Vammaisten henkilöiden asumispalveluiden hankinta

Hämeenlinnan kaupunki

Hankinta koskee hämeenlinnalaisten vammaisten henkilöiden asumispalveluja. Hämeenlinnalaisia vammaisia henkilöitä on tukiasumisen ja muiden asumispalveluiden piirissä noin n. 76. Osa henkilöistä on kaupungin omissa palveluissa, osa yksityisillä palveluntuottajilla. Lisäksi osa asuu omassa asunnossa kotiin annettavien palvelujen turvin. Hankinta koskee uusia asiakassijoituksia ja sellaisia sijoituksia, joissa asiakas tai hänen omaisensa on itse halukas vaihtamaan asuinpaikkaansa.
Asiakkaan palvelujen tarve määrittää hänen saamansa palvelut. Hämeenlinnan kaupungin vammaispalvelujen asiakasohjausyksikön toimesta tehdään palvelusuunnitelma ja palvelutarpeen arviointi. Palvelusuunnitelma tehdään asiakkaan ja tarvittaessa hänelle läheisen henkilön ja muiden tarvittavien tahojen yhteistyönä.
Hankinnalle on asetettu seuraavat tavoitteet:
a) Itsenäisen selviytymisen ja hyvinvoinnin yksilöllinen tukeminen
b) Valinnanvapauden mahdollistaminen
c) Kokonaiskustannusten hallittavuus
d) Palveluntuottajan toiminnan laatu.
Lisäksi tilaaja haluaa, että palveluntuottaja löytää innovatiivisia tapoja tuottaa asiakaslähtöistä palvelua ja edistää samalla kumppanuutta eri osapuolten välillä. Tilaaja edistää tavoitteiden toteutumista niitä tukevilla hankinnan valinta- ja sekä sopimuskannusteilla.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-10-27. Hankinta julkaistiin 2020-09-10.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2020-09-10 hankintailmoitus
2021-06-17 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2020-09-10)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Hämeenlinnan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0146921-4
Postiosoite: PL 84
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Postinumero: FI-13101
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Tuulikki Forssén
Puhelin: +358 407650715 📞
Sähköposti: tuulikki.forssen@hameenlinna.fi 📧
Alue: Suomi/Finland 🏙️
URL: http://www.hameenlinna.fi/ 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hameenlinna?id=305325&tpk=c957b02b-b723-4e25-8af1-2646790436f0 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hameenlinna?id=305325&tpk=c957b02b-b723-4e25-8af1-2646790436f0 🌏

Kohde

1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Vammaisten henkilöiden asumispalveluiden hankinta 305325
Tuotteet/palvelut: Sosiaalipalvelut 📦
Tuotteet/palvelut: DA28 📦
Tuotteet/palvelut: EA12 📦
Lyhyt kuvaus:
“Hankinta koskee hämeenlinnalaisten vammaisten henkilöiden asumispalveluja. Hämeenlinnalaisia vammaisia henkilöitä on tukiasumisen ja muiden...”    Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: EUR 8 550 000 💰
Tietoa eristä
Tarjouksia voidaan jättää kaikista eristä

1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tukiasuminen
Otsikko
Erän tunnistenumero: 1
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Sosiaalipalvelut 📦
Lisätuotteet/palvelut: DA28 📦
Lisätuotteet/palvelut: EA12 📦
Suorituspaikka: Suomi/Finland 🏙️
Pääkohde tai suorituspaikka: Hämeenlinna.
Hankinnan kuvaus:
“Osa-alueen 1 hankinta koskee hämeenlinnalaisten vammaisten henkilöiden tukiasumista. Palvelutarpeen arviointi ja tukiasumisessa tarvittavien avustustuntien...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 400 000 💰
Kesto
Aloituspäivä: 2021-01-01 📅
Loppupäivä: 2024-12-31 📅

