Hankinta koskee Ruotuväki-lehden painatus- ja asiantuntijapalveluja puitesopimusvuosina 2020–2024. Ruotuväki-lehti on Suomen puolustusvoimien kustantama uutislehti, joka ilmestyy kesäkuusta 2020 alkaen kerran kuussa (eli 12 kertaa vuodessa, ts. 9 kertaa peruspainos ja 3 kertaa liitteellinen painos). Lehdessä on yhteensä 48 sivua ja lisäksi julkaistaan vähintään kolme kertaa vuodessa erillinen lehden välissä jaettava 24-sivuinen erikoisliite. Lehti ja liitteet ovat leikattua tabloid-kokoa. Tällaisia liitteitä voi tulla tarve painaa useamminkin. Jokaisen Ruotuväki-lehden numeron yhteydessä painetaan A3-kokoisia lööppejä, jotka jaellaan lehtikimppujen mukana. Toimittaja vastaa Ruotuväki-lehden tietoteknisten laitteiden, ohjelmistojen ja oheislaitteiden asiantuntija- ja tukipalveluista. Valitun Toimittajan pitää pystyä toimimaan siten, että Ruotuväki-lehti ja sen liitteet on painettu ja toimitettu Postiin (tai muulle sovitulle jakelijalle) jaettavaksi toimitusehdon mukaisesti.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-04-24.
Hankinta julkaistiin 2020-03-19.
hankintailmoitus (2020-03-19) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Painopalvelut
Viitenumero: 1407 / 2019
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee Ruotuväki-lehden painatus- ja asiantuntijapalveluja puitesopimusvuosina 2020–2024. Ruotuväki-lehti on Suomen puolustusvoimien kustantama uutislehti, joka ilmestyy kesäkuusta 2020 alkaen kerran kuussa (eli 12 kertaa vuodessa, ts. 9 kertaa peruspainos ja 3 kertaa liitteellinen painos).
Lehdessä on yhteensä 48 sivua ja lisäksi julkaistaan vähintään kolme kertaa vuodessa erillinen lehden välissä jaettava 24-sivuinen erikoisliite. Lehti ja liitteet ovat leikattua tabloid-kokoa. Tällaisia liitteitä voi tulla tarve painaa useamminkin. Jokaisen Ruotuväki-lehden numeron yhteydessä painetaan A3-kokoisia lööppejä, jotka jaellaan lehtikimppujen mukana.
Toimittaja vastaa Ruotuväki-lehden tietoteknisten laitteiden, ohjelmistojen ja oheislaitteiden asiantuntija- ja tukipalveluista. Valitun Toimittajan pitää pystyä toimimaan siten, että Ruotuväki-lehti ja sen liitteet on painettu ja toimitettu Postiin (tai muulle sovitulle jakelijalle) jaettavaksi toimitusehdon mukaisesti.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Painopalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Manner-Suomi
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Kysymykset tulee lähettää Tarjouspalvelu-toimittajaportaalista. Samasta paikasta löytyvät myös kysymyksiin annetut vastaukset. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata.
Kysymyksiin ei saa sisällyttää liikesalaisuuksia.
