Tällä tarjouspyynnöllä ja tarjouspyynnön liitteiden mukaisesti Kuntahankinnat pyytää tarjo-usta Tietämyskanta -ratkaisusta (jatkossa myös lyhyesti Tietämyskanta). Hankinnan kohteena on Tietämyskantapalvelun hankkiminen osaksi Omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut (ODA) -palvelukokonaisuutta. ODA:ssa Kehittäjäasiakkaat (liite 1) uudistavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujaan ja rakentavat itse- ja omahoitoa tukevien sähköisten palvelujen yhteistä kansallista kokonaisuutta. ODA toteuttaa kärkihankkeena kansallista Sote-tieto hyötykäyttöön -strategiaa. ODA toteuttaa myös hallitusohjelman tavoitteita Sote-palvelujen asiakaslähtöisyydestä sekä palvelujen digitalisaatiosta. ODA-palvelukokonaisuuden avulla kansalainen voi tehdä sähköisen hyvinvointitarkastuksen, itsehoitosuunnitelman ja saada personoitua valmennusta, tehdä sähköisen oire- ja/tai hyvinvoinnin arvion, tallentaa ja hallita omia terveystietojaan sekä osallistua henkilökohtaisen hyvinvointisuunnitelman kautta aktiivisemmin omien tavoitteidensa asettamiseen ja seurantaan. Digitaalisilla arvopalveluilla tarkoitetaan sähköisiä palveluja, joissa palveluun yhdistetään lääketieteellinen tietämys ja johtopäätökset sekä sosiaalipalveluiden osalta yhteisesti sovitut hyvät käytännöt ja tuodaan laissa määritellyt kriteerit soveltamisohjeineen asiakas- ja palveluohjauksen tueksi. Näiden kautta kansalaiselle rakentuu palveluketju, joka perustuu hänen taustatietojensa ja lääketieteellisen tietämyksen, hoito- ja palvelusuositusten yhdistämiseen sekä palveluohjauksen ketjuun, jossa kansalaisella itsellään on merkittävä rooli. Kokonaisuuteen liittyvät palvelut ovat kansalaisen ja ammattilaisen kannalta keskenään integroitu kokonaisuus, joka ohjaa automaattisesti kansalaista oikein mitoitetun hoidon tai palvelun pariin. Lääketieteellisen/Hyvinvointitietämyksen Tietämyskanta määritellään seuraavasti. Se on sähköinen, näyttöön perustuvan lääketieteellisen tiedon tietovaranto, joka tekee päätelmiä määriteltyjen, strukturoitujen oireiden tai numeeristen mittaustulosten perusteella. Päätelmät perustuvat tutkimustiedon kriittisen arvioinnin perusteella tehtyihin (suomalaisiin valtakunnallisiin) hoitosuosituksiin. Lääketieteellisen tietämyksen tietämyskanta on laaja kokonaisuus, joka kattaa tietovarantona kokonaisvaltaisesti ihmisen hyvinvoinnin ja toimin-takyvyn osa-alueet ja sisältää automaattisen päättelyn käsittelysäännöt. Tietämyksen yllä-pidon, laajuuden ja avoimuuden vaatimukset on kuvattu liitteessä 3.1. Tietämyskanta on käytettävissä rajapinnan kautta myös ODA:n ulkopuolisille toimijoille. Sosiaali- ja hyvinvointipalveluiden osalta Tietämyskanta sisältää lääketieteellistä tietämystä vastaavan teknisen toteutuksen (tietämyskanta) sekä oikeuden Asiakkaille yhteistyössä Toimittajan kanssa luoda ja ylläpitää hyviä käytäntöjä ja lakiin perustuvia kriteerejä (käsittelysäännöt). Sosiaalipalveluiden osalta Kehittäjäasiakkaat määrittelevät nämä käytännöt ja kriteerit ODA-hankkeen (1.2016-10.2018) aikana. Tietämyskanta hankitaan SaaS-palveluna. Palveluun liittyvät tukipyynnöt Toimittajalle tu-levat ODA-hankkeen aikana Asiakkaiden nimetyiltä pääkäyttäjiltä. Hankkeen päätyttyä tukipyynnöt tulevat Toimittajalle hallintamallin (liite 3.5) mukaisesti Sidosryhmätoimijan kautta. Kansalaiset eivät voi tehdä tukipyyntöjä suoraan Toimittajalle, vaan tuottaa vain 2. tason tukea. Tietämyskanta tuottaa päätelmiä, huomautuksia ja palautteita käyttäjille perustuen kansa-laisen terveys-, sairaus- ja hyvinvointitietoihin sekä sisältämäänsä tietämykseen. Päätelmien, huomautusten ja palautteiden tulee olla rakenteisia ja yksilöllisesti tunnistettavia, jotta kansalaisen ohjaus palveluprosessissa voidaan toteuttaa automaattisesti. Tietämyskannan tuotokset ovat konkreettisia ohjeita, esimerkiksi itsehoito-ohjeita tai suosituksia hakeutua ammattilaisen hoidettavaksi. Käyttäjälle annetaan esimerkiksi lääkityksen arvio, tulkinta laboratoriotuloksista ja/tai linkkejä luotettavaan tietosisältöön liittyen esim. käyttäjän itsensä tai ammattilaisen ollessa käyttäjänä hänen potilaansa tietoihin. Käyttäjinä ovat sekä kansalaiset että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset. Tietämyskanta hyödyntää kansalaisen tiedoista ainakin seuraavia rakenteisia sisältöjä: diagnoosit, toimenpiteet, lääkitystiedot, laboratoriotulokset, riskitiedot, fysiologiset mittaustiedot (mm. paino, pituus, verenpaine, verensokeri, PEF, syketaajuus), rokotustiedot, elämäntapa- ja sukurasitetiedot (tupakointi, alkoholinkäyttö [AUDIT], liikunta [askeleet, harjoituskerrat ja -kestot], lähisukulaisten sairaustiedot), oirekuvaukset. Tietämyskanta integroituu erillisellä kilpailutuksella hankittavaan palvelukokonaisuuteen (ODA2 Teknisen toteutuksen hankinta). ODA2:n toimittaja vastaa ODA:ssa toteutettavien palveluiden teknisestä toteutuksesta ja käyttöliittymistä. Ennen teknisen toteutuksen valmistumista voidaan Tietämyskannan palveluja hyödyntää niiden omilla käyttöliittymillä. ODA2:n käyttöliittymien valmistuttua siirrytään käyttämään niitä Tietämyskannan omien käyttöliittymien sijaan. Tietämyskannan Toimittaja on velvollinen avustamaan ODA2:n toimittajaa Tietämyskannan ja ODA -palveluiden välisessä integraatiossa. Valitsemme yhden toimittajan (Toimittaja), jonka kanssa Kuntahankinnat solmii Puitesopi-muksen (liite 5.1), Kehittäjäasiakkaat Projektitoimitussopimuksen (liite 5.2) ja kaikki sopimuskaudella Puitesopimukseen liittyneet Asiakkaat Palvelusopimukset (liitteet 5.3-5.4). Huom: Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumishakemuksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta: https://tarjouspalvelu.fi/kuntahankinnat/?id=56042&tpk=13508687-f9be-4222-b797-002840abd3b2
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-05-12.
Hankinta julkaistiin 2016-03-31.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2016-03-31) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei määritelty
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ei määritelty
Hankintaviranomaisen nimi: KL-Kuntahankinnat Oy
Postiosoite: Toinen linja 14
Postinumero: 00530
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Sähköposti: harri.ojala@kuntahankinnat.fi📧
Puhelin: +358 504686738📞
Tällä tarjouspyynnöllä ja tarjouspyynnön liitteiden mukaisesti Kuntahankinnat pyytää tarjo-usta Tietämyskanta -ratkaisusta (jatkossa myös lyhyesti Tietämyskanta).
Hankinnan kohteena on Tietämyskantapalvelun hankkiminen osaksi Omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut (ODA) -palvelukokonaisuutta. ODA:ssa Kehittäjäasiakkaat (liite 1) uudistavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujaan ja rakentavat itse- ja omahoitoa tukevien sähköisten palvelujen yhteistä kansallista kokonaisuutta. ODA toteuttaa kärkihankkeena kansallista Sote-tieto hyötykäyttöön -strategiaa. ODA toteuttaa myös hallitusohjelman tavoitteita Sote-palvelujen asiakaslähtöisyydestä sekä palvelujen digitalisaatiosta.

