Muuttopalvelujen ja -kuljetusten sekä välivarastoinnin hankinta

Vantaan kaupunki

Vantaan kaupungin hankinta pyytää tarjouksia muuttopalveluista ja -kuljetuksista sekä välivarastointipalveluista Vantaan kaupungin, Vantaan Tilakeskus Vantti Oy:n ja VTK Kiinteistöt Oy:n tarpeisiin.
Palveluhankinta koostuu pääosin:
- virastojen ja yksiköiden toimitilojen muuttojen hoitamisesta,
- koulujen, päiväkotien, terveysasemien, jne. muuttopalveluista ja -kuljetuksista sekä tavaroiden siirroista määräajaksi tai
pysyvästi toiseen paikkaan,
- sosiaali- ja terveystoimen sosiaalisin perustein myöntämistä asuntomuutoista sekä
- ja kaikkien edellä mainittujen toimipaikkojen ja yksiköiden välivarastointipalveluista, tarpeen mukaan.
Hankinta koskee mainittujen muuttokuljetusten hoitamista tavaraliikenneluvalla ja muilla luvilla mitä kuljetuspalvelun suorittaminen Suomessa edellyttää. Palvelussa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sen perusteella annettuja asetuksia ja määräyksiä sekä kaupungin antamia ohjeita.
Hankinnasta tehdään Vantaan kaupungille kaksi sopimusta valitun toimittajan kanssa, joista toinen sopimus siirtyy Vantaa – Kerava hyvinvointialueelle, sen aloittaessa toimintansa 1.1.2023.
Tietoturva ja -suoja-asetusta koskevat vaatimukset ovat liitteissä 1 - 1.6.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-07-08. Hankinta julkaistiin 2022-06-01.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-06-01 hankintailmoitus
2023-03-06 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-06-01)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Siirto- ja muuttopalvelut
Viitenumero: VD/1159/02.08.00.00/2022
Lyhyt kuvaus:
Vantaan kaupungin hankinta pyytää tarjouksia muuttopalveluista ja -kuljetuksista sekä välivarastointipalveluista Vantaan kaupungin, Vantaan Tilakeskus Vantti Oy:n ja VTK Kiinteistöt Oy:n tarpeisiin. Palveluhankinta koostuu pääosin: - virastojen ja yksiköiden toimitilojen muuttojen hoitamisesta, - koulujen, päiväkotien, terveysasemien, jne. muuttopalveluista ja -kuljetuksista sekä tavaroiden siirroista määräajaksi tai pysyvästi toiseen paikkaan, - sosiaali- ja terveystoimen sosiaalisin perustein myöntämistä asuntomuutoista sekä - ja kaikkien edellä mainittujen toimipaikkojen ja yksiköiden välivarastointipalveluista, tarpeen mukaan. Hankinta koskee mainittujen muuttokuljetusten hoitamista tavaraliikenneluvalla ja muilla luvilla mitä kuljetuspalvelun suorittaminen Suomessa edellyttää. Palvelussa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sen perusteella annettuja asetuksia ja määräyksiä sekä kaupungin antamia ohjeita. Hankinnasta tehdään Vantaan kaupungille kaksi sopimusta valitun toimittajan kanssa, joista toinen sopimus siirtyy Vantaa – Kerava hyvinvointialueelle, sen aloittaessa toimintansa 1.1.2023. Tietoturva ja -suoja-asetusta koskevat vaatimukset ovat liitteissä 1 - 1.6.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Siirto- ja muuttopalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Vantaan kaupunki
Postiosoite: Asematie 7
Postinumero: 01300
Postitoimipaikka: Vantaa
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.vantaa.fi 🌏
Sähköposti: sirpa.apell@vantaa.fi 📧
Puhelin: +358 983911 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=384100&tpk=e8551a48-a3d9-46a1-8b3c-461aa3b7ff3e 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=384100&tpk=e8551a48-a3d9-46a1-8b3c-461aa3b7ff3e 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-06-01 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-07-08 📅
Julkaisupäivä: 2022-06-03 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 107-299853
EUVL-S-numero: 107
Lisätietoja
Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/71611/notice/102450

