ECall-käyttöönottotestit ja I_HeERO-projektin hallinnointi

Liikenteen turvallisuusvirasto

Hankinnan kohteena on eCall-palvelun käyttöönottoa edeltävä testaus sekä koko I_HeERO-EU-hankkeen hallinnointi (WP 1 Management). Hankinnan rahoittavat Liikenteen turvallisuusvirasto ja Hätäkeskuslaitos. Trafi vastaa käyttöönottotestien rahoituksesta. I_HeERO-hankkeen hallinnoinnin kuluista (management) vastaavat Liikenteen turvallisuusvirasto ja Hätäkeskuslaitos yhdessä. Molemmat em. tahot ovat siten tämän työn tilaajia.
Käyttöönottotesteihin liittyvä kommunikaatio hoidetaan pääsääntöisesti suomen kielellä. Kaikki I_HeERO-projektiin liittyvä raportointi ja kommunikaatio tulee kuitenkin hoitaa englannin kielellä.
Taustaa:
EU:n komission toukokuussa 2014 tekemä päätös eCall-toiminnon toteutuksesta hätäkeskuksissa edellyttää, että eCall on käytössä viimeistään 1.10.2017. Liikenne- ja viestintäministeriö edellyttää, että järjestelmän toimivuus testataan ennen käyttöönottoa. Käyttöönottotestien teettäminen on asetettu Liikenteen turvallisuusviraston tehtäväksi. Komissio on esittänyt 29.6.2015, että 17 jäsenvaltion yhteiselle I_HeERO-projektille myönnettäisiin EU-rahoitusta (CEF-rahoitusmekanismi).
Nyt hankittava työ sisältää I_HeEROsta Suomen tehtävien osalta käyttöönottotestit (end-to-end -testit) sekä koko I_HeERO-projektin hallinnoinnin (Management). Nyt hankittava työ ei sisällä I_HeERO-kokonaisuuteen kuuluvaa raskaiden ajoneuvojen eCall-järjestelmän kehitystä, Hätäkeskuslaitoksen operatiivisten tietojärjestelmien kehittämistä eikä myöskään Hätäkeskuslaitoksen vastuulla olevaa hätäkeskustoiminnan vaatimustenmukaisuuden arviointia (PSAP conformance assessment) eikä kansallista eCall-tiedottamista. Tarjoajan pitää huomata, että nyt hankittava I_HeERO-hankkeen hallinnointi (management) koskee myös edellä mainittuja I_HeERO-hankkeen osia.
Nyt tilattavan käyttöönottotestauksen tavoitteena on varmistaa käyttöönotettavan eCall-hätäviestijärjestelmän toiminta maan eri osissa päätieverkolla, eri operaattoreiden verkoissa ja erilaisissa tilanteissa. Käyttöönottotestaus käsittää ajoneuvon lähettämän hätäviestin kulkeutumisen eri operaattoreiden järjestelmissä hätäkeskukseen ja sen etenemisen siellä. Testaus ei sisällä Hätäkeskuslaitoksen uuden tietojärjestelmän testausta eikä myöskään eCall-ajoneuvolaitteiden toiminnan testausta onnettomuustilanteessa (osaako laite tulkita onnettomuuden tapahtuneen ja tämän perusteella lähettää hätäpuhelun).
Ks. tarkemmin tarjouspyyntö liitteineen.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-09-04. Hankinta julkaistiin 2015-07-03.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2015-07-03 hankintailmoitus
2016-02-17 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2015-07-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut
Määrä tai laajuus: Hankintayksiköt ovat alustavasti budjetoineet hankkeelle 482 500 euroa.482 500
Hankinnan kokonaisarvo: 482 500 💰
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Liikenteen turvallisuusvirasto
Postiosoite: Kumpulantie 9
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Sähköposti: kilpailut@trafi.fi 📧
Puhelin: +358 295345000 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-07-03 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-09-04 📅
Julkaisupäivä: 2015-07-08 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 129-237634
EUVL-S-numero: 129
Lisätietoja
Tarjouspyyntöasiakirjat toimitetaan hankinnasta kiinnostuneille pyynnöstä. Pyyntö saada tarjousasiakirjat on lähetettävä sähköpostilla osoitteeseen kilpailut@trafi.fi Pyynnön yhteydessä on mainittava hankinnalle annettu nimi ”Liikenteen turvallisuusvirasto: eCall-käyttöönottotestit ja I_HeERO-projektin hallinnointi”. Mikäli tarjoaja haluaa lisätietoja hankintamenettelystä/ tarjouskilpailusta, tulee sen osoittaa Liikenteen turvallisuusvirastolle asiaa koskeva kirjallinen pyyntö viimeistään 14.08.2015. Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa esitettyihin kysymyksiin kaikille tarjousasiakirjat pyytäneille toimittajille viimeistään 19.8.2014. Kirjalliset kysymykset tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen kilpailut@trafi.fi. Kaikki kysymykset tulee esittää edellä mainittuun osoitteeseen. Puhelimitse tai muulla tavalla esitettyihin kysymyksiin ei vastata. Tarjous tulee tehdä paperimuotoisena ja allekirjoitettuna. Tarjous pyydetään toimittamaan kahtena kappaleena sekä samassa kirjekuoressa sähköisellä tallennusalustalla. Paperimuotoinen tarjous on ensisijainen, mikäli sähköiselle tallennusalustalle tallennettujen ja paperimuotoisten asiakirjojen välillä on ristiriitaa. Sähköpostitse tai faksitse tulleita tarjouksia ei hyväksytä. Tarjouksessa tulee ilmoittaa sähköpostiosoite, johon hankintayksikkö lähettää hankintaa koskevat päätökset sekä mahdolliset tarjousmenettelyn aikaiset ilmoitukset ja selvityspyynnöt.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on eCall-palvelun käyttöönottoa edeltävä testaus sekä koko I_HeERO-EU-hankkeen hallinnointi (WP 1 Management). Hankinnan rahoittavat Liikenteen turvallisuusvirasto ja Hätäkeskuslaitos. Trafi vastaa käyttöönottotestien rahoituksesta. I_HeERO-hankkeen hallinnoinnin kuluista (management) vastaavat Liikenteen turvallisuusvirasto ja Hätäkeskuslaitos yhdessä. Molemmat em. tahot ovat siten tämän työn tilaajia.
Näytä lisää
Käyttöönottotesteihin liittyvä kommunikaatio hoidetaan pääsääntöisesti suomen kielellä. Kaikki I_HeERO-projektiin liittyvä raportointi ja kommunikaatio tulee kuitenkin hoitaa englannin kielellä.
Taustaa:
EU:n komission toukokuussa 2014 tekemä päätös eCall-toiminnon toteutuksesta hätäkeskuksissa edellyttää, että eCall on käytössä viimeistään 1.10.2017. Liikenne- ja viestintäministeriö edellyttää, että järjestelmän toimivuus testataan ennen käyttöönottoa. Käyttöönottotestien teettäminen on asetettu Liikenteen turvallisuusviraston tehtäväksi. Komissio on esittänyt 29.6.2015, että 17 jäsenvaltion yhteiselle I_HeERO-projektille myönnettäisiin EU-rahoitusta (CEF-rahoitusmekanismi).
Näytä lisää
Nyt hankittava työ sisältää I_HeEROsta Suomen tehtävien osalta käyttöönottotestit (end-to-end -testit) sekä koko I_HeERO-projektin hallinnoinnin (Management). Nyt hankittava työ ei sisällä I_HeERO-kokonaisuuteen kuuluvaa raskaiden ajoneuvojen eCall-järjestelmän kehitystä, Hätäkeskuslaitoksen operatiivisten tietojärjestelmien kehittämistä eikä myöskään Hätäkeskuslaitoksen vastuulla olevaa hätäkeskustoiminnan vaatimustenmukaisuuden arviointia (PSAP conformance assessment) eikä kansallista eCall-tiedottamista. Tarjoajan pitää huomata, että nyt hankittava I_HeERO-hankkeen hallinnointi (management) koskee myös edellä mainittuja I_HeERO-hankkeen osia.
Näytä lisää
Nyt tilattavan käyttöönottotestauksen tavoitteena on varmistaa käyttöönotettavan eCall-hätäviestijärjestelmän toiminta maan eri osissa päätieverkolla, eri operaattoreiden verkoissa ja erilaisissa tilanteissa. Käyttöönottotestaus käsittää ajoneuvon lähettämän hätäviestin kulkeutumisen eri operaattoreiden järjestelmissä hätäkeskukseen ja sen etenemisen siellä. Testaus ei sisällä Hätäkeskuslaitoksen uuden tietojärjestelmän testausta eikä myöskään eCall-ajoneuvolaitteiden toiminnan testausta onnettomuustilanteessa (osaako laite tulkita onnettomuuden tapahtuneen ja tämän perusteella lähettää hätäpuhelun).
Näytä lisää
Ks. tarkemmin tarjouspyyntö liitteineen.
Määrä tai laajuus: Hankintayksiköt ovat alustavasti budjetoineet hankkeelle 482 500 euroa.
Viitenumero: TRAFI/29862/02.03.01/2015
EU:n rahoittaman hankkeen tai ohjelman nimi:
EU:n komissio on esittänyt 29.6.2015, että 17 jäsenvaltion yhteiselle I_HeERO-projektille myönnettäisiin EU-rahoitusta (CEF-rahoitusmekanismi).

