Sisäasiainhallinnon työajanhallintajärjestelmä

Hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIK

Hankinnan kohteena on sisäasiainhallinnon alalle toteutettavan työajanhallintajärjestelmän määrittelyiden ja suunnittelun tarkentaminen, tekninen toteuttaminen, käyttöönotto sekä tuki- ja ylläpito.
Työajanhallintajärjestelmä otetaan ensimmäisessä vaiheessa käyttöön poliisihallinnossa. Työajanhallintajärjestelmän vaatimusmäärittely kattaa tällä hetkellä lähtökohtaisesti poliisihallinnon tarpeet. Työajanhallintajärjestelmän tulee olla laajennettavissa muiden sisäasiainhallinnonalan virastojen ja yksikköjen käyttöön. Järjestelmä tulee Tilaajan palvelimille ja tiloihin.
Hankintaan sisältyy myös puitejärjestely, jonka puitteissa voidaan hankkia erikseen tilattavaa jatkokehitystyötä tai muita mahdollisisa muutos- ja lisätöitä esimerkiksi hallinnonalan muiden virastojen ja yksikköjen tarpeita varten. Puitejärjestely on mahdollisuus, eli se ei toimintamallina velvoita Tilaaja tai sen asiakkaita kyseisten töiden tilaamiseen.
Järjestelmän elinkaari on arvioitu olevan vähintään kymmenen vuotta. Valitun toimittajan kanssa tullaan tekemään toistaiseksi voimassa oleva sopimus järjestelmän tuesta ja ylläpidosta, jossa toimittaja sitoutuu tukemaan ja ylläpitämään järjestelmää vähintään 10 vuoden ajan.
Hankinnan toteuttamisen arvioitu alkamisajankohta on 1.12.2013 ja lopullisen toimituksen tulee olla valmis 1.1.2015 mennessä.
Katso yksityiskohtaisempi kuvaus hankinnan kohteesta osallistumishakemusmateriaalissa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2013-06-18. Hankinta julkaistiin 2013-05-15.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2013-05-15 hankintailmoitus
2013-06-25 Lisätietoilmoitus
2014-05-15 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2013-05-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Määrä tai laajuus:
Tässä kohdassa ilmoitettuu arvioituun hintahaarukkaan sisältyy itse järjestelmän perustoteutuksen hinta sekä tuki ja ylläpito 10 vuodelle. Puitejärjestelyn kautta mahdolisesti hankittavia lisätöitä ja jatkokehitystä ei ole tässä huomioitu, koska se on yksilöity aiemmin tässä hankintailmoituksessa, eikä Tilaaja ole sitoutunut hankkimaan puitejärjestelyn kautta välttämättä mitään.1 000 0003 500 000
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIK
Postiosoite: Kemijoen itäpuolentie 63
Postinumero: 96400
Postitoimipaikka: Rovaniemi
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.haltik.fi 🌏
Sähköposti: kirjaamo@haltik.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-05-15 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2013-06-18 📅
Julkaisupäivä: 2013-05-16 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 094-160419
EUVL-S-numero: 94
Lisätietoja
Ohjeet osallistumishakemuksen tekemiseen löytyvät yksityiskohtaisesti osallistumishakemusmateriaalista. Alla perustietoja: — Mikäli haluatte ilmoittautua Ehdokkaaksi tarjouskilpailuun, teidän tulee pyytää Osallistumishakemusmateriaali Hallinnon tietotekniikkakeskuksen kirjaamosta. Osoitteesta kirjaamo@haltik.fi — Ehdokkaan tulee täyttää osallistumishakemusohjeen liitteenä olevat lomakkeet ja liittää osallistumishakemukseenne pyydetyt asiakirjat. — Kysymyksiä tähän osallistumishakemukseen liittyen voi esittää sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@haltik.fi. Kysymykset pyydetään esittämään 24.5.2013 klo 15:00 mennessä. Sähköpostin otsikossa tulee olla merkintä "Kysymykset sisäasiainhallinnon työajanhallinta HAL/2013/395". Ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun takaamiseksi puheluihin ei voida vastata. Kysymykset ja vastaukset pyritään lähettämään 31.5.2013 mennessä samansisältöisenä tiedoksi kaikille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Vastaukset esitettyihin kysymyksiin annetaan muodossa, josta kysymyksen esittäjää ei voida tunnistaa. — Suljettujen, kirjallisten, asianmukaisesti allekirjoitettujen ja suomenkielisten osallis-tumishakemusten liitteineen tulee olla perillä, yhtenä (1) paperisena kappaleena ja yhtenä (1) sähköiselle medialle (esim. DVD tai muistitikku) pdf- tai Microsoft Office -yhteensopivaan muotoon tallennettuna kappaleena, toimitettuna viimeistään 18.6.2013 klo 15:00 mennessä osoitteeseen: Hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIK Kemijoen itäpuolentie 63 96400 Rovaniemi — Merkitkää kuoreen: ”Osallistumishakemus sisäasiainhallinnon työajanhallinta HAL/2013/395 ja yrityksenne nimi” — Määräajan jälkeen saapuneita osallistumishakemuksia ei voida huomioida. — Jos osallistumishakemuksen sähköisen ja paperiversion välillä on eroja, annetaan tulkinnassa etusija sähköiselle versiolle. — Muulla tavalla toimitettuja, muualle jätettyjä tai määräajan jälkeen saapuneita osallistumishakemuksia ei voida käsitellä. Hankintayksikkö voi käyttää neuvottelumenettelyn aikana menettelyä, jossa se laittaa saadut tarjouspyynnön mukaiset tarjoukset ilmoitettujen vertailuperusteiden mukaiseen paremmuusjärjestykseen ja valitsee parhaimmat pisteet saaneen Tarjoaajan ns. "Etusijaiseksi tarjoajaksi", jonka kanssa se jatkaa tarkentavia sopimusneuvotteluja. Mikäli neuvottelut menevät suotuisasti, tekee Hankintayksikkö hankintapäätöksen kyseisen Toimittajan valinnasta. Mikäli neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, voi hankintayksikkö jatkaa neuvotteluja tarjousvertailussa seuraavaksi tulleen Tarjoajan kanssa. Neuvottelukutsun yhteydessä tullaan tarkentamaan neuvottelun aikaisia menettelyjä. Ks. tarkempi ohjeistus osallistumishakemuksen tekemiseen osallistumishakemusmateriaalista.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 50 000 💰
5 000 000 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on sisäasiainhallinnon alalle toteutettavan työajanhallintajärjestelmän määrittelyiden ja suunnittelun tarkentaminen, tekninen toteuttaminen, käyttöönotto sekä tuki- ja ylläpito.
