Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään Kaupungin toimesta, ja se tulee täysin Kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana. Tavoitteena on, että rakentaja, RAK-, ARK- ja LVI-suunnittelijat valitaan maaliskuun 2019 aikana. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2020 ja tavoite kohteen käyttöönotolle on joulukuu 2021. Käyttäjien tulee pystyä aloittamaan kohteessa täysimääräinen toiminta lukuvuoden alussa tammikuussa 2022.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2018-11-24.
Hankinta julkaistiin 2018-10-22.
hankintailmoitus (2018-10-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään Kaupungin toimesta, ja se tulee täysin Kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Tavoitteena on, että rakentaja, RAK-, ARK- ja LVI-suunnittelijat valitaan maaliskuun 2019 aikana. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2020 ja tavoite kohteen käyttöönotolle on joulukuu 2021. Käyttäjien tulee pystyä aloittamaan kohteessa täysimääräinen toiminta lukuvuoden alussa tammikuussa 2022.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt📦
Lisä-CPV-koodi: Rakennustyömaan valmistelutyöt📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään Kaupungin toimesta, ja se tulee täysin Kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään Kaupungin toimesta, ja se tulee täysin Kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Tavoitteena on, että rakentaja, RAK-, ARK- ja LVI-suunnittelijat valitaan maaliskuun 2019 aikana. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2020 ja tavoite kohteen käyttöönotolle on joulukuu 2021. Käyttäjien tulee pystyä aloittamaan kohteessa täysimääräinen toiminta lukuvuoden alussa tammikuussa 2022.
Tavoitteena on, että rakentaja, RAK-, ARK- ja LVI-suunnittelijat valitaan maaliskuun 2019 aikana. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2020 ja tavoite kohteen käyttöönotolle on joulukuu 2021. Käyttäjien tulee pystyä aloittamaan kohteessa täysimääräinen toiminta lukuvuoden alussa tammikuussa 2022.
Järvenpään uusi yhtenäiskoulu -hankkeen tavoitteena on tarjota Järvenpään keskustan alueen lapsille uuden oppimisen mukaiset, muuntojoustavat, kestävät ja turvalliset oppimistilat. Tavoitteena on kehittää koulusta koko Järvenpäätä palveleva monitoimitalo, joka on tilaratkaisuiltaan joustava ja mahdollistaa muiden toimijoiden tilojen käytön myös ilta-aikaan. Koulussa tulee toimimaan 4,5 sarjainen yhtenäiskoulu. Järvenpään kaupunki on laatinut uuden oppimisen mukaisen pedagogisen vision ja sen mukaisen alustavan tilaohjelman. Pedagogista visiota ja sen mukaista tilaratkaisua tullaan kehittämään suunnittelun ja rakentamisen ajan, ja tämä edellyttää hankkeessa erittäin hyvin suunniteltua ja toteutettua käyttäjälähtöisyyttä.

Järvenpään uusi yhtenäiskoulu on tarkoitus käyttöönottaa joulukuussa 2021. Käyttäjien tulee pystyä aloittamaan kohteessa täysimääräinen toiminta tammikuussa 2022. Järvenpään kaupunki on tehnyt investointipäätöksen Järvenpään uuden yhtenäiskoulun rakennuksen sekä koulun aluerakenteiden toteuttamisesta.

Palveluntarjoaja valitaan kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaan, ja siihen yhtenä tekijänä vaikuttaa tarjoajan hankkeelle ja sen sisältämälle 10-20 vuoden ylläpidolle antama tavoitekustannustavoite. Tilaajan tavoitteena on toteuttaa hankkeen kustannusohjaus siten, että hankkeen laajuutta, laatutasoa, aikataulua ja riskejä hallitaan elinkaariallianssin toimesta siten, että tarjottu tavoitekustannustavoite ei ylity. Tavoitekustannustavoitteen tulee kattaa palveluntarjoajien kaikkien allianssin vaiheiden kustannukset, mukaan lukien tontin nykyisten rakennusten ja aluerakenteiden purku.

