Hankinnan kohteena on lastenkotirakennuksen uudisrakentaminen Helsingin Koskelan kaupunginosaan. Urakkamuotona on kokonaisurakka, jossa kokonaisurakoitsija toimii pääurakoitsijana. Urakka sisältää lastenkodin rakentamishankkeeseen kuuluvina kaikki rakennustekniset ja LVISAK-tekniset työt, mukaan lukien valmistuskeittiön rakentamisen. Rakennuksen suunniteltu koko on 1474 kerrosneliömetriä. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu tarjouspyynnön liitteinä olevissa suunnitelma-asiakirjoissa. Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt Päästötön työmaa green deal -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava). Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin. Urakka-alueella aiemmin sijainneet rakennukset on purettu tilaajan toimesta kesällä 2020.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-04-22.
Hankinta julkaistiin 2022-03-04.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2022-03-04) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on lastenkotirakennuksen uudisrakentaminen Helsingin Koskelan kaupunginosaan. Urakkamuotona on kokonaisurakka, jossa kokonaisurakoitsija toimii pääurakoitsijana.
Urakka sisältää lastenkodin rakentamishankkeeseen kuuluvina kaikki rakennustekniset ja LVISAK-tekniset työt, mukaan lukien valmistuskeittiön rakentamisen. Rakennuksen suunniteltu koko on 1474 kerrosneliömetriä. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu tarjouspyynnön liitteinä olevissa suunnitelma-asiakirjoissa.
Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt Päästötön työmaa green deal -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava). Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin.
Urakka-alueella aiemmin sijainneet rakennukset on purettu tilaajan toimesta kesällä 2020.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Hankinnan kohteena on lastenkotirakennuksen uudisrakentaminen Helsingin Koskelan kaupunginosaan. Urakkamuotona on kokonaisurakka, jossa kokonaisurakoitsija toimii pääurakoitsijana.
Urakka sisältää lastenkodin rakentamishankkeeseen kuuluvina kaikki rakennustekniset ja LVISAK-tekniset työt, mukaan lukien valmistuskeittiön rakentamisen. Rakennuksen suunniteltu koko on 1474 kerrosneliömetriä. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu tarjouspyynnön liitteinä olevissa suunnitelma-asiakirjoissa.
Urakka sisältää lastenkodin rakentamishankkeeseen kuuluvina kaikki rakennustekniset ja LVISAK-tekniset työt, mukaan lukien valmistuskeittiön rakentamisen. Rakennuksen suunniteltu koko on 1474 kerrosneliömetriä. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu tarjouspyynnön liitteinä olevissa suunnitelma-asiakirjoissa.
Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt Päästötön työmaa green deal -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava). Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin.
Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt Päästötön työmaa green deal -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava). Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin.
Urakka-alueella aiemmin sijainneet rakennukset on purettu tilaajan toimesta kesällä 2020.
Arvioitu kokonaisarvo: 5 600 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Kohteen toteuttajaksi valittava urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana, ja vastaa siten työmaan johtovelvollisuuksista, työmaapalveluista ja työturvallisuudesta.
Urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin.

Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista. Rakennuspaikka katuosoitteessa Myrskylänkuja 1 on yleisenä alueena vapaasti tutustuttavissa. Tarvittaessa rakennuspaikkaa voidaan esitellä urakkaohjelman kohdassa 1.3 kuvatun mukaisesti.

Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 13:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-04-22 📅
Tarjousten avausaika: 13:30