Hankinnan kohteena ovat Suomen Syöpäyhdistyksen hankkimat markkinointi- ja viestintätoimistopalvelut kolmen (3) vuoden sopimuskaudelle erilaisiin terveyden edistämisen kampanjoihin erityisesti nuorten tupakoinnin vähentämiseen ohjelmaan liittyen. Hankintayksikön tarkoituksena on solmia hankinnasta puitesopimus kolmen (3) toimittajan kanssa kolmen (3) vuoden sopimuskaudelle huomioiden kuitenkin se, että rahoitus varmistuu aina vuodeksi kerrallaan. Puitesopimustoimittajiksi valitaan kolme (3) tarjousvertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, jos soveltuvuusehdot täyttäviä tarjouksia on vähintään tämän verran. Hankinnan kohde sisältää kampanjoiden suunnittelun, toteutuksen ja vaikutusten arvioinnin. Sopimustoimittajat vastaavat myös yhteistyökumppaneiden hankkimisesta, alihankkijoiden kilpailuttamisesta ja alihankintoihin liittyvistä kustannuksista, jotka tilaaja on hyväksynyt toimeksiannon kustannusarviossa. Palvelut siis hankitaan pääsääntöisesti avaimet käteen -periaatteella. Kampanjoita toteutetaan vuosittain useita. Esimerkiksi vuodelle 2016 on suunnitteilla asennevaikuttamiseen liittyvät sähkösavukekampanjat sekä nuorille että vanhemmille. Kolmas kampanja on nuuskan saatavuuteen liittyvä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kampanja. Näiden kolmen kampanjan yhteenlaskettu arvo on noin 100 000 – 120 000 EUR sisältäen arvonlisäveron. Kampanjoinnissa korostuu entistä enemmän nuorten osallistaminen, sosiaalisen median ja liikkuvan kuvan ketterä käyttö sekä tehokkaiden mittareiden käyttö vaikuttavuuden arvioimiseksi. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää puitesopimuskaudella hankintalain 16 §:n mukaisen kynnysarvon määrän.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-11-18.
Hankinta julkaistiin 2015-10-09.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2015-10-09) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Mainonta- ja markkinointipalvelut
Määrä tai laajuus:
Hankintayksikön tarkoituksena on solmia hankinnasta puitesopimus kolmen (3) toimittajan kanssa kolmen (3) vuoden sopimuskaudelle. Puitesopimustoimittajiksi valitaan kolme (3) tarjousvertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, jos soveltuvuusehdot täyttäviä tarjouksia on vähintään tämän verran.Varsinaiset palveluja koskevat tilaukset tehdään sopimuskauden aikana joko suoraan tähän puitejärjestelykilpailutukseen perustuvina tilauksina tai erilliseen kevennettyyn kilpailutukseen perustuen.Hankinnan ennakoitu arvo ylittää puitesopimuskaudella hankintalain 16 §:n mukaisen kynnysarvon määrän.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Mainonta- ja markkinointipalvelut📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu
Hankintaviranomaisen nimi: Suomen Syöpäyhdistys ry
Postiosoite: Unioninkatu 22
Postinumero: 00130
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.syopajarjestot.fi🌏
Sähköposti: tarjoukset@cancer.fi📧
Puhelin: +358 9135331📞
Tarjoaja voi tarjouskilpailun aikana pyytää tarjouspyyntöön liittyviä lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen: tarjoukset@cancer.fi Lähetä kysymykset 30.10.2015 kello 16:00 mennessä. Kirjoita sähköpostin aihekenttään ”Kysymykset, markkinointi- ja viestintäpalvelut”.
Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei vastata.
Kysyjän nimeä tai muita tarjoajaa koskevia tietoja ei ilmoiteta kysymysten ja vastausten yhteydessä.
Vastaukset kysymyksiin julkaistaan hankintayksikön internetsivuilla osoitteessa: www.syöpäjärjestöt.fi/tarjouskilpailu viimeistään 2.11.2015. Tarjoajan vastuulla on käydä katsomassa kysymykset ja niihin annetut vastaukset sivuilla sekä käyttää hyväkseen mahdollisesti täsmennettyjä tietoja tarjouksensa laadinnassa.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Suomen Syöpäyhdistyksen hankkimat markkinointi- ja viestintätoimistopalvelut kolmen (3) vuoden sopimuskaudelle erilaisiin terveyden edistämisen kampanjoihin erityisesti nuorten tupakoinnin vähentämiseen ohjelmaan liittyen.
Hankintayksikön tarkoituksena on solmia hankinnasta puitesopimus kolmen (3) toimittajan kanssa kolmen (3) vuoden sopimuskaudelle huomioiden kuitenkin se, että rahoitus varmistuu aina vuodeksi kerrallaan. Puitesopimustoimittajiksi valitaan kolme (3) tarjousvertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, jos soveltuvuusehdot täyttäviä tarjouksia on vähintään tämän verran.