Työajanhallintajärjestelmä otetaan ensimmäisessä vaiheessa käyttöön poliisihallinnossa. Työajanhallintajärjestelmän vaatimusmäärittely kattaa tällä hetkellä lähtökohtaisesti poliisihallinnon tarpeet. Työajanhallintajärjestelmän tulee olla laajennettavissa muiden sisäasiainhallinnonalan virastojen ja yksikköjen käyttöön. Järjestelmä tulee Tilaajan palvelimille ja tiloihin.
Näytä lisää
Hankintaan sisältyy myös puitejärjestely, jonka puitteissa voidaan hankkia erikseen tilattavaa jatkokehitystyötä tai muita mahdollisisa muutos- ja lisätöitä esimerkiksi hallinnonalan muiden virastojen ja yksikköjen tarpeita varten. Puitejärjestely on mahdollisuus, eli se ei toimintamallina velvoita Tilaaja tai sen asiakkaita kyseisten töiden tilaamiseen.
Näytä lisää
Järjestelmän elinkaari on arvioitu olevan vähintään kymmenen vuotta. Valitun toimittajan kanssa tullaan tekemään toistaiseksi voimassa oleva sopimus järjestelmän tuesta ja ylläpidosta, jossa toimittaja sitoutuu tukemaan ja ylläpitämään järjestelmää vähintään 10 vuoden ajan.
Näytä lisää
Hankinnan toteuttamisen arvioitu alkamisajankohta on 1.12.2013 ja lopullisen toimituksen tulee olla valmis 1.1.2015 mennessä.
Katso yksityiskohtaisempi kuvaus hankinnan kohteesta osallistumishakemusmateriaalissa.
Määrä tai laajuus:
Tässä kohdassa ilmoitettuu arvioituun hintahaarukkaan sisältyy itse järjestelmän perustoteutuksen hinta sekä tuki ja ylläpito 10 vuodelle. Puitejärjestelyn kautta mahdolisesti hankittavia lisätöitä ja jatkokehitystä ei ole tässä huomioitu, koska se on yksilöity aiemmin tässä hankintailmoituksessa, eikä Tilaaja ole sitoutunut hankkimaan puitejärjestelyn kautta välttämättä mitään.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 000 000 💰
3 500 000 💰
Vaihtoehtojen kuvaus:
Tilaajalla on mahdollisuus hankkia optiona Järjestelmän osaksi Toimittajalta kehittyneempi kustannus- ja projektilaskenta, joka antavat kustannuslaskelmia myös ennakoiden. Ks. tarkemmin osallistumishakemusohje.
Tilaaja tekee päätöksen tämän mahdollisen option käytöstä projektin määrittely- ja suunnitteluvaiheen aikana.
Viitenumero: HAL/2013/395

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Lakisääteiset maksut ja rekisteröinnit
Ehdokas on huolehtinut Suomen ja/tai sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisten verojen, sosiaaliturvamaksujen ja eläkevakuutusmaksujen maksamisesta ja on merkitty ammatti- tai elinkeinorekisteriin (Suomessa kaupparekisteriin), ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, mikäli Ehdokas on Suomen ja/tai sijoittumismaansa lainsäädännön mukaan velvollinen rekisteröitymään kyseisiin rekistereihin. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Näytä lisää
Ehdokkaan on vastattava osallistumishakemuksensa kyseissä kohdassa kyllä. Tällä Ehdokas vakuuttaa, että Ehdokas ja mahdolliset alihankkijat täyttävät kaikki tässä kohdassa asetetut vaatimukset.
Selvitykset pyydettäessä:
— Todistukset vaadituista rekisterimerkinnöistä.
— Selvitys rekisteröimättömyyden perusteista, jos Ehdokas ei kuulu kauppa-, ennakkoperintä, työnantaja- tai arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Selvitys voi olla Ehdokkaan itsensä laatima.
