Tällä hankinnalla perustettavan puitejärjestelyn tavoitteena on tarjota Kympin työllisyysalueen työnhakijoille sekä työnantajille joustavia, työelämäläheisiä ja räätälöityjä koulutuspalveluja. Koulutusten tavoitteena on, että opiskelija pystyy työskentelemään itsenäisesti kone- ja tuotantotekniikan osaamista vaativissa tehtävissä ja työllistyy koulutuksen jälkeen. Hankintaan sisältyy työvoimakoulutuksena järjestettävää: 1. lisä- ja täydennyskoulutusta, alalle ohjaavaa, ja kartoittavaa koulutusta yksittäisille työnhakijoille tai ryhmille, joilla edistetään opiskelijoiden henkilökohtaista osaamista, ammattiaitoa, työllistymistä ja työssä pysymistä. 2. työnantajan osarahoittamaa yhteishankintakoulutusta, jota hankitaan yhteistyössä ja yhteisrahoituksella työnantajan ja työllisyysalueen kanssa tilanteessa, jolloin työnantajalla on tarve kouluttaa ja rekrytoida uusia työntekijöitä, joita ei ole löytynyt muilla rekrytointitavoilla. Hankintaan ei voi sisältyä tutkintojen tai osatutkintojen suorittaminen. Tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus ja vertailuperusteet on kuvattu keskeisiä hankintaan liittyviä asioita tämän tarjouspyyntödokumentin lisäksi. Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen, joista syntyy erilliset puitejärjestely/sopimuskokonaisuudet: osa-alue 1 Lapualla, osa-alue 2 Vimpelissä, osa-alue 3 Ähtärissä, sekä osa-alue 4 kokonaan verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-01-26.
Hankinta julkaistiin 2025-12-18.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2025-12-18) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Kone- ja tuotantotekniikan työvoimakoulutukset Kympin työllisyysalueelle
Lyhyt kuvaus:
Tällä hankinnalla perustettavan puitejärjestelyn tavoitteena on tarjota Kympin työllisyysalueen työnhakijoille sekä työnantajille joustavia, työelämäläheisiä ja räätälöityjä koulutuspalveluja. Koulutusten tavoitteena on, että opiskelija pystyy työskentelemään itsenäisesti kone- ja tuotantotekniikan osaamista vaativissa tehtävissä ja työllistyy koulutuksen jälkeen. Hankintaan sisältyy työvoimakoulutuksena järjestettävää:
1. lisä- ja täydennyskoulutusta, alalle ohjaavaa, ja kartoittavaa koulutusta yksittäisille työnhakijoille tai ryhmille, joilla edistetään opiskelijoiden henkilökohtaista osaamista, ammattiaitoa, työllistymistä ja työssä pysymistä.
2. työnantajan osarahoittamaa yhteishankintakoulutusta, jota hankitaan yhteistyössä ja yhteisrahoituksella työnantajan ja työllisyysalueen kanssa tilanteessa, jolloin työnantajalla on tarve kouluttaa ja rekrytoida uusia työntekijöitä, joita ei ole löytynyt muilla rekrytointitavoilla.
Hankintaan ei voi sisältyä tutkintojen tai osatutkintojen suorittaminen.
Tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus ja vertailuperusteet on kuvattu keskeisiä hankintaan liittyviä asioita tämän tarjouspyyntödokumentin lisäksi.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen, joista syntyy erilliset puitejärjestely/sopimuskokonaisuudet: osa-alue 1 Lapualla, osa-alue 2 Vimpelissä, osa-alue 3 Ähtärissä, sekä osa-alue 4 kokonaan verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 550 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-035412-LOT-0001
Otsikko: Kone- ja tuotantotekniikan työvoimakoulutukset Kympin työllisyysalueelle - Lapua
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 450 000 EUR 💰
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Tällä hankinnalla perustettavan puitejärjestelyn tavoitteena on tarjota Kympin työllisyysalueen työnhakijoille sekä työnantajille joustavia, työelämäläheisiä ja räätälöityjä koulutuspalveluja. Koulutusten tavoitteena on, että opiskelija pystyy työskentelemään itsenäisesti kone- ja tuotantoteknikkan osaamista vaativissa tehtävissä ja työllistyy koulutuksen jälkeen. Hankintaan sisältyy työvoimakoulutuksena järjestettävää:
1. lisä- ja täydennyskoulutusta, alalle ohjaavaa, ja kartoittavaa koulutusta yksittäisille työnhakijoille tai ryhmille, joilla edistetään opiskelijoiden henkilökohtaista osaamista, ammattiaitoa, työllistymistä ja työssä pysymistä.
