Hankinnan kohteena on VR Groupin eli VR -Yhtymä Oy:n ja sen tytäryhtiöiden (jäljempänä VR tai Asiakas) henkilöstölahjojen toimittaminen liittyen tasavuosimuistamiseen sekä eläkkeelle jäämiseen. Hankintasopimukseen voidaan sisällyttää myös muita henkilöstön muistamiseen tai palkitsemiseen liittyviä lahjoja. Hankinnan tavoitteena on hankkia ammattitaitoisesti ja kustannustehokkaasti henkilöstön muistamiseen tarkoitettuja lahjoja, olla edelläkävijä kaikessa arvojen mukaisessa toiminnassa sekä tarjota parhaat ja ajanmukaiset tuotteet henkilöstölle. Henkilöstölahjat koostuvat VR:n määrittelemästä ja hyväksymästä rajatusta tuotevalikoimasta, joka käydään toimittajan kanssa läpi 1-2 kertaa vuodessa. Henkilöstölahjojen valikoima voi sisältää myös erikseen määriteltyjä lahjakortteja, lahjoituksia hyväntekeväisyyteen tai muita aineettomia lahjoja. Hankintaan sisältyvät merkkipäivälahjat, lahjojen hallinnointi, varastointi ja toimitukset. VR:n henkilöstömäärä on ilmoituksen julkaisuajankohtana noin 5800. Hankinnan sopimuskausi on 3+1+1 vuotta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-03-11.
Hankinta julkaistiin 2022-02-16.
hankintailmoitus (2022-02-16) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Lahjat ja palkinnot
Viitenumero: HH-472JA
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on VR Groupin eli VR -Yhtymä Oy:n ja sen tytäryhtiöiden (jäljempänä VR tai Asiakas) henkilöstölahjojen toimittaminen liittyen tasavuosimuistamiseen sekä eläkkeelle jäämiseen.
Hankintasopimukseen voidaan sisällyttää myös muita henkilöstön muistamiseen tai palkitsemiseen liittyviä lahjoja.
Hankinnan tavoitteena on hankkia ammattitaitoisesti ja kustannustehokkaasti henkilöstön muistamiseen tarkoitettuja lahjoja, olla edelläkävijä kaikessa arvojen mukaisessa toiminnassa sekä tarjota parhaat ja ajanmukaiset tuotteet henkilöstölle.
Henkilöstölahjat koostuvat VR:n määrittelemästä ja hyväksymästä rajatusta tuotevalikoimasta, joka käydään toimittajan kanssa läpi 1-2 kertaa vuodessa. Henkilöstölahjojen valikoima voi sisältää myös erikseen määriteltyjä lahjakortteja, lahjoituksia hyväntekeväisyyteen tai muita aineettomia lahjoja. Hankintaan sisältyvät merkkipäivälahjat, lahjojen hallinnointi, varastointi ja toimitukset.
VR:n henkilöstömäärä on ilmoituksen julkaisuajankohtana noin 5800.
Hankinnan sopimuskausi on 3+1+1 vuotta.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lahjat ja palkinnot📦
Lisä-CPV-koodi: Posti- ja pikalähettipalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Erityisalojen hankintalain 45 §:n 2 momentissa tarkoitettu puitesopimuksen perusteella mahdollisesti tehtävien hankintojen yhteenlaskettu enimmäismäärä viiden vuoden aikana on 3 miljoonaa euroa.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on VR Groupin eli VR -Yhtymä Oy:n ja sen tytäryhtiöiden (jäljempänä VR tai Asiakas) henkilöstölahjojen toimittaminen liittyen tasavuosimuistamiseen sekä eläkkeelle jäämiseen.
Hankintasopimukseen voidaan sisällyttää myös muita henkilöstön muistamiseen tai palkitsemiseen liittyviä lahjoja.
Hankinnan tavoitteena on hankkia ammattitaitoisesti ja kustannustehokkaasti henkilöstön muistamiseen tarkoitettuja lahjoja, olla edelläkävijä kaikessa arvojen mukaisessa toiminnassa sekä tarjota parhaat ja ajanmukaiset tuotteet henkilöstölle.
Henkilöstölahjat koostuvat VR:n määrittelemästä ja hyväksymästä rajatusta tuotevalikoimasta, joka käydään toimittajan kanssa läpi 1-2 kertaa vuodessa. Henkilöstölahjojen valikoima voi sisältää myös erikseen määriteltyjä lahjakortteja, lahjoituksia hyväntekeväisyyteen tai muita aineettomia lahjoja. Hankintaan sisältyvät merkkipäivälahjat, lahjojen hallinnointi, varastointi ja toimitukset.
Henkilöstölahjat koostuvat VR:n määrittelemästä ja hyväksymästä rajatusta tuotevalikoimasta, joka käydään toimittajan kanssa läpi 1-2 kertaa vuodessa. Henkilöstölahjojen valikoima voi sisältää myös erikseen määriteltyjä lahjakortteja, lahjoituksia hyväntekeväisyyteen tai muita aineettomia lahjoja. Hankintaan sisältyvät merkkipäivälahjat, lahjojen hallinnointi, varastointi ja toimitukset.
VR:n henkilöstömäärä on ilmoituksen julkaisuajankohtana noin 5800.
Hankinnan sopimuskausi on 3+1+1 vuotta.
Hankinnan kohteena on VR Groupin, VR-Yhtymä Oy:n ja sen tytäryhtiöiden (jäljempänä VR tai Asiakas) henkilöstölahjojen toimittaminen liittyen tasavuosimuistamiseen sekä eläkkeelle jäämiseen.
VR:n määrittelemä ja hyväksymä henkilöstölahjojen tuotevalikoima perustuu Toimittajan olemassa olevaan tuotevalikoimaan, joka on Toimittajan omaisuutta ja jota se itse hallitsee. VR maksaa ainoastaan tilaamistaan tuotteista, eli se ei maksa erikseen muun muassa tuotteiden varastoinnista eikä ole velvollinen lunastamaan Toimittajan varastoimia tuotteita.

