Kuopion elinkaarihanke 3, Hiltulanlahden alakoulu ja päiväkoti

Kuopion kaupunki

Hankinnassa on kyse Kuopion Hiltulanlahden alakoulun ja päiväkodin toteuttamisesta elinkaarihankkeena. 3-sarjainen alakoulu, esiopetus ja päiväkoti toteutetaan uudisrakennuksena sille varatulle tontille.
Hankinta sisältää rakennuksen suunnittelun ja toteuttamisen sekä erikseen määriteltävät ylläpito- ja käyttäjäpalvelut. Tavoitteena on, että totetuttajan vastuulla on kohteen käytettävyys ja olosuhteet 20 vuoden palvelujakson ajan.
Hanke rahoitetaan KOy Kuopion Koulutilojen taseeseen Kuopion kaupungin takaamalla taselainarahoituksella. Tavoitteena on, että rakennustyöt alkavat maaliskuussa 2018 ja ykkösvaihe valmistuu kesällä 2019. Suunnitelman mukaan hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa niin, että pienempi kakkosvaihe toteutetaan optiona n. vuoteen 2025 mennessä. Kakkosvaihe voidaan jättää toteuttamatta, jos alueen palvelutarve ei vaadi sen toteuttamista.
Ykkösvaiheen rakennustöiden tavoitehinta-arvio on noin 16 000 000 EUR ja kakkosvaiheen noin 1,5 miljoonaa (alv 0 %).

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2017-05-02. Hankinta julkaistiin 2017-03-29.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2017-03-29 hankintailmoitus
2018-02-07 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2017-03-29)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennushankkeen johto
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnassa on kyse Kuopion Hiltulanlahden alakoulun ja päiväkodin toteuttamisesta elinkaarihankkeena. 3-sarjainen alakoulu, esiopetus ja päiväkoti...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennushankkeen johto 📦
Lisä-CPV-koodi: Rakennustyöt 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: fi132 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Kuopion kaupunki
Postiosoite: PL 228
Postinumero: 70101
Postitoimipaikka: Kuopio
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.kuopio.fi 🌏
Sähköposti: tarjous.tilakeskus@kuopio.fi 📧
Puhelin: +358 447185621 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2017-008217 🌏
Osallistumisen URL-osoite: http://www.kuopio.fi 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2017-03-29 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2017-05-02 📅
Julkaisupäivä: 2017-03-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2017/S 064-120336
EUVL-S-numero: 64
Lisätietoja

“Hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä...”    Näytä lisää
Lähde: OJS 2017/S 064-120336 (2017-03-29)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2018-02-07)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 25 817 174 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Suorituspaikka
NUTS-alue: Pohjois-Savo 🏙️

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2018-02-07 📅
Julkaisupäivä: 2018-02-09 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2018/S 028-061261
Viittaa ilmoitukseen: 2017/S 064-120336
EUVL-S-numero: 28
Lähde: OJS 2018/S 028-061261 (2018-02-07)