Ehdokkaiden on huomioitava tarjouspyyntöön liittyviin kysymyksiin annettujen vastausten mukaiset mahdolliset tarkennukset ja täsmennykset tarjouspyyntöön ja sen liitteisiin.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee Ruotuväki-lehden painatus- ja asiantuntijapalveluja puitesopimusvuosina 2020–2024. Ruotuväki-lehti on Suomen puolustusvoimien kustantama uutislehti, joka ilmestyy kesäkuusta 2020 alkaen kerran kuussa (eli 12 kertaa vuodessa, ts. 9 kertaa peruspainos ja 3 kertaa liitteellinen painos).
Hankinta koskee Ruotuväki-lehden painatus- ja asiantuntijapalveluja puitesopimusvuosina 2020–2024. Ruotuväki-lehti on Suomen puolustusvoimien kustantama uutislehti, joka ilmestyy kesäkuusta 2020 alkaen kerran kuussa (eli 12 kertaa vuodessa, ts. 9 kertaa peruspainos ja 3 kertaa liitteellinen painos).
Lehdessä on yhteensä 48 sivua ja lisäksi julkaistaan vähintään kolme kertaa vuodessa erillinen lehden välissä jaettava 24-sivuinen erikoisliite. Lehti ja liitteet ovat leikattua tabloid-kokoa. Tällaisia liitteitä voi tulla tarve painaa useamminkin. Jokaisen Ruotuväki-lehden numeron yhteydessä painetaan A3-kokoisia lööppejä, jotka jaellaan lehtikimppujen mukana.
Lehdessä on yhteensä 48 sivua ja lisäksi julkaistaan vähintään kolme kertaa vuodessa erillinen lehden välissä jaettava 24-sivuinen erikoisliite. Lehti ja liitteet ovat leikattua tabloid-kokoa. Tällaisia liitteitä voi tulla tarve painaa useamminkin. Jokaisen Ruotuväki-lehden numeron yhteydessä painetaan A3-kokoisia lööppejä, jotka jaellaan lehtikimppujen mukana.
Toimittaja vastaa Ruotuväki-lehden tietoteknisten laitteiden, ohjelmistojen ja oheislaitteiden asiantuntija- ja tukipalveluista. Valitun Toimittajan pitää pystyä toimimaan siten, että Ruotuväki-lehti ja sen liitteet on painettu ja toimitettu Postiin (tai muulle sovitulle jakelijalle) jaettavaksi toimitusehdon mukaisesti.
Toimittaja vastaa Ruotuväki-lehden tietoteknisten laitteiden, ohjelmistojen ja oheislaitteiden asiantuntija- ja tukipalveluista. Valitun Toimittajan pitää pystyä toimimaan siten, että Ruotuväki-lehti ja sen liitteet on painettu ja toimitettu Postiin (tai muulle sovitulle jakelijalle) jaettavaksi toimitusehdon mukaisesti.
Arvioitu kokonaisarvo: 900 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Puolustusvoimien Logistiikkalaitos (jäljempänä hankintayksikkö) pyytää tarjoustanne Ruotuväki-lehden ja sen liitteiden mukaisesta mahdollisesta määrästä painatus- ja asiantuntijapalveluja puitesopimusvuosina 2020–2024, tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankintayksikkö ja toimittaja solmivat hankinnan kohteesta yhden (1) puitesopimuksen, jonka ehtojen perusteella Hankintayksikkö voi tehdä puiteostotilauksia vuosina 2020–2024.

Ruotuväen, kuten monen muunkin tilattavan lehden, painosmäärää on haasteellista arvioida neljän vuoden ajalle. Lehden vaihtuvan maksavien tilaajien määrän lisäksi painoksen määrään vaikuttavat kertausharjoituksiin osallistuvien määrä (lehti suoraan kotiin) ja se, kuinka moni varusmies ja henkilökunnan edustaja haluaa tilata lehden ilmaiseksi kotiin. Lisäksi painoksen määrään vaikuttavat esim. puolustusvoimien suuret tapahtumat, joihin lehteä saatetaan tilata jaettavaksi.

Todennäköiset arviot toimitettavien lehtien ja sen liitteiden sekä palveluiden määräkeskiarvoista ovat alla olevat:
— peruspainoksen koko on noin 30 000 kpl / painos (9 krt / vuosi)
— kutsuntaliitteellisen painoksen (pelkkä lehti) koko on noin 60 000 / painos (1 krt / vuosi)
— kutsuntaliitteen (pelkkä liite) määrä 30 000 kpl / painos (1 krt / vuosi)
— alokasliitteellisen painoksen (pelkkä lehti) koko on noin 42 500 kpl /painos
Hankintayksikkö on laskenut hankinnan ennakoidun kokonaisenimmäisarvon (900 000,00 EUR) liitteessä 1 ilmoitettujen määrien perusteella.
Puitesopimuksen ehtojen perusteella tehtävien puiteostotilauksien perusteena ovat hankintayksikön asiakkaan todelliset tarpeet.
Hankinnan kohteena olevat tuotteet on kuvattu liitteessä 1 (liite 1 Hintalomake_Ruotuväki).
Hankintayksikkö toteuttaa tarjouskilpailun avoimena EU-hankintamenettelynä julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (myöh. hankintalaki) 1397 / 2016) mukaisesti.
Toimittaja vastaa Ruotuväki-lehden tietoteknisten laitteiden, ohjelmistojen ja oheislaitteiden ATK-asiantuntija- ja tukipalveluista, siltä osin kuin palvelut liittyvät lehden painatukseen. ATK -asiantuntijatuki on oltava suomenkielistä annettuna suomen kielellä. Toimittajan pitää pystyä toimimaan siten, että Ruotuväki-lehti ja sen liitteet on painettu ja toimitettu Postiin (tai muulle sovitulle jakelijalle) jaettavaksi aikataulujen / toimitusehdon mukaisesti. Toimitusvarmuuden lisäksi valitulta toimittajalta edellytetään laadukasta painojälkeä sekä vahvaa ammattitaitoa pyydetyissä ATK-asiantuntija- ja tukipalveluissa.

Tuotteiden hintojen tulee sisältää kaikki toimitusehdon mukaiset toimituskulut (perille toimitettuna jakelijalle ja lämpimäisten osalta toimitukseen). Laskuilla ei saa olla toimitus-, hallinnointikuluja, laskutuslisiä tai muita vastaavia kuluja tai lisiä.

Hankinta sisältää liitteen 1 Asiakkaan tarpeiden mukaisia tuotteita / palveluita:
Tämän hankinnan puitesopimukseen perustuvat puiteostotilaukset, liitteen 1 Asiakkaan tarpeiden mukaiset tuotteet, joita Asiakkaalla on oikeus, mutta ei velvollisuutta, tilata alla olevan mukaisesti.
— vuoden 2021 puiteostotilaus viimeistään 30.4.2021,
— vuoden 2022 puiteostotilaus viimeistään 30.4.2022,
— vuoden 2023 puiteostotilaus viimeistään 30.4.2023,
— vuoden 2024 puiteostotilaus viimeistään 30.4.2024.
Tarjous, liitteet sekä tarjoukseen liitettävät selvitykset on jätettävä suomen kielellä.
Hankintayksikkö ja valittu toimittaja solmivat puitesopimuksen, valintaperusteen perusteella, vuosille 2020–2024.
Puolustusvoimien edustajista koottu työryhmä arvioi painonäytteiden laatua (kohta 1 Laatu- ja muut vaatimukset) subjektiivisilla arvoilla sekä laatii siitä muistion. Painonäytteitä ei palauteta. Hankintayksikkö tekee jokaisen tarjoajan näytteistä oman muistionsa.

Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 900 000 EUR 💰
Kesto: 48 kuukautta Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsinki
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Katso hankinta-asiakirjat ja liitteet.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Katso hankinta-asiakirjat ja liitteet.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 23:59
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2020-08-24 📅
Tarjousten avauspäivä: 2020-04-27 📅
Tarjousten avausaika: 14:00
Paikka: Tampere
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Hinta
Laatukriteeri (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 40
Hinta (painotus): 60
Kysymykset tulee lähettää Tarjouspalvelu-toimittajaportaalista. Samasta paikasta löytyvät myös kysymyksiin annetut vastaukset. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata.
Kysymyksiin ei saa sisällyttää liikesalaisuuksia.
Ehdokkaiden on huomioitava tarjouspyyntöön liittyviin kysymyksiin annettujen vastausten mukaiset mahdolliset tarkennukset ja täsmennykset tarjouspyyntöön ja sen liitteisiin.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista:
Hankintayksikön päätökseen saa hakea muutosta tekemällä hankintaoikaisupyynnön Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikuntaan tai valittamalla markkinaoikeuteen 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Lähde: OJS 2020/S 058-139003 (2020-03-19)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-07-08) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee Ruotuväki-lehden painatus- ja asiantuntijapalveluja puitesopimusvuosina 2020–2024. Ruotuväki-lehti on Suomen puolustusvoimien kustantama uutislehti, joka ilmestyy kesäkuusta 2020 alkaen kerran kuussa (eli 12 kertaa vuodessa, ts. 9 kertaa peruspainos ja 3 kertaa liitteellinen painos).
Lehdessä on yhteensä 48 sivua, ja lisäksi julkaistaan vähintään kolme (3) kertaa vuodessa erillinen lehden välissä jaettava 24-sivuinen erikoisliite. Lehti ja liitteet ovat leikattua tabloid-kokoa. Tällaisia liitteitä voi tulla tarve painaa useamminkin. Jokaisen Ruotuväki-lehden numeron yhteydessä painetaan A3-kokoisia lööppejä, jotka jaellaan lehtikimppujen mukana.
Toimittaja vastaa Ruotuväki-lehden tietoteknisten laitteiden, ohjelmistojen ja oheislaitteiden asiantuntija- ja tukipalveluista. Valitun toimittajan pitää pystyä toimimaan siten, että Ruotuväki-lehti ja sen liitteet on painettu ja toimitettu postiin (tai muulle sovitulle jakelijalle) jaettavaksi toimitusehdon mukaisesti.
Hankintamenettely on keskeytetty 3.7.2020 (BQ10792). Hankintayksikkö järjestää uuden kilpailutuksen.

Oikaisuvaatimukseen annettava päätös, päätöksen poistaminenja hankinnan keskeyttäminen (
BQ10792)
Hankintalain 132 §:n mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien
asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin.
Hankintalain 3 §:n mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 67 §:n nojalla tarjouspyyntö tulee laatia niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.
Hankintalain 125 §:n nojalla hankinta voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä.
Tarjouspyynnössä on kysytty näköislehtiversion mahdollisuutta tarjota rikastettua sisältöä ja analytiikkaa. Tästä kohdasta ja vastauksesta saatava pistemäärä on 0 pistettä, 1 piste (hyvä), 2 pistettä (erinomainen).
Puolustusvoimat ei ole selvittänyt vaatimuksen täyttymistä eikä selvityksen antamista tarjouspyynnössä vaadittu tarjoajalta. Tästä huolimatta tarjoaja on saanut kyseisestä kohdasta 0 pistettä. Pisteytyksessä on tapahtunut virhe.
Hankintayksikkö vastaa siitä, että tarjouspyyntö on selkeä. Tarjouspyyntö tulee laatia niin selkeäksi, että sen perusteella on mahdollista antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia (hankintalaki 67§). Hankintayksikkö katsoo, että tarjouspyyntö on ollut näköislehtiversion rikastettua sisältöä ja analytiikkaa koskevan mahdollisuuden osalta puuttuvasta lisäselvitysvaatimuksesta johtuen epäselvä. Tarjouspyynnön kyseisestä kohdasta puuttuu kokonaan tieto siitä, miten kyseinen laatuvaatimus todennetaan. Kyseisessä kohdassa kysytään mahdollisuutta rikastettuun sisältöön ja analytiikkaan, mutta kohdassa ei ole myöskään sanottu, kuinka tuota mahdollisuutta arvioidaan. Epäselvä lisäselvityksen vaatimus on voinut johtaa siihen, että lisäselvitystä ei ole annettu ollenkaan ja näin ollen tarjouksia käsitellet asiantuntijat ovat korjanneet tarjoajan itsensä antamaa pisteytystä alhaisemmaksi ilman perusteita.
Näin ollen pisteytyksessä on tapahtunut virhe.
Hankintaoikaisuvaatimuksessa esitetyn virheen lisäksi tarjouspyynnön laadullisen arvioinnin puutteet ovat aiheuttaneet sen, että tarjouspyyntö on ollut epäselvä.
Tarjouspyynnössä ei ole kerrottu, mitä laadullisia tekijöitä hankintayksikkö painottaa laatupisteytyksessään.
Hankintaoikaisuvaatimuksessa osoitettua virhettä ja itseoikaisuna esitettyjä virheitä ei voi korjata muuten kuin hankintamenettelyn keskeyttämisellä ja laatimalla uusi, selkeä tarjouspyyntö uudessa hankintamenettelyssä.
Hankintayksiköllä on hankintalain 125 §:n mukainen todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankinta, koska sen on poistettava tarjouspyynnössä ollut epäselvyys laadullisen pisteytyksen osalta. Tämä edellyttää tarjouspyynnön muuttamista, joka tässä vaiheessa edellyttää hankinnan keskeyttämistä. Päätös keskeyttää hankinta ei vaikuta syrjivästi tai epätasapuolisesti tarjoajiin ja kilpailu tullaan käynnistämään uudelleen.

