jätteenkäsittelytoiminnot sekä -puitteet ovat jatkuvassa keskipitkän ja pitkä aikavälin muutoksessa – ja nämä muutokset vaikuttavat suoraan myös Tilaajan ympäristötarkkailun tarpeisiin sekä tarkkailusuunnitelmiin.
Tilaajan tarve on löytää kokonaisvastuullinen Palveluntuottaja, joka pystyy tuottamaan kohteiden ympäristötarkkailu tasalaatuisesti ja laadukkaasti, omatoimisesti sekä sovitussa aikataulussa.
Tilaaja tukee kokeneen avainhenkilön osaamisen tarjoamista lisäpisteillä tarjouskilpailun vertailussa.
Palveluntuottajan tehtävä käsittää mm. tarkkailusuunnitelmiin sisältyvät;
1) Vesinäytteenotot ja näytteenoton yhteydessä tehtävät pistekohtaiset kenttämittaukset ja kaasumittaukset. Näytteenotto toteutetaan ympäristöhallinnon ohjeiden ja suositusten mukaisesti.
2) Vesinäytteiden laboratorioanalyysien tekeminen akkreditoiduissa vesilaboratorioissa.
3) Tulosten kierros- ja vuosiraportointi tarkkailusuunnitelmien ja sopimuksen mukaisesti, sekä raportointi sähköisesti viranomaisen vaatimalla tavalla. Vuosiraporteissa tuloksia verrataan käytettävissä olevaan historiatietoon sekä ympäristölaatunormeihin. Pohjaveden ja kaivovesien osalta vertailua tehdään myös talousveden laatuvaatimuksiin ja -suosituksiin.
4) Tilaaja saattaa erikseen tilata lisätyötä, joka voi olla tarkkailuohjelmien päivittämistä, suunnittelu- ja kehittämistyötä, ylimääräisiä yhteistyökokouksia tarkkailuohjelmien ulkopuolisia näytteenottoja ja analysointeja tms.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-11-18. Hankinta julkaistiin 2022-10-10.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-10-10 hankintailmoitus
2023-02-20 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-10-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Ympäristötekniset konsulttipalvelut
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on luvansaajan, eli Tilaajan itsensä, vastuulla oleva jätteenkäsittelyalueiden ympäristötarkkailut tarkkailusuunnitelmien mukaisesti (liitteet 1.A-1.FG). Sopimus on määräaikainen, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Määräaikainen sopimuskausi pitää sisällään; Tarkkailu: 2023-2026 Raportointi: 2024-2027 Ympäristötarkkailulla on olennainen merkitys Tilaajan toiminnan vaikutusten ja ympäristön tilan seurannassa. Velvoitetarkkailu suoritetaan aina voimassa olevan ympäristölupaan perustuvan tarkkailusuunnitelman mukaisesti. Käytännössä tarkkailun suorittamiseen voi tulla eroavaisuuksia liitteenä oleviin tarkkailusuunnitelmiin nähden, joihin voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Jätelainsäädäntö, jätteenkäsittelytoiminnot sekä -puitteet ovat jatkuvassa keskipitkän ja pitkä aikavälin muutoksessa – ja nämä muutokset vaikuttavat suoraan myös Tilaajan ympäristötarkkailun tarpeisiin sekä tarkkailusuunnitelmiin. Tilaajan tarve on löytää kokonaisvastuullinen Palveluntuottaja, joka pystyy tuottamaan kohteiden ympäristötarkkailu tasalaatuisesti ja laadukkaasti, omatoimisesti sekä sovitussa aikataulussa. Tilaaja tukee kokeneen avainhenkilön osaamisen tarjoamista lisäpisteillä tarjouskilpailun vertailussa. Palveluntuottajan tehtävä käsittää mm. tarkkailusuunnitelmiin sisältyvät; 1) Vesinäytteenotot ja näytteenoton yhteydessä tehtävät pistekohtaiset kenttämittaukset ja kaasumittaukset. Näytteenotto toteutetaan ympäristöhallinnon ohjeiden ja suositusten mukaisesti. 2) Vesinäytteiden laboratorioanalyysien tekeminen akkreditoiduissa vesilaboratorioissa. 3) Tulosten kierros- ja vuosiraportointi tarkkailusuunnitelmien ja sopimuksen mukaisesti, sekä raportointi sähköisesti viranomaisen vaatimalla tavalla. Vuosiraporteissa tuloksia verrataan käytettävissä olevaan historiatietoon sekä ympäristölaatunormeihin. Pohjaveden ja kaivovesien osalta vertailua tehdään myös talousveden laatuvaatimuksiin ja -suosituksiin. 4) Tilaaja saattaa erikseen tilata lisätyötä, joka voi olla tarkkailuohjelmien päivittämistä, suunnittelu- ja kehittämistyötä, ylimääräisiä yhteistyökokouksia tarkkailuohjelmien ulkopuolisia näytteenottoja ja analysointeja tms.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Ympäristötekniset konsulttipalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Jätteisiin liittyvät palvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Rosk'n Roll Oy Ab
Postiosoite: Munkkaanmäki 51
Postinumero: 08500
Postitoimipaikka: Lohja
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.rosknroll.fi/ 🌏
Sähköposti: taija.frestadius@rosknroll.fi 📧
Puhelin: +358 206377064 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/rosknroll?id=413758&tpk=bbd76fe7-e89b-4640-93b9-27bc829860ad 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/rosknroll?id=413758&tpk=bbd76fe7-e89b-4640-93b9-27bc829860ad 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-10-10 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-11-18 📅
Julkaisupäivä: 2022-10-14 📅
Aloituspäivä: 2023-03-01 📅
Loppupäivä: 2027-03-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 199-564399
EUVL-S-numero: 199
Lisätietoja
Tämä tarjouspyyntö julkaistaan lisenssillä CC0 1.0 (mukaan lukien liitteet, joissa on ylätunnisteessa ko. merkintä).

