Keravan kaupungin ateriapalvelut pyytää tarjousta keittiöillä käytettävistä elintarvikkeista ja non-food-tuotteista sekä niiden toimittamiseen liittyvistä palveluista hankintakaudelle 1.1.2021–31.12.2023. Kaupunki varaa mahdollisuuden jatkaa sopimusta optiokaudeksi 1.1.2024– 31.12.2024. Kaupunki ilmoittaa option käyttämisestä kuusi (6) kuukautta ennen perussopimuskauden umpeutumista. Option käytöstä tehdään erillinen hankintapäätös ja -sopimus ennen yllä mainitun perussopimuskauden loppumista. Päivittäisiä lounasaterioita tarjotaan n. 7 000 annosta. Tuotantokeittiöitä on 4–5 kpl ja erilaisia jakelu- ja palvelukeittiöitä on noin 26. Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen (1–4). Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tuoteryhmäkohtaisissa tiedoissa. Osatarjoukset tuoteryhmittäin huomioidaan, eli tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen (1), useaan tai kaikkiin tuoteryhmiin. Osatarjoukseen valitaan yksi (1) päätoimittaja. Osatarjoukset hyväksytään kuitenkin siten, että vertailu on mahdollista tehdä. Osa-alueiden 1 ja 2 ja 4 (lihat- ja lihavalmisteet, maito- ja maitovalmisteet, tuore leipä) tuotteita on tarjottava vähintään 70 % pyydetyistä tuotteista. Osa-alueen 3 (teolliset tuotteet, pakasteet, hevi, non-food) sisällä tuotteita on tarjottava vähintään 80 % pyydetyistä tuotteista. Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä. Keravan kaupunki odottaa pitkää, kehittävää ja molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä tämän hankintamenettelyn mukaisen sopimuksen osalta. Odotamme toimittajalta aktiivista otetta sopimuskaudella tilaus-toimitusketjun prosessien ja valikoimanhallinnan kehittämiseksi mm. sähköisten tilausmenetelmien kehittäminen kaupungin tuotannonohjausjärjestelmän (Aivo) kautta. Todelliset, sopimuskaudella hankittavat tuotemäärät voivat poiketa esitetyistä määristä, joten Keravan kaupungilla ei ole ostomäärävelvoitetta. Lisäksi kaupunki pidättää itsellään oikeuden ostaa sopimuskauden aikana pieniä eriä kausi-, erityis- ja räätälöityjä tuotteita tämän sopimuksen ulkopuolelta. Tuotteitä tilataan vain pieniä määriä tilaustarjoiluun tai teemaviikoille. Ateriapalvelut huomioivat ympäristöä säästäviä toimintatapoja. Toimittajan tulee ottaa tämä huomioon myös omassa toiminnassaan, jotta ympäristökuormitus olisi mahdollisimman vähäinen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-11-24.
Hankinta julkaistiin 2020-10-21.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2020-10-21) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Elintarvikkeet, juomat, tupakka ja vastaavat tuotteet
Viitenumero: 636
Lyhyt kuvaus:
Keravan kaupungin ateriapalvelut pyytää tarjousta keittiöillä käytettävistä elintarvikkeista ja non-food-tuotteista sekä niiden toimittamiseen liittyvistä palveluista hankintakaudelle 1.1.2021–31.12.2023.
Kaupunki varaa mahdollisuuden jatkaa sopimusta optiokaudeksi 1.1.2024– 31.12.2024. Kaupunki ilmoittaa option käyttämisestä kuusi (6) kuukautta ennen perussopimuskauden umpeutumista. Option käytöstä tehdään erillinen hankintapäätös ja -sopimus ennen yllä mainitun perussopimuskauden loppumista.