— Veroviranomaisen todistus verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisesta
— Vakuutuksen myöntäjän todistus lakisääteisten eläkevakuutuksen ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta
Hankintayksikkö voi tarkistaa yrityksen rekisteröitymisen yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä (YTJ) ja kaupparekisteriotteen merkinnät.
Vastaavat vaatimukset koskevat myös Ehdokkaan mahdollista alihankkijaa.
Yllä mainitut selvitykset tullaan pyytämään ja tarkastamaan neuvotteluihin valituiksi tulossa olevilta Ehdokkailta.
Vakuutus hankintalain mukaisen poissulkemisperusteen olemassaolosta
Ehdokkaan tulee vakuuttaa, että Ehdokas tai sen edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö ei ole syyllistynyt julkisista hankinnoista annetun lain 53§ mainittuihin rikoksiin eikä Ehdokasta koske lain 54§ tarkoitettu poissulkemisperuste. (Laki julkisista hankinnoista)
Näytä lisää
Mikäli käy ilmi, että Ehdokasta koskee yllä mainittu poissulkemisperuste voi hankintayksikkö sulkea Ehdokkaan pois hankintamenettelystä. Vastaavat vaatimukset ja ehdot koskevat myös Ehdokkaan mahdollista alihankkijaa.
Ehdokkaan tulee vastata osallistumishakemuksessaan kyseessä olevaan kohtaan "kyllä". Tällä Ehdokas vakuuttaa, että Ehdokas ja sen mahdolliset alihankkijat täyttävät kaikki tässä kohdassa asetetut vaatimukset.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Ehdokkaan on vastattava "kyllä" osallistumishakemuksen kyseessä olevaan kohtaan. Tällä Ehdokas vakuuttaa, että Ehdokas ja mahdolliset alihankkijat täyttävät kaikki tässä kohdassa asetetut vaatimukset.
Ehdokkaan on liitettävä seuraavat asiakirjat osallistumishakemuksensa mukaan:
— Tilinpäätöstiedot tai tilintarkastajan vahvistama lausunto Ehdokkaan liikevaihdosta viimeksi päättyneellä tai kuluvalta tilikaudella,
— Ehdokkaan toimittama vastaava selvitys taloudellisesta tilanteestaan tai muu taloudellista tilaa kuvaava Tilaajan vastaavantasoiseksi hyväksymä selvitys (esim. muun luottoluokituslaitoksen tekemä riskiluokitusraportti, ellei saatavissa Suomen Asiakastieto Oy:stä.).
Näytä lisää
Tilaaja voi tarkistaa Ehdokkaan taloustietoja yleisistä tietolähteistä sekä Suomen Asiakastieto Oy:stä.
Vastaavat vaatimukset koskevat myös Ehdokkaan mahdollista alihankkijaa liikevaihtovaatimusta lukuun ottamatta.
Selvitykset pyydettäessä:
Ehdokkaan tulee erikseen pyydettäessä toimittaa kolmen viimeisimmän tilikauden tuloslaskelmat, taseet ja toimintakertomukset. Mikäli Ehdokkaalla on takanaan vähemmän kuin kolme tilikautta, tulee Ehdokkaan toimittaa erikseen pyydettäessä kaikilta tilikausilta vastaavat tiedot ja pyydettäessä selvittää vakavaraisuutensa ja maksukykynsä muulla Tilaajan hyväksymällä luotettavalla tavalla.
Näytä lisää
Vähimmäistaso(t):
Taloudellinen ja rahoituksellinen tilanne
Ehdokkaan on oltava taloudellisesti riittävän kantokykyinen sekä vakavarainen hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen. Tämän vuoksi Ehdokkaalle asetetaan seuraavat vaatimukset:
Ehdokkaan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 1-3 tai ratingluokituksessa vähintään A tai taloudellisen tilanteen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava. Hankintayksikkö tarkastaa itse ehdokkaan taloudellisen tilanteen Suomen Asiakastiedon rekistereistä. Ulkomaisen yrityksen tulee liittää osallistumishakemukseen riskiluokitusraprtti tai muu vastaava selvitys hankintayksikölle (esim. Dun&Bradstreet Inc tekee vastaavia).
Näytä lisää
Ehdokkaat, joiden luokitus Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa tai vastaavassa on B tai C taikka riskiluokituksessa 4 tai 5, suljetaan tarjouskilpailusta.
Mikäli suomalaisen Ehdokkaan tietoja ei ole saatavissa Suomen Asiakastieto Oy:ltä, Ehdokas sitoutuu toimittamaan pyynnöstä sellaisen selvityksen omasta taloudellisesta tilanteestaan, jonka tilaaja tarkastuksen jälkeen voi hyväksyä vastaavaksi.
Ehdokkaalla ei saa olla keskeneräistä velkajärjestelyä tai yrityssaneerausta.
Lisäksi ehdokkaan liikevaihdon edelliseltä tilikaudelta vahvistetun tilinpäätöksen tai tilintarkastajan vahvistaman lausunnon mukaisesti (tilintarkastajan lausunnon osalta käy myös kuluvalta tilikausi) tulee olla vähintään 1 000 000 EUR (miljoona euroa).
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Referenssit
Ehdokkaan tulee vastata osallistumishakemuksen kyseiseen kohtaan "kyllä", Tällä Ehdokas vakuuttaa että se on toteuttanut ilmoittamansa vähimmäisvaatimukset täyttävät referenssikohteet
Selvitykset liitteeksi:
— Vähimmäisvaatimuksen täyttävät referenssit esitetään lomakkeessa ”Liite 3 Referenssit”, jossa kuvataan kaikki referenssit (vähintään yksi (1), enintään viisi (5)). Ehdokkaan tulee myös liittää osallistumishakemukseensa tarkemmat kuvaukset referenssitoimituksistaan.
Näytä lisää
— Asianmukaisesti täytetyt ja allekirjoitetut Referenssin todentamislomakkeet "Liite 4 Referenssin todentamislomake" yksi kustakin esitetystä referenssistä
Alihankkijat
Ehdokas vastaa osallistumishakemukseen kyseiseen kohtaan kyllä, jos se käyttää alihankkijoita hankkeessa.
— Selvitys alihankkijoista ja heidän tehtävistään osallistumishakemuksen alihankkijaliitteellä, ”Liite kohtaan 5 -Käytettävät alihankkijat”
Tilaaja varaa oikeuden pyytää erikseen alihankkijoista vastaavat selvitykset kuin Ehdokkaasta.
HUOM! Mikäli palvelun tuottamisessa käytetään päävastuullisen Toimittajan saman konsernin muita yhtiöitä tai muita kumppaniyrityksiä, tulee Ehdokkaan huomioida jo tässä vaiheessa, että kyseiset muut osallistuvat yritykset tulee ilmoittaa joko alihankkijoiksi tai tarjous tulee tehdä usean yrityksen ryhmittymänä.
Näytä lisää
Turvallisuusvaatimukset
Vastaamalla osallistumishakemuksen kyseiseen kohtaan "kyllä" Ehdokas vakuuttaa, että Ehdokas täyttää kaikki tässä kohdassa asetetut vaatimukset.
Neuvotteluun valitulla Tarjoajalla tulee olla edellä mainitut turvallisuusvaatimukset täyttävä tila käytössään viimeistään neljä (4) viikkoa valinnan jälkeen Neuvotteluihin valitun Tarjoajan kyseisten tilojen tulee täyttää edellä mainitut vaatimukset kyseisen ajan kuluessa ja Tarjoaja on velvollinen ilmoittamaan hankintayksikölle heti kun asia on kunnossa. Valitun Tarjoajan tilojen vaatimuksenmukaisuus voidaan tarkastaa milloin vain hankintaprosessin aikana.
Näytä lisää
Neuvotteluvaiheessa käytettävien ulkomaisten Tilojen osalta toimitettu FSC yhteistöturvallisuusselvitys alla mainitussa aikataulussa.
Valitun Toimittajan toteutusvaiheen toimintojen (tilat ja tietojärjestelmät) vaatimusten mukaisuus auditoidaan. Mahdollisten ulkomaisten toimintojen osalta toimitettu FSC alla mainitussa aikataulussa.
Turvallisuusselvitykset ja vaitiolositoumukset
Vastaamalla osallistumishakemuksen kyseiseeen kohtaan "kyllä" Ehdokas vakuuttaa, että Ehdokas täyttää kaikki tässä kohdassa asetetut vaatimukset.
Neuvotteluihin valitun Tarjoajan tulee toimittaa viivytyksettä asianmukaisesti täytettyinä ja allekirjoitettuina heille lähetettävät seuraavat asiakirjat: henkilön vaitiolositoumus ja suostumus turvallisuusselvityksen teettämiseen jokaisen sellaisen henkilön osalta, joka tulee käsittelemään salassa pidettävää neuvottelumateriaalia (koskee myös mahdollisia alihankkijoita tai ryhmittymää kokonaisuudessaan), jos niiden henkilöt tulisivat käsittelemään tarjouspyyntöaineistoa). PCS tulee toimittaa alla kohdassa "Mahdolliseti vaadittaviaen standardien vähimmäistasot" määritellyn mukaisesti.
Näytä lisää
Henkilöstöresurssit ja ammattitaito
Vastaamalla osallistumihakemuksessaan "kyllä" tähän Ehdokas vakuuttaa, että Ehdokas täyttää kaikki kohdassa asetetut vaatimukset.
Selvitykset pyydettäessä myöhemmässä vaiheessa:
- Myöhemmin tarjousvaiheessa Tarjoaja nimeää henkilönsä ja toimittaa heidän ansioluettelonsa.
Vähimmäistaso(t):
Referenssit
Ehdokkaalla tulee olla riittävä osaaminen ja kokemus hankinnan kohteen laajuus huomion ottaen vastaavista Työajanhallintajärjestelmätoteutuksista.
Ehdokkaalla tulee olla vähintään 1 (yksi) tämän hankinnan kohdetta vastaavaa referenssiä. Vastaavaksi referenssiksi hyväksytään sellainen työajanhallintajärjestelmän toteutus- ja käyttöönottoprojekti, jossa täyttyvät seuraavat vähimmäisvaatimukset:
- Referenssitoimitus perustuu vastaavantyyppiseen ja tarpeeksi laajassa käytössä olevan työajanhallinta -järjestelmän toimittamiseen kuin tässä hankkeessa ja ratkaisu on olennaisilta osilta sama tai samankaltainen kuin Ehdokkaan tässä hankinnassa tarjoama ratkaisu. Vastaavantyyppiseksi toimitukseksi katsotaan työajanhallinnan järjestelmä, jossa on toimitettu työvuorosuunnittelu, työaikojen kohdentaminen ja työaikojen laskenta ja tulkinta sekä useampia (vähintään 4kpl) liittymärajapintoja. Tarpeeksi laajakäyttöiseksi toimitukseksi katsotaan toimitus, jossa järjestelmän käyttäjämäärä on vähintään 1000 henkilöä. Referenssikuvauksessa on myös yksilöitävä miten referenssitoteutus on olennaisilta osin sama tai samankaltai-nen kuin nyt tarjottava ratkaisu.
