Hankinnan kohteena on hankejohtajakonsulttipalvelu HUS psykiatrialla vuonna vuoden 2022 alusta käynnistyvään ”Tulevaisuuden sote-keskushankkeita koskevat koordinointitehtävät yhteistyöalueella” valtionavustushankkeeseen (VN/23778/2021 – jatkossa ”psykiatrian koordinaatiohanke”. Kyse on psykiatrian alan kehittämishankkeesta, joka laajentaa ”Terapiat etulinjaan” – hankkeen piirissä menossa olevaa kehittämistoimintaa. Kyseisen hankkeen tavoitteena on tukea Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman mukaista hyvinvointialueiden kehittämistyötä vahvistamalla yhteistyöalueilla tehtävää alueellista kehittämistä ja koordinaatiota koskien psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa ja ylläpitoa. Käytännössä kyse on jo käynnissä olevan ”Terapiat etulinjaan – hankkeen” laajentamisesta toisaalta kansalliseksi, toisaalta koskemaan kaikkia ikäluokkia käsittävät mielenterveyspalvelut. Hankekokonaisuudessa toteutetaan perusterveydenhuoltoa ja koulu- sekä opiskeluterveydenhuoltoa tukeva, erva-alueen kattava palvelukokonaisuus, jonka avulla vaikuttavia psykososiaalisia hoitoja voidaan tarjota matalalla kynnyksellä laajamittaisesti sote-keskuksista ja kouluterveydenhuollosta. Kokonaisuus sisältää kaikki palvelutarjonnan tueksi tarvittavat elementit ja niiden implementaation. Hankejohtajan palveluita voidaan käyttää mainitun valtionavustushankkeen lisäksi myös muihin HUS:n kehittämishankkeisiin ja -tehtäviin. Hankekokonaisuuden toteuttaminen edellyttää uusien valtionavustusrahoitusten ja tavoitteiden saumatonta integroitumista menossa olevaan Terapiat etulinjaan – kehittämisen sisältöön ja hanketoimistoon, laajamittaisen HYKS-erva-aluetasoisen yhteistyön jatkamista sekä kansallisen yhteistyömallin luomista muiden yliopistosairaaloiden kanssa. Hankinnan tavoitteena on, että hankittavan ammattitaitoisen hankejohtajan lisäksi ei lähtökohtaisesti tarvita merkittävästi konsulttipalveluita. Näin ollen hankejohtajan on kyettävä uskottavasti johtamaan yliopistosairaaloiden välistä yhteistyötä, osattava hankkeen sisällöllinen kehittäminen ja kyettävä johtamaan erittäin monimutkaisessa sote-valmistelutilanteessa toteutettavaa kansallista ja hyvinvointialueiden välistä hanketta. Hankejohtaja vastaa seuraavista tehtävistä: -hankkeen johtaminen johtoryhmän ohjeiden mukaisesti ja Terapiat etulinjaan – hanketta tukien -hankekokonaisuuden tarkempi suunnittelu ja projektointi -hankkeen sisällöllinen kehittäminen ja ohjaus -hankekokonaisuuden toteutus ja osahankkeiden yhteensovittaminen -alueellinen ja kansallinen yhteistyö -hankehenkilökunnan työnjohto (ei henkilöstöhallintoa) -muut tilaajan kanssa sovittavat tehtävät ja sote-palveluiden kehittämiseen liittyvät hankkeet Menossa oleva Terapiat etulinjaan – hanke ja sen nykytila on kuvattu ajankohtaisesti hankkeen nettisivuilla (www.terapiatetulinjaan.fi). Hankejohtajan vastuulle tulevan hankkeen ”Tulevaisuuden sote-keskus-hankkeita koskevat koordinaatiotehtävät yhteistyöalueilla” tavoitteet on tarkemmin kuvattu STM:n hakuilmoituksessa VN/23778/2021. Terapiat etulinjaan – hankkeella on hankejohtaja ja hankeorganisaatio. Nyt valittavan hankejohtajan tulee toimia yhteistyössä ko. hankkeen johtajan kanssa ja tukea Terapiat etulinjaan – toimintamallin kehittämistä. Tilattavan työn määrä ja sisältö riippuu ensisijaisesti siitä, kuinka pitkälle Terapiat etulinjaan – hankkeen organisaatio kykenee hoitamaan vaadittavia tehtäviä. Hankejohtajalle asetetut vaatimukset on kuvattu liitteessä 2 ja sopimusluonnoksessa. Sopimus on määräaikaisena voimassa 31.12.2023 asti. Lisäksi sopimusta voidaan pidentää kahdella (2) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-01-24.
