PKSSK Röntgenliikelaitoksen radiologipalvelut

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Radiologian erikoislääkärin palvelujen hankinta sopimuskaudelle 15.5.2012–14.5.2013.
Yhden radiologian erikoislääkärin viikoittaiset (ma-pe) palvelut.
Palvelut kohdennetaan viikoille, joina radiologeista pulaa, arviolta noin 35–45 vk vuodessa. Palvelujen ostaja määrittää ko. viikot hyvissä ajoin ennen niiden alkua. Päivystystutkimukset kuuluvat virka-aikana normaalilla tavalla modaliteettikohtaisesti työnkuvaan. Tutkimusmäärät eri modaliteeteilla vastaavat liikelaitoksen radiologien työpanosta. Sopimusradiologi ei osallistu päivystykseen (klo 15.30–07.30).
Työaika on 38.25 tuntia, jakautuen ma-to 7.30–15.15 ja perjantai 7.30–14.45. Mahdolliset arkipyhät lyhentävät työviikkoa 7.30 tuntia. Työskentelypisteinä ovat uä, TT ja mri, toiminnan tapahtuessa vain Tikkamäen kiinteistössä. Päivän aikana VES: n mukaiset tauot. Mahdollisuus osallistua sairaalan koulutuksiin, kunhan se tapahtuu sairaalan puitteissa.
Radiologin kielitaidon on oltava riittävä itsenäiseen toimimiseen, puheentunnistuksen käyttö katsotaan eduksi. Pääsy potilastietojärjestelmään Mediatriin järjestetään. Perehdytys laitteisiin ja tietojärjestelmiin annetaan jakson alussa.
Salassapitovelvollisuudet ovat sairaalahenkilökuntaa vastaavat.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2012-02-29. Hankinta julkaistiin 2012-01-13.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2012-01-13 hankintailmoitus
2013-03-07 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2012-01-13)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Erikoislääkäripalvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Erikoislääkäripalvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
Postiosoite: Tikkamäentie 16
Postinumero: 80210
Postitoimipaikka: Joensuu
Yhteystiedot
Sähköposti: aira.lievonen@pkssk.fi 📧
Puhelin: +358 503870714 📞
Faksi: +358 131713714 📠

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2012-01-13 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2012-02-29 📅
Julkaisupäivä: 2012-01-25 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2012/S 16-025702
EUVL-S-numero: 16

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Radiologian erikoislääkärin palvelujen hankinta sopimuskaudelle 15.5.2012–14.5.2013.
Yhden radiologian erikoislääkärin viikoittaiset (ma-pe) palvelut.
Palvelut kohdennetaan viikoille, joina radiologeista pulaa, arviolta noin 35–45 vk vuodessa. Palvelujen ostaja määrittää ko. viikot hyvissä ajoin ennen niiden alkua. Päivystystutkimukset kuuluvat virka-aikana normaalilla tavalla modaliteettikohtaisesti työnkuvaan. Tutkimusmäärät eri modaliteeteilla vastaavat liikelaitoksen radiologien työpanosta. Sopimusradiologi ei osallistu päivystykseen (klo 15.30–07.30).
Näytä lisää
Työaika on 38.25 tuntia, jakautuen ma-to 7.30–15.15 ja perjantai 7.30–14.45. Mahdolliset arkipyhät lyhentävät työviikkoa 7.30 tuntia. Työskentelypisteinä ovat uä, TT ja mri, toiminnan tapahtuessa vain Tikkamäen kiinteistössä. Päivän aikana VES: n mukaiset tauot. Mahdollisuus osallistua sairaalan koulutuksiin, kunhan se tapahtuu sairaalan puitteissa.
Näytä lisää
Radiologin kielitaidon on oltava riittävä itsenäiseen toimimiseen, puheentunnistuksen käyttö katsotaan eduksi. Pääsy potilastietojärjestelmään Mediatriin järjestetään. Perehdytys laitteisiin ja tietojärjestelmiin annetaan jakson alussa.
Salassapitovelvollisuudet ovat sairaalahenkilökuntaa vastaavat.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimuskauden lisäksi mahdollinen 1 vuoden jatkoaikaoptio. Option käytöstä sovitaan 2 kuukautta ennen sopimuksen päättymistä.

Menettely
Myöntämisperusteet
Kriteeri: Hinta (75)
Muut tekijät (kokemus, modaliteettien hallinta, saatavuus) (25)
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Hankintatoimisto
Hankintasihteeri Aira Lievonen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: PL 118
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00131
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2012/S 016-025702 (2012-01-13)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2013-03-07)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 250 000,00 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Ei määritelty

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-03-07 📅
Julkaisupäivä: 2013-03-13 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 051-082997
Viittaa ilmoitukseen: 2012/S 16-025702
EUVL-S-numero: 51

Menettely
Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Hinta (75)
2. Muut tekijät (kokemus, modaliteettien hallinta, saatavuus) (25)

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2012-05-29 📅
Nimi: MediradiX Oy

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Lähde: OJS 2013/S 051-082997 (2013-03-07)