Sotainvalidien, rintamaveteraanien ja erityisryhmien kuntoutuspalvelut

Valtiokonttori

Kyseessä on hankintalain (Laki julkisista hankinnoista 1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta.
Hankinnan kohteena on ympärivuorokautisen kuntoutuksen palvelutuote tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyllä tavalla. Palvelutuotteen kohderyhmään kuuluvat sotainvalidit puolisoineen, sotilaisinvalidit, rintamaveteraanit puolisoineen ja tarjouspyynnön liitteessä 1 mainitut erityisryhmät.
Lisäksi tarjoajat voivat tarjota vapaaehtoisesti tarjottavia palvelutuotteita.
Kilpailutus toteutetaan erikseen kuudella alueella (kts. liite 7 "Aluejako"), siten että kukin alue muodostaa oman puitejärjestelynsä (jälj. osa-alue). Tarkempi kuvaus palvelutuotteista esitetään tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Hankinnan kohteena olevaa kokonaisuutta koskevat säädökset luetellaan kohdassa II.2.4 "Kuvaus hankinnasta".
Tarjoaja voi jättää osa-aluekohtaiseen puitejärjestelyyn vain yhden tarjouksen. Yksi tarjous voi kuitenkin sisältää yhden tai useamman kuntoutuspaikan.
Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhdelle tai useammalle kilpailutuksen osa-alueelle. Mikäli tarjoaja haluaa jättää tarjouksen useampaan kuin yhteen osa-alueeseen, tulee tarjoajan täyttää Hanki-palveluun oma tarjouksensa jokaisen tarjoamansa osa-alueen osalta.
Muunlaisia osatarjouksia ei hyväksytä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-04-25. Hankinta julkaistiin 2022-03-15.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-03-15 hankintailmoitus
2023-01-12 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-03-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Terveyspalvelut
Viitenumero: VK/110245/02.03.02.07/2021
Lyhyt kuvaus:
Kyseessä on hankintalain (Laki julkisista hankinnoista 1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta. Hankinnan kohteena on ympärivuorokautisen kuntoutuksen palvelutuote tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyllä tavalla. Palvelutuotteen kohderyhmään kuuluvat sotainvalidit puolisoineen, sotilaisinvalidit, rintamaveteraanit puolisoineen ja tarjouspyynnön liitteessä 1 mainitut erityisryhmät. Lisäksi tarjoajat voivat tarjota vapaaehtoisesti tarjottavia palvelutuotteita. Kilpailutus toteutetaan erikseen kuudella alueella (kts. liite 7 "Aluejako"), siten että kukin alue muodostaa oman puitejärjestelynsä (jälj. osa-alue). Tarkempi kuvaus palvelutuotteista esitetään tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankinnan kohteena olevaa kokonaisuutta koskevat säädökset luetellaan kohdassa II.2.4 "Kuvaus hankinnasta". Tarjoaja voi jättää osa-aluekohtaiseen puitejärjestelyyn vain yhden tarjouksen. Yksi tarjous voi kuitenkin sisältää yhden tai useamman kuntoutuspaikan. Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhdelle tai useammalle kilpailutuksen osa-alueelle. Mikäli tarjoaja haluaa jättää tarjouksen useampaan kuin yhteen osa-alueeseen, tulee tarjoajan täyttää Hanki-palveluun oma tarjouksensa jokaisen tarjoamansa osa-alueen osalta. Muunlaisia osatarjouksia ei hyväksytä.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Terveyspalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Sairaaloissa annettava kuntoutushoito 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee yhtä erää
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Valtiokonttori
Postiosoite: Sörnäisten rantatie 13
Postinumero: 00054
Postitoimipaikka: Valtiokonttori
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.valtiokonttori.fi 🌏
Sähköposti: kilpailutus@hansel.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki?id=369308&tpk=51603db8-f0ba-4a60-8cee-14d4e4e0b46d 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki?id=369308&tpk=51603db8-f0ba-4a60-8cee-14d4e4e0b46d 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-03-15 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-04-25 📅
Julkaisupäivä: 2022-03-18 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 055-144642
EUVL-S-numero: 55
Lisätietoja
Sopimuskausi kuvataan liitteessä 6 "Puitesopimus" kohdassa 5. Kohdassa II.2.7) on kuvattu sopimuskauden määräaikainen kausi. Tämän jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana. Hankintayksikkö seuraa palveluntarvetta vuositasolla kunkin alueen ja asiakasryhmän osalta. Hankintayksikkö arvioi mahdollisen uuden kilpailutuksen olevan ajankohtainen aikaisintaan viiden vuoden kuluttua.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kyseessä on hankintalain (Laki julkisista hankinnoista 1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta.