2. työnantajan osarahoittamaa yhteishankintakoulutusta, jota hankitaan yhteistyössä ja yhteisrahoituksella työnantajan ja työllisyysalueen kanssa tilanteessa, jolloin työnantajalla on tarve kouluttaa ja rekrytoida uusia työntekijöitä, joita ei ole löytynyt muilla rekrytointitavoilla.
Hankintaan ei voi sisältyä tutkintojen tai osatutkintojen suorittaminen.
Tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus ja vertailuperusteet on kuvattu keskeisiä hankintaan liittyviä asioita tämän tarjouspyyntödokumentin lisäksi.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen, joista syntyy erilliset puitejärjestely/sopimuskokonaisuudet: 1 osa-alue Lapualla, 2 osa-alue Vimpelissä, 3 osa-alue Ähtärissä, sekä 4 osa-alue kokonaan verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset. Tämä osa-alue koskee Lapualla toteutettavia koulutuksia.

Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Pääkohde tai suorituspaikka:
Lähitoteutuksena järjestettävää koulutusta Lapualla.
Mahdollinen yhteishankintakoulutus rekrytointitilanteissa voidaan toteuttaa myös muilla paikkakunnilla työnantajan tiloissa, tai muulla yhteisesti sovitulla paikkakunnalla.
Varataan oikeus neuvotella sopimuskaudella valitun palveluntuottajan kanssa tarpeen mukaan esim. kunta- tai työantajayhteistyön mahdollistaessa koulutuksen järjestämistä lähiopetuksena myös muiden lähikuntien alueella.

Postitoimipaikka: Lapua
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Etelä-Pohjanmaa
🏙️ Kesto
Loppupäivä: 2027-12-31 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Hankintaan sisältyy optio-oikeus. Oikeus on enintään kahteen (2) sopimuskauteen kolmen (3) vuoden kuluessa alkuperäisen hankintasopimuksen laatimisesta. Option käytöstä päättää hankintayksikkö. Optiokausi voi olla myös alkuperäistä lyhyempi kestoltaan.

Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankintaan sisältyy optio-oikeus. Oikeus on enintään kahteen (2) sopimuskauteen kolmen (3) vuoden kuluessa alkuperäisen hankintasopimuksen laatimisesta. Option käytöstä päättää hankintayksikkö. Optiokausi voi olla myös alkuperäistä lyhyempi kestoltaan.
Hankintaan sisältyy optio-oikeus. Oikeus on enintään kahteen (2) sopimuskauteen kolmen (3) vuoden kuluessa alkuperäisen hankintasopimuksen laatimisesta. Option käytöstä päättää hankintayksikkö. Optiokausi voi olla myös alkuperäistä lyhyempi kestoltaan.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Laatukriteeri (nimi): Toteuttamissuunnitelma, enintään 15 pistettä
Työllistymisen tukeminen, enintään 20 pistettä
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-035412-LOT-0002
Otsikko: Kone- ja tuotantotekniikan työvoimakoulutukset Kympin työllisyysalueelle - Vimpeli
Hankinnan kuvaus:
Tällä hankinnalla perustettavan puitejärjestelyn tavoitteena on tarjota Kympin työllisyysalueen työnhakijoille sekä työnantajille joustavia, työelämäläheisiä ja räätälöityjä koulutuspalveluja. Koulutusten tavoitteena on, että opiskelija pystyy työskentelemään itsenäisesti kone- ja tuotantoteknikkan osaamista vaativissa tehtävissä ja työllistyy koulutuksen jälkeen. Hankintaan sisältyy työvoimakoulutuksena järjestettävää:
1. lisä- ja täydennyskoulutusta, alalle ohjaavaa, ja kartoittavaa koulutusta yksittäisille työnhakijoille tai ryhmille, joilla edistetään opiskelijoiden henkilökohtaista osaamista, ammattiaitoa, työllistymistä ja työssä pysymistä.
