Kuntotutkimukset puitejärjestely

Helsingin kaupungin asunnot Oy

Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) kilpailuttaa kuntotutkimuksien ja kuntoarvioiden tekijöitä erilaisiin kohteisiin. Kuntotutkimuksien tekijöiltä odotamme vahvaa ammattitaitoa kuntotutkimuksien ja kuntoarvioiden laadinnasta sekä tuntemusta eri aikakausien rakennuksista. Konsulttien tulee käyttää tilaajan osoittamia järjestelmiä. Kuntotutkimuksia hankitaan arviolta 2,09 M€:lla vuosittain ja palvelua voidaan ostaa useita kertoja vuodessa ja tutkimuksista riippuen toiset tutkimukset tehdään talvikaudella ja toiset kesäkaudella. Konsulttiyrityksellä tulee olla palveluksessaan vähintään 2 ammattipätevyyden omaavaa kuntotutkijaa. Kohteet, joihin tutkimukset tehdään ovat pääsääntöisesti peruskorjausiässä olevia kohteita ja rakennukset ovat valmistuneet ennen vuotta 1994.
Konsultilla tulee olla koulutus ja pätevyys tehdä tilattavia tutkimuksia ja noudattaa kyseessä olevan tutkimuksen RT- korttia tai muuta virallista ohjeistusta.
Hankittavia tutkimuksia on kohteesta riippuen erilaisia. Voidaan tilata myös jo tehtyjen tutkimusten täydennystutkimuksia.  Kuntotutkimukset on jaettu osa-alueisiin seuraavasti:
1. Yleinen kuntoarvio
2. Salaojatutkimus
3. Asuinrakennuksen kuntotutkimuksia (julkisivut, vesikatot ja yläpohja, parvekkeet, ikkunat, alapohja)
4. Haitta-ainekartoitus
5. Märkätilojen kosteustutkimus
6. Lämmitys-, vesi- ja viemärijärjestelmän tutkimus
7. Ilmanvaihtojärjestelmän tutkimus
8. Radonmittaus
9. Kanava- ja hormitutkimus
10. Sähkö- ja tietojärjestelmätutkimus
Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai useampaan osa-alueeseen (määrää ei ole rajoitettu). Hankinta toteutetaan osa-alueittain tehtävänä puitesopimuksena.
Valituille tarjoajille ei muodostu yksinoikeutta myydä palvelua tilaajalle, vaan tilaajalla on oikeus ostaa palvelua myös tämän puitesopimuksen ulkopuolelta. Tällainen tarve saattaisi syntyä esimerkiksi erityisosaamista vaativissa kohteissa (esim. suojelukohteet). Vaikka tilaajalla on mahdollisuus hankkia osaamista myös puitesopimuksen ulkopuolelta, todetaan selvyyden vuoksi, että tilaaja käyttää pääsääntöisesti tämän kilpailutuksen kautta hankittuja suunnittelijoita.
Konsulttipalveluiden sisältö, laajuus ja tavoitteet määritetään kutakin yksittäistä hanketta varten erikseen. Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä, jossa valitaan enintään kolme palveluntuottajaa kuhunkin osa-alueeseen. Vuosittaiset vaihtelut eri osa-alueiden tutkimustarpeista voivat vaihdella huomattavasti. Osa-aluekohtaiset hinta-arviot ovat siten suuntaa-antavia, eivätkä ne sido tilaajaa puoleen tai toiseen.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-01-14. Hankinta julkaistiin 2021-12-01.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-12-01 hankintailmoitus
2022-09-19 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2021-12-01)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupungin asunnot Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2379058-6
Postiosoite: Viipurinkatu 2
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00510
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Vesa Nevala
Puhelin: +358 957674911 📞
Sähköposti: hankinnat@hekaoy.fi 📧
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
URL: http://www.hekaoy.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hekaoy?id=356929&tpk=64cb176d-c681-49bf-b8cd-9b58e68dda22 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hekaoy?id=356929&tpk=64cb176d-c681-49bf-b8cd-9b58e68dda22 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Muu tyyppi: Helsingin kaupungin tytäryhtiö

