Kirkkonummen kunnan kunnossapitopalvelut pyytää tarjousta pienehköjen metsänhoitotöiden suorittamisesta ja yksittäisten puiden kaatamisesta taajama-alueilla Kirkonummen kunnassa. Työ on suurimmalta osin käsityötä, tarvittaessa nostokoriavusteista. Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + kahden (2) vuoden optio. Sopimuskausi alkaa hankintapäätöksen saatua lainvoiman ja sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Sopimusurakoitsijoiksi valitaan kaksi (2) vertailuhinnaltaan halvinta urakoitsijaa. Työsuoritukset tilataan ensisijaisesti halvimman vertailuhinnan antaneelta sopimusurakoitsijalta. Tämän ollessa estynyt, tilataan työ toiseksi valitulta sopimusurakoitsijalta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki). Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §). Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-08-06.
Hankinta julkaistiin 2021-06-30.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2021-06-30) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Puiden raivauspalvelut
Lyhyt kuvaus:
Kirkkonummen kunnan kunnossapitopalvelut pyytää tarjousta pienehköjen metsänhoitotöiden suorittamisesta ja yksittäisten puiden kaatamisesta taajama-alueilla Kirkonummen kunnassa. Työ on suurimmalta osin käsityötä, tarvittaessa nostokoriavusteista.
Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + kahden (2) vuoden optio. Sopimuskausi alkaa hankintapäätöksen saatua lainvoiman ja sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Sopimusurakoitsijoiksi valitaan kaksi (2) vertailuhinnaltaan halvinta urakoitsijaa. Työsuoritukset tilataan ensisijaisesti halvimman vertailuhinnan antaneelta sopimusurakoitsijalta. Tämän ollessa estynyt, tilataan työ toiseksi valitulta sopimusurakoitsijalta.
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki).
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §).
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Tarjousasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Puiden raivauspalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Suomenkieliset kysymykset tulee lähettää Tarjouspalvelu-toimittajaportaalista. Samasta paikasta löytyvät myös kysymyksiin annetut vastaukset. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata.
Tarjotun hinnan (alv 0 %) tulee sisältää kaikki tilauksesta, toimituksesta, materiaaleista, laskutuksesta ja muista tekijöistä aiheutuneet kustannukset.
Tarjouspyyntöä ja tarjousta käytetään sopimuksen teon pohjana. Sopimuksessa noudatetaan yleisiä sopimusehtoja (YSE 1998) niiltä osin, mitä tarjouspyynnössä tai sopimuksessa ei ole erikseen määritetty.
Tarjoajan on huomattava, että julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan asianosaisella on aina oikeus saada tieto tarjousten vertailussa käytetystä hinnasta ja muusta tekijästä.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kirkkonummen kunnan kunnossapitopalvelut pyytää tarjousta pienehköjen metsänhoitotöiden suorittamisesta ja yksittäisten puiden kaatamisesta taajama-alueilla Kirkonummen kunnassa. Työ on suurimmalta osin käsityötä, tarvittaessa nostokoriavusteista.
Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + kahden (2) vuoden optio. Sopimuskausi alkaa hankintapäätöksen saatua lainvoiman ja sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Sopimusurakoitsijoiksi valitaan kaksi (2) vertailuhinnaltaan halvinta urakoitsijaa. Työsuoritukset tilataan ensisijaisesti halvimman vertailuhinnan antaneelta sopimusurakoitsijalta. Tämän ollessa estynyt, tilataan työ toiseksi valitulta sopimusurakoitsijalta.
Sopimusurakoitsijoiksi valitaan kaksi (2) vertailuhinnaltaan halvinta urakoitsijaa. Työsuoritukset tilataan ensisijaisesti halvimman vertailuhinnan antaneelta sopimusurakoitsijalta. Tämän ollessa estynyt, tilataan työ toiseksi valitulta sopimusurakoitsijalta.
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki).
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §).
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Tarjousasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä.
Arvioitu kokonaisarvo: 260 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankinta käsittää puiden kaatoa metsässä sekä taajama-alueilla, vaarallisten puiden poistoa, konkelojen pudotusta, raivausta, harvennusta yms. metsänhoitotöitä. Kaatotyöt tehdään käsityönä. Rungot pätkitään noin neljän (4) metrin pätkiksi. Pääpolut avataan kaadetusta puuaineksesta. Puun raivauksesta syntyvä puuaines kuljetetaan tilaajan esittämään paikkaan, silloin kun tilaaja on tilannut puuaineksen pois kuljetuksen. Valittu urakoitsija vastaa töiden työnjohtovelvollisuuksista toimien urakassa pääurakoitsijana sekä lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana.

