Hankinta koskee hämeenlinnalaisten kehitysvammaisten tai autismin kirjon omaavien henkilöiden asumispalveluja. Hämeenlinnalaisia kehitysvammaisia henkilöitä on tukiasumisessa ja muiden asumispalveluiden piirissä noin 180. Osa henkilöistä on kaupungin omissa palveluissa, osa yksityisillä palveluntuottajilla. Lisäksi osa asuu omassa asunnossa kotiin annettavien palvelujen turvin.
Hankinta koskee uusia asiakassijoituksia ja sellaisia sijoituksia, joissa asiakas tai hänen omaisensa on itse halukas vaihtamaan asuinpaikkaansa.
Asiakkaan palvelujen tarve määrittää hänen saamansa palvelut. Hämeenlinnan kaupungin vammaispalvelujen asiakasohjausyksikön toimesta tehdään palvelusuunnitelma ja palvelutarpeen arviointi. Palvelusuunnitelma tehdään asiakkaan ja tarvittaessa hänelle läheisen henkilön ja muiden tarvittavien tahojen yhteistyönä.
Hankinnalle on asetettu seuraavat tavoitteet:
a) Itsenäisen selviytymisen ja hyvinvoinnin yksilöllinen tukeminen
b) Valinnanvapauden mahdollistaminen
c) Kokonaiskustannusten hallittavuus
d) Palveluntuottajan toiminnan laatu.
Lisäksi tilaaja haluaa, että palveluntuottaja löytää innovatiivisia tapoja tuottaa asiakaslähtöistä palvelua ja edistää samalla kumppanuutta eri osapuolten välillä. Tilaaja edistää tavoitteiden toteutumista niitä tukevilla hankinnan valinta- ja sekä sopimuskannusteilla.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-10-27.
Hankinta julkaistiin 2020-09-10.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2020-09-10) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Sosiaalipalvelut
Viitenumero: 301084
Lyhyt kuvaus:
“Hankinta koskee hämeenlinnalaisten kehitysvammaisten tai autismin kirjon omaavien henkilöiden asumispalveluja. Hämeenlinnalaisia kehitysvammaisia henkilöitä...”
Lyhyt kuvaus
Hankinta koskee hämeenlinnalaisten kehitysvammaisten tai autismin kirjon omaavien henkilöiden asumispalveluja. Hämeenlinnalaisia kehitysvammaisia henkilöitä on tukiasumisessa ja muiden asumispalveluiden piirissä noin 180. Osa henkilöistä on kaupungin omissa palveluissa, osa yksityisillä palveluntuottajilla. Lisäksi osa asuu omassa asunnossa kotiin annettavien palvelujen turvin.
Näytä lisää Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Sosiaalipalvelut📦
Lisä-CPV-koodi: Sosiaalipalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta