Hankinnan kohteena on valtionhallinnon sähköinen rekrytointipalvelu (kokonaispalveluna). Valtion työnantajavirastot hoitavat palvelun avulla sekä julkisen että sisäisen rekrytointinsa (sisäinen rekrytointi sisältää virkajärjestelyt ja sisäisen liikkuvuuden). Työnhakijoille palvelu tarjoaa näkymän valtion avoimiin tehtäviin ja mahdollistaa niiden hakemisen helposti ja tietoturvallisesti. Hankinnan kohteena on yhdeltä kokonaisvastuulliselta toimittajalta hankittava kokonaispalvelu, joka koostuu seuraavista osista: — Rekrytointipalvelun toteuttaminen ja käyttöönotto tilaajan tarpeisiin (toimitusprojekti) — Rekrytointipalvelun tuki-, käyttö- ja ylläpitopalvelukokonaisuus sopimuskaudelle. Palveluun liittyy tiukkoja tietoturva- ja teknisiä vaatimuksia. Häiriöt hankittavassa palvelussa voivat vaikuttaa laajasti asiakasorganisaatioiden toimintaan ja voivat pahimmillaan aiheuttaa vakavaa haittaa virantoimitukselle. Tilaaja edellyttää, että tarjottu Palvelu on siten kahdennettu, ettei minkään järjestelmäkomponentin vikaantuminen aiheuta käyttökatkoa. Lisäksi katsotaan olennaiseksi eduksi se, että myös rutiininomaiset huoltotoimet voidaan suorittaa ilman varsinaista katkoa. Hankittavan Palvelun tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteessä 1 hankinnan kohteen kuvaus. Hankinnan kohteena olevat palvelun toiminnalliset ja ei-toiminnalliset vaatimukset, mukaan lukien tietoturvavaatimukset ja muut Palvelun tuottamiseen liittyvät ehdot on esitetty tarjouspyynnön liitteissä. Toimittajan tulee sitoutua esitettyihin vaatimuksiin.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2013-05-20.
Hankinta julkaistiin 2013-04-16.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2013-04-16) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Määrä tai laajuus:
Palvelua käyttävät valtion virastot, joita vuonna 2013 on yhteensä 350 kpl. Virastojen kokonaishenkilöstön määrä vuonna 2014 tulee olemaan arviolta 82 000 ja sopimuskauden aikana sen arvioidaan laskevan 10 %:lla.Rekrytointien määrä sopimuskaudella tulee vuositasolla olemaan noin 10 000 kpl sisältäen kaikki rekrytointiprosessin vaiheet (sisäinen haku, virkajärjestely ja julkinen haku). Työhakemuksia julkiseen rekrytointiin (valtiolle.fi) tulee vuodessa keskimäärin 130 000–150 000 kappaletta. Työpaikkaan kohdistettujen hakemusten ohella Palvelun kautta laaditaan ja lähetetään noin 50 000 avointa hakemusta vuodessa. Sisäisen rekrytoinnin tehtäviin sopimuskaudella ilmoittautumisia arvioidaan saapuvan vuosittain noin 10 000–20 000 kappaletta ja virkajärjestelytehtäviin vastaavasti noin 5 000 kappaletta.Palvelun työnhakijoille näkyvä osuus upotetaan osaksi valtiolle.fi -sivustoa, joka palvelee ulkoista rekrytointia. Vuositasolla valtiolle.fi:ssä kävijöitä on noin 1 200 000, joista merkittävä osa kirjautuu Palveluun.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Valtiokonttori / Valtion IT-palvelukeskus
Postiosoite: PL 14, Siltasaarenkatu 18-20 A
Postinumero: 00054
Postitoimipaikka: Valtiokonttori
Valtion IT-palvelukeskus kehittää ja tuottaa valtion yhteisiä IT-palveluja. Valtion IT-palvelukeskus järjestää, hankkii ja tuottaa palveluita koko valtionhallinnon puolesta.
Toimitussopimus tulee voimaan aikaisintaan silloin, kun hankintapäätös on tullut lainvoimaiseksi.
Palvelusopimuksen sopimuskausi on viisi (5) vuotta. Palvelusopimus tulee voimaan, kun toimitusprojekti on hyväksytysti vastaanotettu käyttöönottovaiheen päätteeksi ennen seurantavaiheen alkua.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on valtionhallinnon sähköinen rekrytointipalvelu (kokonaispalveluna). Valtion työnantajavirastot hoitavat palvelun avulla sekä julkisen että sisäisen rekrytointinsa (sisäinen rekrytointi sisältää virkajärjestelyt ja sisäisen liikkuvuuden). Työnhakijoille palvelu tarjoaa näkymän valtion avoimiin tehtäviin ja mahdollistaa niiden hakemisen helposti ja tietoturvallisesti. Hankinnan kohteena on yhdeltä kokonaisvastuulliselta toimittajalta hankittava kokonaispalvelu, joka koostuu seuraavista osista:

— Rekrytointipalvelun toteuttaminen ja käyttöönotto tilaajan tarpeisiin (toimitusprojekti)
— Rekrytointipalvelun tuki-, käyttö- ja ylläpitopalvelukokonaisuus sopimuskaudelle.
Palveluun liittyy tiukkoja tietoturva- ja teknisiä vaatimuksia. Häiriöt hankittavassa palvelussa voivat vaikuttaa laajasti asiakasorganisaatioiden toimintaan ja voivat pahimmillaan aiheuttaa vakavaa haittaa virantoimitukselle. Tilaaja edellyttää, että tarjottu Palvelu on siten kahdennettu, ettei minkään järjestelmäkomponentin vikaantuminen aiheuta käyttökatkoa. Lisäksi katsotaan olennaiseksi eduksi se, että myös rutiininomaiset huoltotoimet voidaan suorittaa ilman varsinaista katkoa.

Hankittavan Palvelun tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteessä 1 hankinnan kohteen kuvaus. Hankinnan kohteena olevat palvelun toiminnalliset ja ei-toiminnalliset vaatimukset, mukaan lukien tietoturvavaatimukset ja muut Palvelun tuottamiseen liittyvät ehdot on esitetty tarjouspyynnön liitteissä. Toimittajan tulee sitoutua esitettyihin vaatimuksiin.

Palvelua käyttävät valtion virastot, joita vuonna 2013 on yhteensä 350 kpl. Virastojen kokonaishenkilöstön määrä vuonna 2014 tulee olemaan arviolta 82 000 ja sopimuskauden aikana sen arvioidaan laskevan 10 %:lla.
Rekrytointien määrä sopimuskaudella tulee vuositasolla olemaan noin 10 000 kpl sisältäen kaikki rekrytointiprosessin vaiheet (sisäinen haku, virkajärjestely ja julkinen haku). Työhakemuksia julkiseen rekrytointiin (valtiolle.fi) tulee vuodessa keskimäärin 130 000–150 000 kappaletta. Työpaikkaan kohdistettujen hakemusten ohella Palvelun kautta laaditaan ja lähetetään noin 50 000 avointa hakemusta vuodessa. Sisäisen rekrytoinnin tehtäviin sopimuskaudella ilmoittautumisia arvioidaan saapuvan vuosittain noin 10 000–20 000 kappaletta ja virkajärjestelytehtäviin vastaavasti noin 5 000 kappaletta.

Palvelun työnhakijoille näkyvä osuus upotetaan osaksi valtiolle.fi -sivustoa, joka palvelee ulkoista rekrytointia. Vuositasolla valtiolle.fi:ssä kävijöitä on noin 1 200 000, joista merkittävä osa kirjautuu Palveluun.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Tilaajalla on oikeus jatkaa palvelusopimuksen sopimuskautta enintään kahdella (2) vuodella ilmoittamalla siitä viimeistään kolmen vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta.
Kesto: 60 kuukautta
Viitenumero: dnro 460/23/2012
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Ammatti- ja elinkeinorekisterimerkintä
Vaatimus
Tarjoaja on sijoittautumismaassaan merkitty ammatti- tai elinkeinorekisteriin, jos tarjoaja on sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaan velvollinen rekisteröitymään kyseisiin rekistereihin. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.

