Hatsinanpuiston, Inkerinsillan ja Perkkaanpuronkujan rakentaminen

Espoon kaupunki / Kaupunkitekniikan keskus

Urakan kohteena on Perkkaa II B asemakaava-alueella sijaitsevien Perkkaantien poh-joispuoliskon, tonttikatujen Hatsinanpuisto, Inkerinsilta ja Perkkaanpuronkuja sekä Hatsinanpuiston, Inkerinrannan ja Perkkaanpuronpuiston puistoalueiden toteutuksen. Kohde sijaitsee Espoossa Perkkaan (51.) kaupunginosassa. Työalueeseen kuuluu myös risteävien ja liittyvien katujen työt rakenteiden liittämisen edellyttämässä laajuudessa. Hanke pääosin sisältää uusien katujen, puistojen, vesihuollon, siltojen, tukimuurien, paalulaattojen sekä pohjanvahvistustoimenpiteiden rakentamista. Hanke sisältää myös Monikonpuron nykyisen uoman kolme väliaikaista siirtoa ja purouoman siirron uuteen suunniteltuun uomaan. Uuden purouoman viher- ja pintatyöt rakennetaan suunnitelmissa esitetyn tulvavedenkoron HW 1/100 asti. Urakassa rakennetaan myös urakka-alueen kohdelle tulevan Raide-Jokerin alle tulevia paalulaattoja jakavankerroksen yläpintaan asti.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2019-12-18. Hankinta julkaistiin 2019-11-18.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2019-11-18 hankintailmoitus
2019-12-09 Lisätietoilmoitus
2020-03-18 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2019-11-18)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat
Viitenumero: 5125/02.08.00.00/2019
Lyhyt kuvaus:
“Urakan kohteena on Perkkaa II B asemakaava-alueella sijaitsevien Perkkaantien poh-joispuoliskon, tonttikatujen Hatsinanpuisto, Inkerinsilta ja...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Espoon kaupunki / Kaupunkitekniikan keskus
Postiosoite: PL 41, Espoon kaupunki
Postinumero: 02070
Postitoimipaikka: Espoo
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.espoo.fi/ 🌏
Sähköposti: petteri.takaloeskola@espoo.fi 📧
Puhelin: +358 503797415 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/espoo?id=259646&tpk=1ce24823-23bf-41db-b945-744a4fb706cd 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/espoo?id=259646&tpk=1ce24823-23bf-41db-b945-744a4fb706cd 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2019-11-18 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2019-12-18 📅
Julkaisupäivä: 2019-11-19 📅
Aloituspäivä: 2020-01-07 📅
Loppupäivä: 2021-09-30 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2019/S 223-546059
EUVL-S-numero: 223

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Urakan kohteena on Perkkaa II B asemakaava-alueella sijaitsevien Perkkaantien pohjoispuoliskon, tonttikatujen Hatsinanpuisto, Inkerinsilta ja...”    Näytä lisää
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
“Perkkaa”

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2019-12-18 📅
Tarjousten avausaika: 12:01

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0101263-6
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Petteri Takaloeskola
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/espoo?id=259646&tpk=1ce24823-23bf-41db-b945-744a4fb706cd 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2019/S 223-546059 (2019-11-18)
Lisätietoilmoitus (2019-12-09)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Urakan kohteena on Perkkaa II B asemakaava-alueella sijaitsevien Perkkaantien pohjoispuoliskon, tonttikatujen Hatsinanpuisto, Inkerinsilta ja...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2019-12-09 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2020-01-13 📅
Julkaisupäivä: 2019-12-10 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2019/S 238-582956
Viittaa ilmoitukseen: 2019/S 223-546059
EUVL-S-numero: 238
Lisätietoja

“Tarjouspyynnön liitteisiin on lisätty lisäkirjeaineisto ja tarjouspyynnön yksikköhintoja on päivitetty.”
Lähde: OJS 2019/S 238-582956 (2019-12-09)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-03-18)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 8 363 796 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postinumero: FI-02070

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-03-18 📅
Julkaisupäivä: 2020-03-19 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 056-131815
EUVL-S-numero: 56

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2020-03-06 📅
Nimi: Skanska Infra Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI01742591
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 8 363 796 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 9

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postinumero: FI-00520
Lähde: OJS 2020/S 056-131815 (2020-03-18)