Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Mäntynummentie 23 lämmitysverkoston perussäätö JA kaukolämmön alajakokeskuksen uusinta - urakkatarjouspyyntö

Lohjan Vuokra-asunnot Oy

Rakennuksien lämmitysverkostojen pattereihin asennetaan uudet termostaatit, patteriventtiilit, ilmaruuvit ja alasulkutulpat, sekä linjasulku- ja linjasäätöventtiilit uusitaan. Osa pattereista uusitaan myös.
Kaikki purkutyöt, sekä uudelleen eristämistyöt pinnoituksineen kuuluvat urakkaan niiltä osin, kun se urakan toteuttamisen kannalta on välttämätöntä. Myös verkostojen tyhjennys, huuhtelu ja täyttötyöt, sekä niiden ilmaus vähintään kahteen kertaan kuuluvat urakkaan siten, että lämmitysverkosto toimii moitteettomasti niillä edellytyksillä, kun se tämän urakan puitteissa on mahdollista.
Urakoitsija merkitsee urakan aikana piirustuksissa havaitsemansa poikkeamat, joita ovat esimerkiksi pattereiden koko* ja tyyppi*, venttiilikoot*, nousujen koot* ja niiden oikea sijainti pattereiden suhteen, sekä muut poikkeamat piirustuksien ja todellisuuden välillä. Merkinnät tehdään yhteen urakoitsijalle luovutettavaan lisäsarjaan, johon merkitään myös merkintöjen laatijan yhteystiedot.
*Urakoitsijan tulee tarkastaa aloituskierroksen yhteydessä kaikkien pattereiden koot, tyypit ja venttiilikoot sekä huoneistoissa näkyvissä olevien runkonousujen putkidimensiot ennen varsinaisten asennustöiden aloitusta. Mahdolliset poikkeamat käsitellään heti urakan alussa ja suunnittelija laatii tarvittavat korjaukset.
Katso tarkempi urakan sisältö: LVI-työselitys sekä urakkalaskentakuvat.
Lisäksi uusitaan kiinteistön kaukolämmön alajakokeskuspaketti:
Kaikki purkutyöt, sekä uudelleen eristämistyöt pinnoituksineen kuuluvat urakkaan niiltä osin, kun se urakan toteuttamisen kannalta on välttämätöntä.
Myös verkostojen tyhjennys ja täyttötyöt tarvittavilta osin, sekä niiden ilmaus kuuluvat urakkaan siten, että lämmitysverkosto toimii moitteettomasti niillä
edellytyksillä, kuin se on tämän urakan puitteissa mahdollista.
Automaatio- ja sähköistystyöt tehdään rakennuttajan erillistilauksena. Asbestityöt eivät kuulu
urakkaan ja tilaaja vastaa mahdollisista haitta-ainepuruista.
Tarkemmat lisätiedot esitetty liitteenä olevissa urakkalaskentamateriaaleissa.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-02-25. Hankinta julkaistiin 2022-01-28.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-01-28 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2022-01-28)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteiden asennustyöt
Lyhyt kuvaus:
“Rakennuksien lämmitysverkostojen pattereihin asennetaan uudet termostaatit, patteriventtiilit, ilmaruuvit ja alasulkutulpat, sekä linjasulku- ja...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteiden asennustyöt 📦
Lisä-CPV-koodi: Keskuslämmityslaitteiden asennustyöt 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Lohjan Vuokra-asunnot Oy
Postiosoite: Kauppakatu 6
Postinumero: 08100
Postitoimipaikka: Lohja
Yhteystiedot
Internetosoite: https://www.lova.fi 🌏
Sähköposti: sari.mellin@lova.fi 📧
Puhelin: +358 444935466 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://lova.fi 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-01-28 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-02-25 📅
Julkaisupäivä: 2022-02-02 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 023-056367
EUVL-S-numero: 23
Lisätietoja

“Katso liitteenä oleva tarjouspyyntö.”
Lähde: OJS 2022/S 023-056367 (2022-01-28)