Hankinnan kohteena on ympärivuorokautisen kuntoutuksen palvelutuote tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyllä tavalla. Palvelutuotteen kohderyhmään kuuluvat sotainvalidit puolisoineen, sotilaisinvalidit, rintamaveteraanit puolisoineen ja tarjouspyynnön liitteessä 1 mainitut erityisryhmät.
Näytä lisää
Lisäksi tarjoajat voivat tarjota vapaaehtoisesti tarjottavia palvelutuotteita.
Kilpailutus toteutetaan erikseen kuudella alueella (kts. liite 7 "Aluejako"), siten että kukin alue muodostaa oman puitejärjestelynsä (jälj. osa-alue). Tarkempi kuvaus palvelutuotteista esitetään tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Hankinnan kohteena olevaa kokonaisuutta koskevat säädökset luetellaan kohdassa II.2.4 "Kuvaus hankinnasta".
Tarjoaja voi jättää osa-aluekohtaiseen puitejärjestelyyn vain yhden tarjouksen. Yksi tarjous voi kuitenkin sisältää yhden tai useamman kuntoutuspaikan.
Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhdelle tai useammalle kilpailutuksen osa-alueelle. Mikäli tarjoaja haluaa jättää tarjouksen useampaan kuin yhteen osa-alueeseen, tulee tarjoajan täyttää Hanki-palveluun oma tarjouksensa jokaisen tarjoamansa osa-alueen osalta.
Näytä lisää
Muunlaisia osatarjouksia ei hyväksytä.
Arvioitu kokonaisarvo: 25 000 000 EUR 💰
Tietoa eristä: Kts. kohta II.1.4).
Osan nimi: Osa-alue 1: ETELÄ-SUOMI
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on palvelutuotteiden hankinta, jossa palvelun tuottaja vastaa tuotteen käytännön toteutuksesta vähimmäisvaatimukset täyttäen. Asiakkaan saama kuntoutus ja palvelu tulee toteuttaa yksilöllisesti hänen tarpeistaan lähtien palvelutuotteen sisällä – huomioiden asiakkaan elämäntilanteen kokonaisuus.
Näytä lisää
Hankinnan kohteena olevaa kokonaisuutta koskevat seuraavat säädökset:
Sotilasvammalaki (404/1948)
Laki rintamaveteraanien kuntoutuksesta (1184/1988)
Valtioneuvoston asetus sotainvalidien puolisoiden ja leskien sekä sotaleskien kuntoutuksesta (1076/2021)
Laki eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta (1039/1997).
Kesto: 60 kuukautta
Lisätietoja:
Sopimuskausi kuvataan liitteessä 6 "Puitesopimus" kohdassa 5. Kohdassa II.2.7) on kuvattu sopimuskauden määräaikainen kausi. Tämän jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.
Hankintayksikkö seuraa palveluntarvetta vuositasolla kunkin alueen ja asiakasryhmän osalta. Hankintayksikkö arvioi mahdollisen uuden kilpailutuksen olevan ajankohtainen aikaisintaan viiden vuoden kuluttua.
Osan nimi: Osa-alue 2: LOUNAIS-SUOMI
Osan numero: 2
Kesto: 60 päivää
Osan nimi: Osa-alue 3: ITÄ-SUOMI
Osan numero: 3
Osan nimi: Osa-alue 4: LÄNSI- JA SISÄ-SUOMI
Osan numero: 4
Osan nimi: Osa-alue 5: POHJOIS-SUOMI
Osan numero: 5
Osan nimi: Osa-alue 6: LAPPI
Osan numero: 6
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Ks. liite 7, jossa on nimetty Etelä-Suomen alueeseen kuuluvat kunnat ja kaupungit.
Ks. liite 7, jossa nimetty Lounais-Suomen alueeseen kuuluvat kunnat ja kaupungit.
Ks. liite 7, jossa on nimetty Itä-Suomen alueeseen kuuluvat kunnat ja kaupungit.
Ks. liite 7, jossa on nimetty Länsi- ja Sisä-Suomen alueeseen kuuluvat kunnat ja kaupungit.
Ks. liite 7, jossa on nimetty Pohjois-Suomen alueeseen kuuluvat kunnat ja kaupungit.
Ks. liite 7, jossa on nimetty Lapin alueeseen kuuluvat kunnat ja kaupungit.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Myöntämismenettelyn pääpiirteet:
Kyseessä on hankintalain (Laki julkisista hankinnoista, 1397/2016) Liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta.
Tarjousten vastaanottoaika: 10:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0245440-1

Viite
Lisätietoja
Kilpailutus on jaettu kuuteen osaan siten, että kukin osa-alue muodostaa oman puitejärjestelynsä. Kukin osa muodostuu omasta, kuntien ja kaupunkien muodostamasta alueesta (kts. liite 7 "Aluejako").