Selvitys
Tarjoaja vakuuttaa täyttävänsä vaatimuksen ja toimittaa pyynnöstä selvityksen rekisterimerkinnöistä.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksaminen sekä hankintalain poissulkemisperusteet
Selvitys
Tarjoaja, vakuuttaa, että:
1) se on täyttänyt velvollisuutensa suorittaa sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut sekä Suomen lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut, jos tarjoaja on Suomessa verovelvollinen ja velvollinen maksamaan sosiaaliturvamaksuja taikka, jos tarjoajalla on verovelkaa tai maksamattomia sosiaaliturvamaksuja, tarjoaja on liittänyt tämän vakuutuksen liitteeksi selvityksen verovelasta ja/tai maksamattomista sosiaaliturvamaksuista sekä maksusuunnitelmasta;

2) tarjoajayritystä tai sen johtohenkilöä taikka edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävää henkilöä ei ole tuomittu hankintalain 53 §:n mukaisesta yritystoimintaan liittyvästä rikoksesta;
3) tarjousta laadittaessa on otettu huomioon verotusta, ympäristönsuojelua, työsuojelua, työoloja ja työehtoja koskevat lakisääteiset velvoitteet.
Tarjouskilpailun voittajan on ennen hankintasopimuksen tekemistä esitettävä edellä kohtaan 1 liittyvät todistukset, jotka tässä tarjouslomakkeessa annettu vakuutus korvaa. Tarjouskilpailun voittajan on ennen hankintasopimuksen tekemistä vaadittaessa esitettävä kohtaan 2 liittyvä todistus.

Vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky
Tarjoaja vakuuttaa täyttävänsä vakavaraisuutta, taloudellista kantokykyä ja maksukykyä koskevan vaatimuksen ja sitoutuu pyynnöstä toimittamaan tilinpäätöstiedot ja/tai muun selvityksen. Hankintayksikkö selvittää Suomen Asiakastieto Oy:ltä tarjoajan riskimittarin riskiluokituksen ja käyttää sitä tarjoajan vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukykyisyyden arvioinnissa. Tarjoaja sitoutuu toimittamaan hankintayksikölle erillisestä pyynnöstä tuloslaskelman, taseen, toimintakertomuksen sekä muut tilinpäätösasiakirjat, jos ne on julkaistava tarjoajan sijoittumismaassa. Tarjoaja sitoutuu toimittamaan yllä mainitut asiakirjat myös, jos tarjoajan riskiluokkaa ei ole saatavilla Suomen Asiakastieto Oy:n rekistereistä.

Liikevaihto
Tarjoaja vakuuttaa täyttävänsä liikevaihtoa koskevan vaatimuksen ja toimittaa pyynnöstä liikevaihtoa koskevat tiedot enintään kolmelta viimeksi kuluneelta tilikaudelta, jos tarjoaja on ne sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaan oikeutettu ne toimittamaan. Jos tarjoajalla ei ole takanaan kolmea tilikautta, tarjoaja voi osoittaa taloudellisen ja rahoituksellisen tilanteensa muulla hankintayksikön hyväksymällä asiakirjalla.

Vähimmäistaso(t):
Verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksaminen sekä hankintalain poissulkemisperusteet
Vaatimus
Tarjoaja on täyttänyt verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamista koskevat velvoitteet viimeistään tarjousajan päättymishetkellä. Tarjoajaa ei koske hankintalain 53 §:n mukainen poissulkemisperuste. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimukset koskevat kaikkia ryhmittymän jäseniä. Vaatimuksena lisäksi on, että tarjousta tehtäessä on huomioitu hankintalain 50 §:n mukaisesti verotukseen, ympäristönsuojeluun ja työoloja koskeviin säännöksiin liittyvät velvoitteet.

Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen. Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se on Suomen Asiakastieto Oy:n riskimittarin riskiluokituksessa tarjousajan päättyessä 1-3. Jos tarjoajan tietoja ei ole Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä, tarjoajan tilanne arvioidaan pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun vastaavan selvityksen perusteella. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.

Tarjoajat, joiden riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on tarjousajan päättyessä 5 tai joiden vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn sekä maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 5, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle. Tarjoajat, joiden riskiluokitus on tarjousajan päättyessä 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos tarjoaja ei kykene esittämään luotettavaa selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt luottokelpoisuuden parantamiseksi.

