Pumppaamoiden hankinta

Vapo Oy / Vapo – konserni

Vapo Oy on yhtiö, joka toimittaa energia-asiakkailleen turvetta ja puupolttoaineita ja tuottaa myös itse lämpöä ja sähköä näistä paikallisista raaka-aineista. Vapo-konsernin tuotevalikoimaan kuuluvat lisäksi Vapo Timberin sahatavara sekä muun muassa Kekkilä ja Hasselfors Garden -brändien alla markkinoitavat puutarhatuotteet ja ympäristöliiketoimintaratkaisut.
Vapo Oy käyttää pumppaamoita pääasiassa eri puolella Manner-Suomea sijaitsevien turvetuotantoalueiden ympärivuotisessa vesien johtamisessa. Pumppaamoiden tyypillinen käyttötuntimäärä on noin 2 500 tuntia vuodessa.
Pumppaamot voidaan liittää sähkönjakeluverkkoon tai energian lähteenä toimii pumppaamoa varten mitoitettu aggregaatti (aggregaatti ei kuulu hankittavaan kokonaisuuteen).
Sähkönjakeluverkkoon liitetyn pumppaamon kokonaistoimitus sisältää pumppaamokaivon, pumput varusteineen sekä ohjaus- ja hälytysautomatiikan. Kohteissa, joita ei voida liittää sähkönjakeluverkkoon, ohjaus- ja hälytysautomatiikka tilataan aggregaatin toimittajalta.
Pumppujen teho vaihtelee pääsääntöisesti 3 kW–22 kW välillä. Yleisimmin käytetään noin 10 kW tehoisia pumppuja. Erikoistapauksissa pumppaamo voidaan myös varustaa kahdella (2) pumpulla.
Pumppaamotyyppeinä käytetään joko kytkinistukalla ja pumppaamon sisäisellä putkistolla varustettuja painetta kehittäviä pumppaamoita, tai yksittäisissä tapauksissa pengerpumppaamoita.
Pumppaamokaivot tulee aina eristää riittävästi jäätymisen estämiseksi. Kaikkia kohteita ei liitetä sähkönjakeluverkkoon eikä sulanapitoa voida toteuttaa yksinomaan lämmittimillä.
Vuosittainen pumppaamoiden arvioitu kokonaishankintamäärä on noin 40 kpl, arvoltaan yhteensä noin 0,8 milj. EUR (alv 0 %) (kyseessä on arvio, joka ei sido tilaajaa).
Tuotteiden tilauksia tullaan tekemään ympäri vuoden hankekohtaisesti. Tuotteiden tilaajina toimivat pääasiassa Vapon alueelliset hankinnoista vastaavat henkilöt, jotka tekevät tilauksia (sähköpostitse) toimittajan antamille yhdyshenkilöille. Tilauksen yhteydessä kerrotaan toimitusosoite ja tilauksen vastaanottajan yhteystiedot.
Toimittaja vastaa yksittäisten pumppaamoiden mitoituksesta tilaajan ilmoittamien mitoitustietojen mukaan.
Hankinta tehdään koko Vapo-konsernille eli hankinnassa tehtävä sopimus ja vahvistettavat hinnat ovat hyödynnettävissä kaikissa Vapo-konserniin kuuluvissa yhtiöissä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-11-18. Hankinta julkaistiin 2015-10-29.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2015-10-29 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2015-10-29)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Putkijohtoihin liittyvät laitteet
Määrä tai laajuus: 1 800 0003 000 000
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Putkijohtoihin liittyvät laitteet 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Yleishyödyllisten palvelujen alalla toimiva yksikkö
Hankintaviranomaisen nimi: Vapo Oy / Vapo – konserni
Postiosoite: Yrjönkatu 42
Postinumero: 40100
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.vapo.fi 🌏
Sähköposti: hankinnat@vapo.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-10-29 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-11-18 📅
Julkaisupäivä: 2015-10-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 212-387137
EUVL-S-numero: 212
Lisätietoja
Kaikkien soveltuvuusvaatimusten täyttyminen on edellytys ehdokkaan ottamiselle mukaan tarjouskilpailuun. Hankintamenettelyyn otetaan mukaan kaikki ehdokkaat, jotka täyttävät hankintailmoituksessa ja sen liitteessä asetetut soveltuvuusvaatimukset. Lisätietoja hankinnan kohteesta ja hankintamenettelyn kulusta on esitetty hankintailmoituksen liitteessä ”Osallistumishakemus”. Ehdokkaan tulee täyttää ja palauttaa Osallistumishakemus-liite täytettynä osallistuakseen kilpailutukseen. Tiedot on täytettävä lomakkeen ohjeiden mukaisesti. Osallistumishakemus liitteineen on toimitettava sähköpostilla osoitteeseen hankinnat@vapo.fi Tarjous ja sopimus tehdään suomen kielellä. Hankintailmoitusta koskevia lisätietoja voi pyytää sähköpostiosoitteesta: hankinnat@vapo.fi Kysymykset pyydetään esittämään 6.11.2015 klo 16:00 mennessä. Ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun takaamiseksi puhelimitse esitettyihin kysymyksiin ei vastata. Kysymykset ja vastaukset lähetään samansisältöisenä kaikille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Tämän vuoksi on tärkeää, että yritys, joka haluaa osallistua tähän tarjouskilpailuun, toimittaa mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 6.11.2015 sähköpostiosoitteensa hankintayksikölle sähköpostilla osoitteeseen hankinnat@vapo.fi
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Vapo Oy on yhtiö, joka toimittaa energia-asiakkailleen turvetta ja puupolttoaineita ja tuottaa myös itse lämpöä ja sähköä näistä paikallisista raaka-aineista. Vapo-konsernin tuotevalikoimaan kuuluvat lisäksi Vapo Timberin sahatavara sekä muun muassa Kekkilä ja Hasselfors Garden -brändien alla markkinoitavat puutarhatuotteet ja ympäristöliiketoimintaratkaisut.