Urakoitsija voi teettää osan töistä tilaajan hyväksymillä aliurakoitsijoilla. Aliurakoitsijat tulee hyväksyttää tilaajalla, ja urakoitsijan tulee esittää tilaajalle oma-aloitteisesti mahdollisten aliurakoitsijoiden tilaajavastuulain edellyttämät selvitykset. Pääurakoitsija vastaa aliurakoitsijoidensa työstä kuin omastaan.

Urakoitsijan on huolehdittava, että jokaisella työmaalla työskentelevällä työntekijällä on näkyvillä henkilön yksilöivä kuvallinen tunniste (veronumero).
Urakoitsijan tulee aloittaa tilaajan antamat kiireelliset työt yhden (1) vuorokauden varoitusajan jälkeen, ellei muuta sovita. Ei kiireelliset puidenkaatotyöt sovitaan tapauskohtaisesti. Urakoitsijan pidemmistä poissaoloista sovitaan tilaajan kanssa.

Tämän tarjouspyynnön mukaiseen työhön osoitettavien työntekijöiden on oltava ammattitaitoisia ja kokeneita tämäntyyppisten töiden osaajia. Tilaaja voi, mikäli toteaa työntekijän sopimattomaksi tai epäpäteväksi em. töihin, vaatia korvaavan työntekijän. Urakoitsijan on tarjouksessa esitettävä tämän tarjouspyyntöön kuuluvien työntekijöiden pätevyys ja tarjoavan yrityksen referenssit vastaavanlaisista töistä.

Urakoitsijan on varattava tähän urakkaan vähintään yksi (1) ammattimies ja tarvittaessa lisäksi yksi (1) ammattimies tai apumies.
Työ ei ole yhtäjaksoista, vaan määräytyy tilaajan tarpeen mukaisesti.
Asiointikieli urakassa on suomen kieli.
Laskusta on selvästi käytävä ilmi laskutuksen perusteet, ja lasku tulee kohdistaa tilauksessa ilmoitettuun kohteeseen.
Maksuperusteena on urakkasopimuksen perusteella määräytyvät tuntihinnat ja tehdyt työtunnit. Työtunti lasketaan työmaalla suoritetusta tehollisesta työajasta, ja siihen tulee sisältyä tarvittavat työnjohtokustannukset, yleiskulut, työntekijöiden matkakulut, km-korvaukset, käytettävien autojen kulut ja päivärahat yms. sekä normaalit käsityökalut, käsityökoneet ja työvälineeksi katsottavat tarvikkeet. Tarjottujen tuntihintojen tulee sisältää viikonloppu-, ilta- ja hätätyö.

Tarjoushinnat ovat kiinteät koko sopimuskauden. Urakoitsijan tulee tarjouksessa esittää käytössä olevat työkalut, kulkuneuvot sekä koneet ja erikoisvälineet esim. nostokori. Erikoiskoneiden ja välineiden käytöstä sovitaan tilaajan kanssa töitä tilattaessa, ja urakoitsija ilmoittaa tarjouksessaan niiden tuntihinnan.