Tarjoajan liikevaihto on vähintään yksi (1) miljoonaa euroa vuodessa viimeisimmältä vahvistetulta tilikaudelta. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä. Jos tarjoaja käyttää alihankkijoita, tarjoaja alihankkijoineen voi täyttää vaatimuksen yhdessä, jolloin tarjoajalta voidaan pyytää selvitys taloudellisten voimavarojen olemassaoloa koskevista sitoumuksista ja sopimuksista.

Laadunvarmistustoimenpiteet
Selvitys
Tarjoaja vakuuttaa, että hankinnan kohteena olevien palveluiden tuottamisessa noudatetaan laadunvarmistustoimenpiteitä. Tarjoukseen on liitetty selvitys laadunvarmistustoimenpiteistä.
Tarjoajan tulee liittää tarjouslomakkeeseen yleiskuvaus palvelujen tuottamisessa käytettävistä laadunvarmistustoimenpiteistä sekä toimitusprojektin että palveluntuotannon osalta. Selvityksessä on kuvattava tarjoamanne palvelun tuottamiseen (toimitusprojekti ja jatkuva palvelu) hyödynnettävien laatujärjestelmienne ydinkohdat.

Selvitys annetaan myös niistä laadunvarmistustoimenpiteistä, joita tarjottu alihankkija noudattaa siltä osin, kuin alihankkija osallistuu edellä mainittujen tuottamiseen.
Selvitykseen voi liittää mahdolliset käyttöönottoon ja tuotantoon liittyvät sertifikaatit.
Laadunvarmistustoimenpiteiden on oltava auditoitavissa hankinnan toteuttamisen aikana.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Alihankkijat
Selvitys
Jos tarjoaja käyttää alihankkijoita, tarjoaja vakuuttaa täyttävänsä alihankkijoiden käyttöä koskevan vaatimuksen. Tarjoaja toimittaa tarjouksen liitteenä selvityksen alihankkijoista sekä pyynnöstä selvityksen alihankkijoiden kanssa tehdyistä sopimuksista ja sitoumuksista.

Tarjoaja vakuuttaa, että se on selvittänyt, että alihankkija täyttää ammatti- ja elinkeinorekisterimerkinnän, vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn, verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisen sekä hankintalain poissulkemisperusteiden osalta samat vaatimukset kuin tarjoajalta on edellytetty.

Tarjoajan tulee liittää tarjoukseen selvitys mahdollisten alihankkijoiden käyttämisestä.
Selvityksessä tulee ilmoittaa ne alihankkijat, jotka osallistuvat suoraan hankinnan kohteena olevan rekrytointipalvelun tuottamiseen. Selvitystä ei tarvitse antaa sellaisista alihankkijoista, jotka toimivat esimerkiksi hallinnollisissa tehtävissä alihankkijoina kuten tilintarkastus.

Alihankkijoista tulee ilmoittaa seuraavat tiedot:
- Yrityksen nimi,
- Y-tunnus,
- yhteyshenkilö, puhelinnumero ja sähköpostiosoite,
- lyhyt selvitys siitä, miten alihankkija osallistuu suoraan hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseen.
Tarjoajan kokemus hankinnan kohteena olevien palveluiden toimittamisesta
Tarjoaja vaakuuttaa, että sillä on vaadittu kokemus hankinnan kohteena olevien palveluiden tuottamisesta. Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa selvitys referenseistä.
Vaatimukset täyttävistä referenssitoimituksista on annettava seuraavat tiedot:
- Asiakas, jolle palvelua on toimitettu
- Palvelun tai järjestelmän nimi
- Kuvaus toimitetusta palvelusta
- Käyttöönoton ajankohta ja tuotantokäyttöönoton alkamisen jälkeisten uusien versiojulkaisujen ajankohdat
- Läpivietyjen rekrytointien määrä vuodessa
- Tieto siitä onko referenssi julkinen vai luottamuksellinen
Henkilöstön kokemus ja osaaminen
Tarjoaja on nimennyt palvelun toteuttamisesta vastaavat henkilöt ja tarjoaja vakuuttaa, että nimetyt henkilöt täyttävät asetetut vähimmäisvaatimukset. Tarjoajan tulee täyttää nimetyistä henkilöistä tarjouspyynnön liitteenä 9 oleva CV-lomake ja liittää CV:t tarjoukseen.

