Ammatillisen tukihenkilötoiminnan hankinta

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala

Hankinnan kohteena on ammatillinen tukihenkilötoiminta Helsingin sosiaali- ja terveystoimen lastensuojelun asiakkaille. Ammatillisella tukihenkilötoiminnalla tarkoitetaan n. 12-vuotiaan tai vanhemman lapsen kanssa tehtävää suunnitelmallista ja tavoitteellista ammatillista tukityötä, joka koostuu ohjauksellisista keskusteluista, luovista ja toiminnallisista tapaamisista sekä mahdollisesti erilaisista asiointikäynneistä. Lapset ovat Helsingin kaupungin lastensuojelun asiakkaita ja kaupunki ohjaa lapset tuen piiriin tehdyn asiakassuunnitelman mukaisesti. Ammatillisen tukihenkilön tukea myönnetään lapselle tai nuorelle kolmeksi (3) kuukaudeksi kerrallaan. Palvelun tilaaja arvioi ja määrittelee tapaamiskertojen määrän ja keston lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan. Sosiaali- ja terveystoimi ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan. Palvelun tarkempi kuvaus on löydettävissä liitteenä olevasta palvelukuvauksesta.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2018-08-05. Hankinta julkaistiin 2018-06-06.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2018-06-06 hankintailmoitus
2019-01-28 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2018-06-06)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Lasten ja nuorten sosiaalipalvelut
Viitenumero: HEL 2018-006009
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on ammatillinen tukihenkilötoiminta Helsingin sosiaali- ja terveystoimen lastensuojelun asiakkaille. Ammatillisella...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lasten ja nuorten sosiaalipalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala
Postiosoite: Toinen linja 4 A
Postinumero: 00530
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki 🌏
Sähköposti: ilkka.paukkunen@hel.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2018-06-06 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2018-08-05 📅
Julkaisupäivä: 2018-06-07 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2018/S 107-244667
EUVL-S-numero: 107

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on ammatillisen tukihenkilötoiminnan palvelut Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialalle.”
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
“Helsinki”

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
“Esitetään tarjouspyyntöasiakirjoissa.”
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Esitetään tarjouspyyntöasiakirjoissa.”

Menettely
Myöntämismenettelyn pääpiirteet:
“Palveluntuottajat valitaan puitejärjestelyyn avoimella menettelyllä, jossa kaikki halukkaat palveluntuottajat voivat tehdä tarjouksen. Puitejärjestelyn...”    Näytä lisää
Tarjousten vastaanottoaika: 23:59
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Ilkka Paukkunen
Ostajaprofiilin osoite: https://www.hel.fi/sote/fi 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista:
“Esitetään hankintapäätöksen muutoksenhakuliitteessä.”
Lähde: OJS 2018/S 107-244667 (2018-06-06)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2019-01-28)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on ammatillinen tukihenkilötoiminta Helsingin sosiaali- ja terveystoimen lastensuojelun asiakkaille. Ammatillisella...”    Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 900 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2019-01-28 📅
Julkaisupäivä: 2019-01-29 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2019/S 020-044417
Viittaa ilmoitukseen: 2018/S 107-244667
EUVL-S-numero: 20

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on ammatillinen tukihenkilötoiminta Helsingin sosiaali- ja terveystoimen lastensuojelun asiakkaille.”

“Ammatillisella tukihenkilötoiminnalla tarkoitetaan n. 12-vuotiaan tai vanhemman lapsen kanssa tehtävää suunnitelmallista ja tavoitteellista ammatillista...”    Näytä lisää

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2018-09-01 📅
Nimi: Tukisatama Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2709659-1
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Nimi: Stella Kotipalvelut Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0968381-3
Nimi: Debora Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1906667-5
Nimi: Avrio
Kansallinen rekisterinumero: 2680065-5
Postitoimipaikka: Loimaa
Nimi: Tuplakasi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2390983-1
Postitoimipaikka: Imatra
Nimi: NAL Palvelut Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2263100-6
Nimi: Startti Lastensuojelupalvelut Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2499707-9
Postitoimipaikka: Espoo
Nimi: Lastensuojelun tukipalvelut Pultti
Kansallinen rekisterinumero: 2388342-4
Nimi: Saraste Perhepalvelut
Kansallinen rekisterinumero: 2437286-1
Nimi: Hyvinvointipalvelut Arjessa Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2292973-4
Postitoimipaikka: Seinäjoki
Nimi: Kalliola Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1786707-3
Nimi: Nuorten Ystävät -Palvelut Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2079261-5
Postitoimipaikka: Oulu
Hankinnan kokonaisarvo: 900 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 26
Lähde: OJS 2019/S 020-044417 (2019-01-28)