Työterveyspalvelut
Loimaan kaupunki
Tarjouspyyntö koskee Loimaan kaupungin sekä Auran, Koski Tl:n, Mart-tilan, Oripään ja Pöytyän kuntien henkilökunnan sekä näiden kuntien järjestämisvastuulla olevien työterveyshuoltopalveluiden tuottamista alueilla toimiville yrityksille sekä omaa työtään tekeville (esimerkiksi yrittäjät ja maanviljelijät) pääosin vastaavalla tavalla kuin Loimaan kaupungin Työterveyspalvelu Työkymppi on tuottanut nämä palvelut em. kunnille.
Kyseessä on Työterveyspalvelu Työkympin koko toiminnan ulkoistaminen.
Tarjouskilpailuun liittyy velvollisuus ottaa palvelukseen Työterveyspalvelu Työkympin henkilöstö.
Hankintayhteistyö toteutetaan kuntalain 76 §:n tarkoittamana sopimusyhteistyönä soveltaen hankintalain 2.2 §:n mukaista yhteishankintaa. Yhteishankinnan kilpailuttaa Loimaan kaupunki. Kukin yhteishankintaan osallistuva kunta on päättänyt omalta osaltaan hankintaan osallistumisesta ennen hankinnan kilpailuttamista.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-03-06. Hankinta julkaistiin 2015-01-30.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2015-01-30 | hankintailmoitus |
| 2015-06-29 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut
Määrä tai laajuus:
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut 📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Loimaan kaupunki
Postiosoite: Kauppalankatu 3
Postinumero: 32201
Postitoimipaikka: Loimaa
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.loimaa.fi 🌏
Sähköposti: jaakko.kaunisto@loimaa.fi 📧
Puhelin: +358 27612100 📞
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-01-30 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-03-06 📅
Julkaisupäivä: 2015-02-04 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 024-040276
Viittaa ilmoitukseen: 2014/S 235-413528
EUVL-S-numero: 24
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
7 400 000 💰
Vaihtoehtojen kuvaus:
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Loimaan seutu.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ks. tarjousasiakirjat.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema: Ks. tarjousasiakirjat.
Vähimmäistaso(t): Ks. tarjousasiakirjat.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Ks. tarjousasiakirjat.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Ks. tarjousasiakirjat.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ks. tarjousasiakirjat.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava: Ks. tarjousasiakirjat.
Palvelun suorittaminen on varattu tietylle ammatille:
Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 2015-06-09 📅
Tarjousten avauspäivä: 2015-03-09 📅
Avaamispaikka (organisaatio): Loimaan kaupunki
Avaamispaikka (kaupunki): Loimaa
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Tarjousten avaamisen ehdot
Osoite: PL 9
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 1925453-8
Hankintaviranomaisen nimi: Pöytyän kunta
Auran kunta
Koski Tl
Marttilan kunta
Oripään kunta
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus
Jaakko Kaunisto
Sähköposti: jari.rantala@loimaa.fi 📧
: anne.kokkala@tyokymppi.fi 📧
: tuija.ojala@loimaa.fi 📧
Internetosoite: www.loimaa.fi 🌏
Ostajaprofiilin osoite: www.loimaa.fi 🌏
Osallistumisen URL-osoite: www.loimaa.fi 🌏
Asiakirjojen URL-osoite: www.loimaa.fi 🌏
Viite
Päivämäärät
Aloituspäivä: 2015-07-01 📅
Loppupäivä: 2017-06-30 📅
Julkaisupäivä: 2014-12-05 📅
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: Työterveyspalvelut
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2014/S 235-413528
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2015/S 024-040276 (2015-01-30)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 4 000 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Puhelin: +358 27611130 📞
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-06-29 📅
Julkaisupäivä: 2015-07-02 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 125-229513
Viittaa ilmoitukseen: 2015/S 24-040276
EUVL-S-numero: 125
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2015-05-25 📅
Nimi: Attendo terveyspalvelut Oy
Postiosoite: PL 750
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00181
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: laatu@attendo.fi 📧
Internetosoite: www.attendo.fi 🌏
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Koski tl
Kansallinen rekisterinumero: 1625174-4
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Tuija Ojala
Lähde: OJS 2015/S 125-229513 (2015-06-29)
- Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut (20 uudet hankinnat)