Näytä lisää
— Referenssit eivät saa olla kolmea vuotta vanhemmat tuotantokäyttöönotosta laskettuna.
— Referenssit ovat tuotantokäytössä sekä Ehdokasyrityksen ylläpidossa.
— Ehdokas tai sen alihankkija on ollut päävastuullinen toimittaja.
— Referenssien tulee olla Tilaajan tarkis-tettavissa, asiakkaan yhteyshenkilön yhteystiedot ilmoitettava (ei saa olla luokiteltu salaisiksi).
— Yksilöimättömiä referenssejä ei katsota näytöksi Ehdokkaan soveltuvuudesta. Mikäli esimerkiksi referenssien todentamislomake on puutteellinen, ei kyseistä referenssiä voida hyväksyä.
Alihankkijat
Palvelun tuottamisessa käytettävät alihankkijat nimetään osallistumishakemuksessa. Ehdokas vastaa alihankkijoiden toimista kuin omistaan.
Alihankkijoita koskevat samat, osallistumishakemuslomakkeen kohdissa 1 - 3 ja 6-8 ilmoitetut vähimmäisvaatimukset, kuin Ehdokastakin (alihankkija ei kuitenkaan tee erikseen turvallisuussopimusta Tilaajan kanssa). Mikäli toimittaja käyttää referenssinä alihankkijan aiempia toimituksia, koskevat tätä myös osallistumishakemuksen kohdan 4 vähimmäisreferenssivaatimukset.
Näytä lisää
Turvallisuusvaatimukset
Ehdokas sitoutuu tekemään Tilaajan kanssa osallistumishakemusohjeen liitteenä 5 olevan turvallisuussopimuksen heti tullessaan valituksi Tarjoajaksi neuvotteluihin.
Ehdokas sitoutuu siihen, että yrityksellä on käytettävissään Kansallisen auditointikriteeristön (KATAKRI, versio 2) perustason (IV) mukainen tila, jossa kilpailutukseen liittyvää aineistoa voidaan neuvotteluvaiheessa käsitellä tarjoajan tai mahdollisten alihankkijoiden toimesta.
Näytä lisää
Mikäli neuvotteluvaiheessa aiotaan käsitellä aineistoa myös tiloissa, jotka sijaitsevat ulkomailla, täytyy neuvotteluun valitun Tarjoajan toimittaa neljän (4) viikon kuluessa valinnasta yhteisöturvallisuusselvitys (FSC taso IV) näiltä osin. Lisätietoa FSC selvityksestä löytyy täältä:
Näytä lisää
Ks. yksilöidyt neuvottelujen tilaturvallisuutta koskevat vaatimukset Osallistumishakemusohjeen Liite 9.
Valittu Toimittaja tulee käsittelemään Työajanhallinta -järjestelmää kehittäessään järjestelmään liittyvää tietoaineistoa, joka on korkeimmillaan ST IV (tietoturva-asetuksen mukainen suojaustaso) mukaista kehitysvaiheen tietoaineistoa. Tämän vuoksi Ehdokkaan tulee sitoutua siihen, että sillä on viimeistään 35 päivän kuluessa hankintapäätöksen tiedoksiannosta lukien käytettävissään hankkeen toteutuksessa sellaiset tilat ja tietojärjestelmät, jotka täyttävät tietoturva-asetuksen suojaustason IV ja Katakri II:n perustason vaatimuksiin perustuvat Tilaajan vaatimukset, mikäli se tulee valituksi Toimittajaksi. Ehdokas, jolla on hankittavan järjestelmän toteuttamiseen liittyviä toimintoja ulkomailla, sitoutuu lisäksi toimittamaan vähintään tason 4 yhteisöturvallisuusselvitys (FSC facility security clearance) viimeistään 21 päivän kuluessa hankintapäätöksen tiedoksiannosta, mikäli se tulee valituksi toimittajaksi.
Näytä lisää
Täydentävät turvallisuutta koskevat vaatimukset tullaan toimittamaan tarjouspyynnön liitteenä. Toteutettavan tietojärjestelmän tulee täyttää vastaavat korotetun tietoturvatason ja suojaustason III tietoturvavaatimukset.
Tilaajalla on oikeus järjestää ennen tarjouksen hyväksymistä sekä myös hankkeen aikana tarjoajan kanssa yhdessä tarjouksen kohteeseen ja siihen liittyviin työtiloihin, hallintamenettelyihin sekä hankkeessa salassa pidettävien tietoaineistojen käsittelyyn tarkoitettuihin tietoteknisiin järjestelmiin kohdistuva tietoturvatarkastus (auditointi) Tilaajan ennalta määrittelemänä aikana. Tietoturvatarkastus tehdään asetettuja vaatimuksia vasten. Myös toteutettu tietojärjestelmä tullaan auditoimaan asetettuja vaatimuksia vasten.
