Vammaisten henkilöiden asumispalvelun hankinta joustavassa palveluntuottajarekisterissä

Uudenkaupungin kaupunki

Hankinnan kohteena ovat asumispalvelut ja asumisen tukemiseen liittyvät palvelut asiakkaille, joiden keskeinen tuen tarve liittyy vammaisuuteen tai pitkäaikaissairauteen. Palveluntuottajarekisterin tarkoituksena on monipuolisen asumiseen ja arjen toimintojen tukemiseen tarvittavan palvelukokonaisuuden hankkiminen tilaajan sosiaalihuollon asiakkaille. Asumista ja arkea tukevaa palvelua voidaan järjestää myös sosiaaliohjauksen ja ammatillisen tukihenkilöpalvelun keinoin.
Hankinnan kohteena ovat myös edellä mainittujen sosiaalipalveluiden kehittämispalvelut. Kehittämispalveluiden tarkoituksena on mahdollistaa tilaajalle palveluiden kehittämisprosessien edellyttämien asiantuntijapalveluiden hankinta tilaajan kulloistenkin tarpeiden mukaisesti. Kehittämispalvelut on optio, jonka tilaaja voi ottaa käyttöön erillisellä päätöksellä.
Hankinnan kohteena olevat palvelut on kuvattu tarkemmin niitä koskevissa palvelukuvauksissa.
Hankinta toteutetaan joustavana palveluntuottajarekisterinä (jatkossa palveluntuottajarekisteri), joka tarkoittaa tilaajan suunnittelemaa, hankintalain periaatteiden mukaista menettelyä hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkimiseen. Palveluntuottajat voivat hakeutua palveluntuottajarekisteriin sen perustamisvaiheessa ja myöhemmin sopimuskaudella, kun palveluntuottajarekisteri avautuu määräajoin. Palveluntuottajarekisteri perustetaan ja sitä täydennetään avoimen menettelyn kaltaisella menettelyllä. Menettelyn ehdot on kuvattu tarkemmin liitteessä Joustavan palveluntuottajarekisterin periaatteet.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-08-30. Hankinta julkaistiin 2021-06-23.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-06-23 hankintailmoitus
2021-06-30 Lisätietoilmoitus
hankintailmoitus (2021-06-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sosiaalityö ja siihen liittyvät palvelut
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena ovat asumispalvelut ja asumisen tukemiseen liittyvät palvelut asiakkaille, joiden keskeinen tuen tarve liittyy vammaisuuteen tai...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Sosiaalityö ja siihen liittyvät palvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Sosiaalityö ja siihen liittyvät palvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Manner-Suomi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Uudenkaupungin kaupunki
Postiosoite: Välskärintie 2 C
Postinumero: FI-23500
Postitoimipaikka: Uusikaupunki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.uusikaupunki.fi 🌏
Sähköposti: henna.honkanen@uusikaupunki.fi 📧
Puhelin: +358 2845151 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/uusikaupunki?id=355584&tpk=4597ac2e-3e17-4d99-9138-c252580e5618 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/uusikaupunki?id=355584&tpk=4597ac2e-3e17-4d99-9138-c252580e5618 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-06-23 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-08-30 📅
Julkaisupäivä: 2021-06-28 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 122-324419
EUVL-S-numero: 122
Lisätietoja

“Sopimus on voimassa määräaikaisena kolme (3) vuotta (varsinainen sopimuskausi).”
Lähde: OJS 2021/S 122-324419 (2021-06-23)
Lisätietoilmoitus (2021-06-30)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-06-30 📅
Julkaisupäivä: 2021-07-05 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 127-337812
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 122-324419
EUVL-S-numero: 127
Lisätietoja

“Tekninen korjaus / hankinnan kohteen tietojen syöttö.”
Lähde: OJS 2021/S 127-337812 (2021-06-30)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