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kuntotutkimukset puitejärjestely
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Lyhyt kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) kilpailuttaa kuntotutkimuksien ja kuntoarvioiden tekijöitä erilaisiin kohteisiin. Kuntotutkimuksien tekijöiltä...”    Näytä lisää
Tietoa eristä
Tarjouksia voidaan jättää kaikista eristä

1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Yleinen kuntoarvio
Otsikko
Erän tunnistenumero: 1
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsinki
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa kuntoarvioiden laatijoita. Kuntoarviot tulevat pääsääntöisesti erilaisten rakennusten korjaushankkeiden...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 24
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
“Sopimusta voidaan jatkaa enintään kahdella optiovuodella. Optiot otetaan käyttöön yksi vuosi kerrallaan (1+1).”

2️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Salaojatutkimus
Otsikko
Erän tunnistenumero: 2
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa salaojien tutkijoita. Salaojatutkimukset tulevat pääsääntöisesti erilaisten rakennusten korjaushankkeiden...”    Näytä lisää

3️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Asuinrakennuksen kuntotutkimuksia
Otsikko
Erän tunnistenumero: 3
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa asuinrakennusten kuntotutkimuksien laatijoita. Kuntotutkimuksia tehdään mm. julkisivuista, vesikatoista,...”    Näytä lisää

4️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Haitta-ainekartoitus
Otsikko
Erän tunnistenumero: 4
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa haitta-ainekartoituksien laatijoita. Haitta-ainekartoituksia tehdään erilaisiin asuinrakennuksiin....”    Näytä lisää

5️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Märkätilojen kosteustutkimus
Otsikko
Erän tunnistenumero: 5
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa märkätilojen kosteustutkijoita. Kosteustutkimuksia tehdään erilaisiin asuinrakennuksien märkätiloihin....”    Näytä lisää

6️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Lämmitys-, vesi- ja viemärijärjestelmän tutkimus
Otsikko
Erän tunnistenumero: 6
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa lämmitys,- vesi-, ja viemärijärjestelmän tutkijoita. Tutkimuksia tehdään erilaisiin asuinrakennuksiin....”    Näytä lisää

7️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Ilmanvaihtojärjestelmän tutkimus
Otsikko
Erän tunnistenumero: 7
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa ilmanvaihtojärjestelmän tutkijoita. Tutkimuksia tehdään erilaisiin asuinrakennuksiin. Tutkimukset tulevat...”    Näytä lisää

8️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Radonmittaus
Otsikko
Erän tunnistenumero: 8
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa radonmittauksien laatijoita. Radonmittauksia tehdään erilaisiin asuinrakennuksiin. Radonmittaukset tulevat...”    Näytä lisää

9️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kanava- ja hormitutkimus
Otsikko
Erän tunnistenumero: 9
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa kanava- ja hormitutkijoita. Tutkimuksia tehdään erilaisiin asuinrakennuksiin. Tutkimukset tulevat...”    Näytä lisää

1️⃣0️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sähkö- ja tietojärjestelmätutkimus
Otsikko
Erän tunnistenumero: 10
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy kilpailuttaa sähkö- ja tietojärjestelmän tutkijoita. Tutkimuksia tehdään erilaisiin asuinrakennuksiin. Tutkimukset tulevat...”    Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Kuvaus
Puitesopimuksen osallistujien arvioitu enimmäismäärä: 30
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2022-01-14 12:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2022-01-17 12:00 📅

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Lähde: OJS 2021/S 236-622030 (2021-12-01)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-09-19)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) kilpailuttaa kuntotutkimuksien ja kuntoarvioiden tekijöitä erilaisiin kohteisiin. Kuntotutkimuksien tekijöiltä...”    Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 8 360 000 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

Menettely
Puitesopimusta koskevat tiedot
Hankintaan liittyy puitesopimuksen tekeminen
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2021/S 236-622030