Hanke toteutetaan elinkaariallianssina, jossa tilaaja, käyttäjä ja valittu ryhmittymä suunnittelevat ja toteuttavat hankkeen yhdessä jakaen hankkeeseen liittyvät riskit ja mahdollisuudet. Elinkaariallianssin yhtenä tärkeimpänä piirteenä on huomion kiinnittäminen suunnitteluratkaisuihin elinkaari- ja ylläpitonäkökulmasta. Elinkaariallianssin osapuolina ovat tilaaja, käyttäjä, rakentaja, arkkitehti, RAK-suunnittelija ja LVI-suunnittelija. Muu suunnittelu sisältyy rakentajan hankintaan, ja suunnittelijat valitaan yhdessä elinkaariallianssin osapuolten kanssa kehitysvaiheen aikana samalla arvoa rahalle -periaatteella kuin rakentamisvaiheessa rakennustöiden toteuttajat.

Hanke suunnitellaan ja toteutetaan kehitys- ja toteutusvaiheina. Toteutusvaihe sisältää purun ja rakentamisen lisäksi 10-20 vuoden ylläpidon, jonka aikana allianssi vastaa rakennuksen toimivuudesta ja kunnosta (ylläpidon tarkka sisältö ja kesto neuvotellaan työpajojen aikana ja tarkennetaan lopulliseen tarjouspyyntöö.).