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on luvansaajan, eli Tilaajan itsensä, vastuulla oleva jätteenkäsittelyalueiden ympäristötarkkailut tarkkailusuunnitelmien mukaisesti (liitteet 1.A-1.FG).
Sopimus on määräaikainen, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Määräaikainen sopimuskausi pitää sisällään;
Tarkkailu: 2023-2026
Raportointi: 2024-2027
Ympäristötarkkailulla on olennainen merkitys Tilaajan toiminnan vaikutusten ja ympäristön tilan seurannassa. Velvoitetarkkailu suoritetaan aina voimassa olevan ympäristölupaan perustuvan tarkkailusuunnitelman mukaisesti. Käytännössä tarkkailun suorittamiseen voi tulla eroavaisuuksia liitteenä oleviin tarkkailusuunnitelmiin nähden, joihin voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Jätelainsäädäntö, jätteenkäsittelytoiminnot sekä -puitteet ovat jatkuvassa keskipitkän ja pitkä aikavälin muutoksessa – ja nämä muutokset vaikuttavat suoraan myös Tilaajan ympäristötarkkailun tarpeisiin sekä tarkkailusuunnitelmiin.
Näytä lisää
Tilaajan tarve on löytää kokonaisvastuullinen Palveluntuottaja, joka pystyy tuottamaan kohteiden ympäristötarkkailu tasalaatuisesti ja laadukkaasti, omatoimisesti sekä sovitussa aikataulussa.
Tilaaja tukee kokeneen avainhenkilön osaamisen tarjoamista lisäpisteillä tarjouskilpailun vertailussa.
Palveluntuottajan tehtävä käsittää mm. tarkkailusuunnitelmiin sisältyvät;
1) Vesinäytteenotot ja näytteenoton yhteydessä tehtävät pistekohtaiset kenttämittaukset ja kaasumittaukset. Näytteenotto toteutetaan ympäristöhallinnon ohjeiden ja suositusten mukaisesti.
2) Vesinäytteiden laboratorioanalyysien tekeminen akkreditoiduissa vesilaboratorioissa.
3) Tulosten kierros- ja vuosiraportointi tarkkailusuunnitelmien ja sopimuksen mukaisesti, sekä raportointi sähköisesti viranomaisen vaatimalla tavalla. Vuosiraporteissa tuloksia verrataan käytettävissä olevaan historiatietoon sekä ympäristölaatunormeihin. Pohjaveden ja kaivovesien osalta vertailua tehdään myös talousveden laatuvaatimuksiin ja -suosituksiin.
Näytä lisää
4) Tilaaja saattaa erikseen tilata lisätyötä, joka voi olla tarkkailuohjelmien päivittämistä, suunnittelu- ja kehittämistyötä, ylimääräisiä yhteistyökokouksia tarkkailuohjelmien ulkopuolisia näytteenottoja ja analysointeja tms.
Arvioitu kokonaisarvo: 350 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus: Katso kohta "II.1.4) Lyhyt kuvaus".
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 350 000 EUR 💰
Uudistusten kuvaus: Kts. tarjouspyynnön liite 3 Sopimusluonnos, kohta 4.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimuksen puitteissa Tilaajalla on oikeus hankkia Palveluntuottajalta tarjouspyyntöaineistossa mainitsemattomia palveluita 20 % sopimuksen arvosta.
Lisätietoja:
Tämä tarjouspyyntö julkaistaan lisenssillä CC0 1.0 (mukaan lukien liitteet, joissa on ylätunnisteessa ko. merkintä).

