Tuusulan kunta pyytää tarjouksia Riihikallion monitoimikampuksen kokonaisurakasta, joka koostuu koulun uudisrakennuksesta, vanhan koulurakennuksen purusta, piha- ja lähiliikunta-alueen rakentamisesta sekä liikuntasalirakennuksen julkisivukorjauksesta. Uudisrakennuksen laajuus on noin 11600 brm2. Nykyinen käytössä oleva koulurakennus puretaan, kun uudisrakennus on otettu käyttöön. Kiinteistöllä on koulutoimintaa koko rakentamisen ajan. Tontilla sijaitseva väistötilarakennus puretaan väistötilatoimittajan toimesta sen jälkeen kun koulutoiminta on siirtynyt valmistuneeseen uudisrakennukseen. Urakkamuotona on kokonaisurakka. Rakennuttajan erillisurakkana teetetään lämmitysjärjestelmä, AV-laitteet, sekä muut tilaajan erillishankinnat. Hankinta toteutetaan EU-hankintana avoimella menettelyllä, jossa asetetut kriteerit täyttävien osallistujien joukosta valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin hinnaltaan halvin. Alustavan aikataulun mukaan uudisrakennuksen rakennusaika on maaliskuu 2023 – maaliskuu 2025. Toiminnan siirryttyä uuteen kouluun, purku ja pihatyöt etenevät siten, että kaikki työt valmiit elokuussa 2026.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-12-09.
Hankinta julkaistiin 2022-10-13.
hankintailmoitus (2022-10-13) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Viitenumero: TUUDno-2022-449
Lyhyt kuvaus:
Tuusulan kunta pyytää tarjouksia Riihikallion monitoimikampuksen kokonaisurakasta, joka koostuu koulun uudisrakennuksesta, vanhan koulurakennuksen purusta, piha- ja lähiliikunta-alueen rakentamisesta sekä liikuntasalirakennuksen julkisivukorjauksesta. Uudisrakennuksen laajuus on noin 11600 brm2. Nykyinen käytössä oleva koulurakennus puretaan, kun uudisrakennus on otettu käyttöön. Kiinteistöllä on koulutoimintaa koko rakentamisen ajan.
Tontilla sijaitseva väistötilarakennus puretaan väistötilatoimittajan toimesta sen jälkeen kun koulutoiminta on siirtynyt valmistuneeseen uudisrakennukseen.
Urakkamuotona on kokonaisurakka. Rakennuttajan erillisurakkana teetetään lämmitysjärjestelmä, AV-laitteet, sekä muut tilaajan erillishankinnat.
Hankinta toteutetaan EU-hankintana avoimella menettelyllä, jossa asetetut kriteerit täyttävien osallistujien joukosta valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin hinnaltaan halvin.
Alustavan aikataulun mukaan uudisrakennuksen rakennusaika on maaliskuu 2023 – maaliskuu 2025. Toiminnan siirryttyä uuteen kouluun, purku ja pihatyöt etenevät siten, että kaikki työt valmiit elokuussa 2026.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Tarjousten vertailuperusteena on halvin hinta, koska hankinnan kohteelle on
määritelty riittävän korkeat laadulliset vähimmäisvaatimukset, jolloin vertailtavaksi
jää ainoastaan hinta.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tuusulan kunta pyytää tarjouksia Riihikallion monitoimikampuksen kokonaisurakasta, joka koostuu koulun uudisrakennuksesta, vanhan koulurakennuksen purusta, piha- ja lähiliikunta-alueen rakentamisesta sekä liikuntasalirakennuksen julkisivukorjauksesta. Uudisrakennuksen laajuus on noin 11600 brm2. Nykyinen käytössä oleva koulurakennus puretaan, kun uudisrakennus on otettu käyttöön. Kiinteistöllä on koulutoimintaa koko rakentamisen ajan.
Tuusulan kunta pyytää tarjouksia Riihikallion monitoimikampuksen kokonaisurakasta, joka koostuu koulun uudisrakennuksesta, vanhan koulurakennuksen purusta, piha- ja lähiliikunta-alueen rakentamisesta sekä liikuntasalirakennuksen julkisivukorjauksesta. Uudisrakennuksen laajuus on noin 11600 brm2. Nykyinen käytössä oleva koulurakennus puretaan, kun uudisrakennus on otettu käyttöön. Kiinteistöllä on koulutoimintaa koko rakentamisen ajan.
Tontilla sijaitseva väistötilarakennus puretaan väistötilatoimittajan toimesta sen jälkeen kun koulutoiminta on siirtynyt valmistuneeseen uudisrakennukseen.
Urakkamuotona on kokonaisurakka. Rakennuttajan erillisurakkana teetetään lämmitysjärjestelmä, AV-laitteet, sekä muut tilaajan erillishankinnat.
Hankinta toteutetaan EU-hankintana avoimella menettelyllä, jossa asetetut kriteerit täyttävien osallistujien joukosta valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin hinnaltaan halvin.
Alustavan aikataulun mukaan uudisrakennuksen rakennusaika on maaliskuu 2023 – maaliskuu 2025. Toiminnan siirryttyä uuteen kouluun, purku ja pihatyöt etenevät siten, että kaikki työt valmiit elokuussa 2026.
Hankinnan kohteena on kiinteähintainen kokonaisurakka. Mahdolliset sivu-urakat alistetaan pääurakoitsijana toimivaan kokonaisurakkaan.
Alustavan aikataulun mukaan uudisrakennuksen rakennusaika on maaliskuu 2023 – maaliskuu 2025. Toiminnan siirryttyä uuteen kouluun, purku ja pihatyöt etenevät siten, että kaikki työt ovat valmiit elokuussa 2026.
Lisätietoja:
Tarjousten vertailuperusteena on halvin hinta, koska hankinnan kohteelle on
määritelty riittävän korkeat laadulliset vähimmäisvaatimukset, jolloin vertailtavaksi
jää ainoastaan hinta.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Tuusula, Hyrylä
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Tarjoajan tulee täyttää tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset. Mikäli tarjouksen lähettäjä on ulkomainen yritys, on tilaajavastuulain mukaisia selvityksiä ja todistuksia vastaavat tiedot pyydettäessä toimitettava sijoittumismaan lainsäädännön mukaisina rekisteriotteina tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksyttävällä tavalla. Vieraskielisten selvitysten tulee olla käännetty suomen kielelle auktorisoidun kääntäjän suorittamana ja leimalla varustettuna.