ODA-palvelukokonaisuuden avulla kansalainen voi tehdä sähköisen hyvinvointitarkastuksen, itsehoitosuunnitelman ja saada personoitua valmennusta, tehdä sähköisen oire- ja/tai hyvinvoinnin arvion, tallentaa ja hallita omia terveystietojaan sekä osallistua henkilökohtaisen hyvinvointisuunnitelman kautta aktiivisemmin omien tavoitteidensa asettamiseen ja seurantaan. Digitaalisilla arvopalveluilla tarkoitetaan sähköisiä palveluja, joissa palveluun yhdistetään lääketieteellinen tietämys ja johtopäätökset sekä sosiaalipalveluiden osalta yhteisesti sovitut hyvät käytännöt ja tuodaan laissa määritellyt kriteerit soveltamisohjeineen asiakas- ja palveluohjauksen tueksi. Näiden kautta kansalaiselle rakentuu palveluketju, joka perustuu hänen taustatietojensa ja lääketieteellisen tietämyksen, hoito- ja palvelusuositusten yhdistämiseen sekä palveluohjauksen ketjuun, jossa kansalaisella itsellään on merkittävä rooli. Kokonaisuuteen liittyvät palvelut ovat kansalaisen ja ammattilaisen kannalta keskenään integroitu kokonaisuus, joka ohjaa automaattisesti kansalaista oikein mitoitetun hoidon tai palvelun pariin.