Päivittäisiä lounasaterioita tarjotaan n. 7 000 annosta. Tuotantokeittiöitä on 4–5 kpl ja erilaisia jakelu- ja palvelukeittiöitä on noin 26.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen (1–4). Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tuoteryhmäkohtaisissa tiedoissa. Osatarjoukset tuoteryhmittäin huomioidaan, eli tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen (1), useaan tai kaikkiin tuoteryhmiin. Osatarjoukseen valitaan yksi (1) päätoimittaja. Osatarjoukset hyväksytään kuitenkin siten, että vertailu on mahdollista tehdä.
Osa-alueiden 1 ja 2 ja 4 (lihat- ja lihavalmisteet, maito- ja maitovalmisteet, tuore leipä) tuotteita on tarjottava vähintään 70 % pyydetyistä tuotteista.
Osa-alueen 3 (teolliset tuotteet, pakasteet, hevi, non-food) sisällä tuotteita on tarjottava vähintään 80 % pyydetyistä tuotteista. Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä.
Keravan kaupunki odottaa pitkää, kehittävää ja molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä tämän hankintamenettelyn mukaisen sopimuksen osalta. Odotamme toimittajalta aktiivista otetta sopimuskaudella tilaus-toimitusketjun prosessien ja valikoimanhallinnan kehittämiseksi mm. sähköisten tilausmenetelmien kehittäminen kaupungin tuotannonohjausjärjestelmän (Aivo) kautta.
Todelliset, sopimuskaudella hankittavat tuotemäärät voivat poiketa esitetyistä määristä, joten Keravan kaupungilla ei ole ostomäärävelvoitetta. Lisäksi kaupunki pidättää itsellään oikeuden ostaa sopimuskauden aikana pieniä eriä kausi-, erityis- ja räätälöityjä tuotteita tämän sopimuksen ulkopuolelta. Tuotteitä tilataan vain pieniä määriä tilaustarjoiluun tai teemaviikoille.
Ateriapalvelut huomioivat ympäristöä säästäviä toimintatapoja. Toimittajan tulee ottaa tämä huomioon myös omassa toiminnassaan, jotta ympäristökuormitus olisi mahdollisimman vähäinen.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Arvioitu kokonaisarvo: 6 900 000 EUR 💰
Osan nimi: Liha ja lihavalmisteet
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus: Liha- ja lihavalmisteet. Tarkempi kuvaus osa-alueen kriteereissä.
Uudistusten kuvaus: Mahdollinen optiokausi, jonka käyttöön otosta päätetään erikseen.
Osan nimi: Maito ja maitovalmisteet
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus: Maito- ja maitovalmisteet. Tarkempi kuvaus osa-alueen kriteereissä.
Osan nimi: Teolliset tuotteet, pakasteet, hevi, non-food
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus:
Teolliset tuotteet, pakasteet, hevi, non-food. Tarkempi kuvaus osa-alueen kriteereissä.
Osan nimi: Tuore leipä
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus: Tuore leipä. Tarkempi kuvaus osa-alueen kriteereissä.
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Täydentävä CPV-koodi: UA01
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Tarjoajan on oltava rekisteröity ammatti- tai elinkeinorekisteriin sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaisesti. Tarjoajan tulee kuulua ennakkoperintärekisteriin.
Tarjoaja, jolla ei voida katsoa olevan teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi tai joka on laiminlyönyt verojen tai lakisääteisten sosiaalimaksujen suorittamisen Suomessa tai siinä maassa, jossa toimijan päätoimipaikka sijaitsee, voidaan sulkea pois tarjouskilpailusta.

Taloudellinen ja rahoituksellinen asema: Ks. hankinnan kohteen kriteerit.
Vähimmäistaso(t):
Tarjottavien tuotteiden tulee olla ammattikäyttöön soveltuvia, ja niiden tulee täyttää elintarvikkeista ja niiden valvonnasta Suomessa voimassa olevat lait, asetukset, standardit ja muut viranomaismääräykset. Tuotteiden alkuperä tulee pystyä selvittämään aukottomasti.

Tarjottavista tuotteista tulee pystyä valmistamaan suomalaisten ravitsemussuositusten mukaisia aterioita. Ravitsemussuosituksiin voi tutustua Internet-sivuilla: www.ravitsemusneuvottelukunta.fi
Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Ks. hankinnan kriteerit.
Vähimmäistaso(t):
Asiakkaan (tilaajan) pyynnöstä tarjoajan tai toimittajan on todistettavasti pystyttävä esittämään tuotteelle asetettujen vaatimusten täyttyminen. Tarjoajan tai toimittajan on myös pyynnöstä lähetettävä virallisen laadunvalvontaelimen todistus tuotteiden mikrobiologisesta laadusta tai koostumuksesta. Selvitys voi olla esimerkiksi tuoteluettelo tai tarjotun tuotteen erillinen tuotekortti, josta tarjottu tuote on yksilöitävissä tuotteelle ilmoitetulla tuotekoodilla.

Mikäli sopimuskauden aikana todetaan, että tuote ei täytä sille tarjouspyynnössä asetettuja laatu- tai käyttövaatimuksia, tulee toimittajan välittömästi vaihtaa tämä tuote korvaavaan tuotteeseen, joka täyttää kyseiset vaatimukset. Korvaavan tuotteen tulee olla vähintään kyseiselle tuotteelle alunperin asetetut laatuvaatimukset täyttävä. Korvaavan tuotteen hinta ei saa olla korkeampi kuin alkuperäisen tuotteen hinta.

Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 4
Tarjousten vastaanottoaika: 08:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2020-11-24 📅
Tarjousten avausaika: 12:00
Paikka: Kerava
Lisätietoja: Tarjousten avaamisen ajankohta on arvio. Tilaisuus ei ole julkinen.
Rinnakkaisista tarjouksista on kyse, kun tarjoaja jättää useamman tarjouksen, jotka täyttävät tarjouspyynnön ehdot ja vastaavat sisällöltään samaa hankinnan kohdetta. Käytännössä rinnakkaiset tarjoukset voivat tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun tarjoaja edustaa useampaa tuotemerkkiä ja haluaa tarjota niistä useampaa kuin yhtä. Hankintalain 76 §:n 3 momentin mukaan hankintayksikkö voi kieltää toimittajia tekemästä rinnakkaisia tarjouksia. Kiellosta on ilmoitettava etukäteen selkeästi tarjouspyynnössä. Jos rinnakkaisia tarjouksia ei ole nimenomaan kielletty, ne on sallittava.

Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista:
Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.
Hankinta asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi.
Lähde: OJS 2020/S 208-507061 (2020-10-21)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-03-03) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Keravan kaupungin ateriapalvelut pyytää tarjousta keittiöillä käytettävistä elintarvikkeista ja non-food tuotteista sekä niiden toimittamiseen liittyvistä palveluista hankintakaudelle 1.1.2021–31.12.2023.
Kaupunki varaa mahdollisuuden jatkaa sopimusta optiokaudeksi 1.1.2024–31.12.2024. Kaupunki ilmoittaa option käyttämisestä kuusi (6) kuukautta ennen perussopimuskauden umpeutumista. Option käytöstä tehdään erillinen hankintapäätös ja -sopimus ennen yllä mainitun perussopimuskauden loppumista.
Päivittäisiä lounasaterioita tarjotaan n. 7 000 annosta. Tuotantokeittiöitä on 4–5 kpl ja erilaisia jakelu- ja palvelukeittiöitä on noin 26.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen (1–4). Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tuoteryhmäkohtaisissa tiedoissa. Osatarjoukset tuoteryhmittäin huomioidaan, eli tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen (1), useaan tai kaikkiin tuoteryhmiin. Osatarjoukseen valitaan yksi (1) päätoimittaja. Osatarjoukset hyväksytään kuitenkin siten, että vertailu on mahdollista tehdä.