Puolustusvoimien Logistiikkalaitos (jäljempänä hankintayksikkö) pyytää tarjoustanne Ruotuväki-lehden ja sen liitteiden mukaisesta mahdollisesta määrästä painatus- ja asiantuntijapalveluja puitesopimusvuosina 2020–2024, tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankintayksikkö ja toimittaja solmivat hankinnan kohteesta yhden puitesopimuksen, jonka ehtojen perusteella hankintayksikkö voi tehdä puiteostotilauksia vuosina 2020–2024.

Ruotuväen, kuten monen muunkin tilattavan lehden, painosmäärää on haasteellista arvioida neljän (4) vuoden ajalle. Lehden vaihtuvan maksavien tilaajien määrän lisäksi painoksen määrään vaikuttavat kertausharjoituksiin osallistuvien määrä (lehti suoraan kotiin) ja se, kuinka moni varusmies ja henkilökunnan edustaja haluaa tilata lehden ilmaiseksi kotiin. Lisäksi painoksen määrään vaikuttavat esim. puolustusvoimien suuret tapahtumat, joihin lehteä saatetaan tilata jaettavaksi.

Hankintayksikkö toteuttaa tarjouskilpailun avoimena EU-hankintamenettelynä Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (myöh. hankintalaki) 1397/2016) mukaisesti.
Toimittaja vastaa Ruotuväki-lehden tietoteknisten laitteiden, ohjelmistojen ja oheislaitteiden ATK-asiantuntija- ja tukipalveluista siltä osin kuin palvelut liittyvät lehden painatukseen. ATK-asiantuntijatuki on oltava suomenkielistä annettuna suomen kielellä. Toimittajan pitää pystyä toimimaan siten, että Ruotuväki-lehti ja sen liitteet on painettu ja toimitettu postiin (tai muulle sovitulle jakelijalle) jaettavaksi aikataulujen / toimitusehdon mukaisesti. Toimitusvarmuuden lisäksi valitulta toimittajalta edellytetään laadukasta painojälkeä sekä vahvaa ammattitaitoa pyydetyissä ATK-asiantuntija- ja tukipalveluissa.

Hankinta sisältää liitteen 1 Asiakkaan tarpeiden mukaisia tuotteita / palveluita.
Tämän hankinnan puitesopimukseen perustuvat puiteostotilaukset, liitteen 1 Asiakkaan tarpeiden mukaiset tuotteet, joita asiakkaalla on oikeus, mutta ei velvollisuutta, tilata alla olevan mukaisesti.
Viite Lisätietoja