Hankinnan kohde sisältää kampanjoiden suunnittelun, toteutuksen ja vaikutusten arvioinnin. Sopimustoimittajat vastaavat myös yhteistyökumppaneiden hankkimisesta, alihankkijoiden kilpailuttamisesta ja alihankintoihin liittyvistä kustannuksista, jotka tilaaja on hyväksynyt toimeksiannon kustannusarviossa. Palvelut siis hankitaan pääsääntöisesti avaimet käteen -periaatteella.

Kampanjoita toteutetaan vuosittain useita. Esimerkiksi vuodelle 2016 on suunnitteilla asennevaikuttamiseen liittyvät sähkösavukekampanjat sekä nuorille että vanhemmille. Kolmas kampanja on nuuskan saatavuuteen liittyvä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kampanja. Näiden kolmen kampanjan yhteenlaskettu arvo on noin 100 000 – 120 000 EUR sisältäen arvonlisäveron.

Kampanjoinnissa korostuu entistä enemmän nuorten osallistaminen, sosiaalisen median ja liikkuvan kuvan ketterä käyttö sekä tehokkaiden mittareiden käyttö vaikuttavuuden arvioimiseksi.
Hankinnan ennakoitu arvo ylittää puitesopimuskaudella hankintalain 16 §:n mukaisen kynnysarvon määrän.
Määrä tai laajuus:
Hankintayksikön tarkoituksena on solmia hankinnasta puitesopimus kolmen (3) toimittajan kanssa kolmen (3) vuoden sopimuskaudelle. Puitesopimustoimittajiksi valitaan kolme (3) tarjousvertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, jos soveltuvuusehdot täyttäviä tarjouksia on vähintään tämän verran.

Varsinaiset palveluja koskevat tilaukset tehdään sopimuskauden aikana joko suoraan tähän puitejärjestelykilpailutukseen perustuvina tilauksina tai erilliseen kevennettyyn kilpailutukseen perustuen.
Hankinnan ennakoitu arvo ylittää puitesopimuskaudella hankintalain 16 §:n mukaisen kynnysarvon määrän.
Kesto: 36 kuukautta Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsinki.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Tarjoaja on merkitty sijoittautumismaassaan kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ennen hankintapäätöksen tekemistä, mikäli lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä. Tarjoaja on suorittanut sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut sekä Suomen lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut, jos tarjoaja on Suomessa verovelvollinen ja velvollinen maksamaan sosiaaliturvamaksuja.

Tarjoaja ei ole konkurssissa tai purettavana tai keskeyttänyt liiketoimintaansa, eikä tarjoajan velkoja ole vahvistettu akordilla, saneerausohjelmalla tai muussa vastaavassa lainsäädäntöön perustuvassa menettelyssä järjestelty.Tarjoajaorganisaation konkurssi tai purkaminen tai muu edellisessä kappaleessa tarkoitettu menettely ei ole vireillä.

Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Tarjoajan taloudelliset edellytykset ovat hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät. Tätä ominaisuutta arvioidaan tarjoajan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella.
Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on vähintään tyydyttävä A tai riskiluokka on 1–3 tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava. Tarjoaja, jonka luokitus Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on C taikka riskiluokituksessa 5, suljetaan tarjouskilpailusta. Tarjoaja, jonka ratingluokitus on B taikka riskiluokitus on 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta siinä tapauksessa, ettei tarjoaja kykene esittämään luotettavaa selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt taloudellisen tilanteensa parantamiseksi.Tarjoajan taloudelliset edellytykset ovat hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät. Tätä ominaisuutta arvioidaan tarjoajan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Tarjoajalla on hankinnan toteuttamiseen riittävä osaaminen ja kokemus. Vaatimuksen täyttyminen voidaan osoittaa esittämällä vähintään kaksi (2) hankinnan kohdetta vastaavaa referenssiä viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta. Vastaavana referenssinä pidetään kokemusta 12–20-vuotiaisiin nuoriin kohdistuvasta kampanjasta.

Tarjoaja nimeää vähintään neljän (4) henkilön ydintiimin vastaamaan palvelun tuottamisesta.
Vaatimukset on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 2 tarjoajaa koskevat soveltuvuusvaatimukset.
Sopimuksen toteuttaminen
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
Katso tarjouspyynnön liitteenä oleva puitesopimusluonnos ja siinä viitatut tarjouspyynnön liitteeenä olevat julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot.
Henkilöstön nimet ja ammattipätevyydet ✅
Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 2016-02-29 📅
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0202294-0
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Other
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Suomen Syöpäyhdistys ry
Internetosoite: www.syopajarjestot.fi🌏
Viite Lisätietoja