2. työnantajan osarahoittamaa yhteishankintakoulutusta, jota hankitaan yhteistyössä ja yhteisrahoituksella työnantajan ja työllisyysalueen kanssa tilanteessa, jolloin työnantajalla on tarve kouluttaa ja rekrytoida uusia työntekijöitä, joita ei ole löytynyt muilla rekrytointitavoilla.
Hankintaan ei voi sisältyä tutkintojen tai osatutkintojen suorittaminen.
Tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus ja vertailuperusteet on kuvattu keskeisiä hankintaan liittyviä asioita tämän tarjouspyyntödokumentin lisäksi.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen, joista syntyy erilliset puitejärjestely/sopimuskokonaisuudet: 1 osa-alue Lapualla, 2 osa-alue Vimpelissä, 3 osa-alue Ähtärissä, sekä 4 osa-alue kokonaan verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset. Tämä osa-alue koskee Vimpelissä toteutettavia koulutuksia.

Lähitoteutuksena järjestettävää koulutusta Vimpelissä.
Mahdollinen yhteishankintakoulutus rekrytointitilanteissa voidaan toteuttaa myös muilla paikkakunnilla työnantajan tiloissa, tai muulla yhteisesti sovitulla paikkakunnalla.
Varataan oikeus neuvotella sopimuskaudella valitun palveluntuottajan kanssa tarpeen mukaan esim. kunta- tai työantajayhteistyön mahdollistaessa koulutuksen järjestämistä lähiopetuksena myös muiden lähikuntien alueella.
Lähitoteutuksena järjestettävää koulutusta Vimpelissä.
Mahdollinen yhteishankintakoulutus rekrytointitilanteissa voidaan toteuttaa myös muilla paikkakunnilla työnantajan tiloissa, tai muulla yhteisesti sovitulla paikkakunnalla.
Varataan oikeus neuvotella sopimuskaudella valitun palveluntuottajan kanssa tarpeen mukaan esim. kunta- tai työantajayhteistyön mahdollistaessa koulutuksen järjestämistä lähiopetuksena myös muiden lähikuntien alueella.
Postitoimipaikka: Vimpeli
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-035412-LOT-0003
Otsikko: Kone- ja tuotantotekniikan työvoimakoulutukset Kympin työllisyysalueelle - Ähtäri
Hankinnan kuvaus:
Tällä hankinnalla perustettavan puitejärjestelyn tavoitteena on tarjota Kympin työllisyysalueen työnhakijoille sekä työnantajille joustavia, työelämäläheisiä ja räätälöityjä koulutuspalveluja. Koulutusten tavoitteena on, että opiskelija pystyy työskentelemään itsenäisesti kone- ja tuotantoteknikkan osaamista vaativissa tehtävissä ja työllistyy koulutuksen jälkeen. Hankintaan sisältyy työvoimakoulutuksena järjestettävää:
1. lisä- ja täydennyskoulutusta, alalle ohjaavaa, ja kartoittavaa koulutusta yksittäisille työnhakijoille tai ryhmille, joilla edistetään opiskelijoiden henkilökohtaista osaamista, ammattiaitoa, työllistymistä ja työssä pysymistä.
2. työnantajan osarahoittamaa yhteishankintakoulutusta, jota hankitaan yhteistyössä ja yhteisrahoituksella työnantajan ja työllisyysalueen kanssa tilanteessa, jolloin työnantajalla on tarve kouluttaa ja rekrytoida uusia työntekijöitä, joita ei ole löytynyt muilla rekrytointitavoilla.
Hankintaan ei voi sisältyä tutkintojen tai osatutkintojen suorittaminen.
Tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus ja vertailuperusteet on kuvattu keskeisiä hankintaan liittyviä asioita tämän tarjouspyyntödokumentin lisäksi.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen, joista syntyy erilliset puitejärjestely/sopimuskokonaisuudet: 1 osa-alue Lapualla, 2 osa-alue Vimpelissä, 3 osa-alue Ähtärissä, sekä 4 osa-alue kokonaan verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset. Tämä osa-alue koskee Ähtärissä toteutettavia koulutuksia.

Lähitoteutuksena järjestettävää koulutusta Ähtärissä.
Mahdollinen yhteishankintakoulutus rekrytointitilanteissa voidaan toteuttaa myös muilla paikkakunnilla työnantajan tiloissa, tai muulla yhteisesti sovitulla paikkakunnalla.
Varataan oikeus neuvotella sopimuskaudella valitun palveluntuottajan kanssa tarpeen mukaan esim. kunta- tai työantajayhteistyön mahdollistaessa koulutuksen järjestämistä lähiopetuksena myös muiden lähikuntien alueella.
Lähitoteutuksena järjestettävää koulutusta Ähtärissä.
Mahdollinen yhteishankintakoulutus rekrytointitilanteissa voidaan toteuttaa myös muilla paikkakunnilla työnantajan tiloissa, tai muulla yhteisesti sovitulla paikkakunnalla.
Varataan oikeus neuvotella sopimuskaudella valitun palveluntuottajan kanssa tarpeen mukaan esim. kunta- tai työantajayhteistyön mahdollistaessa koulutuksen järjestämistä lähiopetuksena myös muiden lähikuntien alueella.
Postitoimipaikka: Ähtäri
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-035412-LOT-0004
Otsikko: Kone- ja tuotantotekniikan työvoimakoulutukset Kympin työllisyysalueelle - Kokonaan teoriaopetuksen osalta verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 200 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Tällä hankinnalla perustettavan puitejärjestelyn tavoitteena on tarjota Kympin työllisyysalueen työnhakijoille sekä työnantajille joustavia, työelämäläheisiä ja räätälöityjä koulutuspalveluja. Koulutusten tavoitteena on, että opiskelija pystyy työskentelemään itsenäisesti kone- ja tuotantoteknikkan osaamista vaativissa tehtävissä ja työllistyy koulutuksen jälkeen. Hankintaan sisältyy työvoimakoulutuksena järjestettävää:
1. lisä- ja täydennyskoulutusta, alalle ohjaavaa, ja kartoittavaa koulutusta yksittäisille työnhakijoille tai ryhmille, joilla edistetään opiskelijoiden henkilökohtaista osaamista, ammattiaitoa, työllistymistä ja työssä pysymistä.
2. työnantajan osarahoittamaa yhteishankintakoulutusta, jota hankitaan yhteistyössä ja yhteisrahoituksella työnantajan ja työllisyysalueen kanssa tilanteessa, jolloin työnantajalla on tarve kouluttaa ja rekrytoida uusia työntekijöitä, joita ei ole löytynyt muilla rekrytointitavoilla.
Hankintaan ei voi sisältyä tutkintojen tai osatutkintojen suorittaminen.
Tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus ja vertailuperusteet on kuvattu keskeisiä hankintaan liittyviä asioita tämän tarjouspyyntödokumentin lisäksi.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen, joista syntyy erilliset puitejärjestely/sopimuskokonaisuudet: 1 osa-alue Lapualla, 2 osa-alue Vimpelissä, 3 osa-alue Ähtärissä, sekä 4 osa-alue kokonaan verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset. Tämä osa-alue koskee kokonaan teoriaopetuksen osalta verkko-opetuksena toteutettavia koulutuksia.

Kokonaan teoriaopetuksen osalta verkko-opetuksena paikkakuntariippumattomasti toteutettavat koulutukset.
