Kirkonkylän VPK:n paloaseman rakentaminen, Pää- ja arkkitehtisuunnittelu-, Rakenne- ja Geosuunnittelu-, LVIA-suunnittelu- sekä Sähkö-, tele- ja turvasuunnittelutehtävät
Vihdin kunta
Hanke käsittää Vihdin kirkonkylän VPK:n paloaseman uudisrakennuksen toteutussuunnittelun tehtävät hankesuunnitelman ja tarjousasiakirjojen mukaisesti.
Lisäksi suunnittelutyössä tulee huomioida Vihdin kunnan ilmastostrategia www.vihti.fi/palvelut/ymparistoasiat/ilmastostrategia.
/>Lisäksi valittujen suunnittelijoiden tulee huomioida rakennushankkeen elinkaarikustannukset ja vaikutukset (hanketietokortti) huomioiden ilmastostrategian mukaisuus. Suunnittelijoiden tulee lisäksi käyttää suunnitelmissaan materiaaleja, joiden ylläpitokustannukset ovat maltilliset.
Hankkeen toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet on esitetty hankesuunnitelmassa sekä tehtäväluetteloissa. Hankkeen laajuus- ja kustannustavoitteet määritetään ja niiden toteutumista seurataan laadittavien tavoitehinta- ja rakennusosa-arviolaskelmien perusteella (valittujen suunnittelijoiden tulee tehtäväluettelon mukaan selvittää ja laskea että kustannustaso pysyy raameissa koko hankkeen aikana).
Ensimmäinen pääsuunnittelijan tarkastus tulee tehdä ennen L2 luonnoksia, huom. aikataulu. Hankkeen tavoitteet täsmennetään suunnittelun alkuvaiheessa suunnitteluryhmän kanssa.
Hankkeen alustavana toteutusmuotona on kokonaisurakka. Suunnittelutyö käynnistetään heti kun konsulttien valinta on lainvoimainen ja suunnittelusopimukset on allekirjoitettu.
Suunnittelutyö tulee saattaa täysin valmiiksi yhteisesti sovitun aikataulun mukaisesti ennen urakkatarjouslaskentaa.
Urakkatarjoukseen aineiston pitää olla valmis viikko 35/2022.
Tilojen on suunniteltu olevan valmiit käyttöönotettavaksi vuoden 2023 lopussa.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-04-05. Hankinta julkaistiin 2022-03-04.
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2022-03-04 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Viitenumero: 97/10.03.02.00/2021
Lyhyt kuvaus:
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Vihdin kunta
Postiosoite: Asemantie 30
Postinumero: 03100
Postitoimipaikka: Nummela
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.vihti.fi 🌏
Sähköposti: tilapalvelu@vihti.fi 📧
Puhelin: +358 505741913 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vihti?id=370059&tpk=6d82d636-5521-4b11-828c-289a0a6defb0 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vihti?id=370059&tpk=6d82d636-5521-4b11-828c-289a0a6defb0 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-03-04 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-04-05 📅
Julkaisupäivä: 2022-03-09 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 048-124729
EUVL-S-numero: 48
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Osan nimi: Rakennesuunnittelusopimus
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus: • GEO 18 (RT 103032) pois lukien tehtäväluettelon kohdat A ja B
Osan nimi: LVIA-suunnittelusopimus
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus:
Osan numero: 5
Lyhyt kuvaus: • tietojen toimittaminen huoltokirjaan sähkösuunnittelun osalta
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Vihdin kirkonkylä
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 15:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-04-05 📅
Tarjousten avausaika: 15:15
Paikka: Vihdin kunnanvirasto/Tilapalvelun toimipiste
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0131905-6
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Anna-Maria Kivikangas
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vihti?id=370059&tpk=6d82d636-5521-4b11-828c-289a0a6defb0 🌏
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 048-124729 (2022-03-04)
- Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut (>20 uudet hankinnat)