Hankinnan kohteena ovat Yleisradio Oy:n tarvitsemat TV:n jakelupalvelut ja niiden kehittäminen Suomen alueella poislukien Ahvenanmaa. Palvelut hankitaan kokonaisratkaisuna. Jakelupalvelut on tuotettava pääosin DVB-T2 -verkon avulla, jolla on saavutettava vähintään 95 %:n väestöpeitto. DVB-T2 -verkon peittovaatimuksen tasosta voidaan kuitenkin keskustella mahdollisten hankintaneuvottelujen aikana ja tarjouspyynnössä esitetty peittovaatimus voi olla suurempi kuin edellä esitetty vähimmäisvaatimus. DVB-T2 verkon ulkopuolella jakelupalvelu on tuotettava muilla menetelmillä. Soveltuvia menetelmiä tarkennetaan tarjouspyynnössä ja niistä voidaan keskustella mahdollisten hankintaneuvottelujen aikana. Vaatimuksena on, että eri menetelmillä jakelupalvelulla saavutetaan kaikki kotitaloudet kattava väestöpeitto. Jakelupalveluun kuuluu lisäksi operointi, viankorjaus, ylläpito sekä palvelun kehittäminen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2017-12-18.
Hankinta julkaistiin 2017-11-24.
hankintailmoitus (2017-11-24) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Televisio-ohjelmien lähetyspalvelut
Viitenumero: YLE20170040
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Yleisradio Oy:n tarvitsemat TV:n jakelupalvelut ja niiden kehittäminen Suomen alueella poislukien Ahvenanmaa. Palvelut hankitaan kokonaisratkaisuna.
Jakelupalvelut on tuotettava pääosin DVB-T2 -verkon avulla, jolla on saavutettava vähintään 95 %:n väestöpeitto. DVB-T2 -verkon peittovaatimuksen tasosta voidaan kuitenkin keskustella mahdollisten hankintaneuvottelujen aikana ja tarjouspyynnössä esitetty peittovaatimus voi olla suurempi kuin edellä esitetty vähimmäisvaatimus.
DVB-T2 verkon ulkopuolella jakelupalvelu on tuotettava muilla menetelmillä. Soveltuvia menetelmiä tarkennetaan tarjouspyynnössä ja niistä voidaan keskustella mahdollisten hankintaneuvottelujen aikana. Vaatimuksena on, että eri menetelmillä jakelupalvelulla saavutetaan kaikki kotitaloudet kattava väestöpeitto.
Jakelupalveluun kuuluu lisäksi operointi, viankorjaus, ylläpito sekä palvelun kehittäminen.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Televisio-ohjelmien lähetyspalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailukykyinen käsittävä neuvottelu
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankinnan kohteena ovat Yleisradio Oy:n tarvitsemat TV:n jakelupalvelut ja niiden kehittäminen Suomen alueella poislukien Ahvenanmaa. Palvelut hankitaan kokonaisratkaisuna.
Jakelupalvelut on tuotettava pääosin DVB-T2 -verkon avulla, jolla on saavutettava vähintään 95 %:n väestöpeitto. DVB-T2 -verkon peittovaatimuksen tasosta voidaan kuitenkin keskustella mahdollisten hankintaneuvottelujen aikana ja tarjouspyynnössä esitetty peittovaatimus voi olla suurempi kuin edellä esitetty vähimmäisvaatimus.
Jakelupalvelut on tuotettava pääosin DVB-T2 -verkon avulla, jolla on saavutettava vähintään 95 %:n väestöpeitto. DVB-T2 -verkon peittovaatimuksen tasosta voidaan kuitenkin keskustella mahdollisten hankintaneuvottelujen aikana ja tarjouspyynnössä esitetty peittovaatimus voi olla suurempi kuin edellä esitetty vähimmäisvaatimus.
DVB-T2 verkon ulkopuolella jakelupalvelu on tuotettava muilla menetelmillä. Soveltuvia menetelmiä tarkennetaan tarjouspyynnössä ja niistä voidaan keskustella mahdollisten hankintaneuvottelujen aikana. Vaatimuksena on, että eri menetelmillä jakelupalvelulla saavutetaan kaikki kotitaloudet kattava väestöpeitto.
DVB-T2 verkon ulkopuolella jakelupalvelu on tuotettava muilla menetelmillä. Soveltuvia menetelmiä tarkennetaan tarjouspyynnössä ja niistä voidaan keskustella mahdollisten hankintaneuvottelujen aikana. Vaatimuksena on, että eri menetelmillä jakelupalvelulla saavutetaan kaikki kotitaloudet kattava väestöpeitto.
Jakelupalveluun kuuluu lisäksi operointi, viankorjaus, ylläpito sekä palvelun kehittäminen.
Palvelun kapasiteetin lähtökohtana on Ylen nykyinen HD-lähetyksien laajuus. Volyymi voi kuitenkin muuttua sopimuskauden aikana.
Hankinta ei koske Ylen TV:n jakelupalvelua DVB-T-verkossa.
Palvelua on pystyttävä toimittamaan vaatimuksien mukaisesti täydessä laajuudessa viimeistään 30.9.2019. Osapuolet voivat kuitenkin sopia palvelun toimittamisen aloittamisesta erikseen sovittavassa laajuudessa jo aiemmin.
Palvelusopimus voi olla voimassa enintään verkkotoimilupakauden loppuun saakka.
Kesto: 84 kuukautta
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankintayksikkö varaa oikeuden määritellä muita palveluun liittyviä lisähankintamahdollisuuksia myöhemmin tarjouspyynnössä.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Tarjoajaehdokkaan on oltava rekisteröitynyt kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ennen hankintapäätöksen tekemistä, jos lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä. Yle voi tarkistaa rekisteröitymistiedot.