Postitoimipaikka: Paikkakuntariippumaton, kokonaan teoriaopetuksen osalta verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinta kuuluu Hankintalain (1397/2016) 107 § mukaisiin sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palvelut Liite E palveluihin kuuluvaan CPV-koodiin 80400000 Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut. Hankinta ylittää mahdolliset optiot mukaan luettuna hankintalain mukaisen kynnysarvon 400 000 €. Hankinta tehdään avoimena menettelynä. Tarjouspyyntö julkaistaan julkisena tarjouspyyntönä Hilma – julkisten hankintojen ilmoituskavalalla (hankintailmoitukset.fi).
Hankintamenettely etenee seuraavasti:
- Tarjousten avaaminen
- Tarjoajien soveltuvuuden tarkistaminen
- Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen
- Tarjousten vertailu
- Hankintapäätös
- Puitesopimuksen solmiminen, sopimus syntyy kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella valitusajan jälkeen
- Koulutus- tai kokonaisuuskohtaiset hankintasopimukset. Yksittäiset koulutukset toteutetaan työelämän tarpeiden ja työllisyysalueen/työvoimapalveluiden tilausten pohjalta.
Puitejärjestely ja siihen perustuvat yksilöivät hankintasopimukset syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
Tarjoaja voi jättää vain yhden (1) tarjouksen jokaiseen tarjouspyynnön osa-alueeseen. Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät € ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Tilaaja tekee tilauksia sopimuskaudella vain todellista tarvetta vastaavan määrän. Tarjouskilpailun perusteella solmittava sopimus ei muodosta valitulle palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua. Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §). Tilaaja voi hylätä hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen siten kuin hankintalain 96 §:ssä säädetään.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-01-26 12:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-01-08 16:00:00 📅
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
Tarjoushinnat on esitettävä arvonlisäverottomina (alv 0 %) nettohintoina, jotka sisältävät kaikki palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset mahdolliset matka-, majoitus-, päiväraha-, ylityö- sekä toimitus-, laskutus- ja toimistokulut mukaan lukien. Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin
Tarjoushinnat on esitettävä arvonlisäverottomina (alv 0 %) nettohintoina, jotka sisältävät kaikki palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset mahdolliset matka-, majoitus-, päiväraha-, ylityö- sekä toimitus-, laskutus- ja toimistokulut mukaan lukien. Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia.
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Tarjouskilpailusta suljetaan pois tarjous, joka ei ole tarjouspyynnön tai tarjousmenettelyn ehtojen mukainen (Hankintalaki 113 § ja 114 §). Tarjous ei vastaa tarjouspyyntöä mm. silloin, kun siihen ei sisälly vaadittuja tietoja tai liitteitä. Tarjoukseen ei saa liittää tarjoajan omia tarjouspyynnön vastaisia ehtoja. Tarjous hylätään, jos se saapuu myöhässä.

Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Puitejärjestelyyn valitaan osa-alueittain enintään yksi (1) palveluntuottaja. Palveluntuottaja, joka saa kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailussa eniten pisteitä. Mikäli osa-alueessa on tarjoajia vain yksi, puitejärjestely tehdään yhden (1) palveluntuottajan kanssa, mikäli se täyttää kelpoisuusehdot ja tarjous hyväksytään. Mikäli kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailussa kaksi palvelutuottajaa/tarjousta saa samat pisteet, palveluntuottajaksi valitaan se palveluntuottaja, jolla nonstop koulutuksien yksittäisen opiskelijatyöpäivän hinta on alhaisempi. Mikäli nämä hinnat ovat samoja, seuraavaksi valintaperusteeksi tulee ryhmän yhden opiskelijatyöpäivän edullisimmin tarjonnut palveluntuottaja. Mikäli edelleenkään ei ole eroa saatu, valitaan palveluntuottaja arpomalla.
Mikäli tarjoaja jää pois puitejärjestelystä, valitaan seuraavaksi kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous puitetoimittajaksi.
