Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva Energiavirasto huolehtii muun muassa kasvihuonekaasujen päästökaupan toimeenpanotehtävistä. Energiaviraston päästökaupparyhmän rekisteritiimi vastaa EU:n jäsenmaiden yhteisenä päästökaupparekisterinä toimivan unionin rekisterin hallinnoinnista Suomen osalta. Rekisterivalvojan tehtäviin kuuluu mm. päästöoikeustilejä koskevien toimenpidepyyntöjen (esim. tilien avaukset ja sulkemiset, tilinedustajien muutokset) käsittely, päästöoikeuksien vuosittainen ilmaisjako, rekisterissä olevien päästöoikeustilien tietojen oikeellisuuden tarkistus määräajoin, päästöjen ilmoittamisen ja päästöoikeuksien palauttamisen neuvonta ja valvonta sekä rekisteriä koskeva yleinen asiakaspalvelu (käyttäjien neuvonta ja ongelmatilanteiden selvittäminen). Tähän saakka toimenpidepyyntöjen käsittelyä ja asiakasyhteydenottoja on hallinnoitu manuaalisesti. Hankinnan kohteena oleva sähköinen asiankäsittelyjärjestelmä tukee pääasiassa Energiaviraston omien työntekijöiden työtä ja asiankäsittelyn sekä tietomäärän hallintaa. Hankintaan sisältyy optiona asiankäsittelyjärjestelmään mahdollisesti tulevaisuudessa lisättävä erillinen osio asiakkaille sekä järjestelmän jatkokehittämistä. Lisäksi hankintayksikkö kilpailuttaa optiona ylläpito- ja tukipalvelut.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-08-28.
Hankinta julkaistiin 2015-07-22.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2015-07-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Määrä tai laajuus:
Hankinnan kohteena on sähköinen asiankäsittelyjärjestelmä Energiaviraston päästökaupparyhmän rekisteriasioiden hallintaan. Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnön liitteessä 1 A (vaatimusmäärittely). Hankintayksikkö on alustavasti jaotellut vaatimusmäärittelyyn hankintaan liittyviä kokonaisuuksia (osat A–E) prioriteettijärjestykseen. Hankintayksikön taloudellisesta tilanteesta riippuen asiointijärjestelmästä toteutetaan ensimmäisessä vaiheessa ainakin osan A mukaiset tekniset ratkaisut. Jatkossa on tarkoituksena vaiheittain toteuttaa myös muut osat. Hankinnan kohde täsmentyy tarjoajien kanssa käytävissä neuvotteluissa, joissa voidaan myös täsmentää ensimmäisessä vaiheessa hankittavaa kokonaisuutta. Hankinnan kohteen määrittelyyn sisältyvät myös osallistumispyynnön liitteet 1 B (Energiaviraston sovellusarkkitehtuurin kuvaus) ja 1 C (palveluväylän käyttö Energiavirastossa), joissa on kuvattu tietoteknistä ympäristöä, johon hankinta tulee.200 000300 000

Osallistumishakemukseen liittyvät lisäkysymykset tulee esittää sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@energiavirasto.fi viimeistään 14.8.2015 kello 12.00. Sähköpostin aihekenttään on merkittävä ”Lisäkysymykset, 1882/210/2015”. Mikäli yrityksellä ei ole lisäkysymyksiä, mutta se haluaa saada sähköpostitse lisäkysymysten vastaukset, tulee yrityksen ilmoittaa sähköpostiosoitteensa osoitteeseen kirjaamo@energiavirasto.fi viimeistään 14.8.2015 kello 12.00.
Yritysten tasapuolisen kohtelun takaamiseksi puhelimitse esitettyihin tiedusteluihin ei voida vastata. Vastaukset kysymyksiin lähetetään samansisältöisinä kaikille sähköpostiosoitteensa edellä mainitusti ilmoittaneille tai lisäkysymyksiä esittäneille.
Osallistumishakemus tulee toimittaa täytettynä ja kaikkine liitteineen Energiavirastoon viimeistään 28.8.2015 klo 12.00. Ehdokas vastaa osallistumishakemuksen oikea-aikaisesta saapumisesta Energiavirastoon. Myöhästyneet osallistumishakemukset joudutaan hylkäämään. Osallistumishakemus liitteineen voidaan toimittaa sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@energiavirasto.fi. Osallistumishakemus voidaan myös toimittaa postitse tai tuomalla suljetussa kirjekuoressa osoitteeseen:
Energiavirasto/kirjaamo
Lintulahdenkuja 4
00530 Helsinki
Sähköpostin aihekenttään tai kirjekuoren päälle on merkittävä selkeästi ”Osallistumishakemus, 1882/210/2015”. Mikäli osallistumishakemus tai sen liitteet sisältävät luottamuksellista tietoa, pyydetään ehdokasta toimittamaan samassa kirjekuoressa tai sähköpostissa osallistumishakemus kahtena erillisenä kappaleena, joista toinen on julkinen ja toinen luottamuksellinen versio. Osallistumishakemus toimitetaan suomenkielisenä.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva Energiavirasto huolehtii muun muassa kasvihuonekaasujen päästökaupan toimeenpanotehtävistä. Energiaviraston päästökaupparyhmän rekisteritiimi vastaa EU:n jäsenmaiden yhteisenä päästökaupparekisterinä toimivan unionin rekisterin hallinnoinnista Suomen osalta. Rekisterivalvojan tehtäviin kuuluu mm. päästöoikeustilejä koskevien toimenpidepyyntöjen (esim. tilien avaukset ja sulkemiset, tilinedustajien muutokset) käsittely, päästöoikeuksien vuosittainen ilmaisjako, rekisterissä olevien päästöoikeustilien tietojen oikeellisuuden tarkistus määräajoin, päästöjen ilmoittamisen ja päästöoikeuksien palauttamisen neuvonta ja valvonta sekä rekisteriä koskeva yleinen asiakaspalvelu (käyttäjien neuvonta ja ongelmatilanteiden selvittäminen).

Tähän saakka toimenpidepyyntöjen käsittelyä ja asiakasyhteydenottoja on hallinnoitu manuaalisesti. Hankinnan kohteena oleva sähköinen asiankäsittelyjärjestelmä tukee pääasiassa Energiaviraston omien työntekijöiden työtä ja asiankäsittelyn sekä tietomäärän hallintaa. Hankintaan sisältyy optiona asiankäsittelyjärjestelmään mahdollisesti tulevaisuudessa lisättävä erillinen osio asiakkaille sekä järjestelmän jatkokehittämistä. Lisäksi hankintayksikkö kilpailuttaa optiona ylläpito- ja tukipalvelut.

Hankinnan kohteena on sähköinen asiankäsittelyjärjestelmä Energiaviraston päästökaupparyhmän rekisteriasioiden hallintaan. Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnön liitteessä 1 A (vaatimusmäärittely). Hankintayksikkö on alustavasti jaotellut vaatimusmäärittelyyn hankintaan liittyviä kokonaisuuksia (osat A–E) prioriteettijärjestykseen. Hankintayksikön taloudellisesta tilanteesta riippuen asiointijärjestelmästä toteutetaan ensimmäisessä vaiheessa ainakin osan A mukaiset tekniset ratkaisut. Jatkossa on tarkoituksena vaiheittain toteuttaa myös muut osat. Hankinnan kohde täsmentyy tarjoajien kanssa käytävissä neuvotteluissa, joissa voidaan myös täsmentää ensimmäisessä vaiheessa hankittavaa kokonaisuutta. Hankinnan kohteen määrittelyyn sisältyvät myös osallistumispyynnön liitteet 1 B (Energiaviraston sovellusarkkitehtuurin kuvaus) ja 1 C (palveluväylän käyttö Energiavirastossa), joissa on kuvattu tietoteknistä ympäristöä, johon hankinta tulee.

Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 200 000 💰
300 000 💰
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankinnan muut osat (B–E) kilpailutetaan tässä vaiheessa osana tätä hankintaa, mutta optiona. Hankintayksikkö kilpailuttaa optiona ylläpito- ja tukipalvelut. Hankintayksikkö päättää myöhemmin, hankkiiko se optiot, mutta ehdokkaalla tulee olla valmius tarjota niitä. Hankintayksikkö ei sitoudu ostamaan optioiden mukaisia palveluita tarjouskilpailun voittaneelta tarjoajalta.

