Kokonaisurakka, Sompasaaren päiväkoti, uudisrakennus
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Hankintana on lasten päiväkodin uudisrakentaminen Helsingin Sompasaaren Johanna-kortteliin. Uudisrakentaminen toteutetaan kokonaisurakkana,
jossa urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana.
Työhön valittu urakoitsija toimii YSE:n ja lainsäädännön tarkoittamana pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana. Pääurakoitsija vastaa työmaan johtovelvollisuuksista, työmaapalveluista ja työturvallisuudesta. Kokonaisurakkaan sisältyy kaikki suunnitelmissa esitetyt työt aputöineen ja tarvittavine aliurakoineen täyteen toimintakuntoon ja täysin valmiiksi saatettuna.
Päiväkotirakennuksen on tarkoitus olla kolmikerroksinen, noin 2000 neliömetrin laajuinen ja 180-paikkainen ja betonielementtirakenteinen. Olennaista on rakentamistöiden yhteensopivuuden varmistaminen korttelin muiden toimijoiden kanssa.
Tilaaja hankkii kohteelle rakennusluvan, jossa määritellyn mukaisesta julkisivusta kohteen toteuttamisessa ei voi poiketa.
Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt Päästötön työmaa green deal -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava). Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin.
Hankinnan kohteena oleva rakennustyö ja sitä koskevat vaatimukset ovat tarkemmin kuvattuina liiteasiakirjoissa.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-04-28. Hankinta julkaistiin 2022-03-28.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
- • Peab Oy
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2022-03-28 | hankintailmoitus |
| 2022-04-11 | Lisätietoilmoitus |
| 2022-10-05 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Postiosoite: PL 58208
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Yhteystiedot
Internetosoite: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/ 🌏
Sähköposti: kymp.tilahankinnat@hel.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=385190&tpk=4aeddcb8-8abe-4be4-af78-daeaad34f9f9 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=385190&tpk=4aeddcb8-8abe-4be4-af78-daeaad34f9f9 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-03-28 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-04-28 📅
Julkaisupäivä: 2022-04-01 📅
Aloituspäivä: 2022-06-01 📅
Loppupäivä: 2023-08-01 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 065-167617
EUVL-S-numero: 65
Lisätietoja
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Lyhyt kuvaus:
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsingin Sompasaaren Johanna-kortteli, Priki Johannan kuja 4, 00540 Helsinki
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Vaatimukset on esitetty ESPD-lomakkeella.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 13:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-04-28 📅
Tarjousten avausaika: 13:30
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Yhteystiedot
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=385190&tpk=4aeddcb8-8abe-4be4-af78-daeaad34f9f9 🌏
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 065-167617 (2022-03-28)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-04-11 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-05-06 📅
Julkaisupäivä: 2022-04-15 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 075-198230
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 065-167617
EUVL-S-numero: 75
Lisätietoja
Tilaaja antaa lisää tarjousaikaa
Lähde: OJS 2022/S 075-198230 (2022-04-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus: Hankintana on lasten päiväkodin uudisrakentaminen Helsingin Sompasaareen.
Hankinnan kokonaisarvo: 7 969 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-10-05 📅
Julkaisupäivä: 2022-10-10 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 195-551718
EUVL-S-numero: 195
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus: Urakkamuotona kokonaisurakka.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-07-15 📅
Nimi: Peab Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1509374-8
Postiosoite: Karvaamokuja 2 a
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00380
Maa: Suomi 🇫🇮
Helsinki-Uusimaa 🏙️
Internetosoite: http://www.peab.fi 🌏
Hankinnan kokonaisarvo: 7 969 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
Lähde: OJS 2022/S 195-551718 (2022-10-05)
- Rakennustyöt (>20 uudet hankinnat)
- Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat (>20)
- Maa-, tie- ja vesirakentamisessa ja muissa rakennustöissä käytettävien koneiden ja laitteiden vuokraus käyttäjän kanssa (1)
- Rakennusten asennustyöt (>20)
- Rakennusten lopputyöt (4)
- Rakennustyömaan valmistelutyöt (9)