Poliisin saattohoidettavien tietojärjestelmien ylläpito- ja kehityspalvelu

Hallinnon tietotekniikkakeskus

Hankinta koskee Poliisin saattohoidettavien kriittisten operatiivisessa käytössä olevien tietojärjestelmien ylläpito- ja kehityspalvelua. Tavoitteena on, että kilpailutuksen perusteella tehtävä sopimus tulee voimaan 1.5.2011. Ensimmäinen sopimuskausi on yksi (1) vuosi. Sopimus jatkuu optiona ensimmäisen kauden jälkeen vuoden kerrallaan, enintään kuitenkin vuoden 2015 loppuun saakka.
Tilaaja on valtionhallinnon sisäinen palveluntuottaja, joka tuottaa palvelusopimuksin ICT -palveluita Sisäasiainministeriön hallinnonalalle ja myös muille valtion viranomaisille nettobudjetoituna tilaaja-tuottaja-mallilla. Tilaaja edellyttää järjestelmiltään ympärivuorokautista, korkeaa käytettävyyttä ja turvallisuutta. Hankittavilla palveluilla taataan järjestelmien korkea käytettävyys, tietoturva ja suorituskyky. Kriittisten järjestelmien häiriöttömän toiminnan perustana ovat ennakoiva ylläpito sekä laadukkaat palveluprosessit. Valittavalla toimittajalla on oltava toimiva 24/7 päivystys ja helpdesk. Lisäksi toimittajan on kyettävä tarjoamaan tarvittaessa asiantuntijapalvelua 24/7.
Hankittavilla palveluilla tarkoitetaan ennaltaehkäisevää, käytettävyyttä ja suorituskykyä parantavaa jatkuvaa ylläpitoa ja järjestelmien kehittämistä sekä toisaalta vikatilanteiden nopeaa korjaamista ja järjestelmien toimintakuntoon palauttamista. Tietoturvaan ja varautumiseen liittyvistä syistä palvelu tulee tuottaa Suomessa. Valittavan toimittajan kanssa tehdään turvallisuussopimus. Palvelun tuottamiseen osallistuvista henkilöistä voidaan tilaajan päätöksellä tehdä turvallisuusselvityksistä annetun lain mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Hankittavien palveluiden alaan kuuluvat seuraavat järjestelmät: Poliisiasiain tietojärjestelmä (PATJA), Epäiltyjen tietojärjestelmä (EPRI) ja Schengen järjestelmä (SIS1+). Järjestelmät ovat laajoja ja ovat olleet käytössä 1990-luvulta. Niillä on kullakin useita tuhansia käyttäjiä ja runsaasti liittymiä muihin järjestelmiin. Järjestelmät määritellään tarkemmin tarjouspyynnössä.
Järjestelmien ylläpito- ja kehityspalveluun kuuluvia tehtäviä ovat mm:
— Tietokantavirheiden korjaaminen,
— Järjestelmävirheiden korjaaminen,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien määrittely,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien suunnittelu ja toteutus,
— Testitapausten laatiminen,
— Testaussuunnitelman laatiminen,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien testaaminen,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien asentaminen koulutus-/harjoitusympäristöihin,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien asentaminen tuotantoympäristöön,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien dokumentointi,
— Tietokantarakenteen dokumentointi,
— Asennusdokumentoinnin laatiminen / ylläpito.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2011-02-28. Hankinta julkaistiin 2011-01-26.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2011-01-26 hankintailmoitus
2011-07-07 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2011-01-26)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Postiosoite: Rantavitikantie 33
Postinumero: 96300
Postitoimipaikka: Rovaniemi
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.haltik.fi 🌏
Sähköposti: kirjaamo@haltik.fi 📧
Puhelin: +358 718787605 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2011-01-26 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2011-02-28 📅
Julkaisupäivä: 2011-01-29 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2011/S 20-032368
EUVL-S-numero: 20
Lisätietoja
