Elintarviketuki kumppaniorganisaatioille 2015–2016: elintarvikkeiden hankinta

Maaseutuvirasto

Suomi osallistuu ohjelmakaudella 2014–2020 asetuksen (EU) 223/2014 Euroopan unionin osarahoittamaan vähävaraisille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kautta tapahtuvaan elintarvikkeiden jakeluun vähävaraisille henkilöille. Rahasto on osa EU:n koheesiopolitiikkaa ja sen rahoituskehys on määritelty osana EU:n rakennerahastoja. Komissio on hyväksynyt Suomen Vähävaraisten avun toimenpideohjelman ohjelmakaudelle. Toimenpideohjelman ensimmäinen vaihe (2015–2016) käynnistyy Suomessa vuonna 2015. Maaseutuvirasto hankkii keskitetysti toimenpideohjelman puitteissa vähävaraisille jaettavat elintarvikkeet. Hankittavia elintarvikkeita ovat vehnäjauho, sämpyläjauho, puurohiutale, pastatuote, lihasäilyke, hapankorppu, aamiaisviljavalmiste, valmisateria-aines, hernekeitto ja maitojauhe. Elintarvikkeet on toimitettava kolmessa toimituskokonaisuudessa Maaseutuviraston osoittamaan keskitettyyn varastoon.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-05-22. Hankinta julkaistiin 2015-05-11.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2015-05-11 hankintailmoitus
2015-09-28 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2015-05-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Elintarvikkeet, juomat, tupakka ja vastaavat tuotteet
Määrä tai laajuus:
500 000 kg vehnäjauho;430 000 kg sämpyläjauho;320 000 kg puurohiutale;320 000 kg pastatuote;300 000 kg lihasäilyke;180 000 kg hapankorppu;210 000 kg aamiaisviljavalmiste;140 000 kg valmisateria-aines;210 000 kg hernekeitto;200 000 kg maitojauhe.Ostaja pidättää itselleen oikeuden sekä muuttaa tarvittaessa yllä mainittuja alustavasti suunniteltuja elintarvikkeiden hankintamääriä että olla hankkimatta jotakin yllä mainituista elintarvikkeista. Lopullinen hankintamäärä määräytyy sen mukaan mikä on tarjouskilpailussa valitun toimittajan täyden kuorman koko.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Elintarvikkeet, juomat, tupakka ja vastaavat tuotteet 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Nopeutettu rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee vähintään yhtä erää
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Maaseutuvirasto
Postiosoite: PL 405
Postinumero: 60101
Postitoimipaikka: Seinäjoki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.mavi.fi 🌏
Sähköposti: kirjaamo@mavi.fi 📧
Puhelin: +358 295312000 📞
Faksi: +358 295312201 📠