Tarjoajan on oltava rekisteröitynyt Vastuu Groupin Luotettava Kumppani -palveluun.
Tarjoajan on pyydettäessä esitettävä kaupparekisteriote sekä selvitykset seuraavista:
- Yritys on merkitty ennakkoperintärekisteriin
- Yritys on merkitty työnantajarekisteriin
- Yritys on merkitty arvonlisävelvollisten rekisteriin
- Todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus
- Todistus eläkevakuutusvelvoitteiden täyttämisestä ja eläkemaksujen suorittamisesta
- Selvitys sovellettavista työnantajan ja työntekijän välisistä työehtosopimuksista
- Todistus vastuuvakuutuksen suuruudesta ja voimassaolosta (vähintään 2 M€)
- Todistus voimassa olevasta tapaturmavakuutuksesta
Tarjoajan liikevaihdon tulee olla ollut kahden (2) edellisen päättyneen tilikauden (2020, 2021) aikana keskimäärin 55 000 000 € (alv 0 %). Jos tarjouksen tekijä on ryhmittymä, on osakasyritysten yhdessä täytettävä liikevaihtoa koskeva vaatimus. Ryhmittymän osakasyritysten liiketoiminnan tulee pääosin koostua talonrakennusurakoinnista. Liikevaihdosta toimitetaan pyydettäessä luotettava selvitys.

Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Tarjouksen tekeminen ryhmittymänä (toimittajien yhteenliittymänä) on sallittua. Ryhmittymän kaikki jäsenet on ilmoitettava tarjouksen tekemisen yhteydessä. Tarjouksen tekee yksi ryhmittymän jäsen, joka toimii jatkossa ryhmittymän yhteystahona ja urakan päätoteuttajana.

Mikäli useampi yritys liittyy yhteen ja nämä yritykset jättävät tarjouksen yhdessä (tarjoajaryhmittymä), tulee ehdokkaan pyydettäessä esittää aiesopimus tarjoajaryhmittymän perustamisesta. Aiesopimuksesta tulee käydä ilmi, jokaisen ryhmittymän jäsenen nimi, kenellä on oikeus tehdä sitoumuksia ryhmittymän nimissä, tiedot jokaisen ryhmittymän jäsenen keskeisistä tehtävistä ja jokaisen ryhmittymän jäsenen allekirjoituksen.

Kukin tarjoaja tai tarjoajaryhmittymä voi tehdä vain yhden tarjouksen. Rinnakkaisia tarjouksia ei saa tehdä. Yritys voi olla mukana vain yhdessä tarjoajaryhmittymässä.
Mikäli tarjouksen tekijänä on ryhmittymä, täytetään jokaisesta osakasyrityksestä tai alihankkijasta ESPD-lomake erikseen.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-12-09 📅
Tarjousten avausaika: 12:30
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2022/S 201-570538 (2022-10-13)
Lisätietoilmoitus (2022-12-08) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Ilmoitukseen on korjattu tarjouksen voimassaoloaikaa. Vaadittu tarjouksen voimassaoloaika on 4 kk.