Monion lukio- ja kulttuuritalon elinkaarihanke

Tuusulan kunta

Hankinnassa on kyse Tuusulan kunnan elinkaarihankkeesta, jossa toteutetaan Monion lukio- ja kulttuuritalo Hyrylän taajaman keskustaan. Rakennuksesta on järjestetty suunnittelukilpailu, jonka voittajatyö muodostaa lähtökohdan suunnittelulle. Hankkeeseen sisältyy rakentamistyön ohella näiden suunnitelmien kehittämistä osana neuvotteluvaihetta. Tilaajan lähtökohtana ja tavoitteena on, että suunnittelukilpailun voittaja toimii tilaajan asiantuntijana tässä tarjouskilpailussa ja siirtyy elinkaarihankkeen toteuttajan arkkitehtisuunnittelijaksi tarjouskilpailun jälkeen. Lisäksi hankintaan sisältyvät erikseen määriteltävät ylläpito- ja käyttäjäpalvelut.
Tavoitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennuksen käytettävyys ja olosuhteet noin 20-25 vuoden palvelujakson ajan. Kauden pituus täsmentyy neuvottelumenettelyn kuluessa ja on sama kaikilla tarjoajille. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuu hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2018-09-24. Hankinta julkaistiin 2018-08-22.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2018-08-22 hankintailmoitus
2019-10-31 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2018-08-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennushankkeen johto
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kyse Tuusulan kunnan elinkaarihankkeesta, jossa toteutetaan Monion lukio- ja kulttuuritalo Hyrylän taajaman keskustaan. Rakennuksesta on järjestetty suunnittelukilpailu, jonka voittajatyö muodostaa lähtökohdan suunnittelulle. Hankkeeseen sisältyy rakentamistyön ohella näiden suunnitelmien kehittämistä osana neuvotteluvaihetta. Tilaajan lähtökohtana ja tavoitteena on, että suunnittelukilpailun voittaja toimii tilaajan asiantuntijana tässä tarjouskilpailussa ja siirtyy elinkaarihankkeen toteuttajan arkkitehtisuunnittelijaksi tarjouskilpailun jälkeen. Lisäksi hankintaan sisältyvät erikseen määriteltävät ylläpito- ja käyttäjäpalvelut. Tavoitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennuksen käytettävyys ja olosuhteet noin 20-25 vuoden palvelujakson ajan. Kauden pituus täsmentyy neuvottelumenettelyn kuluessa ja on sama kaikilla tarjoajille. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuu hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennushankkeen johto 📦
Lisä-CPV-koodi: Rakennustyöt 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Tuusulan kunta
Postiosoite: Hyryläntie 16, PL 60
Postinumero: 04301
Postitoimipaikka: Tuusula
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.tuusula.fi 🌏
Sähköposti: hankinnat@tuusula.fi 📧
Puhelin: +358 403143550 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula?id=195228&tpk=45c99576-335a-4683-9726-7487b2820273 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2018-08-22 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2018-09-24 📅
Julkaisupäivä: 2018-08-23 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2018/S 161-368538
EUVL-S-numero: 161
Lisätietoja
Hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä hankintailmoituksessa ehdottomina tai ellei aineistossa toisin mainita. Tiedot ja vaatimukset täsmentyvät hankinnan edetessä. Tilaaja valitsee tarjouskilpailuun osallistumishakemuksensa jättäneistä, soveltuvuutta koskevat vaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolmesta viiteen (3-5) ehdokasta. Mikäli soveltuvia ehdokkaita on enemmän, käytetään ehdokkaiden valintaperusteena aiempien asiakkaiden palautetta vastaavista uudisrakennushankkeista rakennustöissä seuraavasti: a) Rakentamisen kokonaislaatu (ml. puhtauden- ja kosteudenhallinta); b) Aikataulujen hallinta ja aikatauluissa pysyminen; c) Työturvallisuuden toteutuminen; d) Yhteistyökyky. Vastaavaksi uudisrakennuskohteeksi katsotaan bruttoalaltaan vähintään 4 000 brm Tilaajan harkinnan mukaan 3-5 eniten pisteitä saanutta valitaan hankkeen neuvotteluvaiheeseen. Mikäli tasapisteiden vuoksi ei voida erotella näitä kolmea (3), neljää (4) tai viittä (5) eniten pisteitä saanutta ehdokasta, arpa ratkaisee valinnan tasapisteissä olevien osalta.