Viitenumero: 1882/210/2015
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Rekisterit
Ehdokas on rekisteröitynyt kaupparekisteriin, ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, jos ehdokkaan sijoittautumismaan lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä.
— Selvitys rekisteröimättömyyden perusteista, jos ehdokasta ei ole merkitty edellä mainittuihin rekistereihin.
Rikokset
Ehdokas vakuuttaa, ettei sitä koske hankintalain 53 §:n mukainen poissulkemisperuste.
Työsuhteen vähimmäisehdot
Ehdokas vakuuttaa, että sopimukseen liittyvissä työsuhteissa noudatetaan vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä.
Selvitykset liitteeksi:
— Vapaamuotoinen selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista.
Työterveyshuolto
Ehdokas vakuuttaa, että yrityksellä on työntekijöille järjestetty työterveyshuolto.
Mikäli osallistumishakemus tehdään ryhmittymänä, tulee kaikkien ehdokasta koskevien vähimmäisvaatimusten täyttyä jokaisen yrityksen osalta erikseen (poikkeuksena vähimmäisvaatimuksena oleva yrityksen referenssi vastaavasta toimituksesta, jonka osalta riittää koko ryhmittymän osalta yksi vastaava referenssi). Tällöin on myös jokaisen yrityksen osalta erikseen ilmoitettava tunnistetiedot ja toimitettava vaaditut selvitykset. Ryhmittymän kaikkien jäsenten edustajien on allekirjoitettava osallistumishakemus. Kaikki kilpailutusasiakirjoissa ehdokasta koskeva koskee myös ehdokkaana olevaa ryhmittymää. Sopimuksen tekeminen ryhmittymän kanssa edellyttää ryhmittymään kuuluvien yhteisvastuullisuutta sopimuksen velvoitteisiin ja vastuisiin.

Alihankkijat
Mikäli ehdokas käyttää alihankkijoita palvelun tuottamiseen, tulee nämä alihankkijat nimetä osallistumishakemuksen liitteessä ja yksilöidä alihankkijoille kuuluvat työt. Ehdokas sitoutuu vastaamaan alihankkijoiden suorituksesta kuin omasta työstään.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Ehdokkaan taloudellinen tilanne
Ehdokkaan taloudellisen tilanteen on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävä. Energiavirasto edellyttää ehdokkaan taloudellisen tilanteen olevan Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa vähintään tyydyttävä+ (eli A+) tai tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen perusteella vastaavalla tasolla. Ehdokas vakuuttaa taloudellisen tilanteensa olevan vaaditulla tasolla.

— Selvitys Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksesta tai muu vastaava selvitys.
Verot ja maksut
Ehdokas on suorittanut sijaintimaansa verot, sosiaaliturvamaksut ja eläkemaksut sekä suoriutuu muista vastaavista yhteiskunnallisista velvoitteistaan.
— Todistus lakisääteisten eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksamisesta.
Selvitykset pyydettäessä:
— Todistus verojen maksamisesta.
Harkinnanvarainen poissulkemisperuste
Ehdokas vakuuttaa, ettei sitä koske hankintalain 54 §:n mukainen harkinnanvarainen poissulkemisperuste.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Referenssit
Ehdokkaalla on vähintään 1 hankintaa vastaava referenssi. Vastaavaksi referenssiksi katsotaan sähköisen asiankäsittelyjärjestelmän toimitus, joka on sisältänyt liittymiä ulkoisiin järjestelmiin sekä workflow-toteutuksen (järjestelmässä hallitaan asiankäsittelyn eri vaiheita jonkin kyseistä asiankäsittelyä kuvaavan prosessin mukaisesti).

Vähimmäisvaatimuksena käytettävää referenssiä ei voida ottaa huomioon vertailussa referenssien lukumäärää arvioitaessa.
Referenssit ilmoitetaan osallistumispyynnön liitteenä 3 olevalla referenssilomakkeella. Vähimmäisvaatimuksen ylittävät referenssit vaikuttavat ehdokkaiden vertailussa. Referensseistä on ilmoitettava kaikki lomakkeessa pyydetyt tiedot, eikä yksilöimättömiä referenssejä voida hyväksyä. Referenssien toimituksen tulee olla tapahtunut viimeisen 3 vuoden aikana. Ajankohta lasketaan osallistumishakemuksen päiväyksestä.