Tilaaja arvostaa palveluntarjoajan kykyä asettaa kunnianhimoisia suunnittelutavoitteita ja osoittaa niiden toteutuminen ylläpitovaiheessa esimerkiksi kulutusseurannan osalta.
Kesto: 152 kuukautta Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Järvenpään keskustan läheisyydessä, Urheilukatu 10 / Kansakoulunkatu 9, 04400 Järvenpää.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
1. Ehdokas on osakeyhtiö tai muu rekisteröity yhtiö ja ehdokkaalla on elinkeinotoiminnan harjoittamisoikeus ja ehdokas on merkitty kaupparekisteriin.
2. Ehdokas on merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverollisten rekisteriin, jos ko. yrityksellä on lain mukaan velvollisuus rekisteröityä näihin rekistereihin
3. Ehdokas on suorittanut veronsa, sosiaaliturvamaksunsa ja työeläkemaksunsa tai maksuista on tehty maksusuunnitelma.
4. Ehdokas soveltaa työehtosopimusta.
5. Ehdokas on ottanut tapaturmavakuuslaissa (608/1948) tarkoitetun vakuutuksen sekä järjestänyt työterveyshuollon-
6. Ehdokasyritystä tai sen johtohenkilöä taikka edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävää henkilöä ei ole tuomittu rangaistukseen hankintalain 80 §:n liittyvästä rikoksesta.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Ehdokkaiden vähimmäismäärä: 3
Ehdokkaiden enimmäismäärä: 5
Objektiiviset kriteerit rajoitetun ehdokasjoukon valitsemiseksi: Tilaajan ja tarjoajien työmäärän vähentäminen neuvotteluvaiheessa.
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2119604-9
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: kaupungin omistama osakeyhtiö
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Jani Kervinen
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta🌏
Lisätietoilmoitus (2018-11-08) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään kaupungin toimesta, ja se tulee täysin kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Tavoitteena on, että rakentaja, RAK-, ARK- ja LVI-suunnittelijat valitaan maaliskuun 2019 aikana. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2020 ja tavoite kohteen käyttöönotolle on joulukuu 2021. Käyttäjien tulee pystyä aloittamaan kohteessa täysimääräinen toiminta lukuvuoden alussa tammikuussa 2022.
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään kaupungin toimesta, ja se tulee täysin kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Tavoitteena on, että rakentaja, RAK-, ARK- ja LVI-suunnittelijat valitaan maaliskuun 2019 aikana. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2020 ja tavoite kohteen käyttöönotolle on joulukuu 2021. Käyttäjien tulee pystyä aloittamaan kohteessa täysimääräinen toiminta lukuvuoden alussa tammikuussa 2022.
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennusten asennustyöt📦
Tällä korjausilmoituksella hankintayksikkö:
1.Täydentää tarjouspyyntöaineiston liitettä 5.7 Pohjatutkimustulokset
2. Tarkentaa liitettä 3 Pedagoginen visio
3. Täydentää liitettä 5 Projektisuunnitelma
4. Selventää liitteessä 8 Kaupallinen malli esitettyä taulukkoa
5. Vastaa hankintayksikölle esitettyihin kysymyksiin.
Hankintayksikkö on julkaissut hankintaan liittyen lisäkirjeen 1, jossa on kuvattu hankinta-asiakirjoihin tehdyt muutokset sekä vastattu hankintayksikölle esitettyihin kysymyksiin. Lisäkirje 1 ja päivitetyt dokumentit ovat saatavissa samasta osoitteesta kuin alkuperäinen tarjouspyyntö.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään kaupungin toimesta, ja se tulee täysin kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään kaupungin toimesta, ja se tulee täysin kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Lähde: OJS 2018/S 216-493262 (2018-11-08)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2019-05-31) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään Kaupungin toimesta, ja se tulee täysin kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Tavoitteena on, että rakentaja, RAK-, ARK- ja LVI-suunnittelijat valitaan maaliskuun 2019 aikana. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2020 ja tavoite kohteen käyttöönotolle on joulukuu 2021. Käyttäjien tulee pystyä aloittamaan kohteessa täysimääräinen toiminta lukuvuoden alussa tammikuussa 2022.
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään Kaupungin toimesta, ja se tulee täysin kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Tavoitteena on, että rakentaja, RAK-, ARK- ja LVI-suunnittelijat valitaan maaliskuun 2019 aikana. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2020 ja tavoite kohteen käyttöönotolle on joulukuu 2021. Käyttäjien tulee pystyä aloittamaan kohteessa täysimääräinen toiminta lukuvuoden alussa tammikuussa 2022.
Järvenpään kaupunginhallitus on 6.5.2019 järjestetyssä kokouksessaan päättänyt hankintalain 125 §:n nojalla keskeyttää Järvenpään uuden yhtenäiskoulun hankintamenettelyn perustuen tarjouksen liian korkeaan, tilaajan budjetin ylittävään hintaan.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään Kaupungin toimesta, ja se tulee täysin kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpäähän keskustan alueelle uutta koulua ja päiväkotia. Järvenpään uusi yhtenäiskoulu rahoitetaan Järvenpään Kaupungin toimesta, ja se tulee täysin kaupungin omistukseen. Kohteen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito tullaan toteuttamaan elinkaariallianssina. Tontin käytön kehittämistä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen kanssa. Alueelle laaditaan uusi asemakaava vuosien 2018-2019 aikana.
Järvenpään uusi yhtenäiskoulu -hankkeen tavoitteena on tarjota oppilaille uuden oppimisen mukaiset, muuntojoustavat ja turvalliset oppimistilat. Tavoitteena on kehittää koulusta Järvenpäätä palveleva monitoimitalo, joka on tilaratkaisuiltaan joustava ja mahdollistaa tilojen käytön myös ilta-aikaan. Koulussa tulee toimimaan 4,5 sarjainen yhteiskoulu. Käyttäjän tulee pystyä aloittamaan toiminta kohteessa tammikuussa 2022. Hanke toteutetaan elinkaariallianssina, jossa tilaaja, käyttäjä ja valittu ryhmittymä suunnittelevat ja toteuttavat hankkeen yhdessä jakaen hankkeeseen liittyvät riskit ja mahdollisuudet. Elinkaariallianssin osapuolet ovat tilaaja, käyttäjä, rakentaja, ARK-, RAK- ja LVI-suunnittelija. Palveluntarjoaja valitaan kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaan. Hanke suunnitellaan ja toteutetaan kehitys- ja toteutusvaiheina. Toteutusvaihe sisältää purun ja rakentamisen lisäksi 10-20 vuoden ylläpidon, jonka aikana allianssi vastaa rakennuksen toimivuudesta ja kunnosta.