Osa-alueiden 1 ja 2 ja 4 (lihat- ja lihavalmisteet, maito- ja maitovalmisteet, tuore leipä) tuotteita on tarjottava vähintään 70 % pyydetyistä tuotteista.
Osa-alueen 3 (teolliset tuotteet, pakasteet, hevi, non-food) sisällä tuotteita on tarjottava vähintään 80 % pyydetyistä tuotteista. Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä.
Keravan kaupunki odottaa pitkää, kehittävää ja molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä tämän hankintamenettelyn mukaisen sopimuksen osalta. Odotamme toimittajalta aktiivista otetta sopimuskaudella tilaus–toimitusketjun prosessien ja valikoimanhallinnan kehittämiseksi mm. sähköisten tilausmenetelmien kehittäminen kaupungin tuotannonohjausjärjestelmän (Aivo) kautta.
Todelliset, sopimuskaudella hankittavat tuotemäärät voivat poiketa esitetyistä määristä, joten Keravan kaupungilla ei ole ostomäärävelvoitetta. Lisäksi kaupunki pidättää itsellään oikeuden ostaa sopimuskauden aikana pieniä eriä kausi-, erityis- ja räätälöityjä tuotteita tämän sopimuksen ulkopuolelta. Tuotteitä tilataan vain pieniä määriä tilaustarjoiluun tai teemaviikoille.
Ateriapalvelut huomioivat ympäristöä säästäviä toimintatapoja. Toimittajan tulee ottaa tämä huomioon myös omassa toiminnassaan, jotta ympäristökuormitus olisi mahdollisimman vähäinen.
Keravan kaupungin ateriapalvelut pyytää tarjousta keittiöillä käytettävistä elintarvikkeista ja non-food tuotteista sekä niiden toimittamiseen liittyvistä palveluista hankintakaudelle 1.1.2021–31.12.2023.
Kaupunki varaa mahdollisuuden jatkaa sopimusta optiokaudeksi 1.1.2024–31.12.2024. Kaupunki ilmoittaa option käyttämisestä kuusi (6) kuukautta ennen perussopimuskauden umpeutumista. Option käytöstä tehdään erillinen hankintapäätös ja -sopimus ennen yllä mainitun perussopimuskauden loppumista.
Päivittäisiä lounasaterioita tarjotaan n. 7 000 annosta. Tuotantokeittiöitä on 4–5 kpl ja erilaisia jakelu- ja palvelukeittiöitä on noin 26.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen (1–4). Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tuoteryhmäkohtaisissa tiedoissa. Osatarjoukset tuoteryhmittäin huomioidaan, eli tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen (1), useaan tai kaikkiin tuoteryhmiin. Osatarjoukseen valitaan yksi (1) päätoimittaja. Osatarjoukset hyväksytään kuitenkin siten, että vertailu on mahdollista tehdä.
Osa-alueiden 1 ja 2 ja 4 (lihat- ja lihavalmisteet, maito- ja maitovalmisteet, tuore leipä) tuotteita on tarjottava vähintään 70 % pyydetyistä tuotteista.
Osa-alueen 3 (teolliset tuotteet, pakasteet, hevi, non-food) sisällä tuotteita on tarjottava vähintään 80 % pyydetyistä tuotteista. Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä.
Keravan kaupunki odottaa pitkää, kehittävää ja molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä tämän hankintamenettelyn mukaisen sopimuksen osalta. Odotamme toimittajalta aktiivista otetta sopimuskaudella tilaus–toimitusketjun prosessien ja valikoimanhallinnan kehittämiseksi mm. sähköisten tilausmenetelmien kehittäminen kaupungin tuotannonohjausjärjestelmän (Aivo) kautta.
Todelliset, sopimuskaudella hankittavat tuotemäärät voivat poiketa esitetyistä määristä, joten Keravan kaupungilla ei ole ostomäärävelvoitetta. Lisäksi kaupunki pidättää itsellään oikeuden ostaa sopimuskauden aikana pieniä eriä kausi-, erityis- ja räätälöityjä tuotteita tämän sopimuksen ulkopuolelta. Tuotteitä tilataan vain pieniä määriä tilaustarjoiluun tai teemaviikoille.
