Espoonlahden uimahalli, pää- ja arkkitehtisuunnittelu

Espoon kaupunki, Tilapalvelut-liikelaitos

Kilpailutus koskee Espoonlahden uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelua siihen sisältyvine muine tehtävineen, jäljempänä tarjouspyynnössä tarkemmin määritellyllä tavalla.
1983 valmistuneen uimahallin tilat peruskorjataan. Laajennuksena rakennetaan monitoimiallas. Iso kilpa-allas levennetään 10-rataiseksi. Puku- ja pesutiloja laajennetaan nykyisissä tiloissa. Nykyiset tilaussaunat korvataan esteettömillä erityisryhmille tarkoitetuilla puku- ja pesutiloilla. Katsomoon lisätään istumapaikkoja, jotka voidaan toteuttaa ilman tilojen laajentamista. Liikuntatiloja kasvatetaan 1. kerroksen tilamuutoksin. Uimahallin huolto siirretään parempaan paikkaan.
Samalla toteutetaan ulkoallas, jonka tarkka koko täsmentyy toiminnallisesti ja taloudellisesti edullisena yksityiskohtaisemman suunnittelun tuloksena. Ulkoaltaan yhteyteen toteutetaan laaja uimahallin toimintaa tukeva ulkoalue. Tämä kokonaisuus toteutetaan siten, että sitä voidaan myöhemmin Espoonlahden väestömäärän kasvaessa ja kaupungin talouden salliessa edelleen laajentaa ja monipuolistaa.
Uimahallin suunnittelussa hallin tekniset järjestelmät suunnitellaan ja toteutetaan mitoituksella, joka mahdollistaa halliin myöhemmin tehtävät laajennukset.
Kohteen laajuus:
Peruskorjaus: 7 300 brm², 4 500 hym²
Laajennus: 600 brm², 400 hym²
Vuotuinen kävijämäärä 500 000 asiakasta.
Tavoiteaikataulu: suunnittelu alkaa lokakuussa 2021. Rakennus valmistuu 2025.
Toteutusmuoto: jaettu urakka.
Hankinta ja siihen liittyvät vaatimukset on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-10-22. Hankinta julkaistiin 2021-09-17.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-09-17 hankintailmoitus
2022-06-03 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2021-09-17)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Viitenumero: 6516/02.08.00/2020
Lyhyt kuvaus:
“Kilpailutus koskee Espoonlahden uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelua siihen sisältyvine muine tehtävineen, jäljempänä...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Espoon kaupunki, Tilapalvelut-liikelaitos
Postiosoite: PL 6200 (Tekniikantie 15)
Postinumero: 02150
Postitoimipaikka: Espoon kaupunki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.espoo.fi 🌏
Sähköposti: tilapalvelut.hankinnat@espoo.fi 📧
Puhelin: +358 406393088 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/espoo?id=364460&tpk=cbfbf5c0-0701-4be4-92fd-077170179061 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/espoo?id=364460&tpk=cbfbf5c0-0701-4be4-92fd-077170179061 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-09-17 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-10-22 📅
Julkaisupäivä: 2021-09-22 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 184-479169
EUVL-S-numero: 184
Lisätietoja

“Sirpa Lithovius, Kimmo Martinsen, Teams-kokous”

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Kilpailutus koskee Espoonlahden uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelua siihen sisältyvine muine tehtävineen, jäljempänä...”    Näytä lisää

“1983 valmistuneen uimahallin tilat peruskorjataan. Laajennuksena rakennetaan monitoimiallas. Iso kilpa-allas levennetään 10-rataiseksi. Puku- ja pesutiloja...”    Näytä lisää
Näytä lisää (46)
“Samalla toteutetaan ulkoallas, jonka tarkka koko täsmentyy toiminnallisesti ja taloudellisesti edullisena yksityiskohtaisemman suunnittelun tuloksena....”    Näytä lisää

“Uimahallin suunnittelussa hallin tekniset järjestelmät suunnitellaan ja toteutetaan mitoituksella, joka mahdollistaa halliin myöhemmin tehtävät laajennukset.”

“Kohteen laajuus:”

“Peruskorjaus: 7 300 brm², 4 500 hym²”

“Laajennus: 600 brm², 400 hym²”

“Vuotuinen kävijämäärä 500 000 asiakasta.”

“Tavoiteaikataulu: suunnittelu alkaa lokakuussa 2021. Rakennus valmistuu 2025.”

“Toteutusmuoto: jaettu urakka.”

“Hankinta ja siihen liittyvät vaatimukset on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä.”

“Espoonlahden uimahallin pää- ja arkkitehtisuunnittelu, tarjouskilpailun kuvaus:”

“Tarjouskilpailu on 1-vaiheinen.”

“KELPOISUUSEHDOISTA:”

“Tarjoaja esittää toimiston referenssit liitteellä 14a. Toimiston referenssit ovat vähimmäisvaatimuksia eikä niitä pisteytetä.”