— Referenssilomake (liite 3) täytettynä.
Tekniset vähimmäisvaatimukset
Ehdokas pystyy toteuttamaan osallistumispyynnön liitteen 1 A (vaatimusmäärittely), 1 B (Energiaviraston sovellusarkkitehtuurin kuvaus) ja 1 C (palveluväylän käyttö Energiavirastossa) mukaisen sähköisen asiankäsittelyjärjestelmän ja sitoutuu ratkaisullaan täyttämään hankintayksikön määrittelemät tekniset vaatimukset.

Ehdokkaan on esitettävä teknistä ratkaisumallia koskevassa alustavassa kuvauksessa vähimmäisvaatimuksen täyttymiseksi kaikkien vaatimusmäärittelyn (liite 1 A) osan A mukaisten ominaisuuksien täyttyminen. Vähimmäisvaatimuksen (osa A) ylittävien ominaisuuksien (osat B–E) huomioiminen kuvauksessa vaikuttaa vertailuun. Alustavan ratkaisumallikuvauksen liitteenä on palautettava vaatimusmäärittelyn (liite 1 A) liitteenä oleva lomake järjestelmän keskeisistä ominaisuuksista. Lomakkeeseen on täytettävä tiedot kuvauksessa huomioiduista ominaisuuksista. Ratkaisumallikuvauksessa on myös esitettävä hankinnan toteuttamista koskeva aikataulu. Kuvaus vaikuttaa ehdokkaiden vertailussa.

