Taito-kuntoutus Kelan pohjoisen vakuutuspiirin alueelle

Kansaneläkelaitos

Hankinnan kohteena on Kansaneläkelaitoksen (myöhemmin Kelan) henkilöasiakkaille järjestämä ammatillinen Taito-kuntoutus Kelan pohjoisen vakuutuspiirin alueelle. Taito-kuntoutus on yksilöllisten käyntikertojen ja ryhmäjaksojen sekä työharjoittelun yhdistelmäpalvelu. Lisäksi kuntoutukseen sisältyy asiakkaan työharjoittelua sisältäen asiantuntijan käyntikertoja asiakkaan työharjoittelupaikoilla.
Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain
566/2005 (myöhemmin KKRL) 6—7 §:n mukaisena ammatillisena kuntoutuksena järjestettävän Taito-kuntoutuksen asiakas tarvitsee tukea työelämään pääsemiseen, työllistymiseen, työelämässä jatkamiseen tai ammatillisen suunnitelman etenemiseen.
Hankinta tehdään alueellisesti. Tämä hankinta koskee Kelan pohjoista vakuutuspiiriä (ks. tarjouspyynnön liite 6, kartta ja kunnat Kelan pohjoinen vakuutuspiiri). Jättämällä tarjouksen tähän tarjouskilpailuun tarjoaja sitoutuu tuottamaan palvelua koko pohjoisen vakuutuspiirin alueella.
Taito-kuntoutuksen järjestämisen toimipisteeksi voi tarjota pohjoisen vakuutuspiirin hankinta-alueelta vain sellaista palveluntuottajan toimipistettä, joka sijaitsee enintään
50 km päässä jonkun seuraavan kunnan keskustasta (ks. tarkempi määrittely tarjouspyynnön liitteestä 3 Tarjottava kunta ja asiakasmäärät_pohjoinen):
— Oulu
— Rovaniemi
— Kajaani.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-08-10. Hankinta julkaistiin 2021-06-02.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-06-02 hankintailmoitus
2021-10-15 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2021-06-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Kansaneläkelaitoksen (myöhemmin Kelan) henkilöasiakkaille järjestämä ammatillinen Taito-kuntoutus Kelan pohjoisen vakuutuspiirin alueelle. Taito-kuntoutus on yksilöllisten käyntikertojen ja ryhmäjaksojen sekä työharjoittelun yhdistelmäpalvelu. Lisäksi kuntoutukseen sisältyy asiakkaan työharjoittelua sisältäen asiantuntijan käyntikertoja asiakkaan työharjoittelupaikoilla. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 566/2005 (myöhemmin KKRL) 6—7 §:n mukaisena ammatillisena kuntoutuksena järjestettävän Taito-kuntoutuksen asiakas tarvitsee tukea työelämään pääsemiseen, työllistymiseen, työelämässä jatkamiseen tai ammatillisen suunnitelman etenemiseen. Hankinta tehdään alueellisesti. Tämä hankinta koskee Kelan pohjoista vakuutuspiiriä (ks. tarjouspyynnön liite 6, kartta ja kunnat Kelan pohjoinen vakuutuspiiri). Jättämällä tarjouksen tähän tarjouskilpailuun tarjoaja sitoutuu tuottamaan palvelua koko pohjoisen vakuutuspiirin alueella. Taito-kuntoutuksen järjestämisen toimipisteeksi voi tarjota pohjoisen vakuutuspiirin hankinta-alueelta vain sellaista palveluntuottajan toimipistettä, joka sijaitsee enintään 50 km päässä jonkun seuraavan kunnan keskustasta (ks. tarkempi määrittely tarjouspyynnön liitteestä 3 Tarjottava kunta ja asiakasmäärät_pohjoinen): — Oulu — Rovaniemi — Kajaani.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Kansaneläkelaitos
Postiosoite: Nordenskiöldinkatu 12
Postinumero: FI-00250
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.kela.fi 🌏
Sähköposti: kuntoutushankinnat@kela.fi 📧
Puhelin: +358 2063411 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki?id=352747&tpk=9d66d5a4-435f-4487-83c0-ca18b4b1b9ee 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki?id=352747&tpk=9d66d5a4-435f-4487-83c0-ca18b4b1b9ee 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-06-02 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-08-10 📅
Julkaisupäivä: 2021-06-07 📅
Aloituspäivä: 2021-11-01 📅
Loppupäivä: 2024-12-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 108-285832
EUVL-S-numero: 108
Lisätietoja
Kela varaa oikeuden jatkaa sopimusta yhdellä (1) yhden (1) vuoden optiolla ajalle 1.1.2025— 31.12.2025.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Kansaneläkelaitoksen (myöhemmin Kelan) henkilöasiakkaille järjestämä ammatillinen Taito-kuntoutus Kelan pohjoisen vakuutuspiirin alueelle. Taito-kuntoutus on yksilöllisten käyntikertojen ja ryhmäjaksojen sekä työharjoittelun yhdistelmäpalvelu. Lisäksi kuntoutukseen sisältyy asiakkaan työharjoittelua sisältäen asiantuntijan käyntikertoja asiakkaan työharjoittelupaikoilla.
Näytä lisää
Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain
566/2005 (myöhemmin KKRL) 6—7 §:n mukaisena ammatillisena kuntoutuksena järjestettävän Taito-kuntoutuksen asiakas tarvitsee tukea työelämään pääsemiseen, työllistymiseen, työelämässä jatkamiseen tai ammatillisen suunnitelman etenemiseen.
Hankinta tehdään alueellisesti. Tämä hankinta koskee Kelan pohjoista vakuutuspiiriä (ks. tarjouspyynnön liite 6, kartta ja kunnat Kelan pohjoinen vakuutuspiiri). Jättämällä tarjouksen tähän tarjouskilpailuun tarjoaja sitoutuu tuottamaan palvelua koko pohjoisen vakuutuspiirin alueella.
Näytä lisää
Taito-kuntoutuksen järjestämisen toimipisteeksi voi tarjota pohjoisen vakuutuspiirin hankinta-alueelta vain sellaista palveluntuottajan toimipistettä, joka sijaitsee enintään
50 km päässä jonkun seuraavan kunnan keskustasta (ks. tarkempi määrittely tarjouspyynnön liitteestä 3 Tarjottava kunta ja asiakasmäärät_pohjoinen):
— Oulu
— Rovaniemi
— Kajaani.
Palvelu toteutetaan Taito-kuntoutuksen keväällä 2021 uusitun palvelukuvauskokonaisuuden mukaisesti. Tarjoaja on velvollinen tutustumaan uusittuun palvelukuvauskokonaisuuteen huolellisesti tarjousta antaessaan.
Taito-kuntoutuksen palvelukuvauskokonaisuus jakautuu kahteen (2) osaan, jotka ovat
Kuntoutuspalvelua koskeva osa (Taito-kuntoutus, voimassa 1.1.2022 alkaen) ja Yleinen osa (Palvelukuvaus palveluntuottajalle, Yleinen osa, voimassa 1.1.2022 alkaen). Nämä osat on sijoitettu palvelukuvauskokonaisuuteen peräkkäin, ja molemmilla osilla on oma kansilehtensä sekä sisällysluettelonsa. Jatkossa palvelukuvauskokonaisuudesta käytetään termejä palvelukuvauskokonaisuuden kuntoutuspalvelua koskeva osa ja yleinen osa.
Näytä lisää
Sopimuskausi on 1.11.2021—31.12.2024, ja Kelan asiakkaiden kuntoutuksen toteuttaminen alkaa 1.1.2022 lukien.
Jättämällä tarjouksen tähän tarjouskilpailuun tarjoaja sitoutuu tuottamaan Taito-kuntoutusta koko Kelan pohjoisen vakuutuspiirin alueella.
Lisätietoja:
Kela varaa oikeuden jatkaa sopimusta yhdellä (1) yhden (1) vuoden optiolla ajalle 1.1.2025— 31.12.2025.
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Täydentävä CPV-koodi: DA33