Näytä lisää
Mikäli neuvotteluihin valittu Tarjoaja tai Toimittaja ei täytä asetettuja turvallisuusvaatimuksia määräajoissa, voidaan se sulkea pois hankintamenettelystä tai jo tehtyä hankintapäätöstä oikaista valitsemalla seuraavaksi tullut tarjoaja.
Turvallisuusselvitykset ja vaitiolositoumukset
Neuvottelumateriaali tulee sisältämään salassa pidettävää turvallisuusluokiteltua tietoa (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24.1 §:n 7. kohta). Ehdokas suostuu siihen, että sen salassa pidettävää neuvottelumateriaalia käsitteleville työntekijöille voidaan tehdä perusmuotoinen turvallisuusselvitys. Mikäli materiaalia tulisi käsittelemään ulkomainen henkilö, tai sellainen, josta ei voida teettää asianmukaista suomalaista turvallisuusselvitystä, Ehdokas sitoutuu toimittamaan henkilöstä vastaavantasoisen kansainvälisen turvallisuusselvityksen (PSC personal security clearance).
Näytä lisää
Edellä mainitut sitoumukset/selvitykset ovat edellytys salassa pidettävänneuvottelumateriaalin käsittelemiselle koska se sisältää salassa pidettävää tietoa.
Henkilöstöresurssit ja ammattitaito
Ehdokkaan tulee osallistumishakemuksessaan sitoutua siihen, että sillä on käytettävissä riittävä määrä ammattitasoista ja osaavaa henkilöstöä, jotta Työajanhallinta -järjestelmän toimitus saadaan toteutettua laadukkaasti keskeytyksettä ja aikataulussa.
Näytä lisää
Ehdokkaalla tulee olla käytettävissään koko hankkeen ajan projektiryhmässä projektipäällikkö, joka täyttää seuraavat ammattitaidolle ja osaamiselle asetetut vähimmäis-vaatimukset:
— vähintään kolmen (3) vuoden työkokemus suunnitellun ratkaisun laatuisten ja sen laajuuteen verrattavissa olevien tietojärjestelmäprojektien (sisältäen määrittelyn, suunnittelun ja toteutuksen lisäksi testauksen ja järjestelmän käyttöönoton) vetämisestä projekti-päällikkönä. Projektipäällikkö tulee kiinnittää projektiin täyspäiväisesti.
Näytä lisää
Lisäksi Ehdokkaalla tulee olla käytettävissään koko hankkeen ajan vähintään kolme (3) sellaista asiantuntijaa, jotka täyttävät seuraavat ammattitaidolle ja osaamiselle asetetut vähimmäisvaatimukset:
— Vähintään kolmen (3) vuoden työkokemus suunnitellun ratkaisun laatuisista ja sen laajuuteen verrattavissa olevista toteutusprojekteista ja niiden lä-piviennistä.
Sopimuksen toteuttaminen
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava: ks. ryhmittymästä tarkemmin osallistumishakemusohjeesta.
Muut erityisehdot:
Omien sopimusehtojen lisäksi tullaan soveltamaan JIT 2007 sopimusehtoja. Sopimusluonnokset tullaan toimittamaan neuvotteluille valituille Tarjoajille alustavan tarjouspyyntöluonnoksen mukana ja sen ehtoja voidaan Tilaajan näkemyksen mukaan muokata neuvotteluiden aikana, jotta niiden soveltuvuus hankintaan voidaan varmistaa.
Näytä lisää
Hankinnan erityispiirteenä voidaan pitää hyvin yksityiskohtaiselle tasolle meneviä turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia, joiden aiheuttamia velvoitteita ja toteuttamismahdollisuuksia on hankintaan osallistumista harkitsevien yritysten syytä arvioida jo ennen päätöstä hakemuksen tekemisestä. Turvallisuusvaatimuksia on kuvattu tarkemmin osallistumishakemusmateriaalissa. Lopulliset turvallisuuteen liittyvät vaatimukset muotoutuvat vielä neuvottelumenettelyn aikana ja liitetään sitten osaksi tarjouspyyntölä.
Näytä lisää
Tarjouspyynnössä tullaan asettamaan tarjoajien ratkaisuissa mahdollisesti käytettävien valmisohjelmistojen sopimusehtoja koskien vaatimuksia ja ehtoja, joilla varmistetaan muun muassa se, että erilaiset tarjotut ratkaisut pysyvät vertailukelpoisina. Edelliseen perustuen yrityksen tulee tiedostaa harkitessaan osallistumishakemuksen tekemistä, että se joutuu ratkaisussa käytettäviä valmisohjelmistoja valitessaan huomioimaan asetetut ehdot ja että valmisohjelmistojen lisenssiehdot eivät voi olla ristiriidassa asetettujen vaatimusten ja ehtojen kanssa. Valittu toimittaja tulee myös vastaamaan toimittamansa ja ylläpitämänsä järjestelmän toiminnasta kokonaisuudessaan eikä siis voi lähtökohtaisesti vierittää vastuutaan kokonaisuuden toimivuudesta valmisohjelmistovalmistajalle.
