Tarjouspyyntö sijoituskiinteistöjen markkina-arvojen määrittämisestä

Keva

Pyydämme tarjoustanne oheisissa liitteissä mainittujen Kevan omistamien sijoituskiinteistöjen markkina-arvojen määrittämisestä. Kiinteistöarvioiden tulee perustua auktorisoidun arvioijan (AKA) määrittämään markkina-arvoon, joten tehtävään nimettävien henkilöiden muodollisena pätevyysvaatimuksena on AKA-auktorisointi.
Arvioiden tarkoituksena on määritellä ko. kohteiden markkina-arvo tilinpäätöstä varten. Valittavan arvioitsijan toimikausi on kolme (3) vuotta ja ensimmäisen kerran arviointi tehdään vuoden 2020 lopun tilanteesta. Arviolausunnon tulee olla valmis ja luovutettu tilaajalle kunkin vuoden joulukuun loppuun mennessä, ensimmäisen kerran vuoden 2020 loppuun mennessä.
Keva varaa option jatkaa sopimusta kaksi (2) kertaa yhdellä (1) vuodella pääosin tämän tarjouspyynnön perusteella solmittavan sopimuksen mukaisilla ehdoilla, joista sovitaan tarkemmin erikseen viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen tämän sopimuksen päättymistä.
Arviolausunnosta tulee selvitä lausunnon tarkoitus, kohteen määrittely, arvioinnin perusteet, arviointimenetelmät, kiinteistön arvo, arvion ajankohta, suoritettu katselmus, arvioija sekä arviointipäivämäärä. Arviolausunnon tulee olla tiivis ja selkeä.
Lähtötietojen toimittamisesta vastaa arvion tilaaja. Kohteista toimitetaan tarvittavat tiedot, mm. kiinteistön ja rakennuksen perustiedot, vuokrasopimustiedot, toteutuneet hoitokulut ja kiinteistöosakeyhtiön viimeisin tilinpäätös. Arvioitsijalle järjestetään mahdollisuus katselmukseen arvioitavassa kohteessa. Jokainen arvioitava kohde on katselmoitava vähintään kerran sopimuskauden aikana.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-08-07. Hankinta julkaistiin 2020-06-04.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2020-06-04 hankintailmoitus
2020-11-02 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2020-06-04)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Erilaiset liike-elämän palvelut ja muut palvelut
Viitenumero: 127/2020
Lyhyt kuvaus:
“Pyydämme tarjoustanne oheisissa liitteissä mainittujen Kevan omistamien sijoituskiinteistöjen markkina-arvojen määrittämisestä. Kiinteistöarvioiden tulee...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Erilaiset liike-elämän palvelut ja muut palvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Keva
Postiosoite: Unioninkatu 43
Postinumero: FI-00170
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.keva.fi 🌏
Sähköposti: sami.kesonen@keva.fi 📧
Puhelin: +358 2061421 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/keva?id=302752&tpk=441eb502-8a37-4d69-a1a6-e6d118d00f86 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/keva?id=302752&tpk=441eb502-8a37-4d69-a1a6-e6d118d00f86 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-06-04 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2020-08-07 📅
Julkaisupäivä: 2020-06-08 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 109-264679
EUVL-S-numero: 109
Lisätietoja

“Lisätietokysymykset on lähetettävä 18.6.2020 klo 00.00 mennessä.”
Lähde: OJS 2020/S 109-264679 (2020-06-04)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-11-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 80 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-11-02 📅
Julkaisupäivä: 2020-11-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 217-532008
Viittaa ilmoitukseen: 2020/S 109-264679
EUVL-S-numero: 217
Lähde: OJS 2020/S 217-532008 (2020-11-02)