Hankinnan kohteena on tekstinkäsittelypalvelun tuottaminen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän erikoissairaanhoidolle. Hankintasopimus tulee laajentumaan vuonna 2023 siten, että tämän hankintakokonaisuuden mukainen palvelukokonaisuus tulee olla käytettävissä myös Kanta-Hämeen hyvinvointialueen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköillä. Hyvinvointialueeseen kuuluu seuraavat kunnat: Hämeenlinna, Riihimäki, Forssa, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Tammela, Jokioinen, Ypäjä ja Humppila. Hankinnan osana toteutetaan henkilöstön siirto tilaajalta palveluntuottajalle. Palveluntuottajan on sitouduttava ottamaan vastaan tilaajan sanelunpurkuhenkilöstöä liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti. Työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä, entisin ehdoin. Hankinnan kohteena on potilaskirjausten sanelunpurku- ja tekstinkäsittelypalvelun toimittaminen tilaajalle. Hankittavaan tekstinkäsittelypalveluun kuuluu sanelijan nauhoittaman äänitallenteen purkaminen kirjoitettuun muotoon tilaajan potilastietojärjestelmään.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-01-31.
Hankinta julkaistiin 2022-12-23.
hankintailmoitus (2022-12-23) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Konekirjoitus-, tekstinkäsittely- ja omataittopalvelut
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on tekstinkäsittelypalvelun tuottaminen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän erikoissairaanhoidolle. Hankintasopimus tulee laajentumaan vuonna 2023 siten, että tämän hankintakokonaisuuden mukainen palvelukokonaisuus tulee olla käytettävissä myös Kanta-Hämeen hyvinvointialueen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköillä. Hyvinvointialueeseen kuuluu seuraavat kunnat: Hämeenlinna, Riihimäki, Forssa, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Tammela, Jokioinen, Ypäjä ja Humppila.
Hankinnan osana toteutetaan henkilöstön siirto tilaajalta palveluntuottajalle. Palveluntuottajan on sitouduttava ottamaan vastaan tilaajan sanelunpurkuhenkilöstöä liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti. Työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä, entisin ehdoin.
Hankinnan kohteena on potilaskirjausten sanelunpurku- ja tekstinkäsittelypalvelun toimittaminen tilaajalle. Hankittavaan tekstinkäsittelypalveluun kuuluu sanelijan nauhoittaman äänitallenteen purkaminen kirjoitettuun muotoon tilaajan potilastietojärjestelmään.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Konekirjoitus-, tekstinkäsittely- ja omataittopalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankinnan kohteena on tekstinkäsittelypalvelun tuottaminen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän erikoissairaanhoidolle. Hankintasopimus tulee laajentumaan vuonna 2023 siten, että tämän hankintakokonaisuuden mukainen palvelukokonaisuus tulee olla käytettävissä myös Kanta-Hämeen hyvinvointialueen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköillä. Hyvinvointialueeseen kuuluu seuraavat kunnat: Hämeenlinna, Riihimäki, Forssa, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Tammela, Jokioinen, Ypäjä ja Humppila.
Hankinnan kohteena on tekstinkäsittelypalvelun tuottaminen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän erikoissairaanhoidolle. Hankintasopimus tulee laajentumaan vuonna 2023 siten, että tämän hankintakokonaisuuden mukainen palvelukokonaisuus tulee olla käytettävissä myös Kanta-Hämeen hyvinvointialueen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköillä. Hyvinvointialueeseen kuuluu seuraavat kunnat: Hämeenlinna, Riihimäki, Forssa, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Tammela, Jokioinen, Ypäjä ja Humppila.
Hankinnan osana toteutetaan henkilöstön siirto tilaajalta palveluntuottajalle. Palveluntuottajan on sitouduttava ottamaan vastaan tilaajan sanelunpurkuhenkilöstöä liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti. Työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä, entisin ehdoin.
Hankinnan osana toteutetaan henkilöstön siirto tilaajalta palveluntuottajalle. Palveluntuottajan on sitouduttava ottamaan vastaan tilaajan sanelunpurkuhenkilöstöä liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti. Työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä, entisin ehdoin.
Hankinnan kohteena on potilaskirjausten sanelunpurku- ja tekstinkäsittelypalvelun toimittaminen tilaajalle. Hankittavaan tekstinkäsittelypalveluun kuuluu sanelijan nauhoittaman äänitallenteen purkaminen kirjoitettuun muotoon tilaajan potilastietojärjestelmään.
Hankinnan kohteena on potilaskirjausten sanelunpurku- ja tekstinkäsittelypalvelun toimittaminen tilaajalle. Hankittavaan tekstinkäsittelypalveluun kuuluu sanelijan nauhoittaman äänitallenteen purkaminen kirjoitettuun muotoon tilaajan potilastietojärjestelmään.
Arvioitu kokonaisarvo: 3 600 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on tekstinkäsittelypalvelun tuottaminen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän erikoissairaanhoidolle. Hankinnan kohteena on potilaskirjausten sanelunpurku- ja tekstinkäsittelypalvelun toimittaminen tilaajalle jokaisena viikonpäivänä klo 7.00 – 22.00. Hankittavaan tekstinkäsittelypalveluun kuuluu sanelijan nauhoittaman äänitallenteen purkaminen kirjoitettuun muotoon. Palvelun tuottaminen tapahtuu suoraan tilaajan käytössä olevaan digisanelujärjestelmään.

Hankintasopimus tulee laajentumaan vuonna 2023 siten, että tämän hankintakokonaisuuden mukainen palvelukokonaisuus tulee olla käytettävissä myös Kanta-Hämeen hyvinvointialueen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköillä. Hyvinvointialueeseen kuuluu seuraavat kunnat: Hämeenlinna, Riihimäki, Forssa, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Tammela, Jokioinen, Ypäjä ja Humppila.

Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteellä 1 ”Palvelukuvaus”.
Kesto: 24 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Määräaikaisen sopimuskauden jälkeen sopimus muuttuu toistaiseksi voimassaolevaksi 9 kk irtisanomisajalla.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Vapaaehtoisesti tarjottavana optiona palvelussa ovat seuraavat palvelut:
1) Sanelunpurkupalvelun terveydenhuollolle yöaikaan klo 22 – 07 välisenä aikana tämän tarjouspyynnön liitteenä 1 olevan palvelukuvauksen mukaisesti.
2) Sanelunpurkupalvelun tuottaminen tilaajan sosiaalihuollossa käytettäviin asiakastietojärjestelmiin niissä esiintyvän tarpeen mukaisesti.
Optiot on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Palvelukuvaus.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 10:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 4 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-01-31 📅
Tarjousten avausaika: 10:01
Paikka: Helsinki