Osallistumishakemuksessa tulee ilmoittaa ehdokkaan yhteystiedot ja yhteyshenkilö sekä liittää lyhyt kuvaus yrityksen toiminnasta. Osallistumishakemukseen on liitettävä asianmukaisesti täytettyinä hankintailmoituksen liitteet. Kirjalliset allekirjoitetut osallistumishakemukset tulee toimittaa paperisina kappaleina kirjekuoreen suljettuina. Kuoreen on merkittävä viite: "Osallistumishakemus 9/25/2011". Tarjouspyyntö tulee sisältämään salassa pidettävää tietoa (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24.1 §:n 7 kohta). Sen vuoksi ehdokkaiden tulee toimittaa osallistumishakemuksen yhteydessä asianmukaisesti täytettyinä ja allekirjoitettuina hankintailmoituksen liitteenä 4 oleva Yrityksen vaitiolositoumus sekä lisäksi liitteenä 5 oleva henkilön vaitiolositoumus ja liitteenä 6 oleva turvallisuusselvityksen hakulomake jokaisen sellaisen henkilön osalta, joka tulee käsittelemään tarjouspyyntöaineistoa. Liiteasiakirjat ovat hankintailmoituksen kohdassa "Tarjouspyyntöasiakirjat".
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee Poliisin saattohoidettavien kriittisten operatiivisessa käytössä olevien tietojärjestelmien ylläpito- ja kehityspalvelua. Tavoitteena on, että kilpailutuksen perusteella tehtävä sopimus tulee voimaan 1.5.2011. Ensimmäinen sopimuskausi on yksi (1) vuosi. Sopimus jatkuu optiona ensimmäisen kauden jälkeen vuoden kerrallaan, enintään kuitenkin vuoden 2015 loppuun saakka.
Näytä lisää
Tilaaja on valtionhallinnon sisäinen palveluntuottaja, joka tuottaa palvelusopimuksin ICT -palveluita Sisäasiainministeriön hallinnonalalle ja myös muille valtion viranomaisille nettobudjetoituna tilaaja-tuottaja-mallilla. Tilaaja edellyttää järjestelmiltään ympärivuorokautista, korkeaa käytettävyyttä ja turvallisuutta. Hankittavilla palveluilla taataan järjestelmien korkea käytettävyys, tietoturva ja suorituskyky. Kriittisten järjestelmien häiriöttömän toiminnan perustana ovat ennakoiva ylläpito sekä laadukkaat palveluprosessit. Valittavalla toimittajalla on oltava toimiva 24/7 päivystys ja helpdesk. Lisäksi toimittajan on kyettävä tarjoamaan tarvittaessa asiantuntijapalvelua 24/7.
Näytä lisää
Hankittavilla palveluilla tarkoitetaan ennaltaehkäisevää, käytettävyyttä ja suorituskykyä parantavaa jatkuvaa ylläpitoa ja järjestelmien kehittämistä sekä toisaalta vikatilanteiden nopeaa korjaamista ja järjestelmien toimintakuntoon palauttamista. Tietoturvaan ja varautumiseen liittyvistä syistä palvelu tulee tuottaa Suomessa. Valittavan toimittajan kanssa tehdään turvallisuussopimus. Palvelun tuottamiseen osallistuvista henkilöistä voidaan tilaajan päätöksellä tehdä turvallisuusselvityksistä annetun lain mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Näytä lisää
Hankittavien palveluiden alaan kuuluvat seuraavat järjestelmät: Poliisiasiain tietojärjestelmä (PATJA), Epäiltyjen tietojärjestelmä (EPRI) ja Schengen järjestelmä (SIS1+). Järjestelmät ovat laajoja ja ovat olleet käytössä 1990-luvulta. Niillä on kullakin useita tuhansia käyttäjiä ja runsaasti liittymiä muihin järjestelmiin. Järjestelmät määritellään tarkemmin tarjouspyynnössä.
Näytä lisää
Järjestelmien ylläpito- ja kehityspalveluun kuuluvia tehtäviä ovat mm:
— Tietokantavirheiden korjaaminen,
— Järjestelmävirheiden korjaaminen,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien määrittely,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien suunnittelu ja toteutus,
— Testitapausten laatiminen,
— Testaussuunnitelman laatiminen,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien testaaminen,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien asentaminen
koulutus-/harjoitusympäristöihin,
tuotantoympäristöön,
— Sovellusmuutosten ja uusien ominaisuuksien dokumentointi,
— Tietokantarakenteen dokumentointi,
— Asennusdokumentoinnin laatiminen / ylläpito.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Tilaaja varaa oikeuden laajentaa tarjouspyynnön kohteena olevien palveluiden alaa myös muille asiakasvirastoilleen palvelusopimusten perusteella tuottamiinsa palveluihin tämän kilpailutuksen tuloksena tehtävän sopimuksen ehdoilla.
Tilaaja varaa oikeuden laajentaa toimittajalta hankittavaa palvelua lisäksi järjestelmien käyttäjien tekniseen tukipalveluun ja muihin järjestelmän perusylläpitotehtäviin.
Lisäksi hankintaan sisältyy tarjouspyynnössä tarkemmin kuvatut optiokaudet.
Kesto: 12 kuukautta
Viitenumero: 9/25/2011