Hankinnan tavoitteena on, että Toimittaja sitoutuu yhteistyössä VR:n kanssa kehittämään toimivan ja kustannustehokkaan toimintamallin, joka mahdollistaa joustavan ja laadukkaan tarjonnan, tilaukset VR:n oman tilauskanavan kautta, nopeat toimitusajat, hyvän ja joustavan palvelun sekä innovatiiviset ratkaisut VR:n monipuolisiin tarpeisiin. Hankittavan tuotevalikoiman on palveltava kaikkia VR:n ammatti-, ikä- ja sukupuoliryhmiä.

Henkilöstölahjojen hankintasopimuksen piiriin kuuluvat VR-Yhtymä Oy ja sen konserniyhtiöt, henkilökuntaa hankintailmoituksen tekohetkellä on noin 5800.
Vuonna 2019 henkilöstö-/merkkipäivämuistamisia toimitettiin 706 kappaletta,
vuonna 2020 462 kappaletta ja
vuonna 2021 575 kappaletta.
Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + kaksi (2) optiokautta, yksi (1) vuosi kerrallaan (3+1+1).
Hankinnan kohde täsmentyy neuvotteluiden aikana ja lopullinen hankinnan kohde kuvataan lopullisessa tarjouspyynnössä.
Kesto: 36 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
VR varaa oikeuden kahteen (2) yhden (1) vuoden mittaiseen optiokauteen, vuosi kerrallaan. Option käytöstä ilmoitetaan kolme (3) kuukautta ennen määräaikaisen sopimuskauden päättymistä.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankintasopimukseen voidaan sisällyttää myös muita henkilöstön muistamiseen, palkitsemiseen yms. liittyviä lahjoja.
Lisätietoja:
Erityisalojen hankintalain 45 §:n 2 momentissa tarkoitettu puitesopimuksen perusteella mahdollisesti tehtävien hankintojen yhteenlaskettu enimmäismäärä viiden vuoden aikana on 3 miljoonaa euroa.
Kilpailutusprosessin hallittavuuden vuoksi ehdokkaiden määrää on rajoitettu. Hankintayksikkö ottaa neuvotteluihin mukaan vähintään 2 ehdokasta ja enintään 5 ehdokasta.
Mikäli osallistumishakemuksia tulee useammilta soveltuvilta ehdokkailta kuin mitä hankintayksikkö voi ottaa neuvotteluihin mukaan, joudutaan ehdokkaiden määrää karsimaan.
Mikäli soveltuvia ehdokkaita tulee 5 tai alle, valitaan kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttävät ehdokkaat mukaan jatkoon neuvotteluihin. Mikäli soveltuvia ehdokkaita tulee alle 2, varaa VR oikeuden keskeyttää hankinnan ja aloittaa sen alusta. Mikäli soveltuvia ehdokkaita on enemmän kuin viisi (5), joudutaan määrää rajaamaan. Mikäli jaetulle sijalle viisi (5.) sijoittuu tasapistein useampi ehdokas, tullaan kaikki saman pistemäärän saaneet (sijalla viisi (5.)) ehdokkaat hyväksymään mukaan kilpailutukseen.

Ehdokkaiden määrän rajoittamisen ehdot on kuvattu myöhemmin Hankinnan kohteen kriteerit kohdassa.
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Ehdokas/tarjoaja sitoutuu käyttämään VR-Yhtymä Oy:llä käytössä olevaa sähköistä tilaus- ja ostolaskujärjestelmää sekä noudattamaan seuraavia laskutukseen liittyviä ohjeita: