Hankinnan kohteena ovat diatermialaitteisiin ja savuimulaitteisiin kuuluvat suodattimet HUSin ja Kymsoten tarpeisiin. Laitteita käytetään pääasiassa leikkaussaleissa ja toimenpidepoliklinikoilla. Tarjous voi koskea yhtä tai molempia osa-alueita. Kumpaankin osa-alueeseen valitaan 2 toimittajaa. Hankintayksikkö voi valita myös vain yhden toimittajan, jos osa-alueeseen ei saada kuin yksi (1) tarjous. Osa-alueiden sisäiset osatarjoukset eivät ole sallittuja. Samoja tuotteita ei voi tarjota molempiin osa-alueisiin. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä (Helsingin kaupunkia lukuun ottamatta) hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023. Hyvinvointialueet tulevat järjestämisvastuun siirryttyä edellä mainittujen hankintayksiköiden sijaan sopimuksen tilaajatahoiksi. Aiemmin tässä ilmoituksessa kohdassa I.2 Yhteishankinta, on rastitettu teknisistä syistä kohta "Sopimuksen tekee yhteishankintayksikkö", kuitenkin kyseessä on useamman hankintayksikön yhteishankinta/hankintarengas. HUS tekee sopimuksen kaikkien yhteishankinnassa mukana olevien organisaatioiden puolesta. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-01-06.
Hankinta julkaistiin 2022-11-25.
hankintailmoitus (2022-11-25) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Lääketieteelliset laitteet
Viitenumero: HUS 660-2022
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat diatermialaitteisiin ja savuimulaitteisiin kuuluvat suodattimet HUSin ja Kymsoten tarpeisiin. Laitteita käytetään pääasiassa leikkaussaleissa ja toimenpidepoliklinikoilla.
Tarjous voi koskea yhtä tai molempia osa-alueita. Kumpaankin osa-alueeseen valitaan 2 toimittajaa. Hankintayksikkö voi valita myös vain yhden toimittajan, jos osa-alueeseen ei saada kuin yksi (1) tarjous. Osa-alueiden sisäiset osatarjoukset eivät ole sallittuja. Samoja tuotteita ei voi tarjota molempiin osa-alueisiin.
Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä (Helsingin kaupunkia lukuun ottamatta) hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023. Hyvinvointialueet tulevat järjestämisvastuun siirryttyä edellä mainittujen hankintayksiköiden sijaan sopimuksen tilaajatahoiksi.
Aiemmin tässä ilmoituksessa kohdassa I.2 Yhteishankinta, on rastitettu teknisistä syistä kohta "Sopimuksen tekee yhteishankintayksikkö", kuitenkin kyseessä on useamman hankintayksikön yhteishankinta/hankintarengas. HUS tekee sopimuksen kaikkien yhteishankinnassa mukana olevien organisaatioiden puolesta.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Osan nimi: Esisuodatin, pääsuodatin ja adapteri
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Osa-alueeseen 1 kuuluu savukaasun poistojärjestelmän pääsuodatin, esisuodatin ja adapteri. Tuotteiden tulee olla keskenään yhteensopivia ja niitä tulee voida käyttää useimpien laitevalmistajien diatermialaitteiden käsikappaleiden savuimuletkustojen kanssa.

Osa-alueeseen valitaan 2 toimittajaa. Hankintayksikkö voi valita myös vain yhden toimittajan, jos osa-alueeseen ei saada kuin yksi (1) tarjous.
Tuotteita tilataan etusijajärjestyksen mukaan eniten pisteitä saaneelta päätoimittajalta. Mikäli etusijajärjestyksessä ensimmäisenä oleva toimittaja ei pysty toimittamaan tilausta, tehdään tilaus toisena etusijajärjestyksessä olevalta.
Tilaaja voi painavin lääketieteellisin perustein sekä yksittäistapauksissa, kuten korvatakseen olemassa olevien laitekokonaisuuden osia, hankkia nyt kilpailutettavia tuotteita poiketen ensisijaisuusjärjestyksestä tai kokonaan tämän sopimuksen ulkopuolelta. Painavat lääketieteelliset perusteet voivat liittyä sairaaloiden erilaisiin hoitomenetelmiin ja käytäntöihin, erilaisiin tarvike yhteensopivuuksiin tai potilaan yksilöllisiin lääketieteellisiin tarpeisiin.

Arvioitu vuosiarvo (12 kk) tuoteryhmälle on n. 120 000 €. Kyse on arviosta eikä hankintayksikkö sitoudu ilmoitettuihin euromääriin ja tarjouspyynnössä ilmoitettuihin, toteutuneisiin kulutusmääriin.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti kohdassa ”hankinnan kohteen kriteerit”.
Sopimus on voimassa 2 vuotta, jonka jälkeen hankintayksikkö voi halutessaan pidentää sopimuskautta korkeintaan kahdella (2) peräkkäisellä yhden (1) vuoden pituisella optiokaudella.
Kesto: 24 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Hankintayksikkö voi halutessaan pidentää sopimuskautta kahdella (2) peräkkäisellä yhden (1) vuoden pituisella optiokaudella.
Vaihtoehtojen kuvaus: Kuvattu kohdassa II.2.7)
Osan nimi: Esisuodatin ja pääsuodatin
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Osa-alueeseen 2 kuuluu savukaasun poistojärjestelmän pääsuodatin ja esisuodatin. Tuotteiden tulee olla keskenään yhteensopivia ja niitä tulee voida käyttää useimpien laitevalmistajien diatermialaitteiden käsikappaleiden savuimuletkustojen kanssa.
Arvioitu vuosiarvo (12 kk) tuoteryhmälle on n. 50 000 €. Kyse on arviosta eikä hankintayksikkö sitoudu ilmoitettuihin euromääriin ja tarjouspyynnössä ilmoitettuihin, toteutuneisiin kulutusmääriin.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Vaatimuksena on, että tarjoaja on sijoittumismaassaan rekisteröitynyt kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, jos lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä. Tilaaja voi tarkistaa rekisteröitymistiedot.

Tämä vaatimus koskee myös alihankkijaa, jonka voimavaroihin tarjoaja vetoaa, sekä kaikkia ryhmittymän jäseniä.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 9 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-01-06 📅
Tarjousten avausaika: 12:01
Lisätietoja: Tarjousten avaamistilaisuus ei ole julkinen.
Määräaikaan mennessä ei tullut yhtään tarjousta, hankintamenettely keskeytettiin ja hankinta tehtiin suorahankintana (HUS 014-2023 / Diatermialaitteiden ja savuimulaitteiden suodattimet).