Hankinta julkaistiin 2021-12-23.
hankintailmoitus (2021-12-23) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Yrityskonsultointi, johdon konsultointi ja niihin liittyvät palvelut
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on hankejohtajakonsulttipalvelu HUS psykiatrialla vuonna vuoden 2022 alusta käynnistyvään ”Tulevaisuuden sote-keskushankkeita koskevat koordinointitehtävät yhteistyöalueella” valtionavustushankkeeseen (VN/23778/2021 – jatkossa ”psykiatrian koordinaatiohanke”. Kyse on psykiatrian alan kehittämishankkeesta, joka laajentaa ”Terapiat etulinjaan” – hankkeen piirissä menossa olevaa kehittämistoimintaa.
Kyseisen hankkeen tavoitteena on tukea Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman mukaista hyvinvointialueiden kehittämistyötä vahvistamalla yhteistyöalueilla tehtävää alueellista kehittämistä ja koordinaatiota koskien psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa ja ylläpitoa. Käytännössä kyse on jo käynnissä olevan ”Terapiat etulinjaan – hankkeen” laajentamisesta toisaalta kansalliseksi, toisaalta koskemaan kaikkia ikäluokkia käsittävät mielenterveyspalvelut. Hankekokonaisuudessa toteutetaan perusterveydenhuoltoa ja koulu- sekä opiskeluterveydenhuoltoa tukeva, erva-alueen kattava palvelukokonaisuus, jonka avulla vaikuttavia psykososiaalisia hoitoja voidaan tarjota matalalla kynnyksellä laajamittaisesti sote-keskuksista ja kouluterveydenhuollosta. Kokonaisuus sisältää kaikki palvelutarjonnan tueksi tarvittavat elementit ja niiden implementaation.
Hankejohtajan palveluita voidaan käyttää mainitun valtionavustushankkeen lisäksi myös muihin HUS:n kehittämishankkeisiin ja -tehtäviin.
Hankekokonaisuuden toteuttaminen edellyttää uusien valtionavustusrahoitusten ja tavoitteiden saumatonta integroitumista menossa olevaan Terapiat etulinjaan – kehittämisen sisältöön ja hanketoimistoon, laajamittaisen HYKS-erva-aluetasoisen yhteistyön jatkamista sekä kansallisen yhteistyömallin luomista muiden yliopistosairaaloiden kanssa.
Hankinnan tavoitteena on, että hankittavan ammattitaitoisen hankejohtajan lisäksi ei lähtökohtaisesti tarvita merkittävästi konsulttipalveluita. Näin ollen hankejohtajan on kyettävä uskottavasti johtamaan yliopistosairaaloiden välistä yhteistyötä, osattava hankkeen sisällöllinen kehittäminen ja kyettävä johtamaan erittäin monimutkaisessa sote-valmistelutilanteessa toteutettavaa kansallista ja hyvinvointialueiden välistä hanketta.
Hankejohtaja vastaa seuraavista tehtävistä:
-hankkeen johtaminen johtoryhmän ohjeiden mukaisesti ja Terapiat etulinjaan – hanketta tukien
-hankekokonaisuuden tarkempi suunnittelu ja projektointi
-hankkeen sisällöllinen kehittäminen ja ohjaus
-hankekokonaisuuden toteutus ja osahankkeiden yhteensovittaminen
-alueellinen ja kansallinen yhteistyö
-hankehenkilökunnan työnjohto (ei henkilöstöhallintoa)
-muut tilaajan kanssa sovittavat tehtävät ja sote-palveluiden kehittämiseen liittyvät hankkeet
Menossa oleva Terapiat etulinjaan – hanke ja sen nykytila on kuvattu ajankohtaisesti hankkeen nettisivuilla (www.terapiatetulinjaan.fi). Hankejohtajan vastuulle tulevan hankkeen ”Tulevaisuuden sote-keskus-hankkeita koskevat koordinaatiotehtävät yhteistyöalueilla” tavoitteet on tarkemmin kuvattu STM:n hakuilmoituksessa VN/23778/2021.
Terapiat etulinjaan – hankkeella on hankejohtaja ja hankeorganisaatio. Nyt valittavan hankejohtajan tulee toimia yhteistyössä ko. hankkeen johtajan kanssa ja tukea Terapiat etulinjaan – toimintamallin kehittämistä. Tilattavan työn määrä ja sisältö riippuu ensisijaisesti siitä, kuinka pitkälle Terapiat etulinjaan – hankkeen organisaatio kykenee hoitamaan vaadittavia tehtäviä.
Hankejohtajalle asetetut vaatimukset on kuvattu liitteessä 2 ja sopimusluonnoksessa.
Sopimus on määräaikaisena voimassa 31.12.2023 asti. Lisäksi sopimusta voidaan pidentää kahdella (2) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
HUS järjestää muun muassa seuraavat resurssit hankejohtajan käyttöön:
-Täysipäiväinen projektipäällikkö
-Riittävät assistentti- ja controller – resurssit
-Tarvittavat tilat ja it-laitteet
Kohde Hankinnan laajuus

Arvioitu kokonaisarvo: 950 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankintaa ei ole jaettu osiin, koska hankejohtajakonsulttipalvelu muodostaa yhden tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Rinnakkaiset tarjoukset ovat sallittuja.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 950 000 EUR 💰
Kesto: 24 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Sopimus alkaa mahdollisimman pian ja on määräaikaisena voimassa 31.12.2023 saakka. Lisäksi sopimusta voidaan pidentää kahdella (2) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Valittavan hankejohtajan palveluita voidaan käyttää mainitun valtionavustushankkeen lisäksi myös muihin HUS:n kehittämishankkeisiin ja -tehtäviin
Lisätietoja:
HUS järjestää muun muassa seuraavat resurssit hankejohtajan käyttöön:
-Täysipäiväinen projektipäällikkö
-Riittävät assistentti- ja controller – resurssit
-Tarvittavat tilat ja it-laitteet
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 4 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-01-24 📅
Tarjousten avausaika: 12:05
Paikka: Helsinki
Lisätietoja:
Tarjouspyynnössä ilmoitetut kellonajat ovat Suomen aikoja.
Tarjoukset pyritään avaamaan samana päivänä kuin tarjousten jättämisen määräaika on päättynyt.
Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Rinnakkaiset tarjoukset ovat sallittuja. Mikäli tarjoaja antaa rinnakkaisen tarjouksen, tarjoajan tulee tehdä rinnakkainen tarjous siten, että se täyttää tarjouspyynnön kaikki vaatimukset ja sisältää kaikki tarjouksen mukana vaaditut liitteet. Rinnakkainen tarjous on aina erillinen oma tarjouksensa.

ALIHANKINTA
Tarjoaja voi käyttää alihankkijoita. Tarjoaja vastaa alihankkijan työstä kuin omastaan suhteessa hankintayksikköön. Hankintayksikkö allekirjoittaa hankintasopimuksen vain tarjouksen jättäneen yrityksen kanssa.
Hankinnan tuottamisessa käytettävät alihankkijat on nimettävä. Nimetyistä alihankkijoista on annettava seuraavat tiedot:
Alihankkija yrityksen virallinen nimi ja Y-tunnus
Alihankkijan rooli hankinnassa
Yhteystiedot (ml. maa, mikäli muu kuin Suomi)
Alihankkijaa koskevat tiedot tulee antaa erillisellä liitteellä, joka ladataan osaksi tarjousta ja liite tulee nimetä "Alihankkijan tiedot".
Nimetyt alihankkijat katsotaan tarjoajan resursseiksi. Siksi tarjoajien on sitouduttava siihen, että tarjouksessa nimetyt alihankkijat ovat käytettävissä hankinnan toteuttamiseen, mikäli tarjoaja tulee valituksi.
Voittajaksi valitun tarjoajan on toimitettava suoraan palvelun tuottamiseen osallistuvista alihankkijoista vastaavat todistukset ja selvitykset kuin tässä lomakkeessa on vaadittu, ennen hankintasopimuksen allekirjoitusta.
Mikäli tarjoaja käyttää voimavara-alihankkijaa, niiden osalta on täytettävä ja toimitettava ESPD-lomake.
RYHMITTYMÄ
Ryhmittymänä tarjoaminen on sallittua.
Ryhmittymän on kyettävä viimeistään sopimuksen allekirjoitushetkellä osoittamaan yksi organisaatio, joka hoitaa kaiken yhteydenpidon HUS Logistiikan kanssa. Kuitenkin kaikki ryhmittymän jäsenet yhdessä vastaavat sopimusvastuista allekirjoittamalla hankintasopimuksen.

Ryhmittymän on sitouduttava siihen, että tarjouksessa nimetyt ryhmittymän jäsenet ovat käytettävissä hankinnan toteuttamiseen, mikäli ryhmittymä tulee valituksi. Em. sitoumus velvoittaa erityisesti, koska ryhmittymän kaikkien jäsenten resurssit ja tiedot vaikuttavat kelpoisuusvaatimuksiin.

Ryhmittymästä tulee antaa seuraavat tiedot:
Kaiki ryhmittymään kuuluvat organisaatiot: Virallinen nimi ja Y-tunnus
Ryhmittymän jäsen rooli hankinnassa
Kuvaus siitä, miten ryhmittymä on organisoitunut
Tieto siitä, miten yhteydenpito tilaajan kanssa järjestetään
Ryhmittymää koskevat tiedot tulee antaa erillellä liitteellä, joka ladataan osaksi tarjousta ja liite tulee nimetä "Ryhmittymän tiedot".
Jokaisen ryhmittymän jäsenen osalta on täytettävä ja toimitettava ESPD-lomake.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista:
Markkinaoikeuden posti- ja käyntiosoite on 27.12.2021 alkaen Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki. Markkinaoikeuden muut yhteystiedot säilyvät ennallaan.