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Myöntämismenettelyn pääpiirteet:
Hankinta tehdään avoimella menettelyllä. Kaikki hankinnasta kiinnostuneet tarjoajalle asetetut soveltuvuusvaatimukset täyttävät palveluntuottajat voivat jättää tarjouksen tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinnassa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 1397/2016 (myöhemmin hankintalaki) velvoittavia säännöksiä ja julkisissa hankinnoissa noudatettavia periaatteita.
Näytä lisää
Tarjousten vastaanottoaika: 13:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0246246-0
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Kela

Viite
Lisätietoja
Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/54529/notice/74943

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Lähde: OJS 2021/S 108-285832 (2021-06-02)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-10-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Kansaneläkelaitoksen (myöhemmin Kelan) henkilöasiakkaille järjestämä ammatillinen Taito- kuntoutus Kelan pohjoisen vakuutuspiirin alueelle. Taito-kuntoutus on yksilöllisten käyntikertojen ja ryhmäjaksojen sekä työharjoittelun yhdistelmäpalvelu. Lisäksi kuntoutukseen sisältyy asiakkaan työharjoittelua sisältäen asiantuntijan käyntikertoja asiakkaan työharjoittelupaikoilla. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 566/2005 (myöhemmin KKRL) 6-7 § mukaisena ammatillisena kuntoutuksena järjestettävän Taito-kuntoutuksen asiakas tarvitsee tukea työelämään pääsemiseen, työllistymiseen, työelämässä jatkamiseen tai ammatillisen suunnitelman etenemiseen. Hankinta tehdään alueellisesti. Tämä hankinta koskee Kelan pohjoista vakuutuspiiriä. (Ks. tarjouspyynnön liite 6, kartta ja kunnat Kelan pohjoinen vakuutuspiiri). Jättämällä tarjouksen tähän tarjouskilpailuun tarjoaja sitoutuu tuottamaan palvelua koko pohjoisen vakuutuspiirin alueella. Taito-kuntoutuksen järjestämisen toimipisteeksi voi tarjota pohjoisen vakuutuspiirin hankinta-alueelta vain sellaista palveluntuottajan toimipistettä, joka sijaitsee enintään 50 km päässä jonkun seuraavan kunnan keskustasta (ks. tarkempi määrittely tarjouspyynnön liitteestä 3 Tarjottava kunta ja asiakasmäärät_pohjoinen): - Oulu - Rovaniemi - Kajaani
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 3 300 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postinumero: 00250