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Vaatimus 1
Ehdokas, sen johtohenkilö taikka sen edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö ei ole syyllistynyt julkisista hankinnoista annetun lain 53 §:ssä mainittuihin rikoksiin eikä ehdokasta koske hankintalain 54 §:ssä tarkoitettu poissulkemisperuste, Ehdokas on huolehtinut Suomen ja/tai sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisten verojen, sosiaaliturvamaksujen ja eläkevakuutusmaksujen maksamisesta ja on merkitty ammatti- tai elinkeinorekisteriin (Suomessa kaupparekisteriin), ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, mikäli ehdokas on sijoittumismaansa lainsäädännön mukaan velvollinen rekisteröitymään kyseisiin rekistereihin. Jos osallistumishakemus tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Näytä lisää
Vaatimukseen 1 annettava selvitys:
Ehdokkaan tulee allekirjoittaa hankintailmoituksen liitteenä oleva Vakuutus rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvien vaatimusten täyttämisestä.
Mikäli ehdokas käyttää alihankkijaa, tulee osallistumishakemuksessa toimittaa vastaava vakuutus myös alihankkijasta.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Vaatimus 2
Ehdokkaan on oltava taloudellisesti riittävän kantokykyinen sekä vakavarainen hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen. Tämän vuoksi ehdokkaalle asetetaan seuraavat vaatimukset:
— ehdokkaan liikevaihdon hankinnan kohdetta vastaavasta toiminnasta tulee olla vähintään 10 000 000 EUR (kymmenen miljoonaa euroa) vuodessa,
— ehdokkaalla ei saa olla keskeneräistä velkajärjestelyä tai yrityssaneerausta,
— ehdokkaan vakavaraisuuden on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 1–3 tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava.
Vaatimukseen 2 annettava selvitys:
— tilintarkastajan vahvistama lausunto ehdokkaan liikevaihdosta viimeksi päättyneellä tilikaudella (uusien yritysten osalta arvio liikevaihdosta riittää),
— vakuutus siitä, että ehdokkaalla ei ole keskeneräistä velkajärjestelyä tai yrityssaneerausta,
— tilaaja tarkistaa ehdokkaan riskiluokituksen Suomen Asiakastieto Oy:stä. Jos ehdokkaan tietoja ei ole saatavana Suomen Asiakastieto Oy:stä, Tilaaja arvio ehdokkaan tilanteen pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun vastaavan selvityksen perusteella. Ehdokkaan tulee sitoutua toimittamaan Tilaajalle erillisestä pyynnöstä tuloslaskelma, tase, toimintakertomus sekä muut tilinpäätösasiakirjat.
Näytä lisää
Mikäli ehdokas käyttää alihankkijaa, tulee osallistumishakemuksessa toimittaa vastaavat tiedot myös alihankkijasta.
Vähimmäistaso(t): Katso edellinen kohta.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Vaatimus 3, referenssit
Ehdokkaalla tulee olla riittävä tekninen suorituskyky ja kokemus hankinnan kohdetta vastaavista palvelutoimituksista. Hyväksytyksi referenssitoimitukseksi katsotaan tässä tarjouskilpailussa laajuudeltaan, luonteeltaan ja teknologialtaan tässä hankintailmoituksessa kuvattua palvelua vastaavan palvelun toimituskokonaisuus. Tilaajan käytössä oleva teknologia perustuu Oracle ja Unix -tuotteisiin sekä Sun-integraatioalustaan. Tällaisia referenssitoimituksia tulee olla vähintään 3.
Näytä lisää
Vaatimukseen 3 annettava selvitys:
Selvityksenä tulee antaa liitteessä Referenssiluettelo kuvaus ehdokkaan vähintään kolmesta (3) ja enintään neljästä (4) referenssitoimituksesta. Referenssit eivät saa olla yli kolme (3) vuotta vanhoja laskettuna referenssissä tarkoitetusta palvelun toimittamisesta tämän hankintailmoituksen mukaisen osallistumishakemuksen jättämiseen.
Näytä lisää
Referenssiluetteloon kirjataan vastaavat toimitukset edellä esitetty määräaika huomioiden. Selvityksessä tulee olla vaadituista referensseistä vähintään seuraavat tiedot: asiakasorganisaatio, asiakkaan yhteystiedot, toimituksen pääpiirteinen sisältö, mukaan lukien käytetty teknologia, ja laajuus. Tiedoista tulee käydä selkeästi ilmi edellä esitettyjen vähimmäisvaatimusten täyttyminen. Esitettyjen referenssien on oltava tilaajan tarkistettavissa. Yksilöimättömiä referenssejä ei katsota näytöksi tarjoajan teknisestä suorituskyvystä.
Näytä lisää
Vaatimus 4, ammattitaito
Ehdokkaalla tulee olla palvelun tuottamiseksi riittävä ammattitaito ja osaaminen järjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä. Sen vuoksi ja ottaen huomioon tilaajan käytössä oleva teknologia ehdokkaalta edellytetään, että sillä tulee olla palvelun tuottamiseksi käytössään kokeneita Oracle Forms ja Reports sekä PL/SQL ja web service osaajia vähintään viisi (5) henkilöä, joilla on vähintään neljän (4) vuoden työkokemus jokaisesta teknologiasta. Lisäksi ehdokkaalla tulee olla käytettävissään palvelun tuottamiseen osaamista seuraavista teknologioista: Oracle ja db2 -tietokannat, Oraclen sovelluspalvelinympäristöt, unix/aix -palvelimet, xml, java, mqseries ja Lotus Notes. Kustakin teknologiasta ehdokkaan tulee nimetä kaksi henkilöä, joista toisella on vähintään neljän vuoden työkokemus kyseisestä teknologiasta. Lisäksi ehdokkaan tulee nimetä asiakaskohtainen palvelupäällikkö ja projektipäällikkö, joilla on vähintään ammattikorkeakoulutasoinen koulutus sekä vähintään neljän vuoden työkokemus vastaavasta tehtävästä.
Näytä lisää
Vaatimukseen 4 annettava selvitys:
Osallistumishakemuksessa on nimettävä kullekin osa-alueelle palvelun tuottamiseen ne tarjotut henkilöt, jotka täyttävät edellä esitetyt vaatimukset.
Henkilöistä on annettava liitteenä olevalla Henkilöluettelolla siinä vaaditut tiedot.
Sopimuksen toteuttaminen
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ilmoitetaan tarjouspyynnössä.