2️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Palveluasuminen
Otsikko
Erän tunnistenumero: 2
Kuvaus
Pääkohde tai suorituspaikka: Kanta-Häme.
Hankinnan kuvaus:
“Osa-alueen 2 hankinta koskee hämeenlinnalaisten vammaisten henkilöiden palveluasumista. Hämeenlinnalaisia vammaisia henkilöitä on asumispalveluiden piirissä...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 7 700 000 💰

3️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tilapäinen palveluasuminen
Otsikko
Erän tunnistenumero: 3
Kuvaus
Pääkohde tai suorituspaikka: Hämeenlinnan seutu.
Hankinnan kuvaus:
“Osa-aleen 3 hankinta koskee hämeenlinnalaisten vammaisten henkilöiden tilapäistä palveluasumista. Tilapäisellä asumisella tuetaan vammaisen henkilön...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 400 000 💰

4️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Päiväaikainen hoiva
Otsikko
Erän tunnistenumero: 4
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Kyseessä on palvelu henkilöille, jotka tarvitsevat tilapäisesti hoivaa päiväaikaan. Palvelu järjestetään yksikössä ja tapahtuu pääsääntöisesti klo 8–16...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 50 000 💰

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Puitesopimusta koskevat tiedot
Hankintaan liittyy puitesopimuksen tekeminen
Kuvaus
Myöntämismenettelyn pääpiirteet:
“Kyseessä on puitejärjestely. Tarjousvertailuun hyväksytään vähimmäisvaatimukset täyttävät tarjoajat, jotka jättävät tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen...”    Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2020-10-27 12:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2020/S 179-432929 (2020-09-10)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-06-17)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Alue: Kanta-Häme 🏙️

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Vammaisten henkilöiden asumispalveluiden hankinta
Lyhyt kuvaus: Vammaisten henkilöiden asumispalvelut.
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 8 550 000 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin
Kuvaus
Suorituspaikka: Kanta-Häme 🏙️
Hankinnan kuvaus: Vammaisten henkilöiden tukiasuminen.
Hankinnan kuvaus: Vammaisten henkilöiden palveluasuminen.
Hankinnan kuvaus: Tilapäinen palveluasuminen.
Pääkohde tai suorituspaikka: Hämeenlinna
Hankinnan kuvaus: Päiväaikainen hoiva.

Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2020/S 179-432929

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Erän tunnistenumero: 1
Otsikko: Tukiasuminen
Sopimuksen tekopäivä: 2020-12-29 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 5
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 1
Muista EU:n jäsenvaltioista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
EU:n ulkopuolisista maista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 5
Sopimus on tehty taloudellisten toimijoiden ryhmän kanssa
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Validia Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1948154-5
Postiosoite: Mannerheimintie 107
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00280
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Kanta-Häme 🏙️
Nimi: Kuurojen palvelusäätiö
Kansallinen rekisterinumero: 0116651-2
Postiosoite: Brahenkatu 26
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Postinumero: FI-13100
Nimi: Sivukadun avopalvelut Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2559245-2
Postiosoite: Perttulantie 80 B
Postinumero: FI-13430
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰

2️⃣
Erän tunnistenumero: 2
Otsikko: Palveluasuminen
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 7
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 7
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Postiosoite: Perttulantie 80 b
Nimi: Inkilänhovi ry
Kansallinen rekisterinumero: 1621079-0
Postiosoite: Inkiläntie 2
Postitoimipaikka: Riihimäki
Postinumero: FI-11100
Nimi: Kuurojen palvelusäätiö ry
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 7 700 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 7 700 000 💰

3️⃣
Erän tunnistenumero: 3
Otsikko: Tilapäinen palveluasuminen
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 0
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 4
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Postiosoite: Mannerheiminte 107
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰

4️⃣
Erän tunnistenumero: 4
Otsikko: Päiväaikainen hoiva
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 50 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 50 000 💰

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Tuulikki Forssén, tuulikki.forssen@hameenlinna.fi
Lähde: OJS 2021/S 119-315932 (2021-06-17)