Puitejärjestely ja tilaukset: Puitejärjestelymenettelyssä tarjouksen hyväksyminen tarkoittaa sitä, että palveluntuottaja voi saada koulutustilauksia, mutta se ei anna palveluntuottajalle subjektiivista oikeutta saada ennalta määriteltyä määrää koulutuksia. Puitesopimus ei siis sisällä määräostovelvoitetta eikä palveluntuottajalle yksinoikeutta myydä koulutuspalvelua tilaajalle.
Puitejärjestelyn etusijajärjestys: Puitejärjestelyyn palveluntuottajaksi valitaan osa-alueittain seuraavasti: Lisä- ja täydennyskoulutus, aloille ohjaava ja kartoittava koulutus, ensisijainen palveluntuottaja, jolta koulutukset pääsääntöisesti tilataan on hinta-laatusuhteeltaan vertailussa edullisimmaksi todettu palveluntuottaja. Mikäli tarjoaja on tuonut esille tarjouksessaan, osa-alueissa 1,2 tai 3 koulutusta voidaan toteuttaa, ja sillä on käytettävissä opetukseen tarvittavat välineistö, koneet, laitteet ja tilat jollakin muulla paikkakunnalla kuin Lapualla, Vimpelissä tai Ähtärissä, tämä voidaan ottaa huomioon yksittäistä koulutusta tilattaessa ja tilata koulutus suoraan ko. palveluntuottajalta.
Sopimusajalle varataan myös oikeus neuvotella valittujen palveluntuottajien kanssa tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan esim. kunta- tai työantajayhteistyön mahdollistaessa koulutuksen järjestämistä lähiopetuksena työllisyysalueella myös muiden lähikuntien alueella, kuin osa-aluissa nimetyt paikkakunnat Lapua, Vimpeli tai Ähtäri, myös siinä tilanteessa että muita paikkakuntia ei ei ole tarjousvaiheessa nimetty.
Mahdollisissa rekrytoivissa yhteishankintakoulutuksessa työnantaja valitsee yhdessä työllisyyspalvelujen kanssa palveluntuottajan, jonka tarjoama koulutus vastaa parhaiten kohdetyönantajan tarvetta sisällöllisesti ja aikataulullisesti. Jokainen koulutus räätälöidään yksilöllisesti. Valituilta tarjoajilta tarkastetaan poissulkemisperusteiden ja velvoitteiden täyttymiseen liittyvät asiat julkisista tietolähteistä ennen puitesopimuksen solmimista. Tarvittaessa niitä pyydetään tarjoajilta. Selvitykset voivat olla enintään kolme (3) kuukautta vanhoja. Tarjoaja voi liittää tarjoukseen myös liittää oma-aloitteisesti tarjouspyynnössä mainittuja rekisteriotteita tai selvityksiä.

Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: FI30061576
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 246-854334 (2025-12-18)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2026-06-04) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tällä hankinnalla perustettavan puitejärjestelyn tavoitteena on tarjota Kympin työllisyysalueen työnhakijoille sekä työnantajille joustavia, työelämäläheisiä ja räätälöityjä koulutuspalveluja. Koulutusten tavoitteena on, että opiskelija pystyy työskentelemään itsenäisesti kone- ja tuotantotekniikan osaamista vaativissa tehtävissä ja työllistyy koulutuksen jälkeen. Hankintaan sisältyy työvoimakoulutuksena järjestettävää:
1. lisä- ja täydennyskoulutusta, alalle ohjaavaa, ja kartoittavaa koulutusta yksittäisille työnhakijoille tai ryhmille, joilla edistetään opiskelijoiden henkilökohtaista osaamista, ammattiaitoa, työllistymistä ja työssä pysymistä.
2. työnantajan osarahoittamaa yhteishankintakoulutusta, jota hankitaan yhteistyössä ja yhteisrahoituksella työnantajan ja työllisyysalueen kanssa tilanteessa, jolloin työnantajalla on tarve kouluttaa ja rekrytoida uusia työntekijöitä, joita ei ole löytynyt muilla rekrytointitavoilla.
