Teräsrumpujen hankinta

Vapo Oy / Vapo-konserni

Vapo Oy on yhtiö, joka toimittaa energia-asiakkailleen turvetta ja puupolttoaineita ja tuottaa myös itse lämpöä ja sähköä näistä paikallisista raaka-aineista. Vapo-konsernin tuotevalikoimaan kuuluvat lisäksi Vapo Timberin sahatavara sekä muun muassa Kekkilä ja Hasselfors Garden -brändien alla markkinoitavat puutarhatuotteet ja ympäristöliiketoimintaratkaisut.
Hankinnan kohteen kuvaus:
Vapo Oy käyttää teräsrumpuja eri puolella Manner-Suomea sijaitsevien turvetuotantoalueiden valmistelu- ja kunnossapitohankkeissa. Rumpuja käytetään tuotantoalueiden ojastoissa ja alueiden tiestössä. Tämän lisäksi rumpuja käytetään vesiensuojelurakenteissa erilaisten kaivojen ja patojen osana. Hankittavia tuotteita käytetään myös esim. erilaisten rakennusprojektien yhteydessä.
Teräsrumpujen koot vaihtelevat pääsääntöisesti halkaisijaltaan 300 mm:n ja 1 000 mm:n välillä. Yleisimmin käytetyt rumpukoot ovat 400–600 mm.
Vuosittainen teräsrumputuotteiden arvioitu kokonaishankintamäärä on noin 300 000 EUR (alv 0 %) (kyseessä on arvio, joka ei sido tilaajaa).
Tuotteiden tilauksia tullaan tekemään ympäri vuoden hankekohtaisesti. Tuotteiden tilaajina toimivat ympäri Suomea sijoittuneet Vapon toimihenkilöt, jotka tekevät tilauksia (sähköpostitse) toimittajan antamille yhdyshenkilöille. Tilauksen yhteydessä kerrotaan toimitusosoite ja tilauksen vastaanottajan yhteystiedot.
Hankinnan kohteena olevat rummut on eritelty liitteenä olevalla tarjouslomakkeella. Tarjottavien tuotteiden on oltava mitoiltaan ja muilta teknisiltä ominaisuuksiltaan tarjouspyynnön mukaisia. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu ne vähimmäisvaatimukset, jotka kaikkien tarjottavien tuotteiden tulee täyttää.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-01-04. Hankinta julkaistiin 2014-11-18.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2014-11-18 hankintailmoitus
2014-12-08 Lisätietoilmoitus
2015-08-11 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2014-11-18)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Putkijohdot, putkistot, putket, suojaputket ja vastaavat tuotteet
Määrä tai laajuus: 500 000700 000
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Ei määritelty
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Putkijohdot, putkistot, putket, suojaputket ja vastaavat tuotteet 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Yleishyödyllisten palvelujen alalla toimiva yksikkö
Hankintaviranomaisen nimi: Vapo Oy / Vapo-konserni
Postiosoite: Yrjönkatu 42
Postinumero: 40100
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.vapo.fi 🌏
Sähköposti: hankinnat@vapo.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-11-18 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-01-04 📅
Julkaisupäivä: 2014-11-20 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 224-396681
EUVL-S-numero: 224
Lisätietoja
Soveltuvuusvaatimusten täyttyminen on edellytys tarjoajan ottamiselle mukaan tarjouskilpailuun. Hankintamenettelyyn otetaan mukaan kaikki tarjoajat, jotka täyttävät hankintailmoituksessa ja sen liitteessä asetetut soveltuvuusvaatimukset. Tarjoajan tulee täyttää ja palauttaa Tarjoajan soveltuvuuslomake -liite täytettynä tarjouksensa mukana. Tiedot on täytettävä lomakkeen ohjeiden mukaisesti. Tarjous ja sen liitteet on toimitettava sähköpostilla osoitteeseen: hankinnat@vapo.fi Tarjous ja sopimus tehdään suomen kielellä. Hankintailmoitusta koskevia lisätietoja voi pyytää sähköpostiosoitteesta: hankinnat@vapo.fi Kysymykset pyydetään esittämään 28.11.2014 klo 16:00 mennessä. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi puhelimitse esitettyihin kysymyksiin ei vastata. Kysymykset ja vastaukset lähetään samansisältöisenä kaikille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Tämän vuoksi on tärkeää, että yritys, joka haluaa osallistua tähän tarjouskilpailuun, toimittaa mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 28.11.2014 sähköpostiosoitteensa hankintayksikölle sähköpostilla osoitteeseen: hankinnat@vapo.fi