Kohdassa II.1.5) ilmoitettu hankinnan arvo on hankintayksikön laskema arvio kaikkien osa-alueiden puitejärjestelyjen yhteenlasketusta arvosta ajalta 2023-2029.
Yksittäinen alue muodostaa oman puitejärjestelynsä. Toimittajavalinta kunkin osa-aluekohtaisen puitejärjestelyn osalta kuvataan Tarjouspyynnön Muut tiedot -välilehdellä.
Vaikka tarjouspyynnössä kuvattava kuntajako muuttuisi sopimuskauden aikana, säilyvät alueet tämän kilpailutuksen puitejärjestelyjen vertailualueiden jakona.
Yksittäisen puitejärjestelyn sisällä lopullinen toimittajavalinta tapahtuu siten, että palvelun käyttäjä valitsee Valtiokonttorin tai hyvinvointialueen avustuksella valituista toimittajista itselleen sopivimman. Valinta perustuu palvelun käyttäjän palvelutarpeeseen. Palvelun käyttäjän palvelutarve voi tarkoittaa muunkin alueen puitesopimustoimittajan valintaa, kuin sen, jossa palvelun käyttäjä asuu. Palvelun käyttäjän palvelutarve voi edellyttää sitä, ettei palvelun käyttäjää siirretä nykyisestä kuntoutuspaikastaan.
Näytä lisää
Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhdelle tai useammalle osa-alueelle. Tarjoajalla tulee kuitenkin olla fyysinen toimipiste jokaisella niistä osa-alueista, joille se tarjoaa hankinnan kohteena olevia palveluita. Tarjoajalla tulee olla valmius tarjota hankinnan kohteena olevia vähimmäisvaatimusten mukaisia palveluita kyseisessä fyysisessä toimipisteessä viimeistään sopimuskauden alkaessa.
Näytä lisää

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 055-144642 (2022-03-15)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-01-12)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kyseessä on hankintalain (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta. Hankinnan kohteena oli ympärivuorokautisen kuntoutuksen palvelutuote tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyllä tavalla. Lisäksi tarjoajat voivat tarjota vapaaehtoisesti tarjottavia palvelutuotteita. Kilpailutus toteutettiin erikseen kuudella alueella (kts. liite 7 "Aluejako"), siten että kukin alue muodostaa oman puitejärjestelynsä (jälj. osa-alue). Tarkempi kuvaus palvelutuotteista esitetään tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankinnan kohteena olevaa kokonaisuutta koskevat säädökset luetellaan kohdassa II.2.4 "Kuvaus hankinnasta".
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 25 000 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Sähköposti: kirjaamo@valtiokonttori.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-01-12 📅
Julkaisupäivä: 2023-01-17 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 012-031122
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 055-144642
EUVL-S-numero: 12
Lisätietoja
Tässä jälki-ilmoituksessa julkaistaan kaikkien sopimustoimittajiksi valittujen tarjoajien tiedot. Sopimuskausi kuvattiin tarjouspyynnön liitteen 6 "Puitesopimus" kohdassa 5. Puitesopimus on ensin voimassa määräaikaisena viisi vuotta, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassaolevana. Hankintayksikkö seuraa palveluntarvetta vuositasolla kunkin alueen ja asiakasryhmän osalta. Hankintayksikkö arvioi mahdollisen uuden kilpailutuksen olevan ajankohtainen aikaisintaan viiden vuoden kuluttua. Kohdassa V.2.1) "Sopimuksen tekemisen päivämäärä" ilmoitetaan kunkin osa-alueen sopimuskauden alkamispäivämäärä. Kohdassa II.1.7) ja V.2.4) ilmoitettu hankinnan arvo on hankintayksikön laskema arvio kaikkien osa-alueiden puitejärjestelyjen yhteenlasketusta arvosta ajalta 2023-2029. Yksittäisen puitejärjestelyn sisällä lopullinen toimittajavalinta tapahtuu siten, että palvelun käyttäjä valitsee Valtiokonttorin tai hyvinvointialueen avustuksella valituista toimittajista itselleen sopivimman. Valinta perustuu palvelun käyttäjän palvelutarpeeseen. Palvelun käyttäjän palvelutarve voi tarkoittaa muunkin alueen puitesopimustoimittajan valintaa, kuin sen, jossa palvelun käyttäjä asuu. Palvelun käyttäjän palvelutarve voi edellyttää sitä, ettei palvelun käyttäjää siirretä nykyisestä kuntoutuspaikastaan.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kyseessä on hankintalain (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta.
Hankinnan kohteena oli ympärivuorokautisen kuntoutuksen palvelutuote tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyllä tavalla. Lisäksi tarjoajat voivat tarjota vapaaehtoisesti tarjottavia palvelutuotteita.