Lääketieteellisen/Hyvinvointitietämyksen Tietämyskanta määritellään seuraavasti. Se on sähköinen, näyttöön perustuvan lääketieteellisen tiedon tietovaranto, joka tekee päätelmiä määriteltyjen, strukturoitujen oireiden tai numeeristen mittaustulosten perusteella. Päätelmät perustuvat tutkimustiedon kriittisen arvioinnin perusteella tehtyihin (suomalaisiin valtakunnallisiin) hoitosuosituksiin. Lääketieteellisen tietämyksen tietämyskanta on laaja kokonaisuus, joka kattaa tietovarantona kokonaisvaltaisesti ihmisen hyvinvoinnin ja toimin-takyvyn osa-alueet ja sisältää automaattisen päättelyn käsittelysäännöt. Tietämyksen yllä-pidon, laajuuden ja avoimuuden vaatimukset on kuvattu liitteessä 3.1. Tietämyskanta on käytettävissä rajapinnan kautta myös ODA:n ulkopuolisille toimijoille.

Sosiaali- ja hyvinvointipalveluiden osalta Tietämyskanta sisältää lääketieteellistä tietämystä vastaavan teknisen toteutuksen (tietämyskanta) sekä oikeuden Asiakkaille yhteistyössä Toimittajan kanssa luoda ja ylläpitää hyviä käytäntöjä ja lakiin perustuvia kriteerejä (käsittelysäännöt). Sosiaalipalveluiden osalta Kehittäjäasiakkaat määrittelevät nämä käytännöt ja kriteerit ODA-hankkeen (1.2016-10.2018) aikana.

Tietämyskanta hankitaan SaaS-palveluna. Palveluun liittyvät tukipyynnöt Toimittajalle tu-levat ODA-hankkeen aikana Asiakkaiden nimetyiltä pääkäyttäjiltä. Hankkeen päätyttyä tukipyynnöt tulevat Toimittajalle hallintamallin (liite 3.5) mukaisesti Sidosryhmätoimijan kautta. Kansalaiset eivät voi tehdä tukipyyntöjä suoraan Toimittajalle, vaan tuottaa vain 2. tason tukea.

Tietämyskanta tuottaa päätelmiä, huomautuksia ja palautteita käyttäjille perustuen kansa-laisen terveys-, sairaus- ja hyvinvointitietoihin sekä sisältämäänsä tietämykseen. Päätelmien, huomautusten ja palautteiden tulee olla rakenteisia ja yksilöllisesti tunnistettavia, jotta kansalaisen ohjaus palveluprosessissa voidaan toteuttaa automaattisesti. Tietämyskannan tuotokset ovat konkreettisia ohjeita, esimerkiksi itsehoito-ohjeita tai suosituksia hakeutua ammattilaisen hoidettavaksi. Käyttäjälle annetaan esimerkiksi lääkityksen arvio, tulkinta laboratoriotuloksista ja/tai linkkejä luotettavaan tietosisältöön liittyen esim. käyttäjän itsensä tai ammattilaisen ollessa käyttäjänä hänen potilaansa tietoihin. Käyttäjinä ovat sekä kansalaiset että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.

Tietämyskanta hyödyntää kansalaisen tiedoista ainakin seuraavia rakenteisia sisältöjä: diagnoosit, toimenpiteet, lääkitystiedot, laboratoriotulokset, riskitiedot, fysiologiset mittaustiedot (mm. paino, pituus, verenpaine, verensokeri, PEF, syketaajuus), rokotustiedot, elämäntapa- ja sukurasitetiedot (tupakointi, alkoholinkäyttö [AUDIT], liikunta [askeleet, harjoituskerrat ja -kestot], lähisukulaisten sairaustiedot), oirekuvaukset.

Tietämyskanta integroituu erillisellä kilpailutuksella hankittavaan palvelukokonaisuuteen (ODA2 Teknisen toteutuksen hankinta). ODA2:n toimittaja vastaa ODA:ssa toteutettavien palveluiden teknisestä toteutuksesta ja käyttöliittymistä. Ennen teknisen toteutuksen valmistumista voidaan Tietämyskannan palveluja hyödyntää niiden omilla käyttöliittymillä. ODA2:n käyttöliittymien valmistuttua siirrytään käyttämään niitä Tietämyskannan omien käyttöliittymien sijaan. Tietämyskannan Toimittaja on velvollinen avustamaan ODA2:n toimittajaa Tietämyskannan ja ODA -palveluiden välisessä integraatiossa.

Valitsemme yhden toimittajan (Toimittaja), jonka kanssa Kuntahankinnat solmii Puitesopi-muksen (liite 5.1), Kehittäjäasiakkaat Projektitoimitussopimuksen (liite 5.2) ja kaikki sopimuskaudella Puitesopimukseen liittyneet Asiakkaat Palvelusopimukset (liitteet 5.3-5.4).

Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-10-26) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tällä tarjouspyynnöllä ja tarjouspyynnön liitteiden mukaisesti Kuntahankinnat pyytää tarjousta Tietämyskanta -ratkaisusta (jatkossa myös lyhyesti Tietämyskanta).
Hankinnan kohteena on Tietämyskantapalvelun hankkiminen osaksi Omahoito- ja digitaali-set arvopalvelut (ODA) -palvelukokonaisuutta. ODA:ssa Kehittäjäasiakkaat (liite 1) uudistavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujaan ja rakentavat itse- ja omahoitoa tukevien sähköisten palvelujen yhteistä kansallista kokonaisuutta. ODA toteuttaa kärkihankkeena kansallista Sote-tieto hyötykäyttöön -strategiaa. ODA toteuttaa myös hallitusohjelman tavoitteita sote -palvelujen asiakaslähtöisyydestä sekä palvelujen digitalisaatiosta.
Tietämyskanta integroituu erillisellä kilpailutuksella hankittavaan palvelukokonaisuuteen (ODA2 Teknisen toteutuksen hankinta). ODA2:n toimittaja vastaa ODA:ssa toteutettavien palveluiden teknisestä toteutuksesta ja käyttöliittymistä.

Hankinnan kohteena oli tietämyskantapalvelun hankkiminen osaksi omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut (ODA) -palvelukokonaisuutta. ODA:ssa asiakkaat uudistavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujaan ja rakentavat itse- ja omahoitoa tukevien sähköisten palvelujen yhteistä kansallista kokonaisuutta. ODA toteuttaa kärkihankkeena kansallista Sotetieto hyötykäyttöön -strategiaa, hallitusohjelman tavoitteita sote-palvelujen asiakaslähtöisyydestä sekä palvelujen digitalisaatiosta. Tietämyskanta on sähköinen, näyttöön perustuvan lääketieteellisen tiedon tietovaranto, joka tekee päätelmiä määriteltyjen, strukturoitujen oireiden tai numeeristen mittaustulosten perusteella. Päätelmät perustuvat tutkimustiedon kriittisen arvioinnin perusteella tehtyihin valtakunnallisiin hoitosuosituksiin. Tietämyskanta on laaja kokonaisuus, joka kattaa tietovarantona kokonaisvaltaisesti ihmisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn osa-alueet sisältäen automaattisen päättelyn käsittelysäännöt.

Kesto: 84 kuukautta
Sopimuksen tekeminen
Nimi: Kustannus Oy Duodecim
Kansallinen rekisterinumero: 0558287-1
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankinnan kokonaisarvo: 8 000 000 EUR 💰
Lähde: OJS 2018/S 161-369030 (2018-08-21)