Hankintaan ei voi sisältyä tutkintojen tai osatutkintojen suorittaminen.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen, joista syntyy erilliset puitejärjestely/sopimuskokonaisuudet: osa-alue 1 Lapualla, osa-alue 2 Vimpelissä, osa-alue 3 Ähtärissä, sekä osa-alue 4 kokonaan verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset.
Tällä hankinnalla perustettavan puitejärjestelyn tavoitteena on tarjota Kympin työllisyysalueen työnhakijoille sekä työnantajille joustavia, työelämäläheisiä ja räätälöityjä koulutuspalveluja. Koulutusten tavoitteena on, että opiskelija pystyy työskentelemään itsenäisesti kone- ja tuotantotekniikan osaamista vaativissa tehtävissä ja työllistyy koulutuksen jälkeen. Hankintaan sisältyy työvoimakoulutuksena järjestettävää:
1. lisä- ja täydennyskoulutusta, alalle ohjaavaa, ja kartoittavaa koulutusta yksittäisille työnhakijoille tai ryhmille, joilla edistetään opiskelijoiden henkilökohtaista osaamista, ammattiaitoa, työllistymistä ja työssä pysymistä.
2. työnantajan osarahoittamaa yhteishankintakoulutusta, jota hankitaan yhteistyössä ja yhteisrahoituksella työnantajan ja työllisyysalueen kanssa tilanteessa, jolloin työnantajalla on tarve kouluttaa ja rekrytoida uusia työntekijöitä, joita ei ole löytynyt muilla rekrytointitavoilla.
Hankintaan ei voi sisältyä tutkintojen tai osatutkintojen suorittaminen.
Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen, joista syntyy erilliset puitejärjestely/sopimuskokonaisuudet: osa-alue 1 Lapualla, osa-alue 2 Vimpelissä, osa-alue 3 Ähtärissä, sekä osa-alue 4 kokonaan verkko-opetuksena toteutettavat koulutukset.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 300 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 2 300 000 EUR (framework approximate) 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 2 300 000 EUR 💰
Kuvaus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 900 000 EUR 💰
Kesto
Aloituspäivä: 2026-04-01 📅
Kuvaus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 500 000 EUR 💰
400 000 EUR 💰
Kesto
Aloituspäivä: 2026-06-01 📅
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinta kuuluu Hankintalain (1397/2016) 107 § mukaisiin sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palvelut Liite E palveluihin kuuluvaan CPV-koodiin 80400000 Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut. Hankinta ylittää mahdolliset optiot mukaan luettuna hankintalain mukaisen kynnysarvon 400 000 €. Hankinta tehdään avoimena menettelynä. Tarjouspyyntö on julkaistu julkisena tarjouspyyntönä Hilma – julkisten hankintojen ilmoituskavalalla (hankintailmoitukset.fi).

Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: 2026-050796 (CON-0001)
Sopimuksen tekopäivä: 2026-04-07 📅
Otsikko: Puitesopimus Kone- ja tuotantotekniikan työvoimakoulutukset, Lapua
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 900 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 900 000 EUR 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 900 000 EUR 💰
Tarjouksen sijoitus on tiedossa
Tarjouksen tunniste: Sedu Education Oy
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Sedu Education Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2791670-5
Postiosoite: Rastaantaival 2
Postinumero: 60200
Postitoimipaikka: Seinäjoki
Alue: Etelä-Pohjanmaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
URL: https://koulutuskauppa.sedu.fi/fi🌏
Organisaation koko: Mikro
2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002 Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 500 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 500 000 EUR 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 400 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: Jamin Palvelut Oy
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Jamin Palvelut Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2768679-4
Postiosoite: Hoiskontie 25
Postinumero: 62900
Postitoimipaikka: Alajärvi
3️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0003 Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 500 000 EUR 💰
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0003
4️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0004 Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 400 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 400 000 EUR 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 4 000 000 EUR 💰
Tarjous on vaihtoehtoinen tarjous ✅
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0004
Täydentävät tiedot Lisätietoja
Puitejärjestelyyn on valittu tarjouspyynnön mukaisesti osa-alueittain enintään yksi (1) palveluntuottaja.