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kyse Tuusulan kunnan elinkaarihankkeesta, jossa toteutetaan Monion lukio- ja kulttuuritalo Hyrylän taajaman keskustaan. Rakennuksesta on järjestetty suunnittelukilpailu, jonka voittajatyö muodostaa lähtökohdan suunnittelulle. Hankkeeseen sisältyy rakentamistyön ohella näiden suunnitelmien kehittämistä osana neuvotteluvaihetta. Tilaajan lähtökohtana ja tavoitteena on, että suunnittelukilpailun voittaja toimii tilaajan asiantuntijana tässä tarjouskilpailussa ja siirtyy elinkaarihankkeen toteuttajan arkkitehtisuunnittelijaksi tarjouskilpailun jälkeen. Lisäksi hankintaan sisältyvät erikseen määriteltävät ylläpito- ja käyttäjäpalvelut.
Näytä lisää
Tavoitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennuksen käytettävyys ja olosuhteet noin 20-25 vuoden palvelujakson ajan. Kauden pituus täsmentyy neuvottelumenettelyn kuluessa ja on sama kaikilla tarjoajille. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuu hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa.
Näytä lisää
Hankinnassa on kyse Tuusulan kunnan elinkaarihankkeesta, jossa toteutetaan Monion lukio- ja kulttuuritalo Hyrylän taajaman keskustaan. Monio kokoaa yhteen lukion, vapaan sivistystyön (kansalaisopisto) ja taiteen perusopetuksen (kuvataide, käsityö, musiikki, sanataide, teatteri, tanssi) tilat. Keskittämällä palvelut yhteen paikkaan on tarkoitus nostaa palvelujen laatua ja saavutettavuutta, lisätä Tuusulan vetovoimaa kulttuurikuntana sekä lisätä tilankäytön tehokkuutta. Tavoitteena on saada yhdessä tekemisen hengessä kestävä, terve, turvallinen ja elämyksellinen oppimisen, tekemisen ja kohtaamisten rakennus. Hankkeessa huomioidaan kestävän kehityksen periaatteet ja rakennuksen muuntojoustavuus. Rakennuksen teoreettisena laajuutena on käytetty 8 500 brm
Näytä lisää
Tilaajan lähtökohtana ja tavoitteena on, että suunnittelukilpailun voittaja toimii tilaajan asiantuntijana tässä tarjouskilpailussa ja siirtyy elinkaarihankkeen toteuttajan arkkitehtisuunnittelijaksi tarjouskilpailun jälkeen. Lisäksi hankinta kattaa kohderakennusten ylläpito- ja käyttäjäpalvelut sovittavan palvelujakson ajan. Tavoitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennuksen käytettävyys ja olosuhteet noin 20-25 vuoden palvelujakson ajan. Kauden pituus täsmentyy neuvottelumenettelyn kuluessa ja on sama kaikilla tarjoajille. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuu hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa.
Näytä lisää
Tavoitteena on allekirjoittaa hankintasopimus kevättalvella 2019, nostaa rakennus harjakorkeuteen kesään 2020 mennessä ja ottaa se käyttöön viimeistään syyslukukauden 2021 alussa. Hankinnassa hinta-laatusuhteen vertailussa hinnan painoarvo on 60-70 % ja laadun painoarvo 30-40 %. Laatuvertailuperusteina huomioidaan kohteen suunnitteluratkaisun toiminnallisuus ja elinkaarinäkökulma sekä hankkeen toteuttamismenetelmät.
Näytä lisää
Projektikieli on suomi.
Osallistumishakemuksen voi jättää ja hankkeen toteuttajaksi voidaan valita ryhmittymä eli työyhteenliittymä. Ryhmittymään kuuluvia jäseniä ei voi vähentää tai muuttaa. Ryhmittymään kuuluvia jäseniä voidaan lisätä edellyttäen, että uudet jäsenet täyttävät tässä hankintailmoituksessa esitetyt vaatimukset ja toimittavat vaaditun selvityksen. Näiden vaatimusten tulee täyttyä jo sillä ryhmittymän kokoonpanolla, jolla osallistumishakemus tehdään.
Näytä lisää
Lisätietoja hankinnan suunnitellusta sisällöstä on saatavissa hankintailmoituksen liitteistä. Hankintayksikön tarkoituksena on käyttää hankinnassa tarjouspalkkiota.
Kesto: 268 kuukautta
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Rakennustyöt toteutetaan Tuusulan kunnassa Hyrylän taajamassa.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Ehdokkaiden vähimmäismäärä: 3
Ehdokkaiden enimmäismäärä: 5
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0131661-3
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Ritva Lappalainen, tilakeskuksen päällikkö
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula 🌏