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-10-15 📅
Julkaisupäivä: 2021-10-20 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 204-534200
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 108-285832
EUVL-S-numero: 204
Lisätietoja
Kela varaa oikeuden jatkaa sopimusta yhdellä (1) yhden (1) vuoden optiolla ajalle 1.1.2025 - 31.12.2025.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Kansaneläkelaitoksen (myöhemmin Kelan)
henkilöasiakkaille järjestämä ammatillinen Taito- kuntoutus Kelan pohjoisen
vakuutuspiirin alueelle. Taito-kuntoutus on yksilöllisten käyntikertojen ja
ryhmäjaksojen sekä työharjoittelun yhdistelmäpalvelu. Lisäksi kuntoutukseen sisältyy
asiakkaan työharjoittelua sisältäen asiantuntijan käyntikertoja asiakkaan
työharjoittelupaikoilla.
566/2005 (myöhemmin KKRL) 6-7 § mukaisena ammatillisena kuntoutuksena
järjestettävän Taito-kuntoutuksen asiakas tarvitsee tukea työelämään pääsemiseen,
työllistymiseen, työelämässä jatkamiseen tai ammatillisen suunnitelman
etenemiseen.
Hankinta tehdään alueellisesti. Tämä hankinta koskee Kelan pohjoista vakuutuspiiriä.
(Ks. tarjouspyynnön liite 6, kartta ja kunnat Kelan pohjoinen vakuutuspiiri). Jättämällä
tarjouksen tähän tarjouskilpailuun tarjoaja sitoutuu tuottamaan palvelua koko
pohjoisen vakuutuspiirin alueella.
Taito-kuntoutuksen järjestämisen toimipisteeksi voi tarjota pohjoisen vakuutuspiirin
hankinta-alueelta vain sellaista palveluntuottajan toimipistettä, joka sijaitsee enintään
50 km päässä jonkun seuraavan kunnan keskustasta (ks. tarkempi määrittely
tarjouspyynnön liitteestä 3 Tarjottava kunta ja asiakasmäärät_pohjoinen):
- Oulu
- Rovaniemi
- Kajaani
Palvelu toteutetaan Taito- kuntoutuksen keväällä 2021 uusitun
palvelukuvauskokonaisuuden mukaisesti. Tarjoaja on velvollinen tutustumaan
uusittuun palvelukuvauskokonaisuuteen huolellisesti tarjousta antaessaan.
Taito-kuntoutuksen palvelukuvauskokonaisuus jakautuu kahteen osaan, jotka ovat
kuntoutuspalvelua koskeva osa (Taito-kuntoutus, voimassa 1.1.2022 alkaen) ja
yleinen osa (Palvelukuvaus palveluntuottajalle, Yleinen osa, voimassa 1.1.2022
alkaen). Nämä osat on sijoitettu palvelukuvauskokonaisuuteen peräkkäin ja
molemmilla osilla on oma kansilehtensä sekä sisällysluettelonsa. Jatkossa
palvelukuvauskokonaisuudesta käytetään termejä palvelukuvauskokonaisuuden
kuntoutuspalvelua koskeva osa ja yleinen osa.
Sopimuskausi on 1.11.2021-31.12.2024 ja Kelan asiakkaiden kuntoutuksen
toteuttaminen alkaa 1.1.2022 lukien.
Jättämällä tarjouksen tähän tarjouskilpailuun tarjoaja sitoutuu tuottamaan Taito-kuntoutusta
koko Kelan pohjoisen vakuutuspiirin alueella.
Lisätietoja:
Kela varaa oikeuden jatkaa sopimusta yhdellä (1) yhden (1) vuoden optiolla ajalle 1.1.2025 - 31.12.2025.

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-10-14 📅
Nimi: Lapin Kuntoutus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2466327-1
Postitoimipaikka: Rovaniemi
Maa: Suomi 🇫🇮
Nimi: KK-Verve Oy / Verve Oulu
Kansallinen rekisterinumero: 2376740-7
Postitoimipaikka: Oulu
Nimi: Ryhmittymä Coronaria Terameri Oy / Coronaria Kajaani
Kansallinen rekisterinumero: 2512039-1
Postitoimipaikka: Kajaani
Nimi: Ryhmittymä Coronaria Terameri Oy / Coronaria Oulu Sammakkotalo
Hankinnan kokonaisarvo: 3 300 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 8

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postinumero: 00520
Lähde: OJS 2021/S 204-534200 (2021-10-15)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