Hankesuunittelu ja optio kokonaissuunnittelusta, uudisrakennus, Heka Jakomäki, Jakomäenpolku 5 ER (palvelutalo)

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Hankinnan kohteena on Helsingin Jakomäkeen toteutettavan palvelutalon hankesuunnittelu sisältäen option hankkeen kokonaissuunnittelusta pääsuunnittelijan johtamana suunnitteluryhmänä.
Suunnitteluryhmä sisältää arkkitehti-, rakenne-, piha-, LVI-, -sprinkler-, rakennusautomaatio-, sähkö-, akustiikka- ja paloturvallisuussuunnittelutehtävät.
Pohjarakenne- ja energiasuunnittelu sekä tietomallikoordinointi toteutetaan tilaajan organisaation toimesta. Suunnittelualat toimivat osana suunnittelutyöryhmää.
Suunnittelukokonaisuuteen lukeutuvat seuraavat kohteet:
— Tontti 41200/17, Heka Jakomäki Jakomäenpolku 5 ER, ARA:n kustannusvalvoma vuokratalokohde, jossa on myös SOTE-palvelutilaa.
Sopimus laaditaan yhtiön nimiin.
Hankintaa ei jaeta osiin, sillä usean toimittajan malli tuottaisi epätarkoituksenmukaisen sopimuskokonaisuuden aikataulunhallinan sekä töiden yhteensovittamisen kannalta ja voisi vaarantaa edullisen kustannustason saavuttamisen. Suunnittelun aloituksen ehtona on, että tontti tullaan luovuttamaan Att:lle.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-05-19. Hankinta julkaistiin 2021-04-08.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-04-08 hankintailmoitus
2021-10-11 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2021-04-08)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut
Viitenumero: 2825001913
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Helsingin Jakomäkeen toteutettavan palvelutalon hankesuunnittelu sisältäen option hankkeen kokonaissuunnittelusta pääsuunnittelijan johtamana suunnitteluryhmänä. Suunnitteluryhmä sisältää arkkitehti-, rakenne-, piha-, LVI-, -sprinkler-, rakennusautomaatio-, sähkö-, akustiikka- ja paloturvallisuussuunnittelutehtävät. Pohjarakenne- ja energiasuunnittelu sekä tietomallikoordinointi toteutetaan tilaajan organisaation toimesta. Suunnittelualat toimivat osana suunnittelutyöryhmää. Suunnittelukokonaisuuteen lukeutuvat seuraavat kohteet: — Tontti 41200/17, Heka Jakomäki Jakomäenpolku 5 ER, ARA:n kustannusvalvoma vuokratalokohde, jossa on myös SOTE-palvelutilaa. Sopimus laaditaan yhtiön nimiin. Hankintaa ei jaeta osiin, sillä usean toimittajan malli tuottaisi epätarkoituksenmukaisen sopimuskokonaisuuden aikataulunhallinan sekä töiden yhteensovittamisen kannalta ja voisi vaarantaa edullisen kustannustason saavuttamisen. Suunnittelun aloituksen ehtona on, että tontti tullaan luovuttamaan Att:lle.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Postiosoite: PL 58226 (käyntiosoite: Työpajankatu 8, Helsinki)
Postinumero: FI-00099
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.att.hel.fi/ 🌏
Sähköposti: jouni.palonen@hel.fi 📧
Puhelin: +358 931034492 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=342520&tpk=74284e18-d131-43e7-aef6-ab2f53d29f52 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=342520&tpk=74284e18-d131-43e7-aef6-ab2f53d29f52 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-04-08 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-05-19 📅