Ehdokkaalla on oltava DVB-T2-jakelun edellyttämä valtakunnallinen toimilupa Suomessa, joka on voimassa osallistumishakemuksen jättöhetkellä. Hankintamenettelyyn hyväksytään vain ehdokkaat, joilla on itsellään kyseinen toimilupa. Kelpoisuusehtoa ei voi täyttää alihankkijan toimiluvan avulla. Mikäli tarjous tehdään ryhmittymänä, kaikilla ryhmittymän jäsenillä tulee olla edellä mainittu toimilupa.

Kaikkien ehdokkaiden on täytettävä ESPD-lomake. Jos hakemus/tarjous tehdään ryhmittymänä tai jos ehdokas/tarjoaja käyttää alihankkijoita täyttääkseen soveltuvuusvaatimukset, tulee jokaisen ryhmittymän jäsenen tai alihankkijan, täyttää erillinen ESPD-lomake.

Huom:
Sähköinen tarjousportaali toimii siten, että ESPD-lomake pitää lähettää erikseen ryhmittymän jäsenille ja alihankkijoille, jotka täyttävät ESPD:n omalta osaltaan. Tämän jälkeen päävastuullisen tarjoajaehdokkaan tulee liittää muiden ryhmittymän jäsenten tai alihankkijoiden täyttämät ESPD-lomakkeet hakemukseen. Hakemuksen lähetys ei onnistu, jos ryhmittymän jäsenen tai alihankkijan lomake puuttuu. Huomioikaa, että tähän prosessiin on tärkeää varata riittävästi aikaa ennen hakemusten jättöajan päättymistä.

Nopeutettu menettely:
Lain julkisista hankinnoista (1397/2016, jatkossa hankintalaki) 57.1 §:n mukaan neuvottelumenettelyn määräaikoja voidaan lyhentää, jos määräaikojen noudattaminen on näissä menettelyissä hankintayksikön asianmukaisesti perusteleman kiireen vuoksi käytännössä mahdotonta.

Hankinnan kohteena olevaa TV:n jakelupalvelua voi tarjota vain yritys, jolla on voimassaoleva TV-jakelun edellyttämä valtakunnallinen DVB-T2-verkkotoimilupa Suomessa. Tällaisia yrityksiä on tällä hetkellä kaksi. Toimiluvan lisäksi yrityksellä on oltava riittävän kattava DVB-T2 lähetyksiin soveltuva lähetysverkko.

Ylen tietojen mukaan ainakin toinen toimiluvan haltija joutuisi tekemään merkittäviä investointeja ennen kuin se voisi aloittaa palvelun toimittamisen. Jotta tarvittavan verkon rakentamiselle jäisi aikaa, on hankintamenettely vietävä läpi mahdollisimman nopeasti. Tämän vuoksi kilpailun säilyttäminen ja julkisten varojen tehokas käyttö edellyttää, että hankinnassa käytetään nopeutettua menettelyä.

Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 8 kuukautta
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0215438-8
Yhteystiedot
Asiakirjojen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki🌏