Näytä lisää
Henkilöstön nimet ja ammattipätevyydet

Menettely
Perustelu yli neljä vuotta kestävälle puitejärjestelylle:
Kyseessä on sisäasiainhallinnossa käytetyn vanhan työajanhallintajärjestelmän korvaaminen kokonaan uudella järjestelmällä, jossa on huomioitu eri loppukäyttäjäasiakkaiden erityispiirteet ja jotka tehdyn markkinakartoituksen perusteella tulevat todennäköisesti vaatimaan huomattavan määrän räätälöintiä. Järjestelmä tulee tuottamaan tiedot myös palkanmaksuperusteista.
Näytä lisää
Järjestelmän uusiminen on edelliseen perustuen vaativa tehtävä, jolla taataan kriittisten toimintojen jatkuvuus pitkällä aikajänteella. Tietojärjestelmän elinkaari on lähtökohtaisesti paljon pidempi kuin 4 vuotta. Arvioitu on, että se olisi todennäköisesti vähintään 10 vuotta. Tästä syystä toimittajan kanssa tehdään myös toistaiseksi voimassa oleva ylläpitosopimus, jolla Toimittaja sidotaan ylläpitämään ja tukemaan järjestelmää esitettyjen ehtojen ja vaatimusten mukaisesti.
Näytä lisää
Edellä mainituilla perusteilla hankinnassa on välttämätöntä, että puitejärjestelyllä mahdollistetaan toisaalta hankinnat lisätöiden osalta järjestelmän toteutuksen aikana sekä jatkokehitystöiden osalta koko sen elinkaaren aikana. Arvioitu on, että järjestelmään todennäköisesti tullaan tarvitsemaan suhteellisen suuriakin määriä lisätöitä ja jatkokehitystä, sillä räätälöintejä jouduttaneen tekemään monen eri toimijan erilaisiin tarpeisiin, jotka kaikki eivät ole vielä tässä vaiheessa tiedossa. Puitejärjestely ei kuitenkaan sido Tilaajaa tekemään hankintoja sen kautta, eli ilmoitettu hankintavolyymihaarukka ei velvoita tekemään hankintoja.
Näytä lisää
Ehdokkaiden vähimmäismäärä: 3
Ehdokkaiden enimmäismäärä: 5
Puolueettomat valintaperusteet:
Menettelyyn valitaan vähintään kolme (3) ja enintään viisi (5) Tarjoajaa, jotka täyttävät asetetut soveltuvuusehdot.
Mikäli mainitut soveltuvuusehdot täyttäviä Ehdokkaita on enemmän kuin hankintayksikkö päättää valita neuvotteluihin, hankintayksikkö tulee vertailemaan osallistumishakemuksia esitettyjen vähimmäisvaatimusten ylittäviltä osin. Referenssejä saa ilmoittaa enintään 5kpl. Tätä varten Ehdokkaan tulee esittää osallistumishakemuksessaan kaikki vähimmäisreferenssivaatimukset täyttävät referenssinsä, jotka se haluaa vertailussa huomioon otettavaksi. Kaikki lomakkeet tulee täyttää ja referenssikuvaukset tehdä osallistumishakemusmateriaalissa vaaditun mukaisena.
Näytä lisää
Ehdokas voi saada ilmoitettujen vähimmäisvaatimusten täyttävistä rereferensseistä pisteitä niiltä osin kuin tietyt toiminnot tai lukumäärät ovat kyseisessä toimituksessa toteutuneet. Pisteytettäviä kohtia on 10 per referenssi ja yksittäisestä kohdasta voi saada joko 0 tai 1 pistettä. Näin ollen maksimipistemäärä viidestä referenssistä on 50.
Näytä lisää
Vertailuperusteet tasatilanteissa
Mikäli vähemmän kuin kolmella vähimmäisvaatimukset täyttävällä Ehdokkaalla on esittää pisteitä saavia referenssejä tai viimesijaisina valittavat Ehdokkaat päätyvät tasapisteisiin, valitaan loput Tarjoajat näiden joukosta seuraavin perustein:
Ensimmäiseksi valitaan mukaan se Ehdokas, joka on saanut eniten pisteitä yksittäisestä ilmoittamastaan vähimmäisvaatimukset täyttävästä referenssistä. Mikäli edelleen ollaan tasatilanteessa niin sitten vertaillaan seuraavaksi eniten pisteitä saaneita referenssejä ja niin edelleen samalla periaatteella vertaillaan loputkin ilmoitetut referenssit mikäli edelleen ollaan tasatilanteessa.
Näytä lisää
Mikäli eroa ehdokkaiden välille ei kuitenkaan saataisi edellä mainituilla pisteytettävillä kohdilla, vertaillaan seuraavaksi Ehdokkaiden valitsemia yksittäisiä referenssejä keskenään.
Ehdokkaan valitsemassa yhdessä referenssitoteutuksessa arvostetaan mahdollisimman hyvää vastaavuutta osallistumishakemusohjeessa sekä osallistumishakemuslomakkeessa kuvattuun hankkeeseen.
Ehdokkaan tulee ilmoittaa pyydettäessä, että mitä yksittäistä yksityiskohtaisesti kuvattua referenssiä sen ilmoittamista referensseistä käytetään vertailussa, mikäli edellä mainittuun tasatilanteeseen satuttaisiin päätymään.