Tarjoajalla on käytettävissään tarjouksessa ilmoitettujen alihankkijoiden voimavarat hankinnan toteuttamisessa. Tarjoaja sitoutuu tarjouspyynnön liitteenä 2.1 – 2.3 olevissa sopimusehdoissa määriteltyyn vastuuseen alihankkijoidensa toiminnasta. Tarjouksessa ilmoitetut alihankkijat tullaan nimeämään sopimuksessa. Alihankkijoiden muuttaminen ja vaihtaminen on vain rajoitetusti mahdollista.

Jos tarjoaja käyttää alihankkijoita, alihankkijoiden tulee täyttää ammatti- ja elinkeinorekisterimerkinnän, vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn, verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisen sekä hankintalain poissulkemisperusteiden osalta samat vaatimukset kuin tarjoajalta on edellytetty.
Jos tarjoaja käyttää alihankkijoita, alihankkijoiden tulee täyttää ammatti- ja elinkeinorekisterimerkinnän, vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn, verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisen sekä hankintalain poissulkemisperusteiden osalta samat vaatimukset kuin tarjoajalta on edellytetty.
Tarjoajan kokemus hankinnan kohteena olevien palveluiden toimittamisesta
Tarjoajalla on kokemusta hankinnan kohteena olevan rekrytointipalvelun tuottamisesta viimeisen kolmen vuoden aikana. Tarjoajalla tulee olla vähintään kaksi (2) referenssiä, joista jokainen täyttää kaikki seuraavassa esitetyt vaatimukset:
— referenssinä toimitettu järjestelmä on olennaisilta osin sama tai samaa tuoteperhettä kuin ehdokkaan tässä hankinnassa tarjoama järjestelmä,
— referenssi on toteutettu palveluna (esim. on premice, private could tai vastaavia toteutuksia ei hyväksytä),
— referenssi on tuotantokäyttöönotettu ja siitä on toimitettu vähintään kerran vuodessa uusi versiojulkaisu.
Lisäksi tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) referenssi, joka täyttää yllä esitettyjen vaatimusten lisäksi seuraavan vaatimuksen:
— referenssillä on vuodessa vähintään 500 palvelulla läpi vietyä rekrytointia.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä. Jos tarjoaja käyttää alihankkijoita, tarjoaja alihankkijoineen voi täyttää vaatimuksen yhdessä.
Henkilöstön kokemus ja osaaminen
Tarjoajan tulee nimetä seuraavat palvelun toteuttamisesta vastaavat henkilöt, joiden tulee täyttää seuraavat vähimmäisvaatimukset:
Toimitusprojektin ajaksi nimettävät henkilöt:
Projektipäällikkö
— vähintään kolme (3) vuotta työkokemusta projektipäällikön tehtävistä,
— kokemusta vähintään kahdesta (2) hyväksytysti suoritetusta rekrytointijärjestelmän tai vastaavan käyttöönottoprojektin läpiviemisestä projektipäällikkönä,
— tulee hallita suomen kieli.
Kouluttaja
— vähintään kaksi (2) vuotta työkokemusta kouluttajan tehtävistä,
— kokemusta koulutustoiminnasta rekrytointisovellusten käyttöönotoista,
Käytettävyysasiantuntija
— vähintään kahden (2) vuoden kokemus laajuudeltaan tai merkitykseltään vastaavien sähköisten palvelujen käytettävyyden, esteettömyyden ja käyttöliittymien suunnittelusta. Tällaisiksi katsotaan mm. verkkosivustojen ja sähköisten asiointipalveluiden käytettävyyden, esteettömyyden ja käyttöliittymien suunnittelu.