Menettely
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Hallinnon tietotekniikkakeskus
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Kirjaamo

Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: 9/25/2011
Lisätietoja
Osallistumishakemuksessa tulee ilmoittaa ehdokkaan yhteystiedot ja yhteyshenkilö sekä liittää lyhyt kuvaus yrityksen toiminnasta. Osallistumishakemukseen on liitettävä asianmukaisesti täytettyinä hankintailmoituksen liitteet.
Kirjalliset allekirjoitetut osallistumishakemukset tulee toimittaa paperisina kappaleina kirjekuoreen suljettuina. Kuoreen on merkittävä viite: "Osallistumishakemus 9/25/2011".
Tarjouspyyntö tulee sisältämään salassa pidettävää tietoa (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24.1 §:n 7 kohta). Sen vuoksi ehdokkaiden tulee toimittaa osallistumishakemuksen yhteydessä asianmukaisesti täytettyinä ja allekirjoitettuina hankintailmoituksen liitteenä 4 oleva Yrityksen vaitiolositoumus sekä lisäksi liitteenä 5 oleva henkilön vaitiolositoumus ja liitteenä 6 oleva turvallisuusselvityksen hakulomake jokaisen sellaisen henkilön osalta, joka tulee käsittelemään tarjouspyyntöaineistoa.
Näytä lisää
Liiteasiakirjat ovat hankintailmoituksen kohdassa "Tarjouspyyntöasiakirjat".

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: PL 118
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00131
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 103643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 103643314 📠
Lähde: OJS 2011/S 020-032368 (2011-01-26)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2011-07-07)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 3 100 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Yhteystiedot
Puhelin: +358 718780151 📞
Faksi: +358 718787500 📠

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2011-07-07 📅
Julkaisupäivä: 2011-07-12 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2011/S 131-217010
Viittaa ilmoitukseen: 2011/S 20-032368
EUVL-S-numero: 131

Kohde
Hankinnan laajuus
Viitenumero: 9/25/2010

Menettely
Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Hinta (40)
2. Laatu (60)

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2011-07-04 📅
Lähde: OJS 2011/S 131-217010 (2011-07-07)