Hankintayksikkö tarkastaa kaikkien neuvotteluihin valituiksi tulossa olevien Ehdokkaiden referenssit ennen lopullista Tarjoajien valintaa. Mikäli referenssi ei vastaa sisällöltään ilmoitettua, tullaan kyseinen Ehdokas sulkemaan pois hankintamenettelystä. Mikäli referenssi ei ole todennettavissa, ei sitä voida hankintalain mukaan hyväksyä näytöksi Ehdokkaan soveltuvuudesta.
Näytä lisää
Tarjouksen voimassaoloaika: 4 kuukautta
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Sisäasiainhallinnonala, Sisäasiainministeriön toimeksiannosta
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIK
Internetosoite: www.haltik.fi 🌏

Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: HAL/2013/395
Lisätietoja
Ohjeet osallistumishakemuksen tekemiseen löytyvät yksityiskohtaisesti osallistumishakemusmateriaalista. Alla perustietoja:
— Mikäli haluatte ilmoittautua Ehdokkaaksi tarjouskilpailuun, teidän tulee pyytää Osallistumishakemusmateriaali Hallinnon tietotekniikkakeskuksen kirjaamosta. Osoitteesta kirjaamo@haltik.fi
— Ehdokkaan tulee täyttää osallistumishakemusohjeen liitteenä olevat lomakkeet ja liittää osallistumishakemukseenne pyydetyt asiakirjat.
— Kysymyksiä tähän osallistumishakemukseen liittyen voi esittää sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@haltik.fi. Kysymykset pyydetään esittämään 24.5.2013 klo 15:00 mennessä. Sähköpostin otsikossa tulee olla merkintä "Kysymykset sisäasiainhallinnon työajanhallinta HAL/2013/395". Ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun takaamiseksi puheluihin ei voida vastata. Kysymykset ja vastaukset pyritään lähettämään 31.5.2013 mennessä samansisältöisenä tiedoksi kaikille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Vastaukset esitettyihin kysymyksiin annetaan muodossa, josta kysymyksen esittäjää ei voida tunnistaa.
Näytä lisää
— Suljettujen, kirjallisten, asianmukaisesti allekirjoitettujen ja suomenkielisten osallis-tumishakemusten liitteineen tulee olla perillä, yhtenä (1) paperisena kappaleena ja yhtenä (1) sähköiselle medialle (esim. DVD tai muistitikku) pdf- tai Microsoft Office -yhteensopivaan muotoon tallennettuna kappaleena, toimitettuna viimeistään 18.6.2013 klo 15:00 mennessä osoitteeseen:
Näytä lisää
Hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIK
Kemijoen itäpuolentie 63
96400 Rovaniemi
— Merkitkää kuoreen:
”Osallistumishakemus sisäasiainhallinnon työajanhallinta HAL/2013/395 ja yrityksenne nimi”
— Määräajan jälkeen saapuneita osallistumishakemuksia ei voida huomioida.
— Jos osallistumishakemuksen sähköisen ja paperiversion välillä on eroja, annetaan tulkinnassa etusija sähköiselle versiolle.
— Muulla tavalla toimitettuja, muualle jätettyjä tai määräajan jälkeen saapuneita osallistumishakemuksia ei voida käsitellä.
Hankintayksikkö voi käyttää neuvottelumenettelyn aikana menettelyä, jossa se laittaa saadut tarjouspyynnön mukaiset tarjoukset ilmoitettujen vertailuperusteiden mukaiseen paremmuusjärjestykseen ja valitsee parhaimmat pisteet saaneen Tarjoaajan ns. "Etusijaiseksi tarjoajaksi", jonka kanssa se jatkaa tarkentavia sopimusneuvotteluja. Mikäli neuvottelut menevät suotuisasti, tekee Hankintayksikkö hankintapäätöksen kyseisen Toimittajan valinnasta. Mikäli neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, voi hankintayksikkö jatkaa neuvotteluja tarjousvertailussa seuraavaksi tulleen Tarjoajan kanssa. Neuvottelukutsun yhteydessä tullaan tarkentamaan neuvottelun aikaisia menettelyjä.
Näytä lisää
Ks. tarkempi ohjeistus osallistumishakemuksen tekemiseen osallistumishakemusmateriaalista.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2013/S 094-160419 (2013-05-15)
Lisätietoilmoitus (2013-06-25)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-06-25 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2013-08-02 📅
Julkaisupäivä: 2013-06-26 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 122-209322
Viittaa ilmoitukseen: 2013/S 94-160419
EUVL-S-numero: 122
Lähde: OJS 2013/S 122-209322 (2013-06-25)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2014-05-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 2 400 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postiosoite: Kemijoen Itäpuolentie 63
Yhteystiedot
Puhelin: +358 295487888 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-05-15 📅
Julkaisupäivä: 2014-05-17 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 095-166602
Viittaa ilmoitukseen: 2013/S 122-209322
EUVL-S-numero: 95

Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 800 000 💰
11 500 000 💰

Menettely
Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Hinta (50)
2. Laatu (50)

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimuksen tekemispäivä: 2014-01-15 📅
Nimi: Numeron Oy
Maa: Suomi 🇫🇮

2️⃣
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Sisäaministeriön toimeksiannosta, sisäasiainhallinnonala
Kansallinen rekisterinumero: 1731849-6

Viite
Tunnisteet
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2013/S 94-160419
Lähde: OJS 2014/S 095-166602 (2014-05-15)