Näytä lisää
Vapo Oy käyttää pumppaamoita pääasiassa eri puolella Manner-Suomea sijaitsevien turvetuotantoalueiden ympärivuotisessa vesien johtamisessa. Pumppaamoiden tyypillinen käyttötuntimäärä on noin 2 500 tuntia vuodessa.
Pumppaamot voidaan liittää sähkönjakeluverkkoon tai energian lähteenä toimii pumppaamoa varten mitoitettu aggregaatti (aggregaatti ei kuulu hankittavaan kokonaisuuteen).
Sähkönjakeluverkkoon liitetyn pumppaamon kokonaistoimitus sisältää pumppaamokaivon, pumput varusteineen sekä ohjaus- ja hälytysautomatiikan. Kohteissa, joita ei voida liittää sähkönjakeluverkkoon, ohjaus- ja hälytysautomatiikka tilataan aggregaatin toimittajalta.
Näytä lisää
Pumppujen teho vaihtelee pääsääntöisesti 3 kW–22 kW välillä. Yleisimmin käytetään noin 10 kW tehoisia pumppuja. Erikoistapauksissa pumppaamo voidaan myös varustaa kahdella (2) pumpulla.
Pumppaamotyyppeinä käytetään joko kytkinistukalla ja pumppaamon sisäisellä putkistolla varustettuja painetta kehittäviä pumppaamoita, tai yksittäisissä tapauksissa pengerpumppaamoita.
Pumppaamokaivot tulee aina eristää riittävästi jäätymisen estämiseksi. Kaikkia kohteita ei liitetä sähkönjakeluverkkoon eikä sulanapitoa voida toteuttaa yksinomaan lämmittimillä.
Vuosittainen pumppaamoiden arvioitu kokonaishankintamäärä on noin 40 kpl, arvoltaan yhteensä noin 0,8 milj. EUR (alv 0 %) (kyseessä on arvio, joka ei sido tilaajaa).
Tuotteiden tilauksia tullaan tekemään ympäri vuoden hankekohtaisesti. Tuotteiden tilaajina toimivat pääasiassa Vapon alueelliset hankinnoista vastaavat henkilöt, jotka tekevät tilauksia (sähköpostitse) toimittajan antamille yhdyshenkilöille. Tilauksen yhteydessä kerrotaan toimitusosoite ja tilauksen vastaanottajan yhteystiedot.
Näytä lisää
Toimittaja vastaa yksittäisten pumppaamoiden mitoituksesta tilaajan ilmoittamien mitoitustietojen mukaan.
Hankinta tehdään koko Vapo-konsernille eli hankinnassa tehtävä sopimus ja vahvistettavat hinnat ovat hyödynnettävissä kaikissa Vapo-konserniin kuuluvissa yhtiöissä.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 800 000 💰
3 000 000 💰
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimuskautta voidaan yhteisellä sopimuksella pidentää vuodeksi kerrallaan enintään 2 vuoden ajan (optio 1 + 1). Option käytöstä sovitaan viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Kesto: 36 kuukautta
Viitenumero: Pumppaamoiden hankinta
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Turvetuotantoalueet eri puolilla Manner-Suomea.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Ehdokkaalla on tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset kunnossa.
Ehdokas toimittaa hakemuksensa liitteenä tilaajavastuulain mukaiset dokumentit, joista kelpoisuus voidaan tarkastaa. Jos ehdokas on jo liittynyt Suomen Tilaajavastuu Oy:n ylläpitämään Luotettava Kumppani -palveluun, riittävää on, että ehdokas toimittaa hakemuksensa liitteenä Luotettava Kumppani -palvelun tuottaman raportin. Liitteenä toimitettavat dokumentit eivät saa olla päivätty aikaisemmin kuin kolme (3) kuukautta ennen osallistumishakemuksen jättämisen määräpäivää.
Näytä lisää
Ehdokas sitoutuu tarjouskilpailun voittaessaan liittymään Suomen Tilaajavastuu Oy:n ylläpitämään Luotettava Kumppani -palveluun, mikäli liittyminen on ehdokkaan sijaintimaassa mahdollista.