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Tarjoajan on täytettävä seuraavat soveltuvuutta koskevat vaatimukset ja esitettävä tästä seuraavat selvitykset.
Hankintalain pakolliset poissulkemisperusteet
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus ja velvollisuus sulkea pois tarjouskilpailusta yritys, jonka kohdalla toteutuu hankintalain 53 tai 54 §:ssä säädetty poissulkemisperuste. Näitä ovat mm. eräisiin rikoksiin syyllistyminen tai konkurssi:
— esitettävä selvitys: tarjoajan vakuutus, liite 2.
Työehtoja koskevien vaatimusten noudattaminen
Yritys vakuuttaa, että se on ottanut tarjousta laatiessaan huomioon verotusta, ympäristönsuojelua, työsuojelua, työoloja ja työehtoja koskevat lakisääteiset velvoitteet:
Ammatti- ja kaupparekisteriin kuulumista koskevat vaatimukset
Yrityksellä on elinkeinotoiminnan harjoittamisoikeus. Yritys on merkitty kaupparekisteriin tai vastaavaan rekisteriin:
Ks. tarkemmin tarjouspyyntö.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Taloudellinen ja rahoituksellinen tilanne
Yrityksen tulee olla suorittanut lakisääteiset eläke-, vakuutus- ja sosiaaliturvamaksunsa:
— esitettävä selvitys: tarjoajan vakuutus, liite 2.
Ks. tarkemmin tarjouspyyntö.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Tarjoajan (yritys) referenssit
(vähimmäisvaatimus, käytetään tarjoajan kelpoisuuden arvioinnissa)
Tarjoajalla pitää olla kokemusta eCall-järjestelmästä ja EU-hankkeen hallinnoinnista. Vaatimuksena on vähintään 1 vastaava hyväksytty referenssi viimeisen kolmen vuoden ajalta. Edellä mainittujen kokemusvaatimusten ei tarvitse olla sama referenssihanke. Referensseistä on esitettävä selvitys. Esitettyjen referenssien on oltava tilaajan tarkistettavissa:
Näytä lisää
— esitettävä selvitys: Referenssitoimitukset, liite 4.
Ks. tarkemmin tarjouspyyntö.
Sopimuksen toteuttaminen
Henkilöstön nimet ja ammattipätevyydet

Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 2015-11-30 📅
Tarjousten avauspäivä: 2015-09-07 📅
Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Vertailuhinta (30)
2. Palvelun laatu: avainhenkilöiden kokemus ja osaaminen (50)
3. Palvelun laatu: palvelun toteutussuunnitelma (20)
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: TRAFI/29862/02.03.01/2015
Lisätietoja
Tarjouspyyntöasiakirjat toimitetaan hankinnasta kiinnostuneille pyynnöstä. Pyyntö saada tarjousasiakirjat on lähetettävä sähköpostilla osoitteeseen kilpailut@trafi.fi
Pyynnön yhteydessä on mainittava hankinnalle annettu nimi ”Liikenteen turvallisuusvirasto: eCall-käyttöönottotestit ja I_HeERO-projektin hallinnointi”.
Mikäli tarjoaja haluaa lisätietoja hankintamenettelystä/ tarjouskilpailusta, tulee sen osoittaa Liikenteen turvallisuusvirastolle asiaa koskeva kirjallinen pyyntö viimeistään 14.08.2015. Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa esitettyihin kysymyksiin kaikille tarjousasiakirjat pyytäneille toimittajille viimeistään 19.8.2014. Kirjalliset kysymykset tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen kilpailut@trafi.fi. Kaikki kysymykset tulee esittää edellä mainittuun osoitteeseen. Puhelimitse tai muulla tavalla esitettyihin kysymyksiin ei vastata.
Näytä lisää
Tarjous tulee tehdä paperimuotoisena ja allekirjoitettuna. Tarjous pyydetään toimittamaan kahtena kappaleena sekä samassa kirjekuoressa sähköisellä tallennusalustalla. Paperimuotoinen tarjous on ensisijainen, mikäli sähköiselle tallennusalustalle tallennettujen ja paperimuotoisten asiakirjojen välillä on ristiriitaa. Sähköpostitse tai faksitse tulleita tarjouksia ei hyväksytä.
Näytä lisää
Tarjouksessa tulee ilmoittaa sähköpostiosoite, johon hankintayksikkö lähettää hankintaa koskevat päätökset sekä mahdolliset tarjousmenettelyn aikaiset ilmoitukset ja selvityspyynnöt.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2015/S 129-237634 (2015-07-03)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-02-17)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 482 500 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-02-17 📅
Julkaisupäivä: 2016-02-20 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 036-058919
Viittaa ilmoitukseen: 2015/S 129-237634
EUVL-S-numero: 36

Menettely
Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Hinta (30)
2. Avainhenkilöiden kokemus ja osaaminen (50)
3. Palvelun toteutussuunnitelma (20)

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2015-12-18 📅
Nimi: Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Postiosoite: PL 1000
Postitoimipaikka: Vtt
Postinumero: 02044
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: info@vtt.fi 📧
Internetosoite: http://www.vtt.fi 🌏
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2647375-4
Lähde: OJS 2016/S 036-058919 (2016-02-17)