Urakoitsijalla tulee olla vakuutusturva (toiminnan vastuu) miljoona (1 000 000) EUR henkilö- ja esinevahingossa.
Urakoitsijan on noudatettava työssään hyvää työtapaa, voimassa olevia lakeja, määräyksiä ja ohjeita sekä työturvallisuusmääräyksiä. Työsuojeluvastuu on urakoitsijalla itsellään.
Urakoitsija on vastuussa työnsä turvallisuudesta alueen käyttäjille. Turvallisuushavainnoista on ilmoitettava tilaajalle.
Tilaajan oikeus purkaa sopimus välittömästi:
— jos urakoitsija on toiminut sopimuksen vastaisesti
— jos urakoitsijalle on annettu kolme (3) kirjallista huomautusta
— jos urakoitsija asetetaan konkurssiin tai muuten sellaiseen taloudelliseen tilaan, ettei se pysty asianmukaisesti täyttämään velvollisuuksiaan.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 260 000 EUR 💰
Kesto: 36 kuukautta
Uudistusten kuvaus: + optio kaksi (2) vuotta.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Kirkkonummi
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 2
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 4 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-08-10 📅
Tarjousten avausaika: 12:00
Paikka: Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimisto
Suomenkieliset kysymykset tulee lähettää Tarjouspalvelu-toimittajaportaalista. Samasta paikasta löytyvät myös kysymyksiin annetut vastaukset. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata.
Tarjotun hinnan (alv 0 %) tulee sisältää kaikki tilauksesta, toimituksesta, materiaaleista, laskutuksesta ja muista tekijöistä aiheutuneet kustannukset.
Tarjouspyyntöä ja tarjousta käytetään sopimuksen teon pohjana. Sopimuksessa noudatetaan yleisiä sopimusehtoja (YSE 1998) niiltä osin, mitä tarjouspyynnössä tai sopimuksessa ei ole erikseen määritetty.
Tarjoajan on huomattava, että julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan asianosaisella on aina oikeus saada tieto tarjousten vertailussa käytetystä hinnasta ja muusta tekijästä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 127-336916 (2021-06-30)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-03-01) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kirkkonummen kunnan kunnossapitopalvelut pyytää tarjousta pienehköjen metsänhoitotöiden suorittamisesta ja yksittäisten puiden kaatamisesta taajama-alueilla Kirkonummen kunnassa. Työ on suurimmalta osin käsityötä, tarvittaessa nostokoriavusteista.
Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + kahden (2) vuoden optio. Sopimuskausi alkaa hankintapäätöksen saatua lainvoiman ja sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Sopimusurakoitsijoiksi valitaan kaksi (2) vertailuhinnaltaan halvinta urakoitsijaa. Työsuoritukset tilataan ensisijaisesti halvimman vertailuhinnan antaneelta sopimusurakoitsijalta. Tämän ollessa estynyt, tilataan työ toiseksi valitulta sopimusurakoitsijalta.
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki).
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125§).
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Tarjousasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä.
Kirkkonummen kunnan kunnossapitopalvelut pyytää tarjousta pienehköjen metsänhoitotöiden suorittamisesta ja yksittäisten puiden kaatamisesta taajama-alueilla Kirkonummen kunnassa. Työ on suurimmalta osin käsityötä, tarvittaessa nostokoriavusteista.
Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + kahden (2) vuoden optio. Sopimuskausi alkaa hankintapäätöksen saatua lainvoiman ja sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Sopimusurakoitsijoiksi valitaan kaksi (2) vertailuhinnaltaan halvinta urakoitsijaa. Työsuoritukset tilataan ensisijaisesti halvimman vertailuhinnan antaneelta sopimusurakoitsijalta. Tämän ollessa estynyt, tilataan työ toiseksi valitulta sopimusurakoitsijalta.
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki).
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125§).
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Tarjousasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä.
Suomenkieliset kysymykset tulee lähettää Tarjouspalvelu -toimittajaportaalista. Samasta paikasta löytyvät myös kysymyksiin annetut vastaukset. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata.
Tarjotun hinnan (alv. 0%) tulee sisältää kaikki tilauksesta, toimituksesta, materiaaleista, laskutuksesta ja muista tekijöistä aiheutuneet kustannukset.
Tarjouspyyntöä ja tarjousta käytetään sopimuksen teon pohjana. Sopimuksessa noudatetaan yleisiä sopimusehtoja ( YSE 1998 ) niiltä osin, mitä tarjouspyynnössä tai sopimuksessa ei ole erikseen määritetty.
Tarjoajan on huomattava, että julkisuuslain 11§:n 2 momentin 6 kohdan mukaan asianosaisella on aina oikeus saada tieto tarjousten vertailussa käytetystä hinnasta ja muusta tekijästä.
Suomenkieliset kysymykset tulee lähettää Tarjouspalvelu -toimittajaportaalista. Samasta paikasta löytyvät myös kysymyksiin annetut vastaukset. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata.
Tarjotun hinnan (alv. 0%) tulee sisältää kaikki tilauksesta, toimituksesta, materiaaleista, laskutuksesta ja muista tekijöistä aiheutuneet kustannukset.
Tarjouspyyntöä ja tarjousta käytetään sopimuksen teon pohjana. Sopimuksessa noudatetaan yleisiä sopimusehtoja ( YSE 1998 ) niiltä osin, mitä tarjouspyynnössä tai sopimuksessa ei ole erikseen määritetty.
Tarjoajan on huomattava, että julkisuuslain 11§:n 2 momentin 6 kohdan mukaan asianosaisella on aina oikeus saada tieto tarjousten vertailussa käytetystä hinnasta ja muusta tekijästä.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125§).
Hankinta käsittää puiden kaatoa metsässä sekä taajama-alueilla, vaarallisten puiden poistoa, konkelojen pudotusta, raivausta, harvennusta yms. metsänhoitotöitä. Kaatotyöt tehdään käsityönä. Rungot pätkitään noin 4 metrin pätkiksi. Pääpolut avataan kaadetusta puuaineksesta. Puun raivauksesta syntyvä puuaines kuljetetaan tilaajan esittämään paikkaan, silloin kun tilaaja on tilannut puuaineksen pois kuljetuksen. Valittu urakoitsija vastaa töiden työnjohtovelvollisuuksista toimien urakassa pääurakoitsijana sekä lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana.