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-05-11 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-05-22 📅
Julkaisupäivä: 2015-05-15 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 093-166831
EUVL-S-numero: 93
Lisätietoja
Tarjouskilpailun tarjoajaksi haluavan ehdokkaan on toimitettava hankintailmoituksen liitteenä oleva osallistumishakemus määräaikaan 22.5.2015 klo 15:00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@mavi.fi Mainitkaa viestissä hankinnan Dnro 1064/25/2015. Osallistumishakemus liitteineen tulee olla suomenkielinen. Lisätietoja osallistumishakemuksen sisältöön liittyvistä asioista voi pyytää sähköpostiosoitteesta kirjaamo@mavi.fi viimeistään 15.5.2015 klo 15:00. Ehdokkaiden lisäkysymyksiin vastataan yhtäaikaisesti sähköpostitse aikaisintaan 19.5.2015. Vastaukset esitettyihin lisäkysymyksiin toimitetaan kaikille yhteystietonsa edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen ilmoittaneille. Ehdokkaalla on velvollisuus tutustua huolellisesti annettuihin vastauksiin ennen osallistumishakemuksen jättämistä. Hankintaa koskevat päätökset toimitetaan ehdokkaille sähköisesti osallistumishakemuslomakkeella ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Ilmoittakaa osallistumishakemuslomakkeella sähköpostiosoite tiedoksiantoa varten.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Suomi osallistuu ohjelmakaudella 2014–2020 asetuksen (EU) 223/2014 Euroopan unionin osarahoittamaan vähävaraisille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kautta tapahtuvaan elintarvikkeiden jakeluun vähävaraisille henkilöille. Rahasto on osa EU:n koheesiopolitiikkaa ja sen rahoituskehys on määritelty osana EU:n rakennerahastoja. Komissio on hyväksynyt Suomen Vähävaraisten avun toimenpideohjelman ohjelmakaudelle. Toimenpideohjelman ensimmäinen vaihe (2015–2016) käynnistyy Suomessa vuonna 2015. Maaseutuvirasto hankkii keskitetysti toimenpideohjelman puitteissa vähävaraisille jaettavat elintarvikkeet. Hankittavia elintarvikkeita ovat vehnäjauho, sämpyläjauho, puurohiutale, pastatuote, lihasäilyke, hapankorppu, aamiaisviljavalmiste, valmisateria-aines, hernekeitto ja maitojauhe. Elintarvikkeet on toimitettava kolmessa toimituskokonaisuudessa Maaseutuviraston osoittamaan keskitettyyn varastoon.
Näytä lisää
Osan numero: 1
Osan nimi: Vehnäjauho
Lyhyt kuvaus:
Elintarvikelaatuista vehnäjauhoa ihmisravinnoksi. Kotileivontaan soveltuva laatu, kuluttajapakkaus, 2 kg. Säilyvyys väh. 12 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 500 000 kg vehnäjauhoja kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
Lisätietoja osista: Toimitusehto TOP asiakkaan varasto Suomessa (FINNTERMS 2001).
Osan numero: 2
Osan nimi: Sämpyläjauho
Lyhyt kuvaus:
Kotileivontaan soveltuva jauhoseos (vehnä tai monivilja), valmistettu vehnäjauhosta sekä esim. hiivaleipävehnäjauhosta, ruisjauhosta, vehnähiutaleista, vehnärouheesta tms. kuluttajapakkaus, 2 kg. Säilyvyys väh. 12 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 430 000 kg sämpyläjauhoja kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
Osan numero: 3
Osan nimi: Puurohiutale
Lyhyt kuvaus:
Kaurasta valmistettu puurohiutale. Kuluttajapakkaus, enintään 1 kg. Säilyvyys väh. 10 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 320 000 kg puurohiutaletta kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
Lisätietoja osista: Toimitusehto TOP asiakkaan varasto (FINNTERMS 2001).
Osan numero: 4
Osan nimi: Pastatuote
Lyhyt kuvaus:
Vehnästä ja/tai durumvehnästä valmistettu makaroni, kuviopasta tms. Kuluttajapakkaus, enintään 1 kg. Säilyvyys väh. 24 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 320 000 kg pastatuotetta kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
Osan numero: 5
Osan nimi: Lihasäilyke
Lyhyt kuvaus:
Sian- ja naudanlihavalmiste (70 % sika, 30 % nauta). Kuluttajapakkaus, enintään 400 g. Säilyvyys vähintään 12 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 300 000 kg lihasäilykettä kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
Osan numero: 6
Osan nimi: Hapankorppu
Lyhyt kuvaus:
Ruisjauhoista valmistettu rapea ohut korppu. Kuluttajapakkaus, enintään 500 g. Säilyvyys väh. 12 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 180 000 kg hapankorppua kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
Osan numero: 7
Osan nimi: Aamiaisviljavalmiste
Lyhyt kuvaus:
Maidon, jogurtin, viilin tms. kanssa nautittava aamiaisviljavalmiste (mysli/murot pois lukien maissihiutaleet ja riisimurot). Valmistettu viljaraaka-aineiltaan vehnästä/täysjyvävehnästä ja/tai muusta täysviljasta ja/tai hiutaleista sekä lisäksi esimerkiksi leseistä, muroista, rusinoista, kuivatuista marjoista, hedelmistä tms. Kuluttajapakkaus, enintään 1 kg. Säilyvyys väh. 10 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 210 000 kg aamiaisviljavalmistetta kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
Osan numero: 8
Osan nimi: Valmisateria-aines
Lyhyt kuvaus:
Valmisateria-aines, johon lisätään vain vesi. Valmistettu pastasta sisältäen myös juustoa, kermajauhetta, mausteita tms. Kuluttajapakkaus, enintään 300 g. Säilyvyys vähintään 12 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 140 000 kg valmisateria-ainesta kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
Osan numero: 9
Osan nimi: Hernekeitto
Lyhyt kuvaus:
Valmisateria-aines, johon lisätään vesi. Ainesosat: vesi, herne, sianliha, silava ja suola. Lihapitoisuus vähintään 5 %. Kuluttajapakkaus, enintään 450 g. Säilyvyys väh. 12 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 210 000 kg hernekeittoa kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
Osan numero: 10
Osan nimi: Maitojauhe
Lyhyt kuvaus:
Pastöroidusta maidosta valmistettu kuivatuote, johon on lisätty D-vitamiini. Kuluttajapakkaus, enintään 500 g. Säilyvyys vähintään 12 kk valmistuspäivästä. Tuotteen tulee olla valmistettu tätä toimitusta varten. Toimitus kolmessa toimituskokonaisuudessa 2015–2016 tarjouspyynnössä edellytetyn toimitusaikataulun mukaisesti.
Näytä lisää
Määrä tai laajuus: 200 000 kg maitojauhetta kuluttajapakkauksissa kertalavoilla.
500 000 kg vehnäjauho;
430 000 kg sämpyläjauho;
320 000 kg puurohiutale;
320 000 kg pastatuote;
300 000 kg lihasäilyke;
180 000 kg hapankorppu;
210 000 kg aamiaisviljavalmiste;
140 000 kg valmisateria-aines;
210 000 kg hernekeitto;
200 000 kg maitojauhe.
Ostaja pidättää itselleen oikeuden sekä muuttaa tarvittaessa yllä mainittuja alustavasti suunniteltuja elintarvikkeiden hankintamääriä että olla hankkimatta jotakin yllä mainituista elintarvikkeista. Lopullinen hankintamäärä määräytyy sen mukaan mikä on tarjouskilpailussa valitun toimittajan täyden kuorman koko.
Näytä lisää
Viitenumero: Dnro 1064/25/2015
EU:n rahoittaman hankkeen tai ohjelman nimi: Vähävaraisten avun toimenpideohjelma 2014–2020.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Ehdokkaiden soveltuvuutta koskevat vaatimukset on esitetty liitteellä 1. Ehdokkaiden tulee täyttää ja palauttaa liitteen 1 mukainen osallistumishakemuslomake ja pyydetyt selvitykset.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Ehdokkaiden soveltuvuutta koskevat vaatimukset on esitetty liitteellä 1. Ehdokkaiden tulee täyttää ja palauttaa liitteen 1 mukainen osallistumishakemuslomake ja pyydetyt selvitykset.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Ehdokkaiden soveltuvuutta koskevat vaatimukset on esitetty liitteellä 1. Ehdokkaiden tulee täyttää ja palauttaa liitteen 1 mukainen osallistumishakemuslomake ja pyydetyt selvitykset.
Sopimuksen toteuttaminen
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Rahoitus- ja maksuehdot määritellään tarkemmin tarjouspyynnössä.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava: Ehdokkaiden soveltuvuutta koskevat vaatimukset on esitetty liitteellä 1.