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Vantaan kaupungin hankinta pyytää tarjouksia muuttopalveluista ja -kuljetuksista sekä välivarastointipalveluista Vantaan kaupungin, Vantaan Tilakeskus Vantti Oy:n ja VTK Kiinteistöt Oy:n tarpeisiin.
Palveluhankinta koostuu pääosin:
- virastojen ja yksiköiden toimitilojen muuttojen hoitamisesta,
- koulujen, päiväkotien, terveysasemien, jne. muuttopalveluista ja -kuljetuksista sekä tavaroiden siirroista määräajaksi tai
pysyvästi toiseen paikkaan,
- sosiaali- ja terveystoimen sosiaalisin perustein myöntämistä asuntomuutoista sekä
- ja kaikkien edellä mainittujen toimipaikkojen ja yksiköiden välivarastointipalveluista, tarpeen mukaan.
Hankinta koskee mainittujen muuttokuljetusten hoitamista tavaraliikenneluvalla ja muilla luvilla mitä kuljetuspalvelun suorittaminen Suomessa edellyttää. Palvelussa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sen perusteella annettuja asetuksia ja määräyksiä sekä kaupungin antamia ohjeita.
Näytä lisää
Hankinnasta tehdään Vantaan kaupungille kaksi sopimusta valitun toimittajan kanssa, joista toinen sopimus siirtyy Vantaa – Kerava hyvinvointialueelle, sen aloittaessa toimintansa 1.1.2023.
Tietoturva ja -suoja-asetusta koskevat vaatimukset ovat liitteissä 1 - 1.6.
Arvioitu kokonaisarvo: 2 000 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Kaupungin muuttopalvelujen ja -kuljetusten laajuudet vaihtelevat pienistä muutaman huoneen muutoista kokonaisen yksikön tai organisaation siirtoon. Palvelun tarve vaihtelee tavarankuljetuksista aina täyden palvelun avaimet käteen muuttoihin. Pianojen ja flyygelien siirto kuuluu tähän palveluun. Erillisiä kohteiden muuttoja oli vuonna 2021 425 kpl.
Näytä lisää
Tarjoaja toteuttaa kuljetuspalvelut vähintään EURO 6 päästövaatimukset täyttävällä ajoneuvokalustolla, tai ns. puhtaalla kalustolla. Polttomoottoriautoissa käytetään 100 % uusiutuvia biopolttoaineita.
Tarjoajalla on oltava tämän tarjouspyynnön mukaisiin muuttoihin soveltuva, riittävä kalusto sekä muuttopalveluun tarpeeksi henkilökuntaa. Muutot tapahtuvat pääosin Vantaan ja Keravan alueilla, mutta niitä voidaan tilata muuallekkin Suomeen.
Välivarastointipalveluihin ja muualle kuin Vantaan ja Keravan alueella sekä Keski-uudenmaan pelastuslaitoksen kohteissa tapahtuviin muuttoihin muuttolaatikoina käytetään ainoastaan pahvisia muuttolaatikoita.
Tilaaja määrittää tilattavan palvelun laajuuden jokaisessa muutossa erikseen. Tietyt muutto- tai siirtotavarat vaativat erikoissuojauksen tai erityisen varovaisen käsittelyn. Toimittaja avustaa muuton määrittelyssä ja palveluntarpeen kartoituksessa.
Työllistäminen osana hankinnan kohdetta:
Vantaan kaupuki haluaa edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä julkisten hankintojen avulla ja haluaa vahvistaa sosiaalisen vastuun merkitystä yhteistyössään tavaran- ja palveluntuottajiensa kanssa. Valittavalla palveluntuottajalla on velvoite työllistää jokaisena sopimusvuotena vähintään yksi työtön työnhakija tai vaihtoehtoiseksti järjestää oppisopimuskoulutus alalle pyrkivälle henkilölle, jolloin Toimittaja sitoutuu työllistämään neljä (4) ammattikoulutusta vailla olevan työtöntä työnhakijaa, tutkintonimikkeestä riippuen, tutkintoon johtavaan oppisopimuskoulutukseen, neljän vuoden aikana, mikäli optiovuodet otetaan käyttöön, muutoin kaksi henkilöä.
Näytä lisää
Tarkempi kuvaus muuttopalvelusta ja -kuljetuksista sekä välivarastoinnista on Sopimusluonnoksessa, liitteessä 2.
Kaupunki ei sitoudu tilaamaan mitään tiettyä määrää muuttopalveluita ja -kuljetuksia tai välivarastointipalvelua. Hankinta ei koske uusien kalusteiden toimitusta, paikalle asettamista tai kokoamisia (mikäli asiasta ei erikseen sovita), koska niistä on kaupungilla olemassa erilliset sopimukset.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 000 000 EUR 💰
Kesto: 24 kuukautta

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Vaatimukset on esitetty tarjouspyynnön ESPD-lomakkeen tiedoissa ja muissa tarjouspyynnön dokumenteissa
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Sopimuksen toteuttamista koskevat ehdot ovat tarjouspyynnön liitteessä 2 Sopimusluonnos.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-07-08 📅
Tarjousten avausaika: 14:00
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Hinta
Laatukriteeri (painotus): 100
Hinta (painotus): 100 %

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0124610-9
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Sirpa Apell
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=384100&tpk=e8551a48-a3d9-46a1-8b3c-461aa3b7ff3e 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 107-299853 (2022-06-01)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-03-06)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
EU Jälki-ilmoitus muuttopalveluista ja -kuljetuksista sekä välivarastointipalveluista Vantaan kaupungin, Vantaan Tilakeskus Vantti Oy:n ja VTK Kiinteistöt Oy:n tarpeisiin. Palveluhankinta koostuu pääosin: - virastojen ja yksiköiden toimitilojen muuttojen hoitamisesta, - koulujen, päiväkotien, terveysasemien, jne. muuttopalveluista ja -kuljetuksista sekä tavaroiden siirroista määräajaksi tai pysyvästi toiseen paikkaan, - sosiaali- ja terveystoimen sosiaalisin perustein myöntämistä asuntomuutoista sekä - ja kaikkien edellä mainittujen toimipaikkojen ja yksiköiden välivarastointipalveluista, tarpeen mukaan.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 2 000 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Sähköposti: etunimi.sukunimi@vantaa.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-03-06 📅
Julkaisupäivä: 2023-03-10 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 050-145746
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 107-299853
EUVL-S-numero: 50

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
EU Jälki-ilmoitus muuttopalveluista ja -kuljetuksista sekä välivarastointipalveluista Vantaan kaupungin, Vantaan Tilakeskus Vantti Oy:n ja VTK Kiinteistöt Oy:n tarpeisiin.

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-11-29 📅
Nimi: Muuttohaukat Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0887272-7
Postiosoite: Kerkkolankatue 31
Postitoimipaikka: Hyvinkää
Postinumero: 05800
Maa: Suomi 🇫🇮
Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 2 000 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 5
Lähde: OJS 2023/S 050-145746 (2023-03-06)