Urakoitsija voi teettää osan töistä tilaajan hyväksymillä aliurakoitsijoilla. Aliurakoitsijat tulee hyväksyttää tilaajalla ja urakoitsijan tulee esittää tilaajalle oma-aloitteisesti mahdollisten aliurakoitsijoiden tilaajavastuulain edellyttämät selvitykset. Pääurakoitsija vastaa aliurakoitsijoidensa työstä kuin omastaan.

Tämän tarjouspyynnön mukaiseen työhön osoitettavien työntekijöiden on oltava ammattitaitoisia ja kokeneita tämän tyyppisten töiden osaajia. Tilaaja voi, mikäli toteaa työntekijän sopimattomaksi tai epäpäteväksi em. töihin vaatia korvaavan työntekijän. Urakoitsijan on tarjouksessa esitettävä tämän tarjouspyyntöön kuuluvien työntekijöiden pätevyys ja tarjoavan yrityksen referenssit vastaavanlaisista töistä.

Urakoitsijan on varattava tähän urakkaan vähintään yksi ammattimies ja tarvittaessa lisäksi yksi ammattimies tai apumies.
Työ ei ole yhtäjaksoista vaan määräytyy tilaajan tarpeen mukaisesti.
Laskusta on selvästi käytävä ilmi laskutuksen perusteet ja lasku tulee kohdistaa tilauksessa ilmoitettuun kohteeseen.
Maksuperusteena on urakkasopimuksen perusteella määräytyvät tuntihinnat ja tehdyt työtunnit. Työtunti lasketaan työmaalla suoritetusta tehollisesta työajasta ja siihen tulee sisältyä tarvittavat työnjohtokustannukset, yleiskulut, työntekijöiden matkakulut, km-korvaukset, käytettävien autojen kulut ja päivärahat yms. sekä normaalit käsityökalut, käsityökoneet ja työvälineeksi katsottavat tarvikkeet. Tarjottujen tuntihintojen tulee sisältää viikonloppu-, ilta- ja hätätyö.

Tarjoushinnat ovat kiinteät koko sopimuskauden. Urakoitsijan tulee tarjouksessa esittää käytössä olevat työkalut, kulkuneuvot sekä koneet ja erikoisvälineet esim. nostokori. Erikoiskoneiden ja välineiden käytöstä sovitaan tilaajan kanssa töitä tilattaessa ja urakoitsija ilmoittaa tarjouksessaan niiden tuntihinnan.

Urakoitsijalla tulee olla vakuutusturva (toiminnan vastuu) miljoona (1 000 000) € henkilö- ja esinevahingossa.
- jos urakoitsija on toiminut sopimuksen vastaisesti
- jos urakoitsijalle on annettu kolme kirjallista huomautusta
- jos urakoitsija asetetaan konkurssiin tai muuten sellaiseen taloudelliseen tilaan, ettei se pysty asianmukaisesti täyttämään velvollisuuksiaan
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-12-02 📅
Nimi: Viksarit Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0884719-3
Postitoimipaikka: Kirkkonummi
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa
🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 260 000 EUR 💰
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-12-17 📅
Nimi: Puistometsäpalvelu Oldenburg Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI09600010
Postiosoite: Radioasemantie 10
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: 01700
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Viite Lisätietoja
Suomenkieliset kysymykset tulee lähettää Tarjouspalvelu -toimittajaportaalista. Samasta paikasta löytyvät myös kysymyksiin annetut vastaukset. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata.
Tarjotun hinnan (alv. 0%) tulee sisältää kaikki tilauksesta, toimituksesta, materiaaleista, laskutuksesta ja muista tekijöistä aiheutuneet kustannukset.
Tarjouspyyntöä ja tarjousta käytetään sopimuksen teon pohjana. Sopimuksessa noudatetaan yleisiä sopimusehtoja ( YSE 1998 ) niiltä osin, mitä tarjouspyynnössä tai sopimuksessa ei ole erikseen määritetty.
Tarjoajan on huomattava, että julkisuuslain 11§:n 2 momentin 6 kohdan mukaan asianosaisella on aina oikeus saada tieto tarjousten vertailussa käytetystä hinnasta ja muusta tekijästä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Postinumero: 00520
Lähde: OJS 2022/S 045-116870 (2022-03-01)