Ateriapalvelut huomioivat ympäristöä säästäviä toimintatapoja. Toimittajan tulee ottaa tämä huomioon myös omassa toiminnassaan, jotta ympäristökuormitus olisi mahdollisimman vähäinen.
Rinnakkaisista tarjouksista on kyse, kun tarjoaja jättää useamman tarjouksen, jotka täyttävät tarjouspyynnön ehdot ja vastaavat sisällöltään samaa hankinnan kohdetta. Käytännössä rinnakkaiset tarjoukset voivat tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun tarjoaja edustaa useampaa tuotemerkkiä ja haluaa tarjota niistä useampaa kuin yhtä (1). Hankintalain 76 §:n 3 momentin mukaan hankintayksikkö voi kieltää toimittajia tekemästä rinnakkaisia tarjouksia. Kiellosta on ilmoitettava etukäteen selkeästi tarjouspyynnössä. Jos rinnakkaisia tarjouksia ei ole nimenomaan kielletty, ne on sallittava.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Keravan kaupungin ateriapalvelut pyytää tarjousta keittiöillä käytettävistä elintarvikkeista ja non-food tuotteista sekä niiden toimittamiseen liittyvistä palveluista hankintakaudelle 1.1.2021–31.12.2023.
Kaupunki varaa mahdollisuuden jatkaa sopimusta optiokaudeksi 1.1.2024–31.12.2024. Kaupunki ilmoittaa option käyttämisestä kuusi (6) kuukautta ennen perussopimuskauden umpeutumista. Option käytöstä tehdään erillinen hankintapäätös ja -sopimus ennen yllä mainitun perussopimuskauden loppumista.
Kaupunki varaa mahdollisuuden jatkaa sopimusta optiokaudeksi 1.1.2024–31.12.2024. Kaupunki ilmoittaa option käyttämisestä kuusi (6) kuukautta ennen perussopimuskauden umpeutumista. Option käytöstä tehdään erillinen hankintapäätös ja -sopimus ennen yllä mainitun perussopimuskauden loppumista.
Keravan kaupunki odottaa pitkää, kehittävää ja molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä tämän hankintamenettelyn mukaisen sopimuksen osalta. Odotamme toimittajalta aktiivista otetta sopimuskaudella tilaus–toimitusketjun prosessien ja valikoimanhallinnan kehittämiseksi mm. sähköisten tilausmenetelmien kehittäminen kaupungin tuotannonohjausjärjestelmän (Aivo) kautta.
Keravan kaupunki odottaa pitkää, kehittävää ja molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä tämän hankintamenettelyn mukaisen sopimuksen osalta. Odotamme toimittajalta aktiivista otetta sopimuskaudella tilaus–toimitusketjun prosessien ja valikoimanhallinnan kehittämiseksi mm. sähköisten tilausmenetelmien kehittäminen kaupungin tuotannonohjausjärjestelmän (Aivo) kautta.
Menettely Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Hinta
Laatukriteeri (painotus): 90
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 10
Hinta (painotus): Hinta 90 % laatu 10 %
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-02-03 📅
Nimi: HKScan Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1951458-9
Postiosoite: Lemminkäisenkatu 48 PL 50
Postitoimipaikka: Turku
Postinumero: FI-20521
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankinnan kokonaisarvo: 6 900 000 EUR 💰
Nimi: Valio Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0116297-6
Postiosoite: PL 10
Postitoimipaikka: Valio
Postinumero: FI-00039
Nimi: Kesko Oyj Kespro
Kansallinen rekisterinumero: 0109862-8
Postiosoite: Työpajankatu 12
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00580
Nimi: Fazer Leipomot Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1972442-0
Postiosoite: Fazerintie 6
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: FI-01230
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
4
2
Viite Lisätietoja