Jos osallistumishakemus tehdään ryhmittymänä, vaatimukset koskevat jokaista ryhmittymän jäsentä erikseen ja vaaditut selvitykset on toimitettava jokaisesta ryhmittymän jäsenestä.
Hankintayksikkö tarkastaa tilaajavastuulain mukaiset dokumentit tarjouskilpailun voittajan osalta vielä erikseen ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista.
Ehdokkaan on toimitettava osallistumishakemuksenaan Vapolle hankintailmoituksen liitteenä oleva Osallistumishakemus-liite täytettynä. Ehdokkaan tulee vakuuttaa lomakkeen ohjeiden mukaisesti, että se täyttää soveltuvuusvaatimukset. Ehdokkaan on toimitettava Vapolle myös ko.liitteellä mahdollisesti yksilöidyt selvitykset. Muita selvityksiä on toimitettava vain pyydettäessä.
Näytä lisää
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Ehdokkaalla on riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen ja tuotteiden toimittamiseen. Ehdokkaan taloudellinen tilanne on sellainen, että se on Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa 1–3.
Näytä lisää
Ehdokkaan tulee toimittaa osallistumishakemuksensa liitteenä Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittari-raportti, jonka perusteella soveltuvuus arvioidaan. Jos ehdokkaan tietoja ei ole Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä, ehdokkaan tulee toimittaa jonkin kansainvälisen luottotietoyhtiön tekemä suomen- tai englanninkielinen luottotietoraportti, jonka perusteella ehdokkaan soveltuvuus arvioidaan. Jos osallistumishakemus tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee jokaista ryhmittymän jäsentä erikseen ja vaadittu selvitys on toimitettava jokaisesta ryhmittymän jäsenestä.
Näytä lisää
Liitteenä toimitettava raportti ei saa olla päivätty aikaisemmin kuin kolme (3) kuukautta ennen tarjousten jättämisen määräpäivää.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Ehdokas takaa tuotteelleen varaosien saatavuuden koko Suomen alueella vähintään kymmenen (10) vuoden ajaksi.
Ehdokas takaa myös tarvittavat tavanomaiset huolto- ja varaosapalvelut koko Suomen alueella maksimissaan kolmen (3) arkipäivän vasteajalla.
Ehdokas tarjoaa toimituksen yhteydessä laitteen käyttöönoton sekä laitteen käytön opastuksen ja neuvonnan. Tämän lisäksi ehdokas sitoutuu antamaan käyttökoulutusta ostajan järjestämissä tilaisuuksissa veloituksetta. Ehdokas sitoutuu kehittämään pumppaamoratkaisuja yhdessä tilaajan kanssa.
Näytä lisää
Ehdokkaan tuotteet täyttävät voimassaolevat turvallisuusmääräykset.
Ehdokkaalla on esittää vähintään viisi (5) referenssiä kytkinistukalla ja pumppaamon sisäisellä putkistolla varustettujen painetta kehittävien pumppaamoiden toimituksista. Referenssitoimituksen tulee olla kokonaistoimitus, johon sisältyy pumppukaivo, pumput, ohjaus- ja hälytysautomatiikka sekä pumppaamon käyttöönotto. Toimitusten tulee olla vuodelta 2005 tai sen jälkeen toimitettuja.
Näytä lisää
Ehdokas täydentää referenssitiedot osallistumishakemuksen lopussa olevaan referenssitaulukkoon. Jokainen toimitettu pumppaamo lasketaan omaksi referenssiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että samalle tilaajalle eri kohteisiin toimitetut referenssilaitteet on ilmoitettava eri riveillä omina referensseinään. Myös jos samalla sopimuksella on toimitettu useampi referenssiksi kelpaava pumppaamo, jokainen laitekokonaisuus tulee ilmoittaa omalla rivillään. Referensseistä on ilmoitettava vähintään taulukossa pyydetyt eritellyt tiedot. Jos osallistumishakemus tehdään ryhmittymänä, riittävää on, että ryhmittymän jäsenillä on esittää yhteensä vähintään 5 referenssiä.
Näytä lisää
Ehdokkaan liikevaihto pumppaamotoimituksissa ja niihin liittyvissä huolto- ja varaosapalveluissa on kahdella edeltävällä tilikaudella ollut vähintään 1,5 miljoonaa EUR tilikaudessa. Jos osallistumishakemus tehdään ryhmittymänä, riittävää on, että ryhmittymän jäsenten yhteinen liikevaihto täyttää vaatimuksen.
Näytä lisää
Ehdokas on toiminut pumppaamotoimituksien ja niihin liittyvien huolto- ja varaosapalveluiden toimialalla vähintään kolmen (3) vuoden ajan. Jos osallistumishakemus tehdään ryhmittymänä, täytyy vähintään yhden ryhmittymän osapuolen olla toiminut toimialalla vaaditun ajan.
Näytä lisää
Sopimuksen toteuttaminen
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Maksuaika 45 päivää toimituksesta.

Menettely
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Muut kielet: Neuvottelukieli on suomi.

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Vapo Oy
Internetosoite: www.vapo.fi 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2015/S 212-387137 (2015-10-29)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