Kilpailutus toteutettiin erikseen kuudella alueella (kts. liite 7 "Aluejako"), siten että kukin alue muodostaa oman puitejärjestelynsä (jälj. osa-alue). Tarkempi kuvaus palvelutuotteista esitetään tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Valtioneuvoston asetus sotainvalidien puolisoiden ja leskien sekä sotaleskien
kuntoutuksesta (STM/2022/203)
Valtioneuvoston asetus sotainvalidien puolisoiden ja leskien sekä sotaleskien kuntoutuksesta (STM/2022/203)

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-01-01 📅
Nimi: Kanta-Hämeen Sairaskotisäätiö Ilveskoti sr
Kansallinen rekisterinumero: 0653924-2
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Maa: Suomi 🇫🇮
Nimi: Imatran Kylpylä Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0587620-4
Postitoimipaikka: Imatra
Nimi: Kaunialan Sairaala Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2048815-4
Postitoimipaikka: Kauniainen
Nimi: Kuopion ja Lohjan kylpylät Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2495467-7
Postitoimipaikka: Karjalohja
Nimi: Oulunkylän kuntoutuskeskus sr
Kansallinen rekisterinumero: 0869316-3
Postitoimipaikka: Helsinki
Hankinnan kokonaisarvo: 25 000 000 EUR 💰
Nimi: Diakon Palvelut Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0215490-0
Postitoimipaikka: Pori
Nimi: Sunborn Saga Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1083815-7
Postitoimipaikka: Turku
Nimi: Huoltoliitto ry Kunnonpaikka
Kansallinen rekisterinumero: 0109030-0
Postitoimipaikka: Vuorela
Nimi: Kruunupuisto Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2041174-7
Postitoimipaikka: Punkaharju
Nimi: Live-säätiö sr
Kansallinen rekisterinumero: 0201375-3
Postitoimipaikka: Espoo
Nimi: Ikipihlaja Johanna Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2108990-5
Postitoimipaikka: Tampere
Nimi: Härmän Kuntoutus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2005785-6
Postitoimipaikka: Ylihärmä
Nimi: Kivipuro ry
Kansallinen rekisterinumero: 0209393-3
Postitoimipaikka: Seinäjoki
Nimi: Kuusiolinna Terveys Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2686559-8 1
Postitoimipaikka: Alavus
Nimi: Osuuskunta Kitinkannus
Kansallinen rekisterinumero: 0733149-4
Postitoimipaikka: Kannus
Nimi: Peurunka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0176471-5
Postitoimipaikka: Laukaa
Nimi: Pihlajalinna Terveys Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2303024-5
Nimi: Stiftelsen för Bottenhavets sjukhem
Kansallinen rekisterinumero: 0781225-5
Postitoimipaikka: Kristiinankaupunki
Nimi: Stiftelsen Nykarleby sjukhem sr
Kansallinen rekisterinumero: 0670702-3
Postitoimipaikka: Uusikaarlepyy
Nimi: Tammenlehväkeskus
Kansallinen rekisterinumero: 2117933-7
Nimi: Hoivatie Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3160743-8
Postitoimipaikka: Oulu
Nimi: Kalevalan Kuntoutuskoti-säätiö sr
Kansallinen rekisterinumero: 0698217-2
Postitoimipaikka: Kuhmo
Nimi: Rokuan Kuntoutus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0786611-4
Postitoimipaikka: Rokua
Nimi: Taukokangas Kuntoutus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0953570-6
Postitoimipaikka: Oulainen
Nimi: Lapin Kuntoutus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2466327-1
Postitoimipaikka: Rovaniemi
Nimi: Tornion Sairaskotisäätiö sr
Kansallinen rekisterinumero: 0726794-7
Postitoimipaikka: Tornio
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 5
3
10
4
2

Viite
Lisätietoja
Tässä jälki-ilmoituksessa julkaistaan kaikkien sopimustoimittajiksi valittujen tarjoajien tiedot.
Sopimuskausi kuvattiin tarjouspyynnön liitteen 6 "Puitesopimus" kohdassa 5. Puitesopimus on ensin voimassa määräaikaisena viisi vuotta, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassaolevana. Hankintayksikkö seuraa palveluntarvetta vuositasolla kunkin alueen ja asiakasryhmän osalta. Hankintayksikkö arvioi mahdollisen uuden kilpailutuksen olevan ajankohtainen aikaisintaan viiden vuoden kuluttua. Kohdassa V.2.1) "Sopimuksen tekemisen päivämäärä" ilmoitetaan kunkin osa-alueen sopimuskauden alkamispäivämäärä.
Näytä lisää
Kohdassa II.1.7) ja V.2.4) ilmoitettu hankinnan arvo on hankintayksikön laskema arvio kaikkien osa-alueiden puitejärjestelyjen yhteenlasketusta arvosta ajalta 2023-2029.
Lähde: OJS 2023/S 012-031122 (2023-01-12)