“Pääsuunnittelijan, vastaavan rakennussuunnittelijan, heidän varahenkilönsä ja kahden projektiarkkitehdin kelpoisuusehdot kuten yksityiskohtaiset tiedot...”    Näytä lisää

“LAATUPISTEET”

“Tarjoajan tulee esittää suunnitteluryhmän avainhenkilöt, jotka ovat vähintään:”

“- pääsuunnittelija”

“- rakennussuunnittelusta vastaava arkkitehtisuunnittelija, myöh. rakennussuunnittelija (ARK)”

“- edellä mainittujen suunnittelijoiden varahenkilöt”

“Kaikkien edellä mainittujen suunnittelijoiden referenssit tulee esittää liitteellä 14b. Pääsuunnittelijan ja rakennussuunnittelijan referensseistä lasketaan...”    Näytä lisää

“HINTATARJOUS”

“Toimistot antavat hintatarjouksen liitteellä 5. Pää- ja arkkitehtisuunnittelu eritellään hintatarjoukseen suunnittelupositioittain. Suunnittelutarjouksen...”    Näytä lisää

“Lisäksi pyydetään tarjousta irtokaluste- ja laitoskeittiösuunnittelusta.”

“Katso hintapisteiden laskentakaava:liite 5 Pisteytystaulukko”

“TILAAJA KILPAILUTTAA ERIKSEEN SEURAAVAT SUUNNITTELUALAT:”

“- Pohjarakennesuunnittelu”

“- Rakennesuunnittelu”

“- LVIA- ja energiasuunnittelu (Sprinkler-suunnittelu sisältyy LVIA-suunnitteluun)”

“- Vedenkäsittelysuunnittelu”

“- Sähkösuunnittelu”

“- Palotekninen suunnittelu”

“- Tietomallikoordinointi”

“- Kosteus-ja puhtauskoordinaattori”

“- Huoltokirjakoordinaattori”

“- Turvallisuuskoordinaattori”

“Hankkeen suunnittelu tullaan kaikkien suunnittelualojen osalta tekemään tietomallintamalla, jolloin suunnittelun osapuolilta edellytetään...”    Näytä lisää

“ARVIOINTI”

“Tilaaja laskee ensin referenssien pohjalta laatupisteet kaikille tarjoajille. Sen jälkeen tilaaja avaa tarjoajien hintatarjoukset ja laskee hintapisteet ja...”    Näytä lisää

“Eniten pisteitä laatuosiossa saanut tarjoaja saa lopulliseen tarjousvertailuun 75 vertailupistettä, johon muiden tarjoajien pisteet suhteutetaan. Tarjouksen...”    Näytä lisää

“Halvimman hinnan tarjonnut saa lopulliseen vertailuun 25 vertailupistettä. Muiden”

“tarjousten vertailupisteet lasketaan seuraavasti: tarjouksen vertailupistemäärä =”

“halvimman tarjouksen hinta jaettuna asianomaisen tarjouksen hinnalla ja kerrottuna”

“25 pisteellä.”

“Tarjoajista parhaat yhteispisteet (yhteenlasketut laatu- ja hintapisteet) saanut”

“arkkitehtitoimisto / työyhteenliittymä valitaan hoitamaan hankkeen pää- ja”

“arkkitehtisuunnittelua.”
Kesto: 52 kuukautta
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
“Rakennushankkeen toteutuspaikka on Espoo, Espoonlahti, kiinteistötunnus 49-34-206-1”

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
“Ks. kohta ESPD”
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Hankintalain (1397/2016) 92 §:ssä tarkoitetulta yhteenliittymältä vaadittava oikeudellinen muoto:”

“Mikäli tarjous tehdään työyhteenliittymän (ryhmittymän) nimissä, tulee tarjouksessa ilmoittaa työyhteenliittymän vastuullinen osapuoli. Vastuullinen...”    Näytä lisää

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 16:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-10-22 📅
Tarjousten avausaika: 16:20
Paikka: Espoo
Lisätietoja:
“Sirpa Lithovius, Kimmo Martinsen, Teams-kokous”

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0101263-6
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Sirpa Lithovius ja suunnittelupäällikkö Kimmo Martinsen
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/espoo?id=364460&tpk=cbfbf5c0-0701-4be4-92fd-077170179061 🌏

Viite
Lisätietoja

“Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/58259/notice/82085”

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 184-479169 (2021-09-17)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-06-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Kilpailutus koskee Espoonlahden uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelua siihen sisältyvine muine tehtävineen, jäljempänä...”    Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 733 463 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-06-03 📅
Julkaisupäivä: 2022-06-08 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 109-308713
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 184-479169
EUVL-S-numero: 109

Kohde
Hankinnan laajuus
Vaihtoehtojen kuvaus:
“Optiona työmaa-arkkitehti ja irtokalustesuunnittelu”

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Vertailuperusteena pääsuunnittelijan ja rakennussuunnittelijan(ARK) osaaminen ja kokemus
Laatukriteeri (painotus): 75
Hinta (painotus): 25

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-04-29 📅
Nimi: Arkkitehtitoimisto Lehto Peltonen Valkama Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0713443-1
Postiosoite: Lastenkodinkuja 2 B 27
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00180
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankinnan kokonaisarvo: 684 250 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
Lähde: OJS 2022/S 109-308713 (2022-06-03)