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 16:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2022-12-31 📅
Tarjousten avauspäivä: 2022-11-18 📅
Tarjousten avausaika: 16:01
Lisätietoja:
Tarjousten avaustilaisuuden ajankohta on alustava.
Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2447281-1
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Taija Frestadius
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/rosknroll?id=413758&tpk=bbd76fe7-e89b-4640-93b9-27bc829860ad 🌏

Viite
Lisätietoja
Kysymykset, vastaukset ja tarjouspyynnön tarkennukset:
• Kysymykset esitetään sähköisesti Tarjouspalvelu -toimittajaportaalissa
• Tilaaja antaa kysymyksiin vastaukset Tarjouspalvelu -toimittajaportaaliin, jolloin kaikki näkevät esitetyt kysymykset ja niihin annetut vastaukset
• Mahdolliset tarjouspyynnön tarkennukset annetaan Tarjouspalvelu -toimittajaportaalissa
Tarjouspalvelu -toimittajaportaalin käyttäminen:
Lue Tarjouspalvelun Ohjeet ja käyttövinkit osoitteesta:
Voit ottaa myös yhteyttä Cloudian asiakastukeen.
Sähköpostiosoite: tuki@cloudia.fi
Puhelin: +358 207661075
Tarjouspalvelu -toimittajaportaalin ESPD-lomakkeen käyttämisestä ym. Tilaaja suosittaa tutustumaan Hanki-palveluiden toteuttamiin neuvontavideoihin osoitteesta:

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 199-564399 (2022-10-10)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-02-20)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 250 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-02-20 📅
Julkaisupäivä: 2023-02-24 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 040-116862
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 199-564399
EUVL-S-numero: 40
Lisätietoja
Kohdassa II.2.5) Hankintasopimuksen tekoperusteet on ilmoitettu toteutunut hinnan ja laadun painotus.

Kohde
Hankinnan laajuus
Kohdassa II.2.5) Hankintasopimuksen tekoperusteet on ilmoitettu toteutunut hinnan ja laadun painotus.

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Työhön tarjotun avainhenkilön referenssien määrä ja vastaavuus
Laatukriteeri (painotus): 10
Laatukriteeri (nimi): Kohteelle laadittu toiminta- ja laatusuunnitelma
Laatukriteeri (painotus): 8
Hinta (painotus): 82

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-02-01 📅
Nimi: Metropolilab Oy
Kansallinen rekisterinumero: 23400568
Postiosoite: Viikinkaari 4
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00790
Maa: Suomi 🇫🇮
Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 250 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 5
Lähde: OJS 2023/S 040-116862 (2023-02-20)