— Alustava kuvaus teknisestä ratkaisumallista ja sen toteuttamista koskevasta aikataulutuksesta sekä vaatimusmäärittelyn (liite 1 A) liitteenä oleva lomake järjestelmän keskeisistä ominaisuuksista täytettynä.
Resurssit
Ehdokas vakuuttaa, että mikäli se tulee valituksi, sillä on riittävä määrä henkilöstöä, jonka avulla hankinnan toteuttaminen saadaan aloitettua heti hankintasopimuksen allekirjoittamisesta.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut:
Sopimukseen voidaan ottaa vaatimus siitä, että valittu toimittaja asettaa hankinnan toteuttamisen ajaksi vakuuden maksettuja maksuja vastaan, kunnes maksua vastaava osa on valmis ja hankintayksikön toimesta hyväksytysti suoritettu.
— Vähimmäisvaatimuksen (osa A) ylittävä ominaisuuksien (osat B–E) huomioiminen ratkaisumallikuvauksessa painoarvolla 45 %.
— Realistinen kuvaus aikataulusta, joka huomioi hankintayksikön kiireellisen aikataulun hankinnan toteuttamisessa, mutta ei kuitenkaan tuota riskejä hankkeelle, painoarvolla 5 %.
Vertailuperusteita on selitetty tarkemmin osallistumispyynnössä.
Osallistumishakemukseen liittyvät lisäkysymykset tulee esittää sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@energiavirasto.fi viimeistään 14.8.2015 kello 12.00. Sähköpostin aihekenttään on merkittävä ”Lisäkysymykset, 1882/210/2015”. Mikäli yrityksellä ei ole lisäkysymyksiä, mutta se haluaa saada sähköpostitse lisäkysymysten vastaukset, tulee yrityksen ilmoittaa sähköpostiosoitteensa osoitteeseen kirjaamo@energiavirasto.fi viimeistään 14.8.2015 kello 12.00.
Osallistumishakemukseen liittyvät lisäkysymykset tulee esittää sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@energiavirasto.fi viimeistään 14.8.2015 kello 12.00. Sähköpostin aihekenttään on merkittävä ”Lisäkysymykset, 1882/210/2015”. Mikäli yrityksellä ei ole lisäkysymyksiä, mutta se haluaa saada sähköpostitse lisäkysymysten vastaukset, tulee yrityksen ilmoittaa sähköpostiosoitteensa osoitteeseen kirjaamo@energiavirasto.fi viimeistään 14.8.2015 kello 12.00.
Yritysten tasapuolisen kohtelun takaamiseksi puhelimitse esitettyihin tiedusteluihin ei voida vastata. Vastaukset kysymyksiin lähetetään samansisältöisinä kaikille sähköpostiosoitteensa edellä mainitusti ilmoittaneille tai lisäkysymyksiä esittäneille.
Yritysten tasapuolisen kohtelun takaamiseksi puhelimitse esitettyihin tiedusteluihin ei voida vastata. Vastaukset kysymyksiin lähetetään samansisältöisinä kaikille sähköpostiosoitteensa edellä mainitusti ilmoittaneille tai lisäkysymyksiä esittäneille.
Osallistumishakemus tulee toimittaa täytettynä ja kaikkine liitteineen Energiavirastoon viimeistään 28.8.2015 klo 12.00. Ehdokas vastaa osallistumishakemuksen oikea-aikaisesta saapumisesta Energiavirastoon. Myöhästyneet osallistumishakemukset joudutaan hylkäämään. Osallistumishakemus liitteineen voidaan toimittaa sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@energiavirasto.fi. Osallistumishakemus voidaan myös toimittaa postitse tai tuomalla suljetussa kirjekuoressa osoitteeseen:
Osallistumishakemus tulee toimittaa täytettynä ja kaikkine liitteineen Energiavirastoon viimeistään 28.8.2015 klo 12.00. Ehdokas vastaa osallistumishakemuksen oikea-aikaisesta saapumisesta Energiavirastoon. Myöhästyneet osallistumishakemukset joudutaan hylkäämään. Osallistumishakemus liitteineen voidaan toimittaa sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@energiavirasto.fi. Osallistumishakemus voidaan myös toimittaa postitse tai tuomalla suljetussa kirjekuoressa osoitteeseen:
Energiavirasto/kirjaamo
Lintulahdenkuja 4
00530 Helsinki
Sähköpostin aihekenttään tai kirjekuoren päälle on merkittävä selkeästi ”Osallistumishakemus, 1882/210/2015”. Mikäli osallistumishakemus tai sen liitteet sisältävät luottamuksellista tietoa, pyydetään ehdokasta toimittamaan samassa kirjekuoressa tai sähköpostissa osallistumishakemus kahtena erillisenä kappaleena, joista toinen on julkinen ja toinen luottamuksellinen versio. Osallistumishakemus toimitetaan suomenkielisenä.
Sähköpostin aihekenttään tai kirjekuoren päälle on merkittävä selkeästi ”Osallistumishakemus, 1882/210/2015”. Mikäli osallistumishakemus tai sen liitteet sisältävät luottamuksellista tietoa, pyydetään ehdokasta toimittamaan samassa kirjekuoressa tai sähköpostissa osallistumishakemus kahtena erillisenä kappaleena, joista toinen on julkinen ja toinen luottamuksellinen versio. Osallistumishakemus toimitetaan suomenkielisenä.
Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 100 000 💰
Viitenumero: Dnro 1882/210/2015
Menettely Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Kokonaisuudelle A ilmoitettava kokonaishinta ja koko hankinnan toteuttamiseen tarvittavien lisenssien arvo (35)
2. Kokonaisuudelle B ilmoitettava kokonaishinta (10)
3. Kokonaisuudelle C ilmoitettava kokonaishinta (4)
4. Kokonaisuudelle D ilmoitettava kokonaishinta (3)
5. Kokonaisuudelle E ilmoitettava kokonaishinta (3)
6. Hinta: ylläpito- ja tukipalvelut (5)
7. Projektipäällikön osaaminen ja kokemus (10)
8. Muiden avainhenkilöiden osaaminen ja kokemus (10)
9. Asiankäsittelyjärjestelmän jatkokehitettävyys kolmannen osapuolen toimesta (5)
10. Toimitusprojektin toteutussuunnitelman sisältö (5)
11. Toimitusprojektin aikataulu (10)
Sopimuksen tekeminen
Nimi: Innofactor Software Oy
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Täydentävät tiedot Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Energiavirasto
Postiosoite: Lintulahdenkuja 4
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00530
Puhelin: +358 295050000📞
Internetosoite: www.energiavirasto.fi🌏
Lähde: OJS 2016/S 019-030236 (2016-01-27)