Helsingin yliopiston päärakennuksen ravintolapalvelut

Helsingin yliopisto

Helsingin keskustakampus on Helsingin yliopiston suurin kampus. Kampuksella toimivat kasvatustieteellinen, humanistinen, teologinen, oikeustieteellinen ja valtiotieteellinen tiedekunta sekä Svenska social- och kommunalhögskolan. Keskustakampuksella on yhteensä noin 17 000 opiskelijaa sekä noin 3 000 opettajaa ja muuta henkilökuntaa. Hankinta koskee opiskelijoiden ja henkilökunnan ruokailun sekä tilaustarjoilujen ja kahvilapalveluiden järjestämisestä osoitteessa Fabianinkatu 33 / Unioninkatu 34 sijaitsevan yliopiston päärakennuksen ravintola- ja kahvilatiloihin sekä erikseen sovittuihin yhteisiin tiloihin rakennuksessa tehtävän peruskorjauksen valmistumisen jälkeen. Rakennuksen käyttöönotto on arviolta syyslukukauden 2021 alusta. Fabianinkadun ja Aleksanterinkadun kulmassa sijaitseva kahvilatila on tarkoitus peruskorjata hankkeen toisessa vaiheessa, josta tehdään erillinen päätös. Toisen vaiheen rakennustyöt alkavat arviolta kesällä 2021 ja valmistuvat syksyllä 2023.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2019-08-12. Hankinta julkaistiin 2019-06-28.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2019-06-28 hankintailmoitus
2020-09-09 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2019-06-28)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin yliopisto
Kansallinen rekisterinumero: 0313471-7
Postiosoite: Yliopistonkatu 3, Helsingin yliopisto
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00014
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Satu Lerssi
Puhelin: +358 503826797 📞
Sähköposti: satu.lerssi@helsinki.fi 📧
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
URL: https://www.helsinki.fi/fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki?id=242631&tpk=4c157c6e-4354-4fed-bd59-d8144e713523 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Muu tyyppi: yliopisto

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Helsingin yliopiston päärakennuksen ravintolapalvelut
Tuotteet/palvelut: Ravintola- ja tarjoilupalvelut 📦
Lyhyt kuvaus:
“Helsingin keskustakampus on Helsingin yliopiston suurin kampus. Kampuksella toimivat kasvatustieteellinen, humanistinen, teologinen, oikeustieteellinen ja...”    Näytä lisää

1️⃣
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kuvaus:
“Keskustakampus on keskeinen osa Helsingin ydinkeskustaa. Yliopiston päärakennus on osa Senaatintorin kansainvälisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. C.L....”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet ilmoitetaan ainoastaan hankinta-asiakirjoissa
Kesto
Aloituspäivä: 2021-09-01 📅
Loppupäivä: 2025-08-31 📅
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
“Ravintolapalveluiden sopimuskausi alkaa 1.9.2021 ja on voimassa neljä (4) vuotta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.”

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Kilpailullinen menettely, johon liittyy neuvottelu
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2019-08-12 15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen on oltava voimassa: 2019-12-31 📅

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietoja

“Tilojen esittelyyn on varattu kaksi (2) vaihtoehtoista ajankohtaa. Yhden (1) palveluntarjoajan osalta osallistujamäärä on rajattu kahteen (2) henkilöön....”    Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2019/S 124-303186 (2019-06-28)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-09-09)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Postinumero: FI-00014
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Helsingin keskustakampus on Helsingin yliopiston suurin kampus. Kampuksella toimivat kasvatustieteellinen, humanistinen, teologinen, oikeustieteellinen ja...”    Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 640 000 💰
Kuvaus
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kuvaus:
“Keskustakampus on keskeinen osa Helsingin ydinkeskustaa. Yliopiston päärakennus on osa Senaatintorin kansainvälisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. C.L....”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu (tekijät tarjouspyynnössä)
Laatukriteeri (painotus): 80
Hinta (painotus): 20

Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2019/S 124-303186

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Otsikko: Helsingin yliopiston päärakennuksen ravintolapalvelut
Sopimuksen tekopäivä: 2020-08-28 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 0
Muista EU:n jäsenvaltioista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
EU:n ulkopuolisista maista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 4
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Sodexo Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0907890-4
Postiosoite: Atomitie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00370
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 105407766 📞
Sähköposti: myynti@sodexo.fi 📧
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 640 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 640 000 💰

Täydentävät tiedot
Lisätietoja

“Tilojen esittelyyn on varattu kaksi vaihtoehtoista ajankohtaa. Yhden palveluntarjoajan osalta osallistujamäärä on rajattu kahteen (2) henkilöön. Kuvaaminen...”    Näytä lisää
Arvostelurunko
Postinumero: FI-00520
Lähde: OJS 2020/S 178-430307 (2020-09-09)