Menettely
Nopeutetun menettelyn perustelu:
Tarjouskilpailu toteutetaan julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007, hankintalaki) tarkoittamaa nopeutettua rajoitettua menettelyä käyttäen. EU:n komission Suomelle joulukuussa 2014 vahvistaman vähävaraisten avun toimenpideohjelman 2014–2020 asetetun toimeenpanon tavoiteaikataulujen vuoksi on normaalin julkisten hankintojen määräajan noudattaminen kiireen vuoksi mahdotonta.
Näytä lisää
Ehdokkaiden arvioitu määrä: 6
Puolueettomat valintaperusteet:
Tarjouspyyntöasiakirjat lähetetään 6 ehdokkaalle, jos soveltuvia ehdokkaita/ hankinnan osa on näin monta.
Jos soveltuvia ehdokkaita on ilmoitettua vähimmäismäärää enemmän / hankinnan osa, hankintayksikkö vertailee hakemuksia keskenään vastaavien palveluiden, teknisten ja taloudellisten edellytysten ja osaamisen perusteella. Ehdokkaiden on hankemuksissaan esitettävä riittävä määrä tietoa esitettyjen vaatimusten täyttymisen todentamiseksi. Yksilöity kuvaus katsotaan paremmaksi kuin yleisluontoinen ilmaus.
Näytä lisää
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Maaseutuvirasto
Sari T. Niemi

Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: Dnro 1064/25/2015
Lisätietoja
Tarjouskilpailun tarjoajaksi haluavan ehdokkaan on toimitettava hankintailmoituksen liitteenä oleva osallistumishakemus määräaikaan 22.5.2015 klo 15:00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@mavi.fi Mainitkaa viestissä hankinnan Dnro 1064/25/2015. Osallistumishakemus liitteineen tulee olla suomenkielinen.
Näytä lisää
Lisätietoja osallistumishakemuksen sisältöön liittyvistä asioista voi pyytää sähköpostiosoitteesta kirjaamo@mavi.fi viimeistään 15.5.2015 klo 15:00. Ehdokkaiden lisäkysymyksiin vastataan yhtäaikaisesti sähköpostitse aikaisintaan 19.5.2015. Vastaukset esitettyihin lisäkysymyksiin toimitetaan kaikille yhteystietonsa edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen ilmoittaneille. Ehdokkaalla on velvollisuus tutustua huolellisesti annettuihin vastauksiin ennen osallistumishakemuksen jättämistä.
Näytä lisää
Hankintaa koskevat päätökset toimitetaan ehdokkaille sähköisesti osallistumishakemuslomakkeella ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Ilmoittakaa osallistumishakemuslomakkeella sähköpostiosoite tiedoksiantoa varten.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2015/S 093-166831 (2015-05-11)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2015-09-28)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 4 270 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-09-28 📅
Julkaisupäivä: 2015-10-01 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 190-344121
Viittaa ilmoitukseen: 2015/S 93-166831
EUVL-S-numero: 190

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimuksen tekemispäivä: 2015-06-11 📅
Nimi: Valio Oy

2️⃣
Nimi: Tartu Mill AS

3️⃣

4️⃣
Nimi: Dobeles dzirnavnieks AS

5️⃣

6️⃣
Nimi: Oy Lunden Ab Jalostaja

7️⃣
Nimi: Fazer Leipomot Oy

8️⃣

9️⃣

1️⃣0️⃣
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
4
3
2
Lähde: OJS 2015/S 190-344121 (2015-09-28)