Viite
Lisätietoja
Hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä hankintailmoituksessa ehdottomina tai ellei aineistossa toisin mainita. Tiedot ja vaatimukset täsmentyvät hankinnan edetessä.
Näytä lisää
Tilaaja valitsee tarjouskilpailuun osallistumishakemuksensa jättäneistä, soveltuvuutta koskevat vaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolmesta viiteen (3-5) ehdokasta.
Mikäli soveltuvia ehdokkaita on enemmän, käytetään ehdokkaiden valintaperusteena aiempien asiakkaiden palautetta vastaavista uudisrakennushankkeista rakennustöissä seuraavasti:
a) Rakentamisen kokonaislaatu (ml. puhtauden- ja kosteudenhallinta);
b) Aikataulujen hallinta ja aikatauluissa pysyminen;
c) Työturvallisuuden toteutuminen;
d) Yhteistyökyky.
Vastaavaksi uudisrakennuskohteeksi katsotaan bruttoalaltaan vähintään 4 000 brm
Tilaajan harkinnan mukaan 3-5 eniten pisteitä saanutta valitaan hankkeen neuvotteluvaiheeseen. Mikäli tasapisteiden vuoksi ei voida erotella näitä kolmea (3), neljää (4) tai viittä (5) eniten pisteitä saanutta ehdokasta, arpa ratkaisee valinnan tasapisteissä olevien osalta.
Näytä lisää

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2018/S 161-368538 (2018-08-22)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2019-10-31)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kyse Tuusulan kunnan elinkaarihankkeesta, jonka tarkoituksena on ollut toteuttaa Monion lukio- ja kulttuuritalo Hyrylän taajaman keskustaan. Rakennuksesta on järjestetty suunnittelukilpailu, jonka voittajatyö on muodostanut lähtökohdan suunnittelulle. Hankintaan ovat sisältyneet myös ylläpito- ja käyttäjäpalvelut 20 vuoden palvelujaksolle. Hankinta keskeytetään.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2019-10-31 📅
Julkaisupäivä: 2019-11-04 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2019/S 212-520757
Viittaa ilmoitukseen: 2018/S 161-368538
EUVL-S-numero: 212
Lisätietoja
Hankinta keskeytetään hankintapäätöksen jälkeen markkinaoikeudessa vireille tulleen valituksen johdosta. Keskeisiä perusteita ovat kunnanvaltuuston päätöksessä 7.10.2019 § 133 tarkemmin kuvatulla tavalla aikataulusyyt sekä se, että voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kyse Tuusulan kunnan elinkaarihankkeesta, jonka tarkoituksena on ollut toteuttaa Monion lukio- ja kulttuuritalo Hyrylän taajaman keskustaan. Rakennuksesta on järjestetty suunnittelukilpailu, jonka voittajatyö on muodostanut lähtökohdan suunnittelulle.
Näytä lisää
Hankintaan ovat sisältyneet myös ylläpito- ja käyttäjäpalvelut 20 vuoden palvelujaksolle.
Hankinta keskeytetään.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Rakennustyöt on ollut tarkoitus toteuttaa Tuusulan kunnassa Hyrylän taajamassa.

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): suunnitteluratkaisu
Laatukriteeri (painotus): 20
Laatukriteeri (nimi): toteuttamisen arviointi
Laatukriteeri (painotus): 6
Laatukriteeri (nimi): ylläpidon ja palveluiden arviointi
Laatukriteeri (painotus): 14
Hinta (painotus): 60
Lähde: OJS 2019/S 212-520757 (2019-10-31)