Testausvastaava
— vähintään yhden (1) vuoden kokemus testaustoiminnasta testausvastaavan tehtävistä. Testaustoiminnalla tarkoitetaan testauksen suunnittelua, toteutusta ja raportointia.
Toimitusprojektin ja jatkuvan palvelun ajaksi nimettävät henkilöt:
Tuotepäällikkö
— vähintään kolme (3) vuotta yleistä työkokemustakokemusta palveluratkaisun ominaisuuksista ja kehityksestä vastaavan tuotepäällikön tehtävistä,
— kokemusta tarjottavan palveluratkaisun tai vastaavan tuotekehityksestä.
Palvelupäällikkö
— vähintään kolme (3) vuotta palvelupäällikön tehtävistä,
— kokemusta tarjottavan palveluratkaisun tai vastaavan palvelunhallinnasta,
Projektipäällikön, tuotepäällikön ja palvelupäällikön tehtäviin nimetyt henkilöt eivät saa olla keskenään samoja henkilöitä. Nimettyjen henkilöiden osaamiseen ja kokemukseen sekä vaihtamiseen liittyvät ehdot on esitetty tarjouspyynnön liitteenä 2.1 olevan palvelusopimuksen liitteessä 3, jonka vaikutus tarjoajan tulee huomioida.

Hankinnan kohteena olevien palvelujen toimitusprojektissa ja jatkuvan palvelun toimittamisessa noudatetaan laadunvarmistustoimenpiteitä, kuten asiakastyytyväisyysmittaukset, palvelun tietoturvallisuuden ja käytettävyyden varmistaminen, projektinhallinnan vakioidut menetelmät, versiojulkaisun testausmenettelyt sekä palvelunhallinnan ja -tuotannon laadun mittaaminen ja jatkuva kehittäminen.

Tarjoajalla tai sen alihankkijalla (siltä osin kun alihankkija osallistuu palveluiden toimittamiseen) on käytössään laadunvarmistusmenetelmä, joka kattaa palveluiden toimitusprojektin ja tuotannon aikaiset palvelut.
Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 2013-11-30 📅
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: PL 1386
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Hansel Oy
Postiosoite: Mannerheiminaukio 1 A
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00101
Sähköposti: kilpailutus@hansel.fi📧
Nimi: Hansel Oy
Postiosoite: PL 1386, Mannerheiminaukio 1 A
Valtion IT-palvelukeskus kehittää ja tuottaa valtion yhteisiä IT-palveluja. Valtion IT-palvelukeskus järjestää, hankkii ja tuottaa palveluita koko valtionhallinnon puolesta.
Toimitussopimus tulee voimaan aikaisintaan silloin, kun hankintapäätös on tullut lainvoimaiseksi.
Palvelusopimuksen sopimuskausi on viisi (5) vuotta. Palvelusopimus tulee voimaan, kun toimitusprojekti on hyväksytysti vastaanotettu käyttöönottovaiheen päätteeksi ennen seurantavaiheen alkua.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Faksi: +358 295643314 📠 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Valtiokonttori, Valtion IT-palvelukeskus
Postiosoite: PL 14, Siltasaarenkatu 18-20A
Postinumero: 00054
Lähde: OJS 2013/S 076-127710 (2013-04-16)
Lisätietoilmoitus (2013-05-14) Kohde Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Hankinnan kohteena on valtionhallinnon sähköinen rekrytointipalvelu (kokonaispalveluna). Valtion työnantajavirastot hoitavat palvelun avulla sekä julkisen
että sisäisen rekrytointinsa (sisäinen rekrytointi sisältää virkajärjestelyt ja sisäisen liikkuvuuden). Työnhakijoille palvelu tarjoaa näkymän valtion avoimiin tehtäviin ja
mahdollistaa niiden hakemisen helposti ja tietoturvallisesti.
Hankinnan kohteena on yhdeltä kokonaisvastuulliselta toimittajalta hankittava kokonaispalvelu, joka koostuu
seuraavista osista:
— rekrytointipalvelun toteuttaminen ja käyttöönotto tilaajan tarpeisiin (toimitusprojekti),
— rekrytointipalvelun tuki-, käyttö- ja ylläpitopalvelukokonaisuus sopimuskaudelle.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-10-19 📅
Nimi: Visma Enterprise Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1080465-1
Postiosoite: Keskuskatu 3
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00100
Maa: Suomi 🇫🇮
Internetosoite: https://www.visma.fi🌏
Hankinnan kokonaisarvo: 1450000.0 EUR 💰