Julkaisupäivä: 2021-04-13 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 071-181284
EUVL-S-numero: 71
Lisätietoja
Tarjousten julkista avausta ei järjestetä.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Helsingin Jakomäkeen toteutettavan palvelutalon hankesuunnittelu sisältäen option hankkeen kokonaissuunnittelusta pääsuunnittelijan johtamana suunnitteluryhmänä.
Suunnitteluryhmä sisältää arkkitehti-, rakenne-, piha-, LVI-, -sprinkler-, rakennusautomaatio-, sähkö-, akustiikka- ja paloturvallisuussuunnittelutehtävät.
Pohjarakenne- ja energiasuunnittelu sekä tietomallikoordinointi toteutetaan tilaajan organisaation toimesta. Suunnittelualat toimivat osana suunnittelutyöryhmää.
Suunnittelukokonaisuuteen lukeutuvat seuraavat kohteet:
— Tontti 41200/17, Heka Jakomäki Jakomäenpolku 5 ER, ARA:n kustannusvalvoma vuokratalokohde, jossa on myös SOTE-palvelutilaa.
Sopimus laaditaan yhtiön nimiin.
Hankintaa ei jaeta osiin, sillä usean toimittajan malli tuottaisi epätarkoituksenmukaisen sopimuskokonaisuuden aikataulunhallinan sekä töiden yhteensovittamisen kannalta ja voisi vaarantaa edullisen kustannustason saavuttamisen. Suunnittelun aloituksen ehtona on, että tontti tullaan luovuttamaan Att:lle.
Näytä lisää
Tehtävän kulku ja tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tietoja hankkeesta:
Tontille 41200/17 toteutetaan ympärivuorokautista hoivaa ikääntyville muistisairaille tarjoava palvelutalo Heka Jakomäki Jakomäenpolku 5 ER. Hankkeeseen toteutetaan yhteensä 100 palveluasuntoa, pienryhmäkotikokonaisuuksina. Ryhmäkodin asunnon minimipinta-ala on 25 m
Näytä lisää
Tontilla sijaitsee yksikerroksinen päiväkoti, joka tullaan purkamaan ennen hankkeen rakennustöiden käynnistymistä.
Hankesuunnitelma tilaohjelmineen tulee laatia Soten tarvekuvauksen mukaisesti. Rakennussuunnitteluvaiheessa kohde tulee suunnitella siten, että rakennusosa arviolla arvioidut rakennuskustannukset alittavat viitesuunnitelmassa esitettyjen tilojen mukaisen tavoitehinnan. Kustannuslaskelmat tekee rakennuttaja.
Näytä lisää
Suunnittelun tavoitteet:
— Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asettamiin hintarajoihin mahtuvat kustannukset
— Att:n asettamiin hintarajoihin mahtuvat kustannukset
— Hyvä hinta—laatusuhde
— Turvallinen ja kodinomainen asumisympäristö
— Julkisivujen, vesikaton, pihojen ja yleisten tilojen pitkä käyttöikä ja helppo huollettavuus
— Korttelin kaupunkikuvallinen ja toiminnallinen kokonaisuus.
Rakennuksen runkoratkaisu:
— Betonielementtirunko
— Välipohjat pääosin ontelolaattoja
— Tasakatto tai loiva lapekatto (kaavavaatimus).
Tontilla on rakennusoikeutta 5 400 kem
Alustava aikataulu:
— Viitesuunnitelma valmis 15.10.2021
— Hankesuunnitelma valmis 11/2021
— Ehdotussuunnittelu alkaa 1/2022
— Luonnosten esittely ATT:n asuntotuotantopäällikölle 5/2022 (sakollinen välitavoite)
— Rakennuslupa vireille 9/2022 (sakollinen välitavoite)
— Urakkalaskentasuunnitelmat projektipankissa työpiirustustasoisina ja yhteensovitettuina 1/2023 (sakollinen välitavoite)
— Suunnitteluaika n. 10 kk
— Urakkakilpailun aloitus on helmikuu 2023
— Rakentamisen arvioitu aloitus on kesäkuu 2023
— Rakennusaika-arvio n. 22 kk.
Kesto: 48 kuukautta

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Tietoa tietystä ammatista: Services

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-05-19 📅
Tarjousten avausaika: 12:15
Lisätietoja: Tarjousten julkista avausta ei järjestetä.
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 80
Hinta (painotus): 20

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Jouni Palonen
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=342520&tpk=74284e18-d131-43e7-aef6-ab2f53d29f52 🌏

Viite
Lisätietoja
Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/51163/notice/69964

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 071-181284 (2021-04-08)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-10-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Helsingin JAKOMÄKEEN toteutettavan palvelutalon hankesuunnittelu sisältäen option hankkeen kokonaissuunnittelusta pääsuunnittelijan johtamana suunnitteluryhmänä. Suunnitteluryhmä sisältää arkkitehti-, rakenne-, piha-, LVI-, -sprinkler-, rakennusautomaatio-, sähkö-, akustiikka- ja paloturvallisuussuunnittelutehtävät. Pohjarakenne- ja energiasuunnittelu sekä tietomallikoordinointi toteutetaan tilaajan organisaation toimesta. Suunnittelualat toimivat osana suunnittelutyöryhmää. Suunnittelukokonaisuuteen lukeutuvat seuraavat kohteet: - Tontti 41200/17, Heka Jakomäki Jakomäenpolku 5 ER, ARA:n kustannusvalvoma vuokratalokohde, jossa on myös SOTE-palvelutilaa. Sopimus laaditaan yhtiön nimiin. Hankintaa ei jaeta osiin, sillä usean toimittajan malli tuottaisi epätarkoituksenmukaisen sopimuskokonaisuuden aikataulunhallinan sekä töiden yhteensovittamisen kannalta ja voisi vaarantaa edullisen kustannustason saavuttamisen. Suunnittelun aloituksen ehtona on, että tontti tullaan luovuttamaan Att:lle.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 759 032 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postiosoite: PL 58226 (Käyntiosoite: Työpajankatu 8, Helsinki)
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-10-11 📅
Julkaisupäivä: 2021-10-15 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 201-524585
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 071-181284
EUVL-S-numero: 201

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Helsingin JAKOMÄKEEN toteutettavan palvelutalon hankesuunnittelu sisältäen option hankkeen kokonaissuunnittelusta pääsuunnittelijan johtamana suunnitteluryhmänä.
- Tontti 41200/17, Heka Jakomäki Jakomäenpolku 5 ER, ARA:n kustannusvalvoma vuokratalokohde, jossa on myös SOTE-palvelutilaa.
TIETOJA HANKKEESTA:
Tontille 41200/17 toteutetaan ympärivuorokautista hoivaa ikääntyville muistisairaille tarjoava palvelutalo Heka Jakomäki Jakomäenpolku 5 ER. Hankkeeseen toteutetaan yhteensä 100 palveluasuntoa, pienryhmäkotikokonaisuuksina. Ryhmäkodin asunnon minimipinta-ala on 25 m². Lisäksi hankkeeseen suunnitellaan palvelutiloja (mm. tiloja kotihoidolle ja päivätoiminnalle). Suunnittelukohteen huoneistopinta-ala on noin 5 866 htm².
Näytä lisää
- asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asettamiin hinta-rajoihin mahtuvat kustannukset
- Att:n asettamiin hinta-rajoihin mahtuvat kustannukset
- hyvä hinta-laatusuhde
- turvallinen ja kodinomainen asumisympäristö
- julkisivujen, vesikaton, pihojen ja yleisten tilojen pitkä käyttöikä ja helppo huollettavuus
- korttelin kaupunkikuvallinen ja toiminnallinen kokonaisuus
- betonielementtirunko
- välipohjat pääosin ontelolaattoja
- tasakatto, tai loiva lapekatto (kaavavaatimus)
Tontilla on rakennusoikeutta 5 400 kem². Asemakaavaan merkityn kerrosalan lisäksi saa rakentaa asukkaiden yhteiseen käyttöön osoitettavat sauna-, varasto-, huolto- ja vapaa-ajantilat, pesulat ja tekniset tilat sekä palvelutilat. Hankkeessa haetaan kerrosalan ylitystä poikkeamispäätöksellä. Kerrosluku vaihtelee II / VI. Autopaikat tullaan sijoittamaan omalle tontille.
Näytä lisää
- viitesuunnitelma valmis 15.10.2021
- hankesuunnitelma valmis 11/2021
- ehdotussuunnittelu alkaa 01/2022
- luonnosten esittely ATT:n asuntotuotantopäällikölle 05/2022 (sakollinen välitavoite)
- rakennuslupa vireille 09/2022 (sakollinen välitavoite)
- urakkalaskentasuunnitelmat projektipankissa työpiirustustasoisina ja yhteensovitettuina 1/2023 (sakollinen välitavoite)
- suunnitteluaika n. 10 kk
- urakkakilpailun aloitus on helmikuu 2023
- rakentamisen arvioitu aloitus on kesäkuu 2023
- rakennusaika-arvio n. 22 kk

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-09-28 📅
Nimi: Studio Puisto Arkkitehdit Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI25995227
Postiosoite: Mariankatu 7 a 4
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00170
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 408239359 📞
Sähköposti: sampsa@studiopuisto.fi 📧
Maa: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 759 032 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 7

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postinumero: 00520
Lähde: OJS 2021/S 201-524585 (2021-10-11)