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Vapo Oy on yhtiö, joka toimittaa energia-asiakkailleen turvetta ja puupolttoaineita ja tuottaa myös itse lämpöä ja sähköä näistä paikallisista raaka-aineista. Vapo-konsernin tuotevalikoimaan kuuluvat lisäksi Vapo Timberin sahatavara sekä muun muassa Kekkilä ja Hasselfors Garden -brändien alla markkinoitavat puutarhatuotteet ja ympäristöliiketoimintaratkaisut.
Näytä lisää
Hankinnan kohteen kuvaus:
Vapo Oy käyttää teräsrumpuja eri puolella Manner-Suomea sijaitsevien turvetuotantoalueiden valmistelu- ja kunnossapitohankkeissa. Rumpuja käytetään tuotantoalueiden ojastoissa ja alueiden tiestössä. Tämän lisäksi rumpuja käytetään vesiensuojelurakenteissa erilaisten kaivojen ja patojen osana. Hankittavia tuotteita käytetään myös esim. erilaisten rakennusprojektien yhteydessä.
Näytä lisää
Teräsrumpujen koot vaihtelevat pääsääntöisesti halkaisijaltaan 300 mm:n ja 1 000 mm:n välillä. Yleisimmin käytetyt rumpukoot ovat 400–600 mm.
Vuosittainen teräsrumputuotteiden arvioitu kokonaishankintamäärä on noin 300 000 EUR (alv 0 %) (kyseessä on arvio, joka ei sido tilaajaa).
Tuotteiden tilauksia tullaan tekemään ympäri vuoden hankekohtaisesti. Tuotteiden tilaajina toimivat ympäri Suomea sijoittuneet Vapon toimihenkilöt, jotka tekevät tilauksia (sähköpostitse) toimittajan antamille yhdyshenkilöille. Tilauksen yhteydessä kerrotaan toimitusosoite ja tilauksen vastaanottajan yhteystiedot.
Näytä lisää
Hankinnan kohteena olevat rummut on eritelty liitteenä olevalla tarjouslomakkeella. Tarjottavien tuotteiden on oltava mitoiltaan ja muilta teknisiltä ominaisuuksiltaan tarjouspyynnön mukaisia. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu ne vähimmäisvaatimukset, jotka kaikkien tarjottavien tuotteiden tulee täyttää.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 500 000 💰
700 000 💰
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankintasopimukseen sisältyy yhden (1) vuoden optio, jonka käyttämisestä tilaaja päättää viimeistään neljä (4) kuukautta ennen alkuperäisen sopimuskauden päättymistä.
Kesto: 24 kuukautta
Viitenumero: Teräsrumpujen hankinta
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Turvetuotantoalueiden yhteydessä olevat varastopaikat eri puolilla Manner-Suomea.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Tarjoajan on oltava kaupparekisterissä tai vastaavassa rekisterissä sijoittumismaassaan, mikäli lainsäädäntö vaatii rekisteröitymistä.
Tarjoajan on oltava merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverollisten rekisteriin, jos lainsäädäntö vaatii rekisteröitymistä.
Tarjoaja on suorittanut veronsa, sosiaaliturvamaksunsa ja työeläkemaksunsa tai näistä on tehty hyväksytty maksusuunnitelma.
Tarjoajan on toimitettava osallistumishakemuksensa yhteydessä Vapolle hankintailmoituksen liitteenä oleva Tarjoajan soveltuvuuslomake -liite täytettynä. Tarjoajan tulee vakuuttaa lomakkeen ohjeiden mukaisesti, että se täyttää soveltuvuusvaatimukset.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Tarjoajalla on riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen ja tuotteiden toimittamiseen.
Sopimuksen toteuttaminen
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Maksuaika 45 päivää toimituksesta.

Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Vapo Oy
Internetosoite: www.vapo.fi 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2014/S 224-396681 (2014-11-18)
Lisätietoilmoitus (2014-12-08)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-12-08 📅
Julkaisupäivä: 2014-12-11 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 239-421302
Viittaa ilmoitukseen: 2014/S 224-396681
EUVL-S-numero: 239
Lähde: OJS 2014/S 239-421302 (2014-12-08)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2015-08-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 600 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Euroopan unioni

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-08-11 📅
Julkaisupäivä: 2015-08-14 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 156-287465
EUVL-S-numero: 156

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Lähde: OJS 2015/S 156-287465 (2015-08-11)