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimuksen numero: 1
Erän tunnistenumero: 1
Otsikko: Yleinen kuntoarvio
Sopimuksen tekopäivä: 2022-06-15 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 14
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 13
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 14
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Raksystems Insinööritoimisto Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0905045-0
Postiosoite: Vetotie 3 a
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: 01610
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Suomi/Finland 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 600 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 530 000 💰

2️⃣
Sopimuksen numero: 2
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: LVI-Trio Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI06317252
Postiosoite: Laurintie 136
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: 01400
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 600 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 530 000 💰

3️⃣
Sopimuksen numero: 3
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Rakennuttajakaari Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI24504211
Postiosoite: Pukinmäenaukio 2
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00720
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 600 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 530 000 💰

4️⃣
Erän tunnistenumero: 2
Otsikko: Salaojatutkimus
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 11
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 10
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 11
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 130 000 💰

5️⃣
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: PR-Clean Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2275324-9
Postiosoite: Kelatie 10 B
Postinumero: 01450
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 130 000 💰

6️⃣
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Sitowise Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2335445-0
Postiosoite: Linnoitustie 6 D
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: 02600
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 130 000 💰

7️⃣
Erän tunnistenumero: 3
Otsikko: Asuinrakennuksen kuntotutkimuksia
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 17
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 16
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 17
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 2 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰

8️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 2 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰

9️⃣
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ideastructura Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2424612-8
Postiosoite: Kutomotie 16 C
Postinumero: 00380
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 2 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰

1️⃣0️⃣
Erän tunnistenumero: 4
Otsikko: Haitta-ainekartoitus
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 20
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 19
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 20
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 65 000 💰

1️⃣1️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 65 000 💰

1️⃣2️⃣
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Recover Nordic Oy
Kansallinen rekisterinumero: 25511069
Postiosoite: Martinkyläntie 45
Postinumero: 01720
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 65 000 💰

1️⃣3️⃣
Erän tunnistenumero: 5
Otsikko: Märkätilojen kosteustutkimus
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 16
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 15
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 16
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Hespel oy
Kansallinen rekisterinumero: 09066380
Postiosoite: Työkkyrintie 21
Postitoimipaikka: Jokela
Postinumero: 05400
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 000 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 330 000 💰

1️⃣4️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 000 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 330 000 💰

1️⃣5️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 000 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 330 000 💰

1️⃣6️⃣
Erän tunnistenumero: 6
Otsikko: Lämmitys-, vesi- ja viemärijärjestelmän tutkimus
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 2 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 730 000 💰

1️⃣7️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 2 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 730 000 💰

1️⃣8️⃣
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Inspecta Oy Kiinteistöt ja rakenteet
Kansallinen rekisterinumero: FI17878530
Postiosoite: Professorintie 9
Postitoimipaikka: Kempele
Postinumero: 90440
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 2 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 730 000 💰

1️⃣9️⃣
Erän tunnistenumero: 7
Otsikko: Ilmanvaihtojärjestelmän tutkimus
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 12
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 11
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 12
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 65 000 💰

2️⃣0️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 65 000 💰

2️⃣1️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 65 000 💰

2️⃣2️⃣
Erän tunnistenumero: 8
Otsikko: Radonmittaus
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 6
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 5
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 6
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 120 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 40 000 💰

2️⃣3️⃣
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Suomen radonhallinta Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI25540839
Postiosoite: Äyritie 12 A
Postinumero: 01510
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 120 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 40 000 💰

2️⃣4️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 120 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 40 000 💰

2️⃣5️⃣
Erän tunnistenumero: 9
Otsikko: Kanava- ja hormitutkimus
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 7
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 6
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 7
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 120 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 40 000 💰

2️⃣6️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 120 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 40 000 💰

2️⃣7️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 120 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 40 000 💰

2️⃣8️⃣
Erän tunnistenumero: 10
Otsikko: Sähkö- ja tietojärjestelmätutkimus
Tietoa tarjouskilpailuista
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 7
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 120 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 60 000 💰

2️⃣9️⃣
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 120 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